”Älkää – – pelätkö – –, minussa teidän ilonne on täysi” (OL 101:36)

Vanhin Quentin L. Cook

kahdentoista apostolin koorumista

Ilta vanhin Quentin L. Cookin seurassa

Maailmanlaajuinen hartaustilaisuus nuorille aikuisille • 11. syyskuuta 2016 • Washington D.C:n vaarnakeskus

Olen kiitollinen siitä, että saan olla teidän nuorten aikuisten kanssa, jotka seuraatte tätä hartaustilaisuutta eri paikoissa kautta maailman. Kuten on mainittu, tämä hartaustilaisuus lähetetään kappelista, joka on aivan Washington D.C:n temppelin vieressä. Valitsin tarkoituksella tämän paikan, koska se on lähellä temppeliä. Olen hyvin kiitollinen siitä, että me elämme aikana, jolloin temppeleitä on eri puolilla maailmaa. Me tarvitsemme temppelin siunauksia näinä hyvin vaikeina aikoina.

Maailma näyttää kirjaimellisesti olevan levottomuuden vallassa.¹ Kiistoja on ennenkuulumattomissa määrin. Mielenrauha ja turvallisuudentunteet voivat vaikuttaa vaikeasti tavoitettavilta ja jopa saavuttamattomilta. Sanomani teille tänä iltana on, ettei meidän pidä pelätä edes vaarallisessa ja ongelmallisessa maailmassa. Pyhissä kirjoituksissa meille vakuutetaan, että voimme kokea kokonaisvaltaista iloa Vapahtajan ansiosta.²

Monet teistä ovat painaneet sydämeensä ja mieleensä tiettyjä suurenmoisia tapahtumia hyvin myönteisellä tavalla. Pystytte muistamaan sellaisen tapahtuman jokaisen yksityiskohdan. Esimerkkejä voisivat olla se, kun avasitte kirjekuoren, jossa oli lähetystyökutsu, kun teidät sinetöitiin puolisoon temppelissä, kun ymmärsitte, että Pyhä Henki on todistanut sielullenne Mormonin kirjan olevan totta. Tällaiset ovat sellaisia vaalittuja tapahtumia, jotka tuovat paitsi palkitsevaa myös kestävää iloa. On kiinnostavaa, että yksittäiset tapahtumat, jotka jollakin tavoin liittyvät Vapahtajaan, tuovat yleensä suurinta iloa.

Mutta on myös tapahtumia, jotka ovat niin järkyttäviä tai traumaattisia, että ne vaikuttavat meihin syvästi.

Berliinin muurin sortuminen, Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn salamurha ja terroristihyökkäykset 11. syyskuuta ovat esimerkkejä järkyttävistä tapahtumista, joista ihmiset voivat muistaa tarkalleen, missä he olivat ja miltä heistä tuntui heidän kuullessaan tuon uutisen.

Useimmat teistä ovat olleet melko nuoria, kun hyökkäykset World Trade Centeriin New York Cityssä ja Pentagoniin täällä Washington D.C:n alueella tapahtuivat tänä samana päivänä, 11. syyskuuta 2001, 15 vuotta sitten. Oletan, että useimmat teistä (missä sitten asuttekin ympäri maailman) voivat muistaa, missä olitte, ja ne järkytyksen ja tyrmistyksen tunteet, joita te ja lähipiirissänne olevat koitte. Se oli tapahtuma, joka monen kohdalla hävitti rauhantunteen ja voimisti suojattomuuden tunteita. Kuten olen aiemmin kertonut, se oli erityisen merkityksellinen minulle ja vaimolleni Marylle.

Vanhin poikamme ja hänen vaimonsa odottivat heidän ensimmäistä lastaan ja asuivat New Yorkissa kolmen korttelin päässä World Trade Centeristä, kun ensimmäinen terroristien kaappaama lentokone iskeytyi pohjoistorniin. He menivät asuintalonsa katolle ja katselivat kauhuissaan sitä, mitä he luulivat jonkin kamalan onnettomuuden seurauksiksi. Nähdessään, kuinka toinen kaapattu kone törmäsi etelätorniin, he tajusivat, ettei kyseessä ollut onnettomuus, ja he uskoivat, että eteläinen Manhattan oli jatkuvan hyökkäyksen kourissa. Etelätornin romahtaessa heidän asuintalonsa peittyi rojupilveen, joka laskeutui eteläisen Manhattanin ylle.

Ymmällään ja kauhuissaan näkemästään sekä huolissaan uusista hyökkäyksistä he pyrkivät ensin turvallisemmalle alueelle ja sitten Lincoln Centerissä sijaitsevaan Manhattanin vaarnan rakennukseen. Saapuessaan sinne he huomasivat, että useat kymmenet muut jäsenet eteläiseltä Manhattanilta olivat tehneet saman päätöksen kokoontua vaarnakeskukseen. Me olimme helpottuneita, kun he soittivat meille kertoakseen, missä he olivat ja että he olivat turvassa. Emme yllättyneet heidän olinpaikastaan, koska nykyajan ilmoituksessa opetetaan, että Siionin vaarnat ovat ”puolustukseksi ja suojaksi myrskyltä ja vihalta, kun sitä vuodatetaan laimentamattomana koko maan päälle”³. Heidän ei sallittu palata asuntoonsa yli viikkoon, ja he olivat järkyttyneitä viattomien ihmishenkien menetyksestä, mutta he itse eivät kärsineet mitään pysyvää fyysistä vahinkoa.

Kone, joka törmäsi Pentagoniin Washington D.C:ssä lähellä paikkaa, missä nyt olemme, oli myös terroristien tekemän itsemurhaiskun väline, ja tulokset olivat yhtä tuhoisat.

Tarkoitukseni tänä iltana ei ole saada teitä vatvomaan kauheita menneisyyden tapahtumia. Haluan teidän painottavan niitä iloisia tapahtumia, joita kuvailin alussa. Mutta haluan myös auttaa teitä pohtimaan niitä koettelemuksia, vaikeuksia ja vaaroja, joita joko kohtaatte tai pelkäätte kohtaavanne omassa elämässänne. Jotkin saattavat olla tapahtumia, jotka vaikuttavat suuriin ihmismääriin, toiset ovat teille hyvin henkilökohtaisia. Olen päättänyt käsitellä kolmentyyppisiä tapahtumia: niitä, joihin liittyy fyysisiä vaaroja, niitä, joihin liittyy erityisiä haasteita, joista jotkin koskevat ainoastaan teidän aikaanne, ja lopuksi niitä, joihin liittyy hengellisiä vaaroja ja haasteita.

Fyysiset vaarat tai haasteet

Fyysisiä vaaroja on helpointa nähdä ja huomata. Riippumatta siitä, kuinka tai missä pääsette käsiksi päivittäisiin uutisiin, ensimmäisenä kerrotaan fyysisistä vaaroista, väkivallasta ja murhenäytelmistä – etenkin televisiossa ja internetissä. Yksi syy siihen on, että väkivalta ja kuolema ovat hyvin dramaattisia, ja yleensä ne on helppo esittää niin visuaalisesti kuin kirjoittaenkin. Väkivalta ja kuolema, olivatpa ne lähellä tai kaukana, vangitsevat huomiomme ja voivat hävittää rauhamme ja levollisuutemme. Kun emme tunne olevamme fyysisesti turvassa, tunnemme itsemme suojattomiksi.

Viime maaliskuun 22. päivänä terroristi räjäytti itsemurhapommin Brysselin lentoasemalla Belgiassa. Neljä lähetyssaarnaajaamme olivat Deltan palvelutiskillä. He kaikki saivat huomattavia vammoja, joista jotkin olivat hyvin vakavia. Vanhemman lähetyssaarnaajan, vanhin Richard Norbyn vammat olivat hyvin vakavia. Hän ilmaisi äskettäin, että vaikka hänen elämänsä ei ole enää koskaan aivan entisellään, ”hän on päättänyt luottaa Herraan ja olla pelkäämättä”. Hän sanoi lisäksi: ”Aion elää elämääni ja aion opettaa lapsilleni ja lastenlapsilleni, että meidän [täytyy] panna luottamuksemme Jumalaan.”⁴

Herra on tähdentänyt, että jopa ne, jotka menettävät henkensä oltuaan uskollisia liitoilleen, ”[löytävät] sen jälleen, tosiaankin iankaikkisen elämän”⁵.

Minua liikuttivat sisar Fanny Clainin, yhden toisen Brysselin lentoaseman pommituksissa vammoja saaneen lähetyssaarnaajan, kommentit. Hän sanoi: ”Tällaisten asioiden kokeminen saa minut ymmärtämään paremmin ihmisiä, koska ihmisillä on elämässään todella vaikeita asioita, ja nyt minullakin on ollut vaikeita asioita, joten voin ymmärtää paremmin.” Tehdessään työtä toipumisensa eteen hän sanoi: ”Kun päätämme turvata Jumalaan, voimme nähdä, kuinka Hän auttaa meitä ja kuinka ihmeellistä se on. Luotan Häneen nyt enemmän kuin ennen.” Hän on erityisen kiitollinen siitä, että hän on pystynyt jatkamaan lähetystyötään.⁶

Kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossamme me tiesimme, että tahdonvapaus ja vastakohtaisuus ovat välttämättömiä kasvulle, kehitykselle ja lopulta korotuksen saamiselle.

Kuolevaisuutta edeltävässä taivaan neuvonpidossa Isän suunnitelman keskeisenä tekijänä oli tahdonvapaus. Lusifer kapinoi ja ”pyrki hävittämään ihmisen tahdonvapauden”⁷. Sen mukaisesti etuoikeus saada kuolevainen ruumis kiellettiin Saatanalta ja niiltä, jotka seurasivat häntä.

Toiset henget kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa käyttivät tahdonvapauttaan taivaallisen Isän suunnitelman noudattamiseen. Hengillä, jotka saavat siunauksekseen syntyä tähän elämään kuolevaisuudessa, on edelleen tahdonvapaus. Me olemme vapaita valitsemaan ja toimimaan, mutta me emme voi valita vapaasti tekojemme seurauksia. Näin ollen meidän valintamme määräävät onnen tai kurjuuden tässä elämässä ja tulevassa elämässä. ”Hyvät ja vanhurskaat valinnat johtavat onneen, rauhaan ja iankaikkiseen elämään, kun taas synnilliset ja pahat valinnat johtavat lopulta murheeseen ja kurjuuteen.”⁸

Me emme voi syyttää olosuhteita tai toisia ihmisiä päätöksestä toimia vastoin Jumalan käskyjä. Me kaikki olemme vastuullisia ja tilivelvollisia Jumalalle siitä, kuinka kehitämme Kristuksen kaltaisia ominaisuuksia, lahjoja ja kykyjä, ja me olemme vastuussa siitä, kuinka hyödynnämme meille tässä olemassaolossa suodun ajan.

Vastakohtaisuuden oppi liittyy läheisesti tahdonvapautta koskevaan oppiin, ja sen katsotaan toisinaan olevan osa sitä. Mutta koska vastakohtaisuus johtuu usein ulkoisista lähteistä tai kolmansista osapuolista, on hyödyllistä tarkastella sitä erikseen. Tämän opin profeetta Lehi on esittänyt ytimekkäästi kohdassa 2. Nefi 2:11: ”Sillä on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta. Ellei niin olisi, – – ei voisi olla vanhurskautta eikä jumalattomuutta, ei pyhyyttä eikä kurjuutta, ei hyvää eikä pahaa.”

Lehi jatkaa selittämällä, että tämä oppi on niin tärkeä, että ilman sitä ”luomisella ei olisi ollut mitään tarkoitusta” ja Jumalan viisaus ja Hänen iankaikkiset tarkoituksensa sekä Jumalan voima ja armo ja oikeudenmukaisuus olisi tehty tyhjiksi.⁹

Lehi jatkaa: ”Sen vuoksi Herra Jumala salli ihmisen toimia omasta puolestaan.”¹⁰

Me tiesimme kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa, että tahdonvapauden käyttäminen voisi johtaa vastustukseen ja ristiriitoihin – sota taivaassa todistaa tämän olevan totta. Me tiesimme, että sodan ja väkivallan lisäksi kaikkialla maailmassa olisi huomattavaa syntistä käytöstä. Me tiesimme myös, että Jeesus Kristus oli halukas maksamaan näiden syntien hinnan. Hänen kärsimyksensä, jota ei voi käsittää, johtaisi voittoon synnistä ja hengellisestä kuolemasta. Hänen ylösnousemuksensa voittaisi fyysisen kuoleman. Me luotimme siihen, että fyysisen kuoleman jälkeen me kaikki eläisimme jälleen. Luemmekin julkaisusta Saarnatkaa minun evankeliumiani:

”Tätä Jeesuksen Kristuksen kärsimisellään saamaa voittoa hengellisestä kuolemasta ja ylösnousemuksellaan saamaansa voittoa fyysisestä kuolemasta sanotaan sovitukseksi. – –

Kun me luotamme Jeesuksen Kristuksen sovitukseen, Hän voi auttaa meitä kestämään koettelemuksemme, sairautemme ja tuskamme. Me voimme täyttyä ilolla, rauhalla ja lohdutuksella. Jeesuksen Kristuksen sovitus voi oikaista kaiken sen, mikä on elämässä epäoikeudenmukaista.”¹¹

Jäsentemme kauheat kokemukset pian sen jälkeen kun kirkko oli järjestetty Missourissa, toivat nämä sovituksen periaatteet selkeästi esiin. Opilliset arvomme olivat suorassa ristiriidassa Missourin uudisasukkaiden kanssa, jotka eivät olleet meidän uskoamme. Monien missourilaisten mielestä Amerikan alkuperäiskansat olivat heltymätön vihollinen, ja he halusivat poistaa nämä maasta. Lisäksi monet Missourin uudisasukkaista olivat orjanomistajia, ja he tunsivat orjuuden vastustajien olevan uhkana itselleen. Monet etsivät maata, rikkautta ja myös valtaa.

Sen sijaan meidän oppimme arvosti Amerikan alkuperäiskansoja ja me halusimme opettaa heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Orjuudesta pyhissä kirjoituksissamme sanotaan selkeästi, ettei kenenkään pitäisi olla toisen orjuudessa. Suhteellisen harvat varhaiset mustaihoiset jäsenemme siihen aikaan palvelivat Jumalaa yhdessä valkoihoisten jäsenten kanssa kuten nykyään. Lopuksi tarkoituksemme ei ollut hankkia rikkautta vaan perustaa veljien ja sisarten yhteisöjä, joissa rakastetaan toinen toista ja eletään Vapahtajan opettamien periaatteiden mukaan. Muut Missourin uudisasukkaat tunsivat uhkaksi sen, kun suuri joukko pyhiä, jotka seurasivat Herran ilmoituksia, muutti Missouriin.¹²

Tämä johti valtavaan ristiriitaan ja kirkon jäsenten vainoamiseen. Pyhien vastustajat hävittivät heidän satonsa ja joitakin rakennuksia, ryöstivät karjaa ja henkilökohtaista omaisuutta ja karkottivat heidät heidän kodeistaan. Jotkut pyhät tervattiin ja kieriteltiin höyhenissä, heitä ruoskittiin tai lyötiin. Kirjoittaessaan Joseph Smithille, joka asui Kirtlandissa Ohiossa, William W. Phelps sanoi: ”Tämä on kauheaa aikaa, kun miehet, naiset ja lapset pakenevat tai valmistautuvat [pakenemaan] – – joka suuntaan.”¹³ Karkotuksen sekasorrossa perheet joutuivat toisinaan erilleen, ja monilta pyhiltä puuttui ruokaa ja muita tarvikkeita. Kirkon jäsenten oli vaikea ymmärtää, miksi heidät oli karkotettu, vaikka Herra oli käskenyt heitä kokoontumaan yhteen Missouriin. Saatuaan nämä järkyttävät uutiset Joseph Smith rukoili ymmärrystä. Herra vastasi tällä lohdullisella sanomalla, joka on nyt jakeissa Oppi ja liitot 101:35–36:

”Ja kaikki ne, jotka kärsivät vainoa minun nimeni tähden ja kestävät uskossa, vaikka heidät kutsutaan antamaan henkensä minun tähteni, pääsevät kuitenkin osallisiksi kaikesta tästä kirkkaudesta.

Älkää sen tähden pelätkö edes kuolemaa, sillä tässä maailmassa teidän ilonne ei ole täysi, mutta minussa teidän ilonne on täysi.”

Herra on myös luvannut meille, että vanhurskauden palkintona saa ”rauhan tässä [elämässä] ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa”¹⁴.

Siten Vapahtajan sovituksen ansiosta me voimme olla rauhallisia ja levollisia jopa fyysisissä vaaroissa.

Erityisiä haasteita, joista jotkin ovat ainutkertaisia teidän ajallenne

Teillä nuorilla aikuisilla on fyysisten haasteiden lisäksi erityisiä haasteita, ja jotkin niistä ovat ainutkertaisia teidän ajallenne. Te olette huolissanne päätöksistä, jotka liittyvät koulutukseen, työllistymiseen, avioliittoon ja perheeseen. Näihin päätöksiin liittyviä opillisia periaatteita on käsitelty monissa puheissa, ja ne ymmärretään melko hyvin. Maksaessaan rangaistuksen meidän synneistämme Vapahtaja ei poistanut omaa vastuutamme siitä, kuinka elämme elämäämme. Pyhissä kirjoituksissa on alusta asti kuulutettu yleismaailmallisesti työn, työteliäisyyden, kaikin voimin ahkeroimisen, kykyjemme kehittämisen ja perheen elättämisen arvoa. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa Herra julisti: ”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen.”¹⁵

Uskon, että jäsenet laajalti hyväksyvät nämä opilliset käsitteet. Monimutkaisessa maailmassa on kuitenkin paljon hämmennystä siitä, kuinka nämä periaatteet tulee panna täytäntöön.

Ensimmäisessä yleiskonferenssipuheessani 20 vuotta sitten kerroin hieman humoristisen omakohtaisen tapauksen, joka liittyy suoraan näihin aiheisiin.¹⁶

Kun lapsemme olivat pieniä, vaimoni Mary ja minä päätimme noudattaa perinnettä, jonka isäni oli opettanut minulle lapsena. Hän jutteli minun ja jokaisen sisarukseni kanssa kahden kesken auttaakseen meitä asettamaan tavoitteita elämämme eri alueilla ja opettaakseen meille, kuinka kirkko, koulu ja koulun ulkopuoliset toiminnat auttaisivat meitä saavuttamaan nämä tavoitteet. Hänellä oli kolme sääntöä:

Meillä piti olla tavoittelemisen arvoisia tavoitteita.
Me voisimme vaihtaa tavoitteitamme milloin tahansa.
Meidän täytyi tehdä ahkerasti työtä valitsemaamme tavoitetta kohti.

Koska olin hyötynyt tästä perinteestä, Mary ja minä päätimme noudattaa tätä käytäntöä lastemme kanssa. Kun poikamme Larry oli viisivuotias, kysyin häneltä, mitä hän halusi tehdä työkseen, kun hän olisi aikuinen. Hän sanoi, että hän halusi tulla lääkäriksi kuten setänsä Joe.¹⁷ Larry oli ollut vaikeassa leikkauksessa ja oli oppinut arvostamaan suuresti lääkäreitä, etenkin Joe-setäänsä. Jatkoin kertomalla Larrylle, kuinka kaikki ne arvokkaat asiat, joita hän teki, auttaisivat häntä valmistautumaan lääkärin työhön.

Muutamia kuukausia myöhemmin kysyin häneltä jälleen, mitä hän haluaisi tehdä vartuttuaan aikuiseksi. Tällä kertaa hän sanoi, että hän halusi olla liikennelentäjä. Tavoitteen vaihtaminen sopi, joten jatkoin selittämällä, kuinka hänen eri toimensa auttaisivat häntä saavuttamaan tämän tavoitteen. Melkein kuin jälkiajatuksena sanoin: ”Larry, kun puhuimme edellisen kerran, sinä halusit tulla lääkäriksi. Mikä on saanut sinut muuttamaan mielesi?” Hän vastasi: ”Minusta lääkärinä olo olisi hyvä asia, mutta olen huomannut, että Joe-setä tekee töitä lauantaiaamuisin, enkä minä halua jättää väliin lauantaiaamun piirrettyjä.”

Sen jälkeen perheemme on nimittänyt arvokasta tavoitetta häiritseviä tekijöitä lauantaiaamun piirretyiksi.

Haluan tähdentää tästä tositapauksesta kahta periaatetta. Ensimmäinen on, kuinka suunnittelette ja valmistaudutte saavuttamaan arvokkaita tavoitteita nykyajan maailmassa, ja toinen on internetin ja sosiaalisen median vaikutus vanhurskaisiin tavoitteisiimme. Kumpikin näistä voisi olla lauantaiaamun piirretyt, jotka vievät meitä poispäin haluamastamme ilosta.

Olen erityisen huolissani siitä, kuinka monet nuoret aikuiset eivät aseta vanhurskaita tavoitteita tai ovat vailla suunnitelmaa niiden saavuttamiseksi. Olen myös huolissani siitä, että monet väheksyvät omia taitojaan ja kykyjään eivätkä arvosta niitä riittävästi. Näiden kahden asian ratkaiseminen tuo paljon iloa elämäänne.

Eräässä professori Angela Duckworthin äskettäin ilmestyneessä kirjassa nimeltä Grit esitetään vakuuttava väite, että monet, elleivät useimmat, ihmiset arvostavat liikaa niin sanottua luontaista kykyä ja arvostavat liian vähän kovaa työtä ja sisukkuutta. Hän väittää, että kaikenlaisen menestyksen taustalla on enemmänkin hyvä työetiikka kuin puhdas äly tai kyvykkyys. Hän tuo esiin, että ihmiset, joilla on päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta (joita hän kutsuu myös intohimoksi ja pitkäjänteisyydeksi), menestyvät johdonmukaisesti paremmin kuin ne, joilla on luontaista kykyä mutta joilla ei ole samanlaista sisukkuutta.¹⁸

Kun minä olin nuori, sain tahattomasti tietää erään opiskelijan älyllisen kyvykkyyden testituloksen, joka oli hieman alle keskiarvon. Tarkkailin häntä kouluvuosina sanomatta asiasta kenellekään mitään. Hän valitsi vaikeita kursseja ja opiskeli ahkerasti. Korkeakoulussa hän oli toisinaan samaa kurssia koskevissa kahdessa tai kolmessakin opiskeluryhmässä. Hän suoritti viimein syventävän arvosanan tarkalla ja vaativalla tieteenalalla ja saavutti merkittäviä edistysaskelia erityisalallaan.

En nyt väitä, että jokaisen pitäisi menestyä yliopistoelämässä, mutta esitän, että te voitte saavuttaa monia vanhurskaista, arvokkaista tavoitteistanne, kun suunnittelette ja olette sisukkaita ja päättäväisiä ja etenkin, jos poistatte elämästänne lauantaiaamun piirretyt. Voitte myös kokea enemmän iloa ja onnea elämässänne.

Haluan vakuuttaa teille, että te voitte tehdä vaikeita asioita. Vanhin John B. Dickson, suurenmoinen seitsenkymmen, joka palveli ansiokkaasti eri puolilla maailmaa ja on nyt täysin palvellut, osoitti sen hauskalla ja epätavallisella tavalla. Vanhin Dickson kutsuttiin vuonna 1962 palvelemaan kirkkomme lähetyssaarnaajana Meksikossa. Ennen kuin hän lähti, hänen oikeasta käsivarrestaan diagnosoitiin luusyöpä. Hänen ei odotettu elävän kuukautta pidempään. Hän lähti kuitenkin 10 kuukautta myöhemmin palvelemaan hänelle määrätyllä lähetyskentällä käsi amputoituna.¹⁹ En koskaan unohda, kuinka hän opetti lähetyssaarnaajille koulutuskeskuksessa, että he voisivat tehdä vaikeita asioita. Hän kutsui neljä lähetyssaarnaajaa tulemaan eteen korokkeelle ja kilpailemaan kanssaan solmion sitomiskisassa. Kuvitelkaa sitovanne solmio yhdellä kädellä! Pyysin äskettäin vanhin Dicksonia näyttämään sen. Katsotaanpa.

Vanhin John B. Dickson:[Solmii solmion.] Meillä kaikillahan on haasteita elämässämme. Toisinaan ne ovat fyysisiä tai emotionaalisia tai talouteen liittyviä tai monia muuntyyppisiä, ja jos me vain olemme myönteisiä ja noudatamme sääntöjä, osoitamme uskoa Herraan, luotamme itseemme, niin me voimme selviytyä mistä tahansa, mitä eteen tuleekin. Kaipa me voimme jopa sitoa solmiomme. Haluaisiko joku juosta tai painia kilpaa?

Kiitos, John.

Lähetyssaarnaajien koulutuskeskuksessa vanhin Dickson voitti kaikki neljä lähetyssaarnaajaa käyttäen hampaitaan, hartioitaan ja rintaansa erinomaisella tavalla. Tietäkää, että te voitte voittaa vastoinkäymisiä ja tehdä vaikeita asioita.

Professori Duckworth huomauttaa, että ”innokkuus on yleistä. Kestävyys on harvinaista.”²⁰

Yhdessä hänen lainaamistaan tutkimuksista tähdennetään aktiivisen valmistautumisen tärkeyttä elämässä, kuten pitkäjänteisyyttä, sinnikkyyttä, itsepintaisuutta ja ”taipumusta olla jättämättä tehtävien tekemistä esteiden tullessa eteen”.²¹

Hän myös ylistää jalompaa tarkoitusta, jolla voi lisätä muiden hyvinvointia.²² Hän sanoo:

”Onnekkaita ovat todellakin ne, joilla on niin maailmalle merkityksellinen ja korkea tavoite, että se innoittaa kaikkea, mitä he tekevät, olipa se merkitykseltään kuinka pientä tai ikävystyttävää hyvänsä. Miettikää vertausta muurareista:

Kolmelta muurarilta kysytään: ’Mitä olet tekemässä?’

Ensimmäinen sanoo: ’Muuraan tiiliä.’

Toinen sanoo: ’Rakennan kirkkoa.’

Ja kolmas sanoo: ’Rakennan Jumalan huonetta.’

Ensimmäisellä muurarilla on työpaikka. Toisella on ura. Kolmannella on kutsumus.”²³

Haasteeni teille tänä iltana on, että tarkastelette tavoitteitanne ja päätätte, mitkä niistä sallivat teidän täyttää perhevelvollisuudet ja pitävät teidät liittopolulla sekä sallivat teidän kokea iloa, jota Herra teille haluaa. Muistakaa, että kun teillä on tavoite, te säästätte aikaa ja vaivaa suunnittelemalla etukäteen ettekä unohda tärkeitä ennakkoehtoja ja aikarajoja.

Siirryn nyt vaikutukseen, joka internetillä ja sosiaalisella medialla on päätöksiin.

Internetillä ja sosiaalisella medialla on todella suuri hyvää aikaansaava panos nykyiseen yhteiskuntaamme. Niillä on suuri arvo! Ne voivat myös olla lauantaiaamun piirrettyjä, jotka estävät meitä toteuttamasta todellista kutsumustamme eläessämme kuolevaisuudessa.

Vilpitön pyyntöni on, että me kaikki arvioimme sitä, kuinka ja milloin käytämme internetiä ja sosiaalista mediaa. Selkeänä sääntönä pitäisi olla: Auttaako se muissa kelvollisissa ja tärkeissä tavoitteissamme vai haittaako se vakavasti edistymistämme? Olemmeko kiinni sosiaalisessa mediassa pelosta, että jäämme jotakin paitsi, ellemme tarkasta sitä jatkuvasti? Saako jonkin sosiaalista mediaa käyttävän itsekehu meidät epäilemään itseämme ja tuntemaan riittämättömyyttä? Mikä vielä pahempaa, johtaako internet meidät kuviin ja sisältöön, jotka ovat epäpuhtaita, sopimattomia tai sisältävät puolitotuuksia, jotka tuhoavat uskon? Salaammeko me joskus oman henkilöllisyytemme ja altistamme muut epäystävällisille kommenteille tai mielipiteille? Häiritseekö sosiaalinen media sitä aikaa, jonka me normaalisti viettäisimme uskontoa harjoittaen kotona tai laadukkaasti perheen kesken? Estääkö sen ajan määrä, jonka käytämme internetissä pelaamiseen ja toisarvoisiin asioihin, meitä tehokkaasti tavoittelemasta vakavia tavoitteita? Nämä ovat päätöksiä, joita haastan meidät jokaisen pohtimaan, sekä tekemään tarpeen mukaan muutoksia ja tekemään parannusta elämämme siunaukseksi.

Edelliset asiat mainitessani olen täysin tietoinen niistä valtavista hyödyistä, joita sosiaalinen media voi tuoda, kun sitä käytetään asianmukaisesti. Sen vaikutus yksin sukututkimukseen on minulle selvä osoitus siitä, että Herra on innoittanut tämän tekniikan.

Kun olen lopettanut puhumisen, liitän tämän osuuden puheestani Facebook-sivulleni. Haluaisin teidän kertovan minulle sosiaalista mediaa koskevista huolistanne mutta myös siitä, kuinka sosiaalinen media siunaa elämäänne.

Haluan myös jättää teille tästä aiheesta yhden lisäajatuksen. Kuulemme paljon autenttisena olemisesta sosiaalisessa mediassa. Vieläkin tärkeämpi tavoite kuin autenttisuus on vilpitön Kristuksen kaltaisuus. Saanen sanoa tämän uudelleen: Vieläkin tärkeämpi tavoite kuin autenttisuus on vilpitön Kristuksen kaltaisuus.

Hengelliset haasteet

Siirryn nyt hengellisiin haasteisiin.

Yksi tärkeimpiä vastuitamme tässä elämässä on solmia pyhiä liittoja Jumalan kanssa ja pitää ne. Tämä edellyttää sitä, että tarkastelemme haluja, jotka eivät ole kelvollisia, ja irrottaudumme niistä. Me myös tarkastelemme sopimattomia odotuksia, joita tietoisesti tai tiedostamatta asetamme jumaluuden jäsenille. Me pyrimme säännöllisesti saamaan selville Jumalan meitä koskevan tahdon. Me keskitymme uudelleen ja jatkuvasti uskoon, parannukseen ja pelastaviin toimituksiin. Vapahtaja, joka maksoi meistä kaikista lunnaat, joita emme voi täysin käsittää, ei suorittanut sovitusta, jotta me voimme keskittyä ei-iankaikkisiin, materialistisiin tavoitteisiin tai jopa tyhjänpäiväiseen, itseämme hemmottelevaan hauskanpitoon ja pelaamiseen. Miettikää Herran tarkoitusta, kun Hän sanoi: ”Sillä katso, tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen.”²⁴

Jotkut näyttävät sanovan tai vihjaavan: ”Eikö rakastava taivaallinen Isä olisi tyytyväinen, jos olen vähemmän kuin minun pitäisi olla? Kieltäisikö Hän todella minulta siunauksia vain siksi, että pidän alkoholin ja kahvin juomisesta?” Valitettavasti se on väärä kysymys ja osoittaa, ettei ymmärrä Isän suunnitelmaa. Todellinen kysymys on: ”Kuinka voin olla vanhurskas, rakastava ihminen, jollainen Isäni ja Vapahtaja haluaisivat minun olevan?” Pyhissä kirjoituksissa julistetaan: ”Siltä, jolle paljon on annettu, paljon vaaditaan.”²⁵

Maailmassa, jossa palkintoja ja pokaaleja saadaan usein pelkän osallistumisen perusteella, tasovaatimukset ja odotukset voivat vaikuttaa epäreiluilta tai jopa julmilta. Tämä pitää erityisen hyvin paikkansa niiden kohdalla, jotka haluavat ehdottomasti kulkea omaa polkuaan noudattamatta Isän suunnitelmaa seurauksista riippumatta.

Monet oikeuttavat syntisen käytöksen ja käyttävät puolustelunaan, että ”Jeesus opetti meitä rakastamaan jokaista”. Se on tietenkin totta, mutta usein niillä, jotka puolustavat tällaista kantaa, näyttää olevan taipumus jättää välittämättä Hänen yhtä tärkeästä kehotuksestaan: ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.”²⁶

Meidän ei ole soveliasta neuvotella ehdoista, jotka koskevat suhdettamme jumaluuteen. Särkynyt sydän ja murtunut mieli on ensimmäinen vaatimus sille, että lähtee kulkemaan kasteesta alkavaa liittopolkua. Meitä vaaditaan rukoilemaan nöyrästi Jumalaa. Kuten kuningas Benjamin meille opetti: ”Sillä katso, emmekö me kaikki ole kerjäläisiä? Emmekö me kaikki ole riippuvaisia samasta Olennosta, nimittäin Jumalasta, kaiken sen – – suhteen, mitä meillä on?”²⁷

Haasteemme voivat olla vaikeita, ja jotkin voivat olla jopa epäoikeudenmukaisia. Ne saavat sydämemme tuntemaan tuskaa ja myötätuntomme ulottumaan laajemmalle. Näin on vaivojen ja sairauksien kohdalla, jotka vaikuttavat syvästi ruumiiseemme. Se ulottuu niihin, jotka ovat viattomia ja joita on kohdeltu kaltoin. Se ulottuu köyhyyteen ja väkivaltaan, jotka kyllästävät sen ympäristön, johon synnyimme. Se ulottuu mielijohteisiin ja taipumuksiin, joita emme kenties valinneet. Me vaikeroimme riippuvuuksia, jotka johtuvat yhdestä ainoasta väärästä valinnasta. Tässä maailmassa on paljon sellaista, mikä voi olla epäreilua ja epäoikeudenmukaista.

Mikä on meidän suhtautumistapamme? Meidän täytyy olla ystävällisiä ja myötätuntoisia ja kohdella jokaista arvostaen, vaikka he valitsevatkin polun, jonka tiedämme olevan Isän suunnitelman ja Vapahtajan opetusten vastainen. Mutta jos todella haluamme olla ystävällisiä, meidän täytyy myös opettaa parannusta. Se ei ole epäystävällistä, emmekä me tee kenellekään palvelusta, kun jätämme kehottamatta rakkaitamme muuttamaan elämäänsä ja ottamaan vastaan Vapahtajan sovituksen. Niitä, jotka tekevät parannuksen, odottavat uskomattomat, iankaikkiset siunaukset.

Vapahtaja itse teki sen selväksi puhuessaan nefiläisille, kun Hän sanoi niistä, jotka tekisivät parannuksen: ”Häntä minä pidän syyttömänä Isäni edessä sinä päivänä, jona minä seison tuomitsemassa maailmaa.”²⁸ Hän jatkoi edelleen sanoen: ”Eikä mikään epäpuhdas voi päästä hänen valtakuntaansa; sen tähden hänen lepoonsa ei pääse mikään paitsi ne, jotka ovat pesseet vaatteensa minun veressäni, uskonsa tähden ja parannuksensa tähden kaikista synneistään ja uskollisuutensa tähden loppuun asti.”²⁹

Tietäkää, että te voitte tulla puhtaiksi. Te voitte löytää ilon, jota kaipaatte tässä elämässä. Kenenkään ei pitäisi lähteä tästä hartaustilaisuudesta ajatellen, että on lunastuksen ulottumattomissa. Te ette ole. Ytimeltänne te olette Jumalan lapsia. Te voitte kokea toivoa ja iloa. Te voitte muuttaa sydämenne ja tehdä parannuksen. Te voitte antaa anteeksi ja saada anteeksi.

Parannus on keskeinen tekijä Isän suunnitelmassa. Mormonin kirjasta opimme, mikä on armon ja oikeudenmukaisuuden suhde. Kristus osoittaa, kuinka armo ja oikeudenmukaisuus kohtaavat.³⁰

Rakastan näitä Eliza R. Snow’n kirjoittamia optimistisia sanoja:

On suuri, puhdas lunastus,
Työ Herran Jeesuksen.
Siin yhtyy totuus, rakkaus
Ja armo taivainen.31

Onnen loistava suunnitelma on oikeudenmukainen ja armollinen. Me tiedämme, mistä olemme tulleet, miksi olemme täällä tässä elämässä ja minne menemme kuoltuamme.

Te olette suurenmoinen sukupolvi. Pyhät kirjoitukset tekevät selväksi, että viimeisinä aikoina on jumalattomuutta ja iljetyksiä.³² Kuitenkin pyhät, joita on vähän ja jotka ovat hajallaan maan päällä, varustetaan ”vanhurskaudella ja Jumalan voimalla suuressa kirkkaudessa”.³³ Herra on luvannut, että Hän ”varjelee vanhurskaat” eikä meidän ”tarvitse pelätä”.³⁴

Teidän ei tarvitse pelätä, vaikka kohtaatte vaaroja ja haasteita. Teitä siunataan ja varjellaan, kun pyritte vanhurskaisiin, arvokkaisiin tavoitteisiin. Suunnitelkaa ja tehkää työtä sinnikkäästi ja päättäväisinä, välttäkää sopimatonta sosiaalisen median ja internetin käyttöä sekä turvatkaa ja keskittykää uskoon, parannukseen, pelastaviin toimituksiin ja Vapahtajan sovitusuhriin kestäessänne loppuun asti. Keskittyminen temppeliin auttaa teitä saavuttamaan nämä tavoitteet.

Mukaillen jaetta Room. 12:12: ”Olkaa iloisia toivossa, kärsivällisiä ahdingossa ja uskollisia rukouksessa.” Voitte välttää elämän lauantaiaamun piirretyt sekä saavuttaa kaiken sen, minkä Vapahtaja on luvannut meille, ja nauttia siitä.

Todistan vakaasti Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta. Hänen ansiostaan meidän ei tarvitse pelätä, sillä Hänessä meidän ilomme on täysi. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

© 2016 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 6/16. Hyväksytty käännettäväksi: 6/16. Alkuperäisjulkaisun nimi: ”’Fear Not … in Me Your Joy Is Full’ (D&C 101:36)”. Finnish. PD60002153 130