Laske harkiten jalkasi polulle
Presidentti Thomas S. Monson
Kun katsomme Jeesukseen, joka on esikuvamme, ja kun kuljemme Hänen askelissaan, voimme palata turvallisesti taivaallisen Isämme luokse.
Rakkaat veljeni ja sisareni, tunnen oloni nöyräksi seisoessani edessänne tänä aamuna. Pyydän uskoanne ja rukouksianne tuekseni, kun esitän teille sanomani.
Me kaikki aloitimme ihmeellisen ja tärkeän matkan, kun lähdimme henkimaailmasta ja tulimme tähän usein haasteelliseen vaiheeseen nimeltä kuolevaisuus. Maanpäällisen olemassaolomme tärkeimpiä tarkoituksia on saada lihaa ja luuta oleva ruumis, saada kokemuksia – joita voi tulla vain ollessamme erossa taivaallisista vanhemmistamme – sekä nähdä, pitäisimmekö me käskyt. Abrahamin kirjan luvussa 3 sanotaan: ”Ja koettelemme heitä näin nähdäksemme, tekevätkö he kaiken, mitä Herra, heidän Jumalansa, käskee heidän tehdä.”
Kun tulimme maan päälle, saimme mukaamme suurenmoisen lahjan Jumalalta – tahdonvapautemme. Meillä on tuhansin eri tavoin etuoikeus tehdä itse valintoja. Täällä me opimme kokemuksen kovassa koulussa. Opimme erottamaan hyvän ja pahan. Opimme tuntemaan karvaan ja makean eron. Opimme, että valintamme määräävät kohtalomme.
Olen varma siitä, että lähtiessämme Isämme luota tunsimme pakahduttavaa halua palata Hänen luokseen, jotta saisimme korotuksen, jonka Hän oli suunnitellut meitä varten ja jota me itse halusimme oikein kovasti. Vaikka meidät on jätetty etsimään ja kulkemaan sitä polkua, joka johtaa meidät takaisin Isämme luo taivaaseen, Hän ei ole lähettänyt meitä tänne ilman ohjausta ja opastusta. Sen sijaan Hän on antanut meille tarvitsemamme apuneuvot, ja Hän auttaa meitä, kun etsimme Hänen apuaan ja pyrimme tekemään kaiken voitavamme kestääksemme loppuun asti ja saadaksemme iankaikkisen elämän.
Oppaanamme meillä on Jumalan ja Hänen Poikansa sanat, jotka ovat pyhissä kirjoituksissamme. Meillä on Jumalan profeettojen neuvot ja opetukset. Mikä tärkeintä, meille on annettu noudatettavaksemme täydellinen esimerkki – Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen esimerkki – ja meitä on kehotettu noudattamaan sitä esimerkkiä. Vapahtaja itse on sanonut: ”Tule – – ja seuraa minua.” ”Niitä tekoja, joita te olette nähneet minun tekevän, teidänkin tulee tehdä.” Hän esitti kysymyksen: ”Millaisia miehiä teidän siis tulee olla?” Ja sitten Hän vastasi: ”Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” ”Hän meille polun viitoitti.”
Kun katsomme Jeesukseen, joka on esikuvamme, ja kun kuljemme Hänen askelissaan, voimme palata turvallisesti taivaallisen Isämme luokse asumaan Hänen kanssaan ikuisesti. Profeetta Nefi on sanonut: ”Ellei ihminen kestä loppuun asti noudattaen elävän Jumalan Pojan esimerkkiä, hän ei voi pelastua.”
Kun eräs nainen kertoi kokemuksista, joita hänellä oli ollut käydessään Pyhässä maassa, hänellä oli aina tapana huudahtaa: ”Minä olen kulkenut siellä, missä Jeesuskin kulki!”
Tämä nainen oli ollut sillä seudulla, missä Jeesus eli ja opetti. Ehkäpä hän oli seisonut jollakin kalliolla, missä Jeesus oli kerran seisonut, tai katsellut jotakin vuorijonoa, jota Hänkin oli kerran katsellut. Nämä kokemukset itsessään olivat hänestä sykähdyttäviä. Mutta se, että kulkee fyysisesti siellä, missä Jeesus kulki, on vähemmän tärkeää kuin se, että kulkee kuten Hän kulki. Sen tekeminen, mitä Hän teki, ja Hänen esimerkkinsä noudattaminen ovat paljon tärkeämpiä kuin se, että yrittää kulkea niiden reittien jäänteillä, joita Hän vaelsi kuolevaisuudessa.
Kun Jeesus esitti eräälle rikkaalle nuorukaiselle kutsun: ”Tule – – ja seuraa minua”, Hän ei tarkoittanut pelkästään sitä, että rikas nuorukainen seuraisi Häntä maaseudulla ylös kukkuloille ja alas laaksoihin.
Meidän ei tarvitse kävellä Galilean rannoilla tai Juudean kukkuloilla kulkeaksemme siellä, missä Jeesus kulki. Jokainen meistä voi kulkea samaa polkua, jota Hän kulki, kun kuulemme Hänen sanojensa kaikuvan korvissamme, tunnemme Hänen Henkensä täyttävän sydämemme ja Hänen opetustensa opastavan meidän elämäämme ja kun päätämme seurata Häntä matkatessamme läpi kuolevaisuuden. Hänen esimerkkinsä valaisee tien. Hän sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.”
Kun tarkastelemme tietä, jota Jeesus kulki, huomaamme, että se vei Hänet läpi monien samojen haasteiden, joita itse kohtaamme elämässä.
Jeesus kulki esimerkiksi pettymysten polkua. Vaikka Hän koki monia pettymyksiä, yhtä katkerimmista kuvataan Hänen valittaessaan Jerusalemin vuoksi, kun Hän oli päättämässä julkista palvelutyötään. Israelilaiset olivat hylänneet sen suojaavan siiven turvan, jota Hän oli tarjonnut heille. Kun Hän katseli kaupunkia, joka pian hylättäisiin hävityksen kouriin, Hän joutui syvän surun tunteiden valtaan. Tuskassaan Hän huudahti: ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.”
Jeesus kulki kiusausten polkua. Lusifer, Paholainen, kokosi suurimmat voimansa, houkuttelevimmat valheensa ja kiusasi Häntä, joka oli paastonnut 40 päivää ja 40 yötä. Jeesus ei antanut periksi, vaan vastusti jokaista kiusausta. Hänen viimeiset sanansa: ”Mene pois, Saatana!”
Jeesus kulki tuskien polkua. Ajatelkaa Getsemanea, jossa Hän oli ”tuskassaan – – [ja] hänen hikensä vuoti maahan veripisaroiden tavoin”. Eikä kukaan voi unohtaa Hänen kärsimystään julmalla ristillä.
Jokainen meistä kulkee pettymysten polkua – kenties jonkin menetetyn mahdollisuuden, käyttämättä jääneen voiman, jonkun rakkaan ihmisen valintojen tai jonkin itse tekemämme valinnan vuoksi. Myös kiusausten polkua joutuu jokainen kulkemaan. Opin ja liittojen luvussa 29 sanotaan: ”Ja on välttämätöntä, että Perkele kiusaa ihmislapsia, tai muuten heillä ei olisi tahtonsa vapautta.”
Samoin me kuljemme tuskien polkua. Me palvelijat emme voi odottaa enempää kuin Mestari, joka poistui kuolevaisuudesta vasta kovien tuskien ja kärsimysten jälkeen.
Vaikka löydämme polultamme katkeraa murhetta, voimme löytää siltä myös suurta onnea.
Jeesuksen tavoin me voimme kulkea kuuliaisuuden polkua. Se ei ole aina helppoa, mutta olkoon tunnuslauseenamme Samuelin antama perintö: ”Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, totteleminen parempi kuin oinasten rasva.” Muistakaamme, että tottelemattomuuden lopputuloksena on vankeus ja kuolema, kun taas kuuliaisuuden palkintona on vapaus ja iankaikkinen elämä.
Jeesuksen lailla me voimme kulkea palvelemisen polkua. Jeesuksen elämä ja palvelutyö ihmisten keskuudessa on kuin hyvyyden loistava valonheitin. Hän antoi voiman rampojen jäseniin, näön sokeiden silmiin, kuulon kuurojen korviin.
Jeesus kulki rukouksen polkua. Hän opetti meitä rukoilemaan antamalla meille kauniin rukouksen, jonka tunnemme Isä meidän -rukouksena. Ja kukapa voi unohtaa Hänen rukouksensa Getsemanessa: ”Älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”
Muita Vapahtajan meille antamia opetuksia on kättemme ulottuvilla pyhissä kirjoituksissa. Vuorisaarnassaan Hän käskee meitä olemaan armahtavia, nöyriä, vanhurskaita, puhdassydämisiä, rauhantekijöitä. Hän opettaa meitä puolustamaan rohkeasti uskoamme silloinkin, kun meitä pilkataan ja vainotaan. Hän kehottaa meitä antamaan valomme loistaa, jotta muut näkisivät sen ja haluaisivat ylistää Isäämme, joka on taivaassa. Hän opettaa meitä olemaan moraalisesti puhtaita sekä ajatuksissamme että teoissamme. Hän kertoo meille, että on paljon tärkeämpää koota aarteita taivaaseen kuin maan päälle.
Hänen vertauksensa opettavat voimalla ja valtuudella. Kertomuksella laupiaasta samarialaisesta Hän opettaa meitä rakastamaan ja palvelemaan lähimmäisiämme. Vertauksellaan talenteista Hän opettaa meitä jokaista kehittämään itseämme ja pyrkimään kohti täydellisyyttä. Vertauksella kadonneesta lampaasta Hän kehottaa meitä menemään ja pelastamaan niitä, jotka ovat lähteneet polulta ja eksyneet.
Kun pyrimme asettamaan Kristuksen elämämme keskipisteeksi oppimalla Hänen sanojaan, noudattamalla Hänen opetuksiaan ja kulkemalla Hänen polkuaan, Hän on luvannut jakaa kanssamme iankaikkisen elämän, jonka saadakseen Hän kuoli. Ei ole suurempaa päämäärää kuin se, että päätämme hyväksyä Hänen järjestyksensä ja tulla Hänen opetuslapsikseen ja tehdä Hänen työtään läpi koko elämämme. Mikään muu asia, mikään muu tekemämme valinta ei voi tehdä meistä sitä, mitä Hän voi.
Kun ajattelen niitä, jotka ovat todella pyrkineet noudattamaan Vapahtajan esimerkkiä ja jotka ovat kulkeneet Hänen polkuaan, mieleeni tulevat helposti Gustav ja Margarete Wackerin nimet. He ovat olleet koskaan tuntemistani ihmisistä eniten Kristuksen kaltaisia. Syntyperältään he olivat saksalaisia, ja he olivat muuttaneet Itä-Kanadaan. Tapasin heidät, kun palvelin siellä lähetysjohtajana. Veli Wacker ansaitsi elantonsa parturina. Vaikka heidän varansa olivat niukat, he jakoivat kaikesta omastaan. Heitä ei ollut siunattu lapsilla, mutta he huolehtivat kaikista, jotka tulivat heidän kotiinsa. Oppineet ja sivistyneet ihmiset hakeutuivat näiden nöyrien ja kouluja käymättömien Jumalan palvelijoiden luo ja pitivät itseään onnekkaina, jos saivat viettää hetken heidän luonaan.
Heidän ulkonäkönsä oli tavallinen, kotinsa vaatimaton ja englannin kielensä takeltelevaa ja jokseenkin vaikeaa ymmärtää. Heillä ei ollut autoa eikä televisiota, eivätkä he tehneet mitään sellaista, mihin maailma yleensä kiinnittää huomiota. Silti uskolliset tallasivat polun heidän ovelleen saadakseen nauttia siitä hengestä, joka siellä vallitsi. Heidän kotinsa oli taivas maan päällä, ja he säteilivät puhtaan rauhan ja hyvyyden henkeä.
Mekin voimme kokea sitä henkeä ja jakaa sitä maailmalle, kun kuljemme Vapahtajamme polkua ja noudatamme Hänen täydellistä esimerkkiään.
Sanalaskuissa on tämä kehotus: ”Laske harkiten jalkasi polulle.” Kun teemme niin, meillä on uskoa ja myös halua kulkea sitä polkua, jota Jeesus kulki. Tiedämme epäilyksettä, että olemme polulla, jota Isämme haluaa meidän kulkevan. Vapahtajan esimerkki tarjoaa puitteet kaikelle, mitä teemme, ja Hänen sanansa ovat pettämättömänä oppaana. Hänen polkunsa vie meidät turvallisesti kotiin. Rukoilen, että tämä olisi meidän siunauksenamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä – Hänen, jota rakastan, jota palvelen ja josta todistan. Aamen.