Luottakaamme Isäämme
Jumala luottaa siihen, että me teemme monia tärkeitä päätöksiä, ja kaikissa asioissa Hän pyytää meitä luottamaan Häneen.
Kesäkuun 1. päivänä 1843 Addison Pratt lähti Nauvoosta, Illinoisin osavaltiosta Yhdysvalloissa, saarnaamaan evankeliumia Havaijin saarille, ja hänen vaimonsa Louisa Barnes Pratt jäi huolehtimaan heidän nuoresta perheestään.
Kun Nauvoossa vainot voimistuivat ja pakottivat pyhät lähtemään ja kun myöhemmin Winter Quartersissa pyhät valmistautuivat muuttamaan Suolajärven laaksoon, Louisa joutui päättämään, lähtisikö hän mukaan. Olisi ollut helpompaa jäädä ja odottaa Addisonin paluuta kuin matkata yksin.
Molemmilla kerroilla Louisa pyysi opastusta profeetta Brigham Youngilta, joka rohkaisi häntä lähtemään. Suurista vaikeuksista ja omasta vastahakoisuudestaan huolimatta hän selvitti kummallakin kerralla matkan onnistuneesti.
Alussa Louisa ei kokenut juurikaan iloa matkustamisesta. Pian hän alkoi kuitenkin iloita viheriöivästä preerian ruohosta, värikkäistä luonnonkukista ja joenvarren maalaikuista. ”Mieleni synkkyys hälveni vähitellen”, hän kirjoitti, ”eikä koko seurueessa ollut iloisempaa naista.”
Louisan kertomus on innoittanut minua syvästi. Ihailen hänen halukkuuttaan jättää omat mieltymyksensä syrjään, hänen kykyään luottaa Jumalaan ja sitä, miten uskon osoittaminen auttoi häntä näkemään tilanteen eri tavalla.
Hän on muistuttanut minua siitä, että meillä on taivaassa rakastava Isä, joka huolehtii meistä, missä tahansa olemmekin, ja että me voimme luottaa Häneen enemmän kuin kehenkään tai mihinkään muuhun.
Totuuden lähde
Jumala luottaa siihen, että me teemme monia tärkeitä päätöksiä, ja kaikissa asioissa Hän pyytää meitä luottamaan Häneen. Tämä on erityisen vaikeaa silloin, kun meidän arviomme tai yleinen mielipide eroaa Hänen tahdostaan lapsiaan kohtaan.
Jotkut esittävät, että meidän pitäisi vetää uudelleen rajat sen välille, mikä on oikein ja mikä väärin, koska heidän mukaansa totuus on suhteellista, todellisuus on itse määriteltyä tai Jumala on niin jalomielinen, ettei Hän oikeastaan välitä siitä, mitä teemme.
Kun pyrimme ymmärtämään ja hyväksymään Jumalan totuuden, on hyödyllistä muistaa, että oikean ja väärän väliset rajat eivät ole meidän määriteltävissämme. Jumala on itse asettanut nämä rajat, ja ne perustuvat iankaikkisiin totuuksiin meidän hyödyksemme ja siunaukseksemme.
Halulla muuttaa Jumalan iankaikkista totuutta on pitkä historia. Se alkoi ennen maailman alkua, kun Saatana kapinoi Jumalan suunnitelmaa vastaan ja pyrki itsekkäästi tuhoamaan ihmisen tahdonvapauden. Tätä mallia seuraten Seremin, Nehorin ja Korihorin kaltaiset ihmiset ovat väittäneet, että usko on typerää, ilmoitus on merkityksetöntä ja että mitä hyvänsä haluammekin tehdä, se on oikein. On valitettavaa, että hyvin usein nämä poikkeamat Jumalan totuudesta ovat johtaneet suureen murheeseen.
Jotkin seikat saattavat riippua asiayhteydestä, mutta eivät kaikki. Presidentti Russell M. Nelson on opettanut johdonmukaisesti, että Jumalan pelastavat totuudet ovat ehdottomia, riippumattomia ja Jumalan itsensä määrittelemiä.
Meidän valintamme
Se, kehen me päätämme luottaa, on yksi elämän tärkeistä päätöksistä. Kuningas Benjamin neuvoi kansaansa: ”Uskokaa Jumalaan; uskokaa, että hän on – –; uskokaa, että hänellä on kaikki viisaus – –; uskokaa, että ihminen ei käsitä kaikkea, minkä Herra voi käsittää.”
Onneksi meillä on pyhät kirjoitukset ja elävien profeettojen opastus auttamassa meitä ymmärtämään Jumalan totuutta. Jos tarvitaan selvennystä sen lisäksi, mitä meillä on, Jumala antaa sitä profeettojensa välityksellä. Ja Hän vastaa vilpittömiin rukouksiimme Pyhän Hengen kautta, kun pyrimme ymmärtämään totuuksia, joita emme vielä täysin käsitä.
Vanhin Neil L. Andersen opetti kerran, ettei meidän pitäisi yllättyä, ”jos toisinaan omat henkilökohtaiset [näkemyksemme] eivät alkuun olisikaan yhdenmukaisia Herran profeetan opetusten kanssa. Nämä ovat oppimisen ja nöyryyden hetkiä”, hän sanoi, ”kun polvistumme rukoukseen. Me kuljemme eteenpäin uskossa, luottaen Jumalaan, tietäen, että ajan mittaan saamme lisää hengellistä selkeyttä taivaalliselta Isältämme.”
Aina on hyödyllistä muistaa Alman opetus, että Jumala antaa sanansa sen mukaan, kuinka paljon huomiota ja vaivannäköä me sille osoitamme. Jos otamme varteen Jumalan sanan, me saamme enemmän, ja jos emme välitä Hänen neuvoistaan, me saamme yhä vähemmän, kunnes meillä ei ole mitään. Tämä tiedon menettäminen ei tarkoita, että totuus olisi ollut väärä, vaan pikemminkin se osoittaa, että me olemme menettäneet kyvyn ymmärtää sitä.
Katsokaa Vapahtajaan
Kapernaumissa Vapahtaja opetti sitä, kuka Hän on ja mikä on Hänen tehtävänsä. Monien mielestä Hänen sanojaan oli vaikea kuunnella, ja se johti heidät kääntämään selkänsä, eivätkä he ”enää kulkeneet hänen mukanaan”.
Miksi he lähtivät pois?
Koska he eivät pitäneet siitä, mitä Hän sanoi. He luottivat omaan arvostelukykyynsä ja lähtivät pois, jolloin he kielsivät itseltään siunaukset, joita olisivat saaneet, jos olisivat jääneet.
Ylpeytemme tulee helposti meidän ja iankaikkisen totuuden väliin. Kun emme ymmärrä, voimme pysähtyä, antaa tunteidemme rauhoittua ja valita sitten, miten suhtaudumme. Vapahtaja kehotti meitä: ”Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.” Kun keskitymme Vapahtajaan, uskomme voi alkaa voittaa huolenaiheitamme.
Kuten presidentti Dieter F. Uchtdorf on kannustanut meitä tekemään: ”Epäilettehän ensin epäilyksiänne ennen kuin epäilette uskoanne. Me emme saa koskaan antaa epäilyksen pitää meitä vankina ja erossa jumalallisesta rakkaudesta, rauhasta ja lahjoista, jotka koituvat uskosta Herraan Jeesukseen Kristukseen.”
Siunauksia saavat ne, jotka jäävät
Kun opetuslapset lähtivät pois Vapahtajan luota sinä päivänä, Hän kysyi sitten niiltä kahdeltatoista: ”Aiotteko tekin lähteä?”
Pietari vastasi:
”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.
Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.”
Apostolit elivät samassa maailmassa ja he kohtasivat samoja sosiaalisia paineita kuin opetuslapset, jotka lähtivät pois. Tuona hetkenä he kuitenkin valitsivat uskonsa ja luottivat Jumalaan, ja näin he säilyttivät siunaukset, joita Jumala antaa niille, jotka jäävät.
Ehkäpä minun laillani tekin huomaatte toisinaan olevanne tässä valinnassa kahden vaiheilla. Kun meidän on vaikea ymmärtää tai hyväksyä Jumalan tahtoa, on lohdullista muistaa, että Hän rakastaa meitä sellaisina kuin olemme, missä ikinä olemme. Ja Hänellä on meille jotakin parempaa. Jos me käännymme Hänen puoleensa, Hän auttaa meitä.
Vaikka Hänen puoleensa kääntyminen voi olla vaikeaa, niin aivan kuten parantumista pojalleen pyytänyt isä sai Vapahtajalta vastauksen: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Mekin voimme vaikeuksiemme hetkellä huudahtaa: ”Auta meitä epäuskossamme!”
Alistakaamme tahtomme Hänen tahtoonsa
Vanhin Neal A. Maxwell opetti kerran, että ”oman tahtonsa alistaminen on oikeastaan ainoa vertaansa vailla oleva henkilökohtainen asia, joka meillä on Jumalan alttarille asetettavaksi”. Ei ihme, että kuningas Benjamin halusi niin innokkaasti, että hänen kansansa tulisi ”lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon”.
Kuten aina, Vapahtaja antoi meille täydellisen esimerkin. Raskain sydämin ja tietäen tuskallisen työn, joka Hänen oli tehtävä, Hän alistui Isänsä tahtoon, täytti messiaanisen tehtävänsä ja avasi lupauksen iankaikkisuudesta teille ja minulle.
Se, että teemme valinnan alistaa tahtomme Jumalan tahtoon, on uskon teko, joka on opetuslapseutemme ytimessä. Kun teemme tämän valinnan, huomaamme, ettei tahdonvapautemme vähene vaan se pikemminkin suurenee ja se palkitaan Pyhän Hengen läsnäololla, joka tuo tarkoitusta, iloa, rauhaa ja toivoa, joita emme löydä mistään muualta.
Joitakin kuukausia sitten eräs vaarnanjohtaja ja minä kävimme erään hänen vaarnansa sisaren ja tämän nuoren aikuisen pojan luona. Oltuaan vuosia erossa kirkosta ja kuljettuaan vaikeita ja epäsuotuisia polkuja tämä sisar oli palannut. Käyntimme aikana kysyimme häneltä, miksi hän oli tullut takaisin.
”Olin sotkenut elämäni”, hän sanoi, ”ja tiesin, missä minun piti olla.”
Kysyin sitten häneltä, mitä hän oli oppinut matkallaan.
Hän kertoi tunteikkaasti oppineensa, että hänen piti käydä kirkossa niin kauan, että hän voisi päästä eroon tottumuksesta olla menemättä, ja että hänen oli pysyttävä kirkossa, kunnes se olisi paikka, jossa hän halusi olla. Hänen paluunsa ei ollut helppoa, mutta kun hän osoitti uskoa Isän suunnitelmaan, hän tunsi Hengen palaavan.
Sitten hän lisäsi: ”Olen oppinut omakohtaisesti, että Jumala on hyvä ja että Hänen tiensä ovat parempia kuin minun.”
Minä todistan Jumalasta, iankaikkisesta Isästämme, joka rakastaa meitä, ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta, joka on pelastanut meidät. He tuntevat kipumme ja haasteemme. He eivät koskaan hylkää meitä, ja He tietävät täydellisesti, kuinka auttaa meitä. Me voimme olla rohkealla mielellä, kun luotamme Heihin enemmän kuin kehenkään tai mihinkään muuhun. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.