”Te olette minun ystäviäni”
Vapahtajan julistus ”te olette minun ystäviäni” on vetoomus rakentaa korkeampaa ja pyhempää suhdetta kaikkien Jumalan lasten välille.
Maailmassa, joka on täynnä kiistelyä ja jaottelua, jossa sivistynyt keskustelu on korvattu tuomitsemisella ja halveksunnalla ja jossa ystävyyssuhteet määritellään -ismien ja ryhmien mukaan, olen oppinut tietämään, että on olemassa selkeä, yksinkertainen ja jumalallinen esimerkki, jonka puoleen voimme kääntyä löytääksemme ykseyttä, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. Tuo esimerkki on Jeesus Kristus. Todistan, että Hän on suuri yhdistäjä.
Me olemme Hänen ystäviään
Joulukuussa 1832, kun ”kansojen keskuudessa ilmenevät selkkaukset alkoivat käydä näkyvämmiksi” kuin kertaakaan kirkon perustamisen jälkeen, myöhempien aikojen pyhien johtajat Kirtlandissa Ohiossa Yhdysvalloissa kokoontuivat konferenssiin. He rukoilivat ”erikseen ja ääneen Herraa ilmoittamaan tahtonsa [heille]”. Tunnustaen näiden uskollisten jäsenten rukoukset suurten vaikeuksien aikana Herra lohdutti pyhiä puhuttelemalla heitä kolme kertaa voimallisella sanalla: ”ystäväni”.
Jeesus Kristus on pitkään kutsunut uskollisia seuraajiaan ystävikseen. Neljätoista kertaa Opissa ja liitoissa Vapahtaja käyttää ilmausta ystävä määrittelemään pyhää ja arvostettua suhdetta. En puhu sanasta ystävä sellaisena kuin maailma sen määrittelee – sosiaalisen median seuraajien tai ”tykkääjien” perusteella. Sitä ei voi kiteyttää aihetunnisteeseen tai johonkin lukumäärään Instagramissa tai X:ssä.
Kieltämättä muistan, kuinka teini-ikäisenä pelkäsin keskusteluja, joissa kuulin nuo tuskalliset sanat ”Hei, voimmeko vain olla ystäviä?” tai ”Pysytään vain ystävinä”. Missään pyhissä kirjoituksissa emme kuule Hänen sanovan: ”Te olette vain ystäviäni.” Sen sijaan Hän opetti, että ”suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta”. Ja ”te olette niitä, jotka minun Isäni on antanut minulle; te olette minun ystäviäni”.
Kanta on selvä: Vapahtaja on tietoinen meistä kaikista ja huolehtii meistä. Tämä huolenpito ei ole vähäpätöistä tai merkityksetöntä. Se on pikemminkin korottavaa, kohottavaa ja iankaikkista. Näen Vapahtajan julistuksen ”te olette minun ystäviäni” vetoomuksena rakentaa korkeampaa ja pyhempää suhdetta kaikkien Jumalan lasten välille, ”jotta me olisimme yhtä”. Teemme tämän, kun tulemme yhteen tavoitellen sekä tilaisuuksia yhdistyä että tunnetta kaikkien yhteenkuuluvuudesta.
Me olemme yhtä Hänessä
Vapahtaja osoitti tämän kauniisti kutsussaan ”tule ja seuraa minua”. Hän hyödynsi keskenään erilaisten seuraajiensa lahjoja ja yksilöllisiä ominaisuuksia kutsuessaan heidät apostoleikseen. Hän kutsui kalastajia, kiivailijoita, veljekset, jotka tunnettiin kiihkeästä persoonallisuudestaan, ja jopa veronkantajan. Heidän uskonsa Vapahtajaan ja halunsa lähestyä Häntä yhdistivät heitä. He katsoivat Häneen, näkivät Jumalan Hänen kauttaan ja ”jättivät heti verkkonsa ja lähtivät seuraamaan [Häntä]”.
Minäkin olen nähnyt, miten korkeampien ja pyhempien suhteiden rakentaminen tuo meitä yhteen. Vaimollani Jenniferillä ja minulla oli siunaus kasvattaa viisi lastamme New York Cityssä. Tuossa kiireisessä suurkaupungissa muodostimme arvokkaita ja pyhiä suhteita naapureihin, koulukavereihin, liikekumppaneihin, uskonnollisiin johtohenkilöihin ja muihin pyhiin.
Toukokuussa 2020, juuri kun maailma kamppaili maailmanlaajuisen pandemian leviämisen kanssa, New Yorkin uskonnollisten johtohenkilöiden toimikunnan jäsenet kokoontuivat äkillisesti koolle kutsuttuun virtuaalikokoukseen. Ei ollut asialistaa. Ei erityisvieraita. Oli vain pyyntö kokoontua yhteen ja keskustella haasteista, joita meillä kaikilla oli edessämme uskonnollisina johtohenkilöinä. Liittovaltion tartuntavirasto oli juuri ilmoittanut, että kaupunkimme oli koronapandemian keskus Yhdysvalloissa. Se merkitsisi, ettei kokoontumisia enää olisi. Emme enää kerääntyisi yhteen.
Näille uskonnollisille johtohenkilöille henkilökohtaisen palvelutyön, seurakuntien kokoontumisten ja viikoittaisten jumalanpalvelusten lopettaminen oli musertava isku. Pieni ryhmämme, johon kuului kardinaali, kirkkoherra, rabbi, imaami, pastori, monsignore ja vanhin, kuunteli, lohdutti ja tuki toisiaan. Sen sijaan että olisimme keskittyneet eroihimme, me näimme, mitä meillä on yhteistä. Puhuimme mahdollisuuksista ja sitten todennäköisyyksistä. Kokosimme uskoon ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja vastasimme niihin. Ja sitten me rukoilimme. Voi, kuinka me rukoilimmekaan.
Erittäin monimuotoisessa suurkaupungissa, joka on täynnä monisäikeisyyttä ja toisiinsa törmääviä kulttuureja, näimme erilaisuutemme katoavan, kun tulimme yhteen ystävinä, joilla on yksi ääni, yksi tarkoitus ja yksi rukous.
Emme enää katsoneet pöydän yli toisiamme vaan katsoimme taivaaseen toistemme kanssa. Lähdimme jokaisesta tuota seuranneesta kokouksesta yhtenäisempinä ja valmiimpina tarttumaan ”lapioihimme” ja ryhtymään työhön. Tuloksena syntynyt yhteistyö ja tuhansille newyorkilaisille annettu palvelu opettivat minulle, että maailmassa, joka vaatii jaottelua, etäisyyttä ja irtautumista, meitä yhdistäviä tekijöitä on aina paljon enemmän kuin meitä erottavia. Vapahtaja pyysi: ”Olkaa yhtä; ja ellette te ole yhtä, te ette ole minun.”
Veljet ja sisaret, meidän on lakattava etsimästä syitä jaottelulle ja sen sijaan etsittävä tilaisuuksia ”olla yhtä”. Hän on siunannut meitä ainutlaatuisilla lahjoilla ja ominaisuuksilla, jotka kutsuvat meitä oppimaan toisiltamme ja kasvamaan henkilökohtaisesti. Sanoin usein yliopisto-opiskelijoilleni, että jos minä teen sitä, mitä te teette, ja te teette sitä, mitä minä teen, me emme tarvitse toisiamme. Mutta koska te ette tee sitä, mitä minä teen, ja minä en tee sitä, mitä te teette, me tarvitsemme toisiamme. Ja tuo tarve tuo meidät yhteen. Hajottaminen ja hallitseminen on vastustajan suunnitelma tuhota ystävyyssuhteet, perheet ja usko. Sen sijaan Vapahtaja yhdistää.
Me kuulumme Hänelle
Yksi ”yhdeksi tulemisen” luvatuista siunauksista on voimallinen yhteenkuulumisen tunne. Vanhin Quentin L. Cook on opettanut, että ”todellisen yhteenkuulumisen ytimenä on olla yhtä Kristuksen kanssa”.
Käydessämme äskettäin perheemme kanssa Länsi-Afrikassa olevassa Ghanassa ihastuin erääseen paikalliseen tapaan. Kun saavuimme kirkkoon tai jonkun kotiin, meitä tervehdittiin sanoilla ”olette tervetulleita”. Kun ruoka tarjoiltiin, isäntämme ilmoitti: ”Olette kutsuttuja.” Nämä yksinkertaiset tervehdykset esitettiin tarkoituksella ja harkitusti. Olette tervetulleita. Olette kutsuttuja.
Asetamme samanlaisia pyhiä julistuksia kokoushuoneidemme oville. Mutta kyltti ”Vierailijat ovat tervetulleita” ei riitä. Tervehdimmekö me lämpimästi kaikkia, jotka tulevat ovista sisään? Veljet ja sisaret, ei riitä, että vain istumme penkissä. Meidän täytyy ottaa varteen Vapahtajan kutsu rakentaa korkeampia ja pyhempiä suhteita kaikkien Jumalan lasten kanssa. Meidän täytyy elää uskontomme mukaan! Isäni muistutti minua usein siitä, että pelkkä penkissä istuminen sunnuntaisin ei tee ihmisestä hyvää kristittyä sen enempää kuin autotallissa nukkuminen tekee ihmisestä auton.
Meidän on elettävä niin, että maailma ei näe meitä, vaan näkee Hänet meidän kauttamme. Tämä ei tapahdu ainoastaan sunnuntaisin. Se tapahtuu ruokakaupassa, bensapumpulla, koulun kokouksessa, naapuruston kokoontumisessa – kaikkialla, missä perheemme kastetut ja kastamattomat jäsenet työskentelevät ja elävät.
Palvelen Jumalaa sunnuntaisin muistutuksena siitä, että me tarvitsemme toisiamme ja yhdessä me tarvitsemme Häntä. Ainutlaatuiset lahjamme ja kykymme, jotka erottavat meidät toisistamme maallisessa maailmassa, yhdistävät meidät pyhässä tilassa. Vapahtaja on kutsunut meitä auttamaan toisiamme, kohottamaan toisiamme ja rakentamaan toisiamme. Näin Hän teki parantaessaan verenvuotoa sairastaneen naisen, puhdistaessaan spitaalisen, joka anoi Häneltä armoa, neuvoessaan rikasta nuorukaista, joka kysyi, mitä voisi vielä tehdä, rakastaessaan Nikodemosta, joka tiesi mutta joka horjui uskossaan, ja istuessaan kaivolla naisen kanssa, joka ei sopinut sen ajan tapoihin mutta jolle Hän ilmoitti messiaanisen tehtävänsä. Tämä on minulle kirkko – paikka kokoontumiseen ja toipumiseen, korjaamiseen ja uudelleen keskittymiseen. Kuten presidentti Russell M. Nelson on opettanut: ”Evankeliumin verkko on suurin verkko maailmassa. Jumala on kutsunut kaikkia tulemaan luokseen – –. Kaikille on tilaa.”
Joillakuilla on saattanut olla kokemuksia, jotka saavat teidät tuntemaan, ettette kuulu joukkoon. Vapahtajan sanoma teille ja minulle on sama: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.” Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on täydellinen paikka meille. Kirkkoon tuleminen tarjoaa toivoa paremmista päivistä, lupauksen siitä, ettette ole yksin, ja perheen, joka tarvitsee meitä yhtä paljon kuin me tarvitsemme sitä. Vanhin D. Todd Christofferson vakuuttaa: ”Se, että on yhtä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kanssa, on epäilemättä kaikkein tärkeintä yhteenkuulumista.” Kaikille, jotka ovat lähteneet pois ja etsivät mahdollisuutta palata, tarjoan iankaikkisen totuuden ja kutsun: Te kuulutte tänne. Tulkaa takaisin. Nyt on aika.
Kiistelevässä ja jakautuneessa maailmassa todistan, että Vapahtaja Jeesus Kristus on suuri yhdistäjä. Saanen kutsua meitä jokaista olemaan Vapahtajan kutsun ”olkaa yhtä” arvoinen ja julistamaan rohkeasti, kuten Hän teki: ”Te olette minun ystäviäni”. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.