On tielleni mies murheiden

 


Sanat

  1. 1. On tielleni mies murheiden

    Niin usein käynyt päällä maan.

    Kun kuulin pyynnön hiljaisen,

    En kieltää voinut milloinkaan.

    Hän mistä tuli, tuskain mies,

    Tai minne kulki, ken sen ties,

    Tai miksi mielestäni en

    Pois saanut tuskaa silmien.

  2. 2. Hän kerran saapui vaieten,

    Kun pöydän ääreen istahdin,

    Ja vaikka olin nälkäinen,

    Soin hälle kaiken kuitenkin.

    Hän leivän mursi siunaten,

    Myös mulle taittoi hiukkasen.

    Mä tuota palaa kannikan

    Nyt vertaan mannaan taivahan.

  3. 3. Mä jälleen hänet nähdä sain,

    Kun lähteen luona janoissaan

    Vierellä vetten virtaavain

    Ei jaksa juomaan kurkottaa.

    Taas kulkijalle avun soin

    Ja hänet lähteen luokse toin.

    Hän joi ja antoi mullekin.

    En janonnut mä sittemmin.

  4. 4. Kun talven viimat temmelsi,

    Ja hanget peitti koko maan,

    Mä kuulin, kuinka vaikersi

    Nyt yössä joku viluissaan.

    Kun löysin raukan, vieraaksi

    Toin hänet kohta luokseni

    Ja ruokin, peitin vuoteeseen

    – Sain paratiisin sydämeen.

  5. 5. Tien varressa taas hänet näin,

    Hän siellä makas haavoissaan.

    Mä sidoin haavat ystäväin

    Ja autoin jälleen toipumaan.

    Kun häntä ruokin, hoitelin,

    Myös omat haavat paransin

    Ja sydämeni särkyneen

    Sain siten ehjäks uudelleen.

  6. 6. Kahleissa oli viaton

    Nyt tuomittuna kuolemaan.

    Keskelle vihan, ahdingon

    Mä riensin häntä auttamaan.

    Hän pyysi äänin murtuvin,

    ett puolestansa kuolisin.

    Vereni tunsin kylmenneen,

    Vaan voimaa sain ja huusin: ”Sen teen!”

  7. 7. Niin silloin verho poistettiin,

    Ja tunsin, ketä palvelin.

    Naulojen jäljet huomasin,

    Näin edessäni Kristuksen.

    Hän lausui: ”Saavu luokseni,

    Sä lievitithän tuskaani.

    Et kääntynyt pois häveten,

    On sulla palkka ikuinen.”

Sanat: James Montgomery, 1771–1854

Sävel: George Coles, 1792–1858, muk. Profeetta Joseph Smithin lempilaulu. Ks. History of the Church, 6:614–615

Kirja
Laulukirja
Laulun numero
16
Musiikki
George Coles, 1792–1858, muk. Profeetta Joseph Smithin lempilaulu. Ks.
Teksti
James Montgomery.
Pyhien kirjoitusten kohdat
Evankeliumi Matteuksen mukaan 25:31–40, Moosian kirja 2:17
Runomitta
8 8 8 8 8 8 8 8
LMD (Long Meter Doubled)
Aihe
Palveleminen, Rakkaus, Vertaukset
Sävelmä
Duane Street
Kielet
Bahasa Indonesia
Pengembara yang Sengsara (Buku Nyanyian Pujian)
17
Dansk
En stakkels sorgbetynget mand (Salmebog)
15
Deutsch
Ein armer Wandrer (Gesangbuch)
18
English
A Poor Wayfaring Man of Grief (Hymns)
29
Español
Un pobre forastero (Himnario)
16
Français
Je rencontrais sur mon chemin (Recueil de cantiques)
17
Gagana Samoa
Se Tagata Mativa Fa‘anoanoa (Viiga)
16
Italiano
Un povero viandante (Innario)
20
Latviešu Valoda
Trūcīgais ceļinieks (Garīgo dziesmu grāmata)
19
Lea Fakatonga
Ko ha Tangata Fononga Fonu he Loto-mamahi
17
Lietuvių Kalba
Keleivį sutikau kely (Giesmynas)
18
Magyar
Egy vándort, kit bánat gyötört (Himnuszoskönyv)
18
Norsk
En stakkars sorgbetynget mann (Salmebok)
11
Português
Um Pobre e Aflito Viajor (Hinário)
15
Q'eqchi'
Jun winq nebʼaʼ aj numel bʼe
17
Reo Tahiti
’Ua fārerei pinepine ra vau
17
Română
Un bieț drumeț îndurerat (Imnuri)
22
Svenska
En sorgbetyngd och fattig man (Psalmboken)
18
Tagalog
Isang Taong Manlalakbay (Himnaryo)
22
Български
Беден странник, мъж, познал скръбта (Сборник химни)
21
Русский
Я встретил Странника (Книга гимнов)
17
Українська
Той бідолашний чоловік (Збірник гімнів)
16
ภาษาไทย
ชายเศร้าโศกยากจนผู้ท่องไป (หนังสือเพลงสวด)
16
한국어
슬픔에 잠긴 나그네 (찬송가)
30
中文
一個憂傷旅途中人 (聖詩選輯)
17
日本語
悩める旅人 (賛美歌集)
15