Kirjasto
Pyri ensiksi saamaan minun sanani


Pyri ensiksi saamaan minun sanani

Seminaarien ja uskontoinstituuttien satelliittilähetys • 4. elokuuta 2015

Esittely

Olen kiitollinen saadessani olla täällä ja teidän laillanne olen iloinen, kun voin olla mukana tässä työssä.

Valmistautuessani tätä päivää varten esitin puheeni omalle perheelleni ja pyysin heiltä palautetta – – ja lähes kaikki siitä oli hyödyllistä. Se palaute, jota vähän epäröin myöntää ääneen – olen varma, ettei kukaan teistä ole saanut sellaista palautetta luokassaan – on, että 12-vuotias Annie-tyttäremme nukahti noin puolivälissä puhetta. Niinpä sekä hän että minä toivomme, että tämä versio on parempi!

Kahtena viime vuonna veli Chad Webb on kehottanut meitä, että auttaisimme oppilaitamme saamaan pyhien kirjoitusten tutkimisesta kokemuksen, joka syventää heidän uskoaan Vapahtajaan.1 Kuluneen vuoden aikana pyhiä kirjoituksia lukivat useammat oppilaat kuin koskaan aiemmin. He käyttivät yli 9 miljoonaa tuntia2 henkilökohtaiseen pyhien kirjoitusten tutkimiseensa. Kiitos vaivannäöstänne!

Tänään haluaisimme uudistaa tuon kehotuksen. Voisitteko auttaa jokaista seminaari- ja instituuttioppilasta siinä, että heillä olisi merkityksellinen kokemus tutkiessaan pyhiä kirjoituksia joka päivä? Ja vaikka Vanhassa testamentissa on varmasti kohtia, jotka ovat oppilaillemme vaikeita lukea ja ymmärtää, uskon vilpittömästi, ettei meidän tarvitse hiiviskellä oppilaidemme taakse ja ”kuiskutella [Vanhaa testamenttia heidän] korviinsa”3.

Veli Webb on kehottanut meitä keskustelemaan myös siitä, ”kuinka voisimme olla vielä aiempaa keskittyneempiä pyhiin kirjoituksiin, kun opetamme”4. Hän esitti sarjan kysymyksiä tehtävästä, joka pyhillä kirjoituksilla on meidän opetuksessamme. Monet teistä ovat huolellisesti pohtineet noita kysymyksiä. Kiitos! Tänään voisimme puhua hetken siitä, mikä tehtävä pyhillä kirjoituksilla on meidän valmistautuessamme opettamaan.

Toukokuussa 1829 Joseph ja Emma Smith asuivat Harmonyssa Pennsylvaniassa. Hyrum Smith oli tullut vierailulle ja toivoi saavansa tietää oman tehtävänsä palautuksen julkitulossa. Profeetta kysyi asiasta Herralta, ja häntä muistutettiin siitä, että sana ”on elävä ja väkevä, terävämpi kuin kaksiteräinen miekka”5. Sitten Vapahtaja opetti Hyrumille – ja meille – erään periaatteen ja osoitti opettajille asioiden tärkeysjärjestyksen: ”Älä pyri julistamaan minun sanaani, vaan pyri ensiksi saamaan minun sanani, niin silloin kielesi kirpoaa; silloin, jos tahdot, sinä saat minun Henkeni ja minun sanani, niin, Jumalan voiman saada ihmiset vakuuttuneiksi.”6

Pyri saamaan sana: sen täytyy ensin palaa rinnassamme

Meidän opetustyömme ei ala oppiaiheen valmistelemisesta tai sen esitystavan pohtimisesta eikä edes opetussuunnitelman tarkastelemisesta. Meidän opetustyömme alkaaad fontes eli lähteiltä.7 Presidentti Marion G. Romneyn sanoin opettamiseen ei ole parempaa valmistautumista kuin se, että juo itse lähteestä – juuri siitä paikasta, jossa vesi tulee maasta.8 Jos haluamme opettaa pyhiä kirjoituksia voimalla, jos haluamme oppilaidemme tuntevan jonkin pyhien kirjoitusten kohdan totuuden ja tärkeyden, sen täytyy varmastikin alkaa virvoittavasta henkilökohtaisesta innostuksestamme.9

Presidentti Romney on neuvonut: ”Tullaksemme tehokkaiksi evankeliumin opettajiksi – – meidän täytyy tehdä työtä ja tutkia – – kunnes [Herran] opetuksista tulee meidän opetuksiamme. Sen jälkeen olemme valmiita puhumaan voimallisesti ja vakuuttavasti. Jos päätämme seurata jotakin toista valmistautumisen polkua, – – päädymme esittämään omia ajatuksiamme tai jonkun toisen ihmisen ajatuksia eikä meillä [ole varmuutta menestyksestä].”10

Pyri saamaan sana: mitä meidän tulee etsiä tutkiessamme

Kun te ja minä pyrimme saamaan sanan tavalla, joka saa pyhät kirjoitukset palamaan rinnassamme, saanen mainita kaksi yksinkertaista ajatusta, joiden tulisi olla toimintamme mittapuina.

Ensiksi, totuuksien välillä vallitsee arvojärjestys. Se, että opimme tunnistamaan tämän arvojärjestyksen, on siunaukseksi meille sekä oppilaillemme.

Toiseksi, pyhät kirjoitukset sisältävät yhteyksiä, malleja ja teemoja11 kuten vertauskuvia ja kuvajaisia, joista kaikkein tärkeimmät viittaavat Vapahtajaan.

Totuuksien arvojärjestys

Ensinnäkin vanhin Neal A. Maxwell kirjoitti ”totuuksien parhaimmistosta” ja siitä, että jotkin totuudet ovat uskollisuutemme arvoisia. Tämä uskollisuus viittaa myös kuuliaisuuteen niitä kohtaan:

”Jokin asia voi olla sekä totta että merkityksetöntä. – – Paitsi että meidän on erotettava totuuden ja mielikuvituksen välillä, meidän on myös tiedettävä, mitkä totuudet ovat uskollisuutemme arvoisia.

Jeesuksen evankeliumi herättää meidät huomaamaan sen totuuden, että totuuksien joukossa on olemassa parhaimmisto; jotkin totuudet ovat yksinkertaisesti ja ikuisesti merkittävämpiä kuin toiset!”12

Useimmissa pyhien kirjoitusten kohdissa on jonkin verran yksityiskohtia. Innoitetut yksityiskohdat valaisevat periaatteita13, joita niiden on tarkoitus selittää.14

Meidän tulisi tutkia tarkoin sekä pyhissä kirjoituksissa olevia yksityiskohtia että itse oppia. On tärkeää ymmärtää, että pyhissä kirjoituksissa olevat yksityiskohdat, joita opetetaan sinällään eikä opin yhteydessä, esittävät vain joitakin faktoja. Sellainen opettaminen ”ei ole pahaksi, jos Henki on läsnä, mutta siitä ei ole hyötyä, jos Henkeä ei ole”15. Toisaalta sellainen opettaminen on yhtä lailla riittämätöntä, joka sisältää vain omakohtaisia kertomuksia, henkilökohtaisia oivalluksia ja keskustelun aikaansaamia tunteita, mutta josta puuttuu totuuden opettamiseksi ja innoittamiseksi välttämätön pyhien kirjoitusten ydin. Oppilaillemme on eniten hyötyä opettajista, jotka ovat erinomaisia pyhien kirjoitusten tutkijoita ja jotka ymmärtävät Pyhän Hengen olennaisen tehtävän.16

Olen kuullut joidenkin puhuvan ”hengellisestä opettamisesta”, josta puuttuu oppineisuus. Olen myös kuullut toisten puhuvan sivistävästä opettamisesta, josta puuttuu käännyttävä henki. Pelkkä hengellinen opettaminen tai pelkkä sivistävä opettaminen eivät yksinään vastaa uskontokasvatuksen ainutlaatuisia vaatimuksia. Veli Robert J. Matthews on sanonut kerran: ”Sana ’religion’ tarkoittaa kirjaimellisesti ’sitoa yhteen’. Se on sukua sanalle ’ligament’ eli jänne, joka yhdistää lihaksen luuhun. Uskonnon tulisi sitoa siihen kuuluva ihminen Jumalaan sekä pyhiin asioihin.”17 Ja sitä uskonnonopetuksen tulisi tehdä oppilaidemme hyväksi.

Pyhien kirjoitusten yksityiskohdat viittaavat usein kallisarvoiseen totuuteen. Kun totuutta opetetaan todistamalla, se luo ilmoitukselle otollisen ilmapiirin ja Pyhä Henki soveltaa sovitusta elämäämme18 vahvistaen kääntymystämme Vapahtajaan19 ja sitoutumistamme noudattaa taivaallisen Isän suunnitelmaa.

Vanhaan testamenttiin sisältyy tosiaan ”dramaattisia kertomuksia, kiehtovia tapoja kauniita kirjallisia muotoja”20. Meidän on kuitenkin tärkeää muistaa, etteivät nämä yksityiskohdat ole kyseisen pyhien kirjoitusten kohdan tarkoitus, ja sen tulee myös näkyä opetuksessamme. Kuten meille on opetettu: ”Pyhät kirjoitukset on kirjoitettu, jotta periaatteita säilytettäisiin.”21 Nämä evankeliumin periaatteet ”ovat ilmoitusten ydin ja tarkoitus”22.

Loppujen lopuksi myös periaatteiden joukossa vallitsee järjestys, sillä ”uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta”23.

Yksityiskohtien ja periaatteiden erottaminen toisistaan samoin kuin se, että oppii tunnistamaan vallitsevan arvojärjestyksen, myös periaatteiden kohdalla, vaatii työtä koko eliniän. Jos opetamme jokaisen yksityiskohdan historiasta ja laista ja jos opetamme jokaisen tiedonjyvän Israelin vaelluksista mutta emme huomaa Vanhan testamentin sanomaa taivaallisen Isän suunnitelmasta ja Vapahtajan sovituksesta24, meiltä jää opettamatta Vanhan testamentin varsinainen sanoma.25

Paavali kuvaili epäilemättä minua ja ehkä joitakin oppilaitamme sanoessaan, että ”peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia”. Sitten hän antoi ratkaisun tähän ongelmaan sanoessaan, että ”vasta Kristus sen poistaa” ja ”kun [meidän sydämemme kääntyy] Herran puoleen, peite otetaan pois”.26

Jos opetuksemme keskittyy Vapahtajaan27 ja jos voimme auttaa oppilaitamme kääntämään mielensä ja sydämensä Häneen, peite otetaan pois heidän lukiessaan Vanhaa testamenttia. Ja – mikä kenties vieläkin tärkeämpää – kun oppilaamme oppivat etsimään Vapahtajaa tutkiessaan pyhiä kirjoituksia, he oppivat rinnakkaisperiaatteen ja oppivat etsimään Häntä ja taivaallisen Isän kättä myös omasta elämästään.

Esimerkki tästä arvojärjestyksestä

Saanen ehdottaa yhtä asiaa, joka auttaa meitä havaitsemaan pyhissä kirjoituksissa olevan totuuden: Ota esiin jokin pyhien kirjoitusten kohta, lue se ja kysy itseltäsi: ”Mitä yksityiskohtia tässä kohdassa on?” Alleviivaa ihmiset, paikat, ajankohta ja kertomuksen juoni. Tarkastele kohdan laajempaa asiayhteyttä ja alleviivaa kaikki löytämäsi asiayhteyteen liittyvät yksityiskohdat. Kuten käsikirjamme ehdottaa, huomaa ”luontaiset vaihtumiset”28, joissa tunnelma tai sisältö vaihtuu toiseksi.

Tarkastele samaa kohtaa jälleen ja kysy tällä kertaa itseltäsi: ”Mitkä ovat ne periaatteet tai totuudet, jotka on esitetty lyhyesti ja sovellettavaksi29 ja jotka oikein ymmärrettynä ’[johtavat] kuuliaisuuteen’30?” Tutki kohdan laajempaa opillista sisältöä. Merkitse jokainen periaate eri tavalla kuin merkitsit yksityiskohdat. Jos periaatteisiin on vain viitattu31, varaa aikaa niiden muistiin kirjoittamiseen.

Aluksi sen tekeminen tietoisesti on vaikeaa. Se vaatii keskittymistä ja aikaa. Tämän menetelmän myötä saatavaan siunaukseen kuuluu, että se innoittaa meitä kysymään jatkuvasti: ”Mitä yksityiskohtia tässä pyhien kirjoitusten kohdassa on, ja mitä periaatteita niiden on tarkoitus opettaa?”

Kuten olemme jo sanoneet, jotkin periaatteet ovat yksinkertaisesti tärkeämpiä kuin toiset; ne johtavat paremmin innoitukseen, elämään ja pelastukseen, koska ne viittaavat Vapahtajaan. Tarkastele jälleen samaa pyhien kirjoitusten kohtaa uusin silmin ja kysy: Millä tavalla tämä kohta on tarkoitettu32 suuntaamaan huomioni Vapahtajaan? Mikä tässä johtaa suurempaan ymmärrykseen, kiitollisuuteen ja luottamukseen Häntä ja taivaallisen Isän suunnitelmaa kohtaan?

Lopuksi, pohdi tarkkaan, mitä sellaista nykyajan profeetat ovat sanoneet, mikä antaisi kyseisestä kohdasta lisää näkemystä, ymmärrystä ja innoitusta.

Tutkittuamme aihetta tällä tavoin ja kääntyessämme sitten opetussuunnitelman puoleen, siitä saamamme lisäymmärrys, ehdotukset ja ohjaus yhdistyvät siihen näkemykseen, innoitukseen ja kokemukseen, jonka olemme saaneet pyhistä kirjoituksista ja profeettojen sanoista. Sen jälkeen opetussuunnitelma vahvistaa, jalostaa ja rikastaa valmistautumistamme julistaaksemme sanaa voimallisesti.

Esimerkiksi kun tänä vuonna tutkimme Ruutin kirjaa, voimme huomata herkän kertomuksen menetyksestä ja uskollisuudesta. Tai – ottaen huomioon tämän arvojärjestyksen – voimme panna merkille, että Ruut oli menettänyt aviomiehensä, että hän matkasi Betlehemiin33, ja juuri Betlehemissä hän tapasi Boasin. Saattaisimme sitten huomata, että Boas huolehti Ruutin tarpeista, antoi hänelle leipää ja hapanviiniä34, puhui hänen asiansa puolesta kaupunginportilla35, ja sitten, hänen sukulaisenaan, toisin sanoen ”lunastajanaan”36, maksoi Ruutista37 ottaen hänet vaimokseen38, eikä hellittänyt, kunnes saattoi sanoa: ”Asia on viety päätökseen”39. Sen myötä saatamme alkaa tuntea tarkoituksena olevan todistuksen rakkaudesta ja lunastuksesta samoin kuin tunnemme ylentyvämme ja saavamme innoitusta, kun käsitämme, että Suuri Sukulaisemme40 tekee saman jokaiselle meistä.

Tämä on vain yksi yksinkertainen esimerkki pyhien kirjoitusten tutkimisesta. Tarkkaavainen opettaja auttaa sitten jokaista oppilasta saamaan itselleen saman tutkimiskokemuksen, kun oppilaasta tulee hengellisesti omavarainen.41

Veljet ja sisaret, pyhien kirjoitusten jokaisen sivun kohdalla me teemme valinnan, joka vaikuttaa opetuksen ja oppimisen voimallisuuteen luokassamme. Valinta on tämä: Mihin totuuksiin me käännämme oppilaidemme mielen ja sydämen ja uskon? Tämä valinta vaikuttaa suuresti siihen, minkä osan sanasta he saavat ajatuksiinsa ja elämäänsä.42 Jos en ole huolellinen tämän asian suhteen, jos päätän antaa vähäisemmän osan totuutta ”hallita opetustani”, niin presidentti Henry B. Eyringin opetuksen mukaan ”olen miltei luopunut kamppailusta auttaa oppilasta vastustamaan saastan merta”43.

Yhteyksiä, teemoja ja vertauskuvia

Tämän totuuden arvojärjestyksen tunnistamisen ohella toinen yksinkertainen ajatus, joka voi auttaa meitä saamaan sanan itsellemme, on se, että pyhät kirjoitukset ovat tulvillaan yhteyksiä, teemoja ja vertauskuvia. Saanen esittää Vanhasta testamentista kutakin niitä koskevan lyhyen esimerkin.

Yhteyksiä

Vanhin David A. Bednar on selittänyt, että ”yhteys on suhde tai sidos ideoiden, ihmisten, asioiden tai tapahtumien välillä.”44

Yksi yhteys, jonka saatamme huomata, on se, että Vanha testamentti on täynnä kertomuksia menestyksestä ja epäonnistumisesta, ja nämä kertomukset opetetaan kontrastina rinta rinnan: Kain ja Abel, Joosef ja hänen veljensä, Jaakob ja Esau, Abigail ja Nabal, ja monia muita.

Presidentti Eyring on pannut merkille seuraavan avaimen: ”Kuvaus epäonnistumisesta sisältää kuvajaisen keinosta menestyä. – – Hengellisen taantumisen ja siitä toipumisen toistuva kierto – – voi antaa oppilaillenne toivoa ja ohjausta.”45

Teemoja

Vanhin Bednar on myös selittänyt: ”Teemat – – ovat kattavia, toistuvia ja yhdistäviä ominaisuuksia tai ideoita, kuin välttämättömiä lankoja, jotka on kauttaaltaan kudottu tekstiin.”46 Eräs teema, jonka voimme huomata tänä vuonna, on seuraavassa ilmauksessa: ”Silloin te ymmärrätte, että minä olen Herra, teidän Jumalanne.”47

Vapautustaan edeltäneiden vitsausten aikana sekä sitä seuranneiden ihmeiden myötä Israelin lapset saivat kuulla, että näiden asioiden välityksellä he ”[ymmärtävät], että minä olen Herra”48.

Goljatin surmaaminen49, Naamanin parantaminen,50 Elia ja Baalin papit51 sekä Danielin pyhät ja hartaat kokemukset kuningas Nebukadnessarin kanssa52 on kaikki merkitty muistiin sillä tarkoituksella, että ”koko maa saa tietää, että Israelilla on Jumala”53.

Eri puolilla Psalmien kirjaa54 sekä Jesajan55 ja Hesekielin kirjoja56, kaikkiaan 17:ssä Vanhan testamentin kirjassa ja yli 80 eri kertaa Jehova toisti ja tähdensi ja vakuutti, että Israelin ja meidän tulee nähdä Hänet ja Hänen kätensä Vanhan testamentin tapahtumissa ja opetuksissa, jotta me ja meidän lapsemme ”auringon nousun mailta sen laskun sijoille saakka [oppisimme] tietämään, että – – minä yksin olen Herra”57.

Kun tutkimme pyhien kirjoitusten teemoja instituutin uusilla kulmakivikursseilla58, pyhät kirjoitukset on ”liitetty yhteen niin kiinteästi, että kun [tutkimme] toista, [kiinnostumme] toisesta”59. Jos pyhät kirjoitukset itse ovat keskeisenä tutkimisen aiheena näissä luokissa, pyhät kirjoitukset ”kasvavat yhteen” ja johdattavat oppilaamme tuntemaan liittonsa60. Vanhin Bednar on sanonut: ”Pyhien kirjoitusten teemojen etsimisen ja tunnistamisen prosessi johtaa meidät – – iankaikkisiin totuuksiin, jotka kutsuvat Pyhää Henkeä antamaan vahvistavan todistuksen. – – Tämä lähestymistapa ammentaa elävää vettä pyhien kirjoitusten varannosta on vaativin ja työläin; se myös ylentää ja virkistää eniten hengellisesti.”61 Se vaatii meiltä opettajilta enemmän, ei vähemmän.62

Vertauskuvia ja kuvajaisia Kristuksesta

Yksi monista Vanhassa testamentissa olevista malleista63 kiinnittää erityisesti meidän huomiomme ja vaati ponnisteluja. Se on tietysti todistusten etsiminen taivaallisesta Isästä ja Vapahtajasta. Vanhin Bruce R. McConkie on sanonut: ”On – – soveliasta etsiä kaikkialta vertauskuvia Kristuksesta ja käyttää niitä toistuvasti, jotta Hän ja Hänen lakinsa pysyisivät mielessämme päällimmäisinä.”64

Se, että alkaisi luetella vertauskuvia ja kuvajaisia Vapahtajasta, on melkein kuin yrittäisi laskea vesipisaroiden määrän joessa tai valohiukkasten määrän aurinkoisena päivänä. Loppujen lopuksi ”kaikki, mitä Jumala on maailman alusta asti antanut ihmiselle, on vertauskuvana hänestä”65.

Luominen66, pronssikäärme67, manna68, Israelin vapautuminen Egyptin orjuudesta heidän maalattuaan ovenpielensä karitsan verellä69 sekä koko Mooseksen laki uhreja ja muistamisia käsittävine järjestelmineen on tietoisesti ja silmäänpistävästi suunniteltu olemaan ”meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti”70.

Abrahamin71 aulius uhrata Iisak72, Melkisedekin nimitykset73 kuten Rauhan Ruhtinas74, se, että Joosef pelasti veljensä, jotka olivat myyneet hänet75, sekä se, että Mooses johdatti Israelin lapset vapauteen76, tekivät heistä esikuvia ”siitä, joka on tuleva”77.

Aadam oli synnitön ihminen78, joka puutarhassa ollessaan päätti omasta tahdostaan79 luopua elämästään, jotta me saisimme elää.80

Kuningas aikoi asettaa Danielin koko valtakunnan johtoon, koska hänessä ”oli erityinen henki”81. ”Valvojat ja satraapit”82, vallassa olevat, jotka vihasivat Danielia, ”alkoivat etsiä sopivaa aihetta voidakseen syyttää [häntä] – – eikä mitään – – löytynyt”83. Sen jälkeen nämä jumalattomat miehet kokoontuivat yhteen neuvottelemaan84, ja sillä aikaa Daniel meni tapansa mukaan taloonsa85 ja rukoili siellä86. Kuultuaan tästä kuningas ”alkoi miettiä, kuinka voisi pelastaa Danielin”87. Ja sitten, kun Daniel oli lähetetty varmaan kuolemaan, ”luolan suulle tuotiin kivi”88. ”Aamun koitteessa kuningas nousi ja kiirehti leijonien luolalle”89 ja huomasi, että enkeli oli ollut siellä90, ja Daniel ”nostettiin ylös, eikä hänessä ollut mitään vammaa”91.

Alfred Edersheim on sanonut, että koko Vanhan testamentin ”tarkoituksena on osoittaa Kristukseen. – – Ei ainoastaan laki, joka on kasvattaja [Häneen], eivätkä vertauskuvat, jotka ovat [Hänen] varjojaan, eivätkä profetiat, jotka ovat ennustuksia [Hänestä], vaan koko Vanhan testamentin historia on täynnä Kristusta. – – Tästä seuraa, että vain sellainen pyhien kirjoitusten – – tutkiminen voi olla antoisaa tai hyödyllistä, jonka myötä me opimme tuntemaan [Vapahtajaa].”92

Varaattehan kaikilla oppitunneillanne ja myös kodissanne ja perheessänne aikaa kysyä oppilailtanne ja lapsiltanne, mitä he ovat oppineet ja kuinka se auttaa heitä ymmärtämään taivaallista Isää ja Vapahtajaa ja turvaamaan Heihin? Ja opetattehan oppilaillenne jo kurssin ensimmäisenä päivänä, kuinka etsiä tarkoituksellisesti näitä innoitettujen kirjoittajien tietoisesti esittämiä suurenmoisia todistuksia?

Yhteenveto

Veljet ja sisaret, pyhillä kirjoituksilla on korvaamaton tehtävä opettamisessamme samoin kuin valmistautuessamme opettamaan! Muistakaa tämä presidentti Romneyn esittämä varoitus:

”Meille on annettu tehtäväksi välittää niille, joita me opetamme, se, minkä me saamme Herralta (pyhistä kirjoituksista). Toisinaan [saatamme] yrittää välittää jotakin, jota emme ole ensin saaneet itsellemme. – –

[Saatamme] ryhtyä saarnaamaan ennen kuin [annamme] Herralle tilaisuuden valmistaa [meitä].”93

Haluaisin siinä hengessä lisätä muutamia kysymyksiä niihin, jotka saimme veli Webbiltä viime vuonna. Kehottaisin meitä pohtimaan myös niitä valmistautuessamme opettamaan.

  • Alkaako valmistautumiseni oppituntia varten pyhien kirjoitusten tutkimisella?

  • Löydänkö iloni94 tänä päivänä opettamistani pyhien kirjoitusten kohdista, ja tuntuuko minusta, ”kuin sisimmässäni olisi palanut liekehtivä tuli ja luuni olisivat hehkuneet”95?

  • Ymmärränkö sekä yksityiskohdat että opin, jonka innoitettu kirjoittaja haluaa minun huomaavan ja ymmärtävän?

  • Olenko tutkinut profeettojen sanoja tietääkseni, mitä he tähdensivät ja mikä oli heidän näkemyksensä ja todistuksensa jostakin kohdasta?

  • Ja olenko jokaisessa tapauksessa etsinyt ja löytänyt tapoja, joilla kyseinen pyhien kirjoitusten kohta todistaa Vapahtajasta ja Hänen sovituksestaan?96

Olkoon sana meidän oppitunneillamme terävämpi kuin kaksiteräinen miekka97, koska pyhät kirjoitukset ovat palavina sisimmässämme! Olkoon meillä päättäväisyyttä erottaa toisistaan yksityiskohdat ja oppi, joka on uskollisuutemme arvoinen! Ja auttakaamme oppilaitamme siinä, että he oppisivat huomaamaan pyhien kirjoitusten kauniita todistuksia taivaallisen Isän suunnitelmasta ja Hänen rakkaimmasta Pojastaan!98

Lisään oman todistukseni teidän todistukseenne, etenkin taivaallisen Isän rakkaudesta99, joka on tullut julki ja on ulottuvillamme Hänen Poikansa ihmeellisen sovituksen ansiosta. Ilmaisen myös kiitollisuuteni merkittävästä etuoikeudesta olla osa sitä ihmeellistä palautusta, joka tekee Hänen nimeään tunnetuksi maan päällä ikuisesti100. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Notes

  1. See Chad H. Webb, “An Invitation to Study the Doctrine and Covenants” (Seminaries and Institutes of Religion satellite broadcast, Aug. 5, 2014), lds.org/broadcasts.

  2. An estimated 200,000 seminary students read the Doctrine and Covenants last year. If they read for 15 minutes per day and read for 180 school days, that equals 9 million hours of personal scripture study.

  3. J. Reuben Clark Jr., The Charted Course of the Church in Education, rev. ed. (1994), 9.

  4. Chad H. Webb, “An Invitation to Study the Doctrine and Covenants,” lds.org/broadcasts.

  5. Doctrine and Covenants 11:2.

  6. Doctrine and Covenants 11:21.

  7. Elder Bruce R. McConkie taught that the first key to understanding the Bible is to read the Bible:

    “Could any key be more obvious than this? Simply read the book itself. Unless and until we do, nothing else will fall into place. We cannot do other than rate this key as a ten on our scale. All biblical scholarship and understanding begin with reading the basic source material.

    “One of our problems is that we read what others have said about the Bible. …

    “Read the book itself. ‘Search the scriptures’ (John 5:39). Treasure up the Lord’s word. Go to the source” (“The Bible, a Sealed Book” [Church Educational System symposium, Aug. 17, 1984] 4, si.lds.org).

  8. President Marion G. Romney said, “When I drink from a spring I like to get the water where it comes out of the ground, not down the stream after the cattle have waded in it. … I appreciate other people’s interpretation, but when it comes to the gospel we ought to be acquainted with what the Lord says” (from an address to religious educators, quoted by J. Richard Clarke, “My Soul Delighteth in the Scriptures,” Ensign, Nov. 1982, 15).

  9. President Harold B. Lee taught: “You cannot lift another soul until you are standing on higher ground than he is. You must be sure, if you would rescue the man, that you yourself are setting the example of what you would have him be. You cannot light a fire in another soul unless it is burning in your own soul” (“Stand Ye in Holy Places,” Ensign, Oct. 2008, 47). Elder Neal A. Maxwell said: “Part of what may be lacking, at times, in the decent teacher is a freshening personal excitement over the gospel which could prove highly contagious. Since we can only speak the smallest part of what we feel, we should not let that ‘smallest part’ shrink in its size” (“Teaching by the Spirit—‘The Language of Inspiration’” (Church Educational System symposium on the Old Testament, Aug. 15, 1991, 5, si.lds.org).

  10. Marion G. Romney, “The Message of the Old Testament” (Church Educational System symposium on the Old Testament, Aug. 17, 1979), 1, si.lds.org.

  11. See David A. Bednar, “A Reservoir of Living Water” (Church Educational System fireside for young adults, Feb. 4, 2007), speeches.byu.edu (text), LDS.org (video).

  12. Neal A. Maxwell,  The Smallest Part (1973), 4; see also Neal A. Maxwell, “The Inexhaustible Gospel,” Ensign, Apr. 1993, 69.

  13. Elder Richard G. Scott said, “Principles are concentrated truth, packaged for application to a wide variety of circumstances” (“Acquiring Spiritual Knowledge,” Ensign, Nov. 1993, 86; see also Gospel Teaching and Learning: A Handbook for Teachers and Leaders in Seminaries and Institutes of Religion [2012], 5–7). Brother Chad Webb has suggested that to determine if something is a principle, we might ask ourselves, “Is it always true? Is it applicable in every condition, every time, every circumstance, and to every people?”

  14. Elder Scott also taught: “As you seek spiritual knowledge, search for principles. Carefully separate them from the detail used to explain them” (“Acquiring Spiritual Knowledge,” 86; see also Gospel Teaching and Learning, 26–31).

  15. Boyd K. Packer, Let Not Your Heart Be Troubled (1991), 15.

  16. See C. S. Lewis, “Meditation in a Toolshed,” in God in the Dock: Essays on Theology and Ethics, ed. Walter Hooper (1970), 212–15.

  17. Robert J. Matthews, “What is Religious Education?” (unpublished address to religious educators, Aug. 31, 1989), 2.

  18. Elder D. Todd Christofferson taught, “The gift of the Holy Ghost … is the messenger of grace by which the blood of Christ is applied to take away our sins and sanctify us” (“The Power of Covenants,” Ensign, May 2009, 22; see also Area Directors’ Convention, 2011, session on “The Role of the Holy Ghost”).

  19. See Alma 23:5–7.

  20. Henry B. Eyring, “Teaching the Old Testament” (Church Educational System symposium on the Old Testament, Aug. 10, 1999), 5, si.lds.org.

  21. Marion G. Romney, “The Message of the Old Testament,” 3, si.lds.org; see also Gospel Teaching and Learning, 26–28.

  22. Boyd K. Packer, “Principles,” Ensign, Mar. 1985, 8; see also Gospel Teaching and Learning, 26–28.

  23. Joseph Smith, in History of the Church, 3:30. Expanded quotation: “The fundamental principles of our religion are the testimony of the Apostles and Prophets, concerning Jesus Christ, that He died, was buried, and rose again the third day, and ascended into heaven; and all other things which pertain to our religion are only appendages to it.”

  24. President Marion G. Romney taught, “The message of the Old Testament is the message of Christ and his coming and his atonement” (“The Message of the Old Testament,” 4, si.lds.org).

  25. See 1 Nephi 6:4; D&C 76:40–43. President Ezra Taft Benson defined the gospel in “The Gospel Teacher and His Message” ([address to religious educators, Sept. 17, 1976], si.lds.org). President Henry B. Eyring defined “two views of the gospel” in “Eyes to See, Ears to Hear” ([Church Educational System symposium on the New Testament, Aug. 16, 1984], si.lds.org; also quoted in Teaching and Learning,  54). See also the use of the word gospel in J. Reuben Clark Jr., “The Charted Course of the Church in Education.”

  26. 2 Corinthians 3:14, 16; see also Joseph Smith Translation, 2 Corinthians 3:14, 16.

  27. President Boyd K. Packer taught that the Atonement “is the very root of Christian doctrine. You may know much about the gospel as it branches out from there, but if you only know the branches and those branches do not touch that root, if they have been cut free from that truth, there will be no life nor substance nor redemption in them” (“The Mediator,” Ensign, May 1977, 56; also quoted in Gospel Teaching and Learning,  1).

  28. Gospel Teaching and Learning,  52.

  29. Richard G. Scott, “Acquiring Spiritual Knowledge,” 86; see also Gospel Teaching and Learning,  26.

  30. Henry B. Eyring, “Converting Principles” (remarks at an evening with Elder L. Tom Perry, Feb. 2, 1996), 1, si.lds.org; also quoted in Gospel Teaching and Learning,  54.

  31. See Gospel Teaching and Learning, 26–27.

  32. The Prophet Joseph Smith taught, “We may conclude, that though there were different dispensations, yet all things which God communicated to His people were calculated to draw their minds to the great object, and to teach them to rely upon God alone as the author of their salvation” (Teachings of Presidents of the Church: Joseph Smith [2007], 49).

  33. See Ruth 1:19.

  34. See Ruth 2:14.

  35. See Ruth 4:1.

  36. “The word here rendered ‘redeemer’ we translate literally from Hebrew go’el and this is its proper translation. It is rendered merely ‘kinsman’ in the King James English translation. The function of a go’el was to make it possible for a widow who had lost home and property to return to her former status and security and to have seed to perpetuate her family.

    “It is easy to see why the later prophets borrowed this word from the social laws of Israel and used it to describe the functions of Him who would become the Divine Redeemer: Think of what He does to restore us to proper status with God, and to give us future security and eternal ‘seed’” (Ellis T. Rasmussen, An Introduction to the Old Testament and Its Teachings, Part 1 (syllabus for Religion 301, 1972), 157; and Old Testament Student Manual: Genesis–2 Samuel (Church Educational System manual, 2003), 263.

  37. See Ruth 4:10.

  38. See Ruth 4:13; see also Ruth 4 chapter heading.

  39. John 19:30; see Ruth 3:18.

  40. This beautiful story “speaks of and symbolically demonstrates God’s redeeming power; it teaches us of how we can access that power and exemplifies how we should emulate our Redeemer. Numerous elements of the story serve as types of Christ. It is about hope in Israel. [Perhaps part of] the reason we love the story so much is because … our souls intuitively resonate with the redemption of Ruth; we long for what happened to her on a mortal level to happen to us in both a mortal and eternal way. Ruth satisfies some of our soul’s yearning for deliverance. It highlights our reasons for hope” (Kerry Muhlestein, “Ruth, Redemption, Covenant, and Christ,” in D. Kelly Ogden, Jared W. Ludlow, and Kerry Muhlstein, eds., The Gospel of Jesus Christ in the Old Testament, 38th Annual Brigham Young University Sidney B. Sperry Symposium [2009], 187–88).

  41. See Boyd K. Packer, “Self-Reliance” (Brigham Young University fireside, Mar. 2, 1975), speeches.byu.edu.

  42. See Alma 12:9–11; 3 Nephi 26:1–11 (especially verses 9–10). Elder Jeffrey R. Holland stated: “When crises come in our lives—and they will—the philosophies of men interlaced with a few scriptures and poems just won’t do. Are we really nurturing our youth … in a way that will sustain them when the stresses of life appear? Or are we giving them a kind of theological Twinkie—spiritually empty calories? President John Taylor once called such teaching ‘fried froth,’ the kind of thing you could eat all day and yet finish feeling totally unsatisfied. During a severe winter several years ago, President Boyd K. Packer noted that a goodly number of deer had died of starvation while their stomachs were full of hay. In an honest effort to assist, agencies had supplied the superficial when the substantial was what had been needed. Regrettably they had fed the deer but they had not nourished them” (“A Teacher Come from God,” Ensign, May 1998, 26–27).

  43. Henry B. Eyring, “Eyes to See, Ears to Hear,” si.lds.org; also quoted in Gospel Teaching and Learning,  54.

  44. David A. Bednar, “A Reservoir of Living Water,” 4, speeches.byu.edu.

  45. Henry B. Eyring, “Teaching the Old Testament,” 2, si.lds.org.

  46. David A. Bednar, “A Reservoir of Living Water,” 6, speeches.byu.edu.

  47. Exodus 6:7.

  48. Exodus 7:17; see also Exodus 7:5; 8:10, 22; 9:14, 16, 29; 10:2; 11:7; 14:4, 18; 16:6, 12; 29:46.

  49. See 1 Samuel 17:46.

  50. See 2 Kings 5:15.

  51. See 1 Kings 18:37.

  52. See Daniel 4:17, 26.

  53. 1 Samuel 17:46.

  54. See Psalm 59:13; 67:2; 83:18; 109:27.

  55. See Isaiah 5:19; 9:9; 19:21; 37:20; 41:20, 22–23; 41:26; 43:10; 45:3, 6; 49:23, 26; 52:6; 60:16.

  56. See Ezekiel 6:10, 14; 7:4, 9, 27; 11:10, 12; 12:15–16; 13:9, 14, 21, 23; 14:8; 15:7; 16:62; 17:21, 24; 20:20; 22:16; 24:27; 25:7; 35:4, 12, 15.

  57. Isaiah 45:6.

  58. See the section “Why Are We Making These Changes?” on “New Religion and Institute Courses: Additional Information,” si.lds.org/announcement-new-religion-courses.

  59. Boyd K. Packer, “Scriptures,” Ensign, Nov. 1982, 53.

  60. 2 Nephi 3:12.

  61. David A. Bednar, “A Reservoir of Living Water,” 6, speeches.byu.edu.

  62. Elder Neal A. Maxwell described it this way: “Cluster your scriptures together so that the Old Testament scripture on a particular topic is related [to the other books of scripture] and to the utterances of living prophets. The scriptures of the Church need each other. … And they help each other. …

    “… [Then] you will … make the teaching moment more significant. …

    “… Help your students avoid the tendency to skim lightly over the surface of the scriptures. … Encourage them to cluster the scriptures topically, as if they were a bunch of grapes from which you would then squeeze all the juice, and distill all the meaning” (“The Old Testament: Relevancy within Antiquity” [Church Educational System symposium on the Old Testament, Aug. 16, 1979], 1–2, si.lds.org.

  63. See Old Testament Student Manual: Genesis–2 Samuel, 111–15.

  64. Bruce R. McConkie, The Promised Messiah: The First Coming of Christ (1978), 453.

  65. 2 Nephi 11:4; see also Hosea 12:10; Alma 30:23–60 (especially verses 40–41); Moses 6:59–63.

  66. See Moses 6:63. Elder Bruce R. McConkie taught: “The revealed accounts of the Creation are designed to accomplish two great purposes. Their general purpose is to enable us to understand the nature of our mortal probation, a probation in which all men are being tried and tested ‘to see if they will do all things whatsoever the Lord their God shall command them.’ (Abr. 3:25.) Their specific purpose is to enable us to understand the atoning sacrifice of the Lord Jesus Christ, which infinite and eternal Atonement is the very foundation upon which revealed religion rests” (“Christ and the Creation,” Ensign, June 1982, 13).

  67. See Alma 33:19; see also Topical Guide, “Jesus Christ, Types of, in Anticipation”.

  68. “Your fathers did eat manna in the wilderness and are dead.

    “This is the bread which cometh down from heaven, that a man may eat thereof, and not die.

    “I am the living bread” (John 6:49–51); see also Exodus 17:6; 1 Corinthians 10:4; Topical Guide, “Jesus Christ, Types of, in Anticipation.”

  69. See Exodus 12:5–14.

  70. Galatians 3:24.

  71. Father of a multitude. Originally called Abram, ‘exalted father.’” (Bible Dictionary, “Abraham”).

  72. Elder Dallin H. Oaks explained: “This story … shows the goodness of God in protecting Isaac and in providing a substitute so he would not have to die. Because of our sins and our mortality, we, like Isaac, are condemned to death. When all other hope is gone, our Father in Heaven provides the Lamb of God, and we are saved by his sacrifice” (“Bible Stories and Personal Protection,” Ensign, Nov. 1992, 37).

  73. “King of Salem” (Hebrews 7:1–2); “the king of heaven” (Joseph Smith Translation, Genesis 14:36 [in the Bible appendix]); “King of righteousness” (Hebrews 7:2); see also Topical Guide, “Jesus Christ, Types of, in Anticipation.”

  74. Joseph Smith Translation, Genesis 14:33 (in the Bible appendix); see also Topical Guide, “Jesus Christ, Types of, in Anticipation.”

  75. See Genesis 37:27–28.

  76. See Moses 1:26; see also Deuteronomy 18:15; 3 Nephi 20:23; The Pearl of Great Price Teacher Manual (Church Educational System manual, 2000), 9–11.

  77. Romans 5:14.

  78. See 2 Nephi 2:23.

  79. See Moses 4:18.

  80. See 2 Nephi 2:25.

  81. Daniel 6:3.

  82. Daniel 6:3–4, 6–7.

  83. Daniel 6:4; see also verse 5.

  84. Daniel 6:6–7.

  85. Luke 22:39; see Daniel 6:10.

  86. See Daniel 6:10.

  87. Daniel 6:14.

  88. Daniel 6:17.

  89. Daniel 6:19.

  90. See Daniel 6:22.

  91. Daniel 6:23.

  92. Alfred Edersheim, Bible History: Old Testament, one vol. ed. (1982), xiii; also quoted in Old Testament Student Manual: Genesis–2 Samuel,  22.

  93. Marion G. Romney, “The Message of the Old Testament,” 1, si.lds.org.

  94. See Psalm 1:2–3.

  95. Jeremiah 20:9; see also Gospel Teaching and Learning, 29–30. President Boyd K. Packer explained:

    “‘There is a great body of evidence,’ Brother [Wilford B.] Lee wrote, ‘to indicate that, in moral behavior especially, people do not act in accordance with their knowledge.’ And he observed that one could hardly find an obese person who does not know that, if he is to reduce his weight, a part of what he must do is to reduce his intake of food. Can you imagine a medical doctor who uses cigarettes and does not know that smoking is detrimental to his health? Were you ever acquainted with a divorce of parents in which both of the parties didn’t know full well that tragic effects would be visited upon their children? In such cases the persons know the right course but still fail to follow it.

    “As regards righteous behavior, then, to know intellectually is not enough. The feelings must be engaged” (Let Not Your Heart Be Troubled [1991], 14).

  96. In The Charted Course of the Church in Education, President J. Reuben Clark Jr. taught that in our study and teaching, there are actually “two prime things which may not be overlooked, forgotten, shaded, or discarded.” The first, of course, is the Savior and His Atonement. “The second of the two things to which we must all give full faith is that the Father and the Son actually and in truth and very deed appeared to the Prophet Joseph in a vision in the woods” (1–2).

  97. In its commentary for Doctrine and Covenants 6:2, the Doctrine and Covenants Student Manual contains the following explanation: “Many swords of ancient times had only one cutting edge. When someone decided to make a two-edged sword, the effectiveness of the weapon was increased tremendously. Now it could cut in any direction, no matter how the blow was struck. Thus, the likening of the word of God to the two-edged sword is a vivid simile. Just as a sharp sword can cut deep enough to sever limbs and destroy life, so the word of the Lord is powerful enough that it can bring destruction of the soul (spiritual death) to those who do not give heed to it (see Hebrews 4:12; Revelation 1:16; 2:12, 16). The word of God also has power to pierce the soul as a sword and penetrate to the inmost parts of man (see 3 Nephi 11:3; D&C 85:6). It can cut through error and falsehood with double-edged efficiency” ([Church Educational System manual, 2001], 15).

  98. See Mormon 5:14.

  99. See 1 Nephi 11:22.

  100. Abraham 1:19.