Herralle pyhittäytyminen päivittäisessä elämässä
Herralle pyhittäytyminen tekee päivittäisestä elämästä pyhää. Se vie meitä lähemmäksi Herraa ja toisiamme ja tekee meistä onnellisempia.
Viimeisimpään Gongien perhetapaamiseen kuului hauska kykykilpailu, jonka täydensi isävitsikilpailu.
Tämä kilpailu oli kuitenkin epätavallinen. Ensimmäisessä joukkueessa oli isoisä (minä) ja kaksi lastenlasta, 12- ja 11-vuotiaat. Toisessa joukkueessa oli tekoälyohjelma, jota yksi serkuksista kehotti kertomaan isävitsejä Gerrit W. Gongin tyyliin. Isoisä Gerrit Gong vastaan tekoäly Gerrit Gong.
Ensimmäisenä vuorossa olimme lastenlapset ja minä.
Miksi kutsutaan dinosaurusta, joka ajaa autollaan kolarin? Tyrannosaurus Romureksiksi.
Tekoäly Gerrit Gongia ohjeistettiin ajattelemaan kuin Gerrit W. Gong. Puhumaan kuten hän.
Tekoäly Gerrit Gong – ”Tässä on isävitsi, kuten se kerrottaisiin Gerrit W. Gongin lämminhenkisellä, harkitulla ja kohottavalla tavalla: Miksi nöyrä puu saa ihmiset hymyilemään? Koska sen juuret ovat rakkaudessa ja se kurottuu muiden puoleen ystävällisyyden oksilla. Tuon puun tavoin mekin voimme saada voimaa juuristamme ja tuntea iloa, kun osoitamme ystävällisyyttä muille.”
No, mitä mieltä olette? Siksi niitä kutsutaan isävitseiksi.
Kaikkialla ympärillämme on tilaisuuksia nauraa, iloita, nähdä kiitollisin silmin. Meillä on ilon ja pyhyyden evankeliumi päivittäisessä elämässä. Pyhittäminen erottaa asioita pyhään tarkoitukseen. Mutta pyhittäytyminen kutsuu meitä myös täyttämään päivittäisen elämän pyhällä – iloitsemaan jokapäiväisestä leivästä tämän maailman ohdakkeiden ja orjantappuroiden keskellä. Jotta voimme vaeltaa Herran kanssa, meidän on tultava pyhiksi, sillä Hän on pyhä, ja Herra auttaa meitä tulemaan pyhiksi kutsumalla meitä vaeltamaan Hänen kanssaan.
Meillä jokaisella on kertomus. Kun sisar Gong ja minä tapaamme teitä – kirkon jäseniä ja ystäviä monissa paikoissa ja olosuhteissa – teidän kertomuksenne Herralle pyhittäytymisestä päivittäisessä elämässä innoittavat meitä. Te elätte näiden mukaan: yhteys Jumalaan, yhteisöllisyys ja myötätunto toisiamme kohtaan, omistautuminen ja liitto Jumalan, perheen ja ystävien kanssa – keskittyneinä Jeesukseen Kristukseen.
Todisteet korostavat yhä lisääntyvässä määrin tätä hämmästyttävää tosiasiaa: uskovat ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia, terveempiä ja tyytyväisempiä kuin ne, joilla ei ole hengellistä yhteenkuuluvuutta tai kanssakäymistä. Onnellisuus ja tyytyväisyys elämään, henkinen ja fyysinen terveys, merkitys ja tarkoitus, luonne ja hyveellisyys, läheiset sosiaaliset suhteet, jopa taloudellinen ja aineellinen vakaus – uskonnon mukaan elävät ihmiset kukoistavat kaikilla mittareilla.
Kaikissa ikä- ja väestöryhmissä he nauttivat paremmasta fyysisestä ja henkisestä terveydestä ja ovat tyytyväisempiä elämään.
Tutkijat kutsuvat tätä ”uskonnon rakenteelliseksi vakaudeksi”, joka tarjoaa selkeyttä, tarkoitusta ja innoitusta elämän eri käänteissä. Uskon perhekunta ja pyhien yhteisö taistelevat eristyneisyyttä ja ryhmässäkin koettavaa yksinäisyyttä vastaan. Pyhittäytyminen Herralle sanoo ei epäpyhälle, ei sarkastiselle nokkeluudelle muiden kustannuksella, ei algoritmeille, jotka lyövät rahoiksi vihalla ja polarisaatiolla. Pyhittäytyminen Herralle sanoo kyllä pyhälle ja kunnioittavalle, kyllä sille, että meistä tulee ihmisinä vapaimpia, onnellisimpia, aidoimpia ja parhaita, kun seuraamme Häntä uskossa.
Millaista pyhittäytyminen Herralle on päivittäisessä elämässä?
Pyhittäytyminen Herralle päivittäisessä elämässä on sitä, kun kaksi uskollista nuorta aikuista, jotka ovat olleet naimisissa vuoden ajan, elävät aidosti ja alttiisti evankeliumin liittojen mukaan uhraten ja palvellen yhteisessä elämässään, joka on vasta muotoutumassa.
Vaimo aloittaa: ”Lukio oli elämässäni synkkää aikaa. Tuntui, ettei Jumala ollut apunani. Eräänä iltana eräs ystäväni tekstasi: ’Hei, oletko koskaan lukenut lukua Alma 36?’
Kun aloin lukea”, vaimo sanoo, ”minut valtasi rauha ja rakkaus. Tuntui kuin olisin saanut ison halauksen. Kun luin jakeen Alma 36:12, tiesin, että taivaallinen Isä näki minut ja tiesi tarkalleen, miltä minusta tuntui.”
Hän jatkaa: ”Ennen kuin menimme naimisiin, kerroin rehellisesti sulhaselleni, ettei minulla ollut juurikaan todistusta kymmenyksistä. Miksi Jumala tarvitsi meitä antamaan rahaa, kun muilla oli niin paljon enemmän? Sulhaseni auttoi minua selittämällä, ettei kyse ole rahasta vaan siitä, että noudatamme meille annettua käskyä. Hän haastoi minut aloittamaan kymmenysten maksamisen.
Todellakin näin todistukseni kasvavan”, vaimo kertoo. ”Joskus raha on tiukalla, mutta olemme nähneet hyvin paljon siunauksia, ja jotenkin palkka on riittänyt.”
Hän kertoo myös: ”Olin sairaanhoito-opinnoissani ainoa kirkon jäsen ja ainoa, joka oli naimisissa. Monesti lähdin tunnilta turhautuneena tai itkien, koska tunsin, että opiskelutoverit ottivat minut silmätikukseen ja esittivät kielteisiä huomautuksia uskonkäsityksistäni, garmentin käytöstäni tai siitä, että olin solminut avioliiton niin nuorena.”
Kuitenkin hän jatkaa: ”Tällä menneellä lukukaudella olen oppinut, miten voin paremmin ilmaista uskonkäsityksiäni ja olla hyvänä esimerkkinä evankeliumista. Tietoni ja todistukseni ovat kasvaneet, koska minua on koeteltu kyvyssäni seistä yksin ja olla vahva siinä, mihin uskon.”
Nuori aviomies lisää: ”Ennen lähetystyötäni sain tarjouksia pelata yliopistossa baseballia. Tein vaikean päätöksen jättää nuo tarjoukset syrjään ja lähteä palvelemaan Herraa. En vaihtaisi niitä kahta vuotta mihinkään.
Kotiin palatessani”, hän kertoo, ”odotin vaikeaa siirtymävaihetta, mutta huomasinkin olevani vahvempi, nopeampi ja terveempi. Heitin kovempaa kuin lähtiessäni. Sain enemmän pelaajatarjouksia kuin lähtiessäni, mukaan lukien unelmieni oppilaitokselta. Ja mikä tärkeintä”, hän sanoo, ”luotan Herraan enemmän kuin koskaan.”
Hän toteaa lopuksi: ”Lähetyssaarnaajana opetin, että taivaallinen Isä lupaa meille voimaa rukouksissamme, mutta joskus unohdan sen itse.”
Herralle pyhitetystä lähetystyöstä koituvien siunausten aarrekammiomme on kallisarvoinen ja täynnä. Raha-asiat, aikataulu ja muut olosuhteet eivät useinkaan ole helppoja. Mutta kun kaikenikäiset ja -taustaiset lähetyssaarnaajat pyhittäytyvät Herralle, asiat voivat järjestyä Herran hyväksi näkemänä aikana ja Hänen tavallaan.
Nyt 48 vuoden näkökulmalla eräs vanhempi lähetyssaarnaaja kertoo: ”Isäni halusi, että hankin yliopistokoulutuksen enkä lähde lähetystyöhön. Pian tämän jälkeen hän sai sydänkohtauksen ja kuoli 47-vuotiaana. Tunsin syyllisyyttä. Kuinka voisin korjata tilanteen isäni kanssa?”
Hän jatkaa: ”Kun myöhemmin päätin palvella lähetystyössä, näin isäni unessa. Hän oli rauhallinen ja tyytyväinen ja iloinen siitä, että halusin palvella.”
Tämä vanhempi lähetyssaarnaaja jatkaa: ”Kuten luku OL 138 opettaa, uskon, että isäni voi palvella lähetyssaarnaajana henkimaailmassa. Näen mielessäni isäni auttamassa isoisoisäämme, joka lähti Saksasta 17-vuotiaana ja joutui kadoksiin suvulta, löytymään jälleen.”
Hänen vaimonsa lisää: ”Mieheni perheen viidestä veljeksestä neljä on ollut lähetystyössä, ja heillä on korkeakoulututkinto.”
Pyhittäytyminen Herralle päivittäisessä elämässä on sitä, kun kotiin palaava lähetyssaarnaaja on oppinut, kuinka antaa Jumalan vallita elämässään. Aiemmin, kun tätä lähetyssaarnaajaa pyydettiin antamaan siunaus eräälle hyvin sairaalle henkilölle, hän sanoi: ”Minulla on uskoa, ja siunaan hänet toipumaan.” ”Opin kuitenkin”, tämä kotiin palaava lähetyssaarnaaja kertoo, ”tuossa hetkessä rukoilemaan – en sitä, mitä itse halusin – vaan sitä, mitä Herra tiesi tämän henkilön tarvitsevan. Siunasin veljeä rauhalla ja lohdulla. Myöhemmin tämä veli kuoli rauhallisesti.”
Pyhittäytyminen Herralle päivittäisessä elämässä tuntuu olevan kuin kipinä, joka kohoaa verhon toiselle puolelle yhdistämään, lohduttamaan ja vahvistamaan. Erään suuren yliopiston hallintovirkamies sanoo tuntevansa, kuinka henkilöt, jotka hän tietää vain näiden maineen perusteella, rukoilevat hänen puolestaan. Nämä henkilöt ovat omistaneet elämänsä yliopistolle ja välittävät edelleen sen tehtävästä ja opiskelijoista.
Eräs sisar tekee parhaansa joka päivä aviomiehen oltua uskoton hänelle ja lapsille. Ihailen syvästi tätä sisarta ja muita hänen kaltaisiaan. Eräänä päivänä pyykkejä viikatessaan käsi vaatekasan päällä hän huokaisi itsekseen: ”Mitä järkeä tässä on?” Hän tunsi hellän äänen vakuuttavan hänelle: ”Olet solminut liittosi minun kanssani.”
Toinen sisar kaipasi 50 vuoden ajan suhdetta isäänsä. ”Kun vartuin”, hän kertoo, ”oli veljeni ja isäni, ja sitten olin minä – ainoa tytär. Muuta en ikinä halunnut kuin olla ’riittävän hyvä’ isälleni.
Sitten äitini kuoli! Hän oli ainoa siteeni isän ja minun välillä.
Yhtenä päivänä”, tämä sisar kertoo, ”kuulin äänen sanovan: ’Kutsu isäsi mukaan kanssasi temppeliin.’ Siitä alkoivat kaksi kertaa kuukaudessa treffit isäni kanssa Herran huoneessa. Sanoin isälleni, että rakastan häntä. Hänkin sanoi rakastavansa minua.
Aika Herran huoneessa on parantanut meidät. Äiti ei pystynyt auttamaan meitä maan päällä. Hänen piti olla verhon tuolla puolen, jotta hän voi auttaa korjaamaan sen, mikä oli rikkoutunut. Temppeli täydensi matkamme eheyteen iankaikkisena perheenä.”
Isä sanoo: ”Temppelin vihkiminen käyttöön oli suuri hengellinen kokemus minulle ja ainoalle tyttärelleni. Nyt käymme siellä yhdessä ja tunnemme rakkautemme vahvistuvan.”
Pyhittäytyminen Herralle päivittäisessä elämässä sisältää ne herkät hetket, kun rakkaat ihmiset menehtyvät. Aiemmin tänä vuonna rakas äitini Jean Gong siirtyi seuraavaan elämään muutama päivä ennen 98-vuotissyntymäpäiväänsä.
Jos äidiltäni olisi kysytty, haluaisiko hän rocky road-, valkosuklaa-inkivääri- vai mansikkajäätelöä, äitini olisi sanonut: ”Kyllä kiitos, saanko maistaa jokaista?” Kuka vastaisi äidilleen kieltävästi, etenkin kun hän rakasti elämän kaikkia makuja?
Kysyin kerran äidiltä, mitkä päätökset olivat muokanneet hänen elämäänsä eniten.
Hän sanoi: ”Se, että minut kastettiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi ja että muutin Havaijista mantereelle, missä tapasin isäsi.”
Äidilläni, joka kastettiin 15-vuotiaana ja joka oli suuren perheensä ainoa kirkkoon liittynyt jäsen, oli liiton mukainen usko ja luottamus Herraan, mikä siunasi hänen elämäänsä ja kaikkia perheemme sukupolvia. Kaipaan äitiäni, kuten tekin kaipaatte perheenne jäseniä. Mutta tiedän, ettei äitini ole poissa. Hän ei vain juuri nyt ole täällä. Kunnioitan häntä ja kaikkia, jotka kuolevat uskollisina esimerkkeinä päivittäisestä pyhittäytymisestä Herralle.
Tietenkin pyhittäytymiseen Herralle päivittäisessä elämässä sisältyy se, että tulee entistä useammin Herran luo Hänen pyhässä huoneessaan. Tämä pätee niin meihin kirkon jäseniin kuin ystäviinkin.
Kolme ystävää tuli Bangkokin temppelin avoimien ovien tilaisuuteen Thaimaassa.
”Tämä on loistavan parantumisen paikka”, sanoi yksi.
Toinen sanoi kastehuoneessa: ”Kun olen täällä, haluan tulla pestyksi puhtaaksi enkä enää koskaan tehdä syntiä.”
Kolmas sanoi: ”Voitteko tuntea hengellisen voiman?”
Neljällä pyhällä sanalla temppelimme kutsuvat ja julistavat:
”Herralle pyhitetty,
Herralle pyhittäytyminen tekee päivittäisestä elämästä pyhää. Se vie meitä lähemmäksi Herraa ja toisiamme ja tekee meistä onnellisempia sekä valmistaa meitä asumaan Isämme Jumalan, Jeesuksen Kristuksen ja rakkaidemme luona.
Ystäväni tavoin tekin saatatte miettiä, rakastaako taivaallinen Isänne teitä. Vastaus on raikuva, ehdoton kyllä! Voimme tuntea Hänen rakkauttaan, kun teemme pyhittäytymisestä Herralle omakohtaista joka päivä, iloisina ja ikuisesti. Rukoilen, että teemme niin Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.