Etsikää Häntä koko sydämestänne
Jos Jeesus Kristus etsi hiljaista aikaa ollakseen yhteydessä Jumalaan ja saadakseen Häneltä vahvistusta, meidän olisi viisasta tehdä samoin.
Useita vuosia sitten vaimoni ja minä palvelimme lähetystyönjohtajina Tokiossa Japanissa. Kun silloinen vanhin Russell M. Nelson vieraili lähetyskentällämme, yksi lähetyssaarnaajista kysyi häneltä, kuinka reagoida parhaiten, kun joku sanoo heille, että hänellä on liian kiire kuunnella heitä. Tuskin lainkaan epäröimättä presidentti Nelson sanoi: ”Kysyisin, onko hän liian kiireinen syömään lounasta sinä päivänä. Sitten opettaisin hänelle, että hänellä on sekä ruumis että henki, ja aivan kuten ruumis kuolee, jos sitä ei ravita, niin kuolee myös henki, ellei sitä ravita Jumalan hyvällä sanalla.”
On mielenkiintoista huomata, että japaninkielinen sana ’kiireinen’ isogashii koostuu kahdesta symbolista (忙). Vasemmanpuoleinen tarkoittaa ’sydän’ tai ’henki’ ja oikeanpuoleinen tarkoittaa ’kuolema’ – mikä ehkä viittaa siihen, kuten presidentti Nelson opetti, että jos olemme liian kiireisiä ravitsemaan henkeämme, seurauksena voi olla, että kuolemme hengellisesti.
Herra tiesi – tässä nopeatempoisessa maailmassa, joka on täynnä häiriötekijöitä ja hälinää – että laatuajan järjestäminen Hänelle olisi yksi aikamme suurimmista haasteista. Puhuessaan profeetta Jesajan kautta Hän antoi nämä neuvon ja varoituksen sanat, joita voidaan verrata myrskyisiin aikoihin, joita me elämme:
”Jos käännytte ja pysytte levollisina, te pelastutte, hiljainen luottamus on teidän voimanne. Mutta te ette tahdo
vaan sanotte: ’Ei, me kiidämme ratsun selässä’– niin te saattekin kiitää pakoon – ’ja juoksijan selässä me ratsastamme!’ – mutta nopeasti juoksevat myös teidän takaa-ajajanne.”
Toisin sanoen, vaikka pelastuksemme riippuu siitä, että käännymme Hänen puoleensa usein ja pysymme levollisina maailman huolista, me emme tee niin. Ja vaikka luottamuksemme tulee voimasta, joka kehittyy hiljaisina hetkinä mietiskellessämme ja pohdiskellessamme Herran kanssa, me emme tee niin. Miksi emme? Koska sanomme: ”Ei, meillä on kiireitä muiden asioiden kanssa” – me niin sanoakseni kiidämme ratsumme selässä. Sen vuoksi me etäännymme yhä kauemmas Jumalasta, vaadimme yhä nopeampaa etenemistä, ja mitä nopeammin etenemme, sitä nopeammin Saatana seuraa meitä takaa-ajossa.
Kenties tästä syystä presidentti Nelson on toistuvasti pyytänyt meitä varaamaan aikaa Herralle elämässämme – ”joka ikinen päivä”. Hän muistuttaa meille: ”Hiljainen aika on pyhää aikaa – aikaa, joka edistää henkilökohtaista ilmoitusta ja juurruttaa rauhaa.” Mutta kuullaksemme Herran hiljaisen äänen, hän neuvoi, ”teidänkin täytyy olla hiljaa”.
Hiljaa ja levollisena oleminen vaatii kuitenkin muutakin kuin vain ajan varaamista Herralle – se edellyttää sitä, että päästämme irti epäilevistä ja pelokkaista ajatuksistamme ja keskitämme sydämemme ja mielemme Häneen. Vanhin David A. Bednar on opettanut: ”Uskon, että Herran kehotus ’olkaa levollisia’ edellyttää paljon muutakin kuin vain sitä, että ei puhu tai liiku.” Hän esitti: ”’Olkaa levollisia’ saattaa olla yksi tapa muistuttaa meitä keskittymään vankkumatta Vapahtajaan.”
Levollisena oleminen on uskon osoitus ja vaatii työtä. Julkaisussa Lectures on Faith sanotaan: ”Kun ihminen toimii uskon varassa, hän toimii käyttämällä mieltään.” Presidentti Nelson on julistanut: ”Meidän tulee keskittyä lujasti Vapahtajaan ja Hänen evankeliumiinsa. On henkisesti hyvin vaativaa pyrkiä katsomaan Häneen jokaisessa ajatuksessa. Mutta kun teemme niin, meidän epäilyksemme ja pelkomme haihtuvat.” Puhuessaan tästä tarpeesta keskittää mielemme presidentti David O. McKay sanoi: ”Uskon, että me kiinnitämme liian vähän huomiota mietiskelyn, yhden hartaudenharjoituksen periaatteen, arvoon. – – Mietiskely on yksi – – pyhimmistä ovista, mistä me käymme Herran eteen.”
Japanin kielessä on sana mui, joka mielestäni kuvaa hyvin tätä uskontäyteisempää, mietiskelevää tunnetta siitä, mitä levollisena oleminen tarkoittaa. Se koostuu kahdesta merkistä (無為). Vasemmalla oleva tarkoittaa ’ei mitään’, ja oikealla oleva tarkoittaa ’tehdä’. Yhdessä ne tarkoittavat ’ei mitään tekeminen’. Kirjaimellisesti ymmärrettynä sana voidaan tulkita väärin tarkoittamaan ’olla tekemättä mitään’ samalla tavalla kuin ”olla levollinen” voidaan tulkita väärin tarkoittamaan ’olla puhumatta tai liikkumatta’. Sillä on kuitenkin korkeampi merkitys, kuten ilmauksella ”olla levollinen” – minulle se on muistutus hidastaa ja elää hengellisesti tietoisemmin.
Palvellessani Aasian pohjoisen vyöhykkeen johtokunnassa vanhin Takashi Wadan kanssa sain tietää, että hänen vaimonsa, sisar Naomi Wada, on taitava japanin kielen kalligrafi. Kysyin sisar Wadalta, piirtäisikö hän minulle japanilaiset merkit sanaan mui. Halusin ripustaa kalligrafian seinälleni, jotta se muistuttaisi minua olemaan hiljaa ja levollinen sekä keskittymään Vapahtajaan. Yllätyin, kun hän ei heti suostunut tähän ilmeisen yksinkertaiseen pyyntöön.
Seuraavana päivänä, tietäen, että olin todennäköisesti ymmärtänyt väärin sisar Wadan epäröinnin, vanhin Wada selitti, että niiden merkkien kirjoittaminen vaatisi huomattavaa ponnistelua. Sisar Wadan olisi pohdittava ja mietiskeltävä käsitettä ja merkkejä, kunnes hän ymmärtäisi merkityksen syvällä sielussaan ja voisi ilmaista nämä sydämelliset vaikutelmat jokaisella siveltimenvedollaan. Minua nolotti, että olin niin huolettomasti pyytänyt häntä tekemään jotakin niin vaativaa. Pyysin vanhin Wadaa esittämään sisar Wadalle anteeksipyyntöni tietämättömyydestäni ja kertomaan, että peruin pyyntöni.
Voitte kuvitella yllätykseni ja kiitollisuuteni, kun lähtiessäni Japanista sisar Wada lahjoitti minulle pyytämättä tämän kauniin kalligrafian, jossa on japaninkieliset merkit sanalle mui. Se on nykyään näkyvällä paikalla toimistoni seinällä ja muistuttaa minua olemaan hiljaa ja etsimään Herraa joka päivä koko sydämestäni, väkevyydestäni, mielestäni ja voimastani. Sisar Wada oli tällä epäitsekkäällä teolla tavoittanut muin eli levollisuuden merkityksen paremmin kuin mitkään sanat pystyisivät. Sen sijaan, että hän olisi sen enempää ajattelematta ja velvollisuudentuntoisesti piirtänyt merkit, hän suhtautui kalligrafiaansa täysin vilpittömin sydämin ja vakain aikein.
Samaan tapaan Jumala toivoo, että suhtaudumme aikaamme Hänen kanssaan samanlaisella vilpittömällä omistautumisella. Kun teemme niin, meidän palvelemisestamme tulee rakkautemme ilmaus Häntä kohtaan.
Hän haluaa meidän olevan yhteydessä Häneen. Kerran pidettyäni alkurukouksen tapaamisessa ensimmäisen presidenttikunnan kanssa presidentti Nelson kääntyi puoleeni ja sanoi: ”Kun rukoilit, ajattelin, kuinka paljon Jumala varmaan arvostaa sitä, kun varaamme kiireisestä aikataulustamme aikaa kiittääksemme Häntä.” Se oli yksinkertainen mutta voimallinen muistutus siitä, kuinka paljon taivaalliselle Isälle varmasti merkitsee, kun pysähdymme olemaan yhteydessä Häneen.
Niin paljon kuin Hän haluaakin huomiotamme, Hän ei pakota meitä tulemaan luokseen. Ylösnoussut Herra sanoi nefiläisille: ”Kuinka usein olenkaan halunnut koota teidät, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa, mutta te ette tahtoneet.” Sen jälkeen Hän esitti tämän toiveikkaan kutsun, joka koskee myös meitä tänä päivänä: ”Kuinka usein minä olenkaan kokoava sinut, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan, jos teet parannuksen ja palaat minun luokseni täysin vilpittömin sydämin.”
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi antaa meille mahdollisuuksia palata Hänen luokseen usein. Näitä mahdollisuuksia ovat päivittäinen rukous, pyhien kirjoitusten tutkiminen, sakramenttitoimitus, lepopäivä ja temppelipalvelu. Mitä jos poistaisimme nämä pyhät mahdollisuudet pois tehtävälistoiltamme ja laittaisimme ne ”ei mitään tekeminen” -listoillemme – eli suhtautuisimme niihin samalla tietoisuudella ja keskittymisellä kuin sisar Wada suhtautuu kalligrafiaansa?
Saatatte ajatella: ”Minulla ei ole aikaa siihen.” Minusta on usein tuntunut samalta. Mutta saanen esittää, että kenties emme tarvitse lisää aikaa vaan enemmän tietoisuutta Jumalasta ja keskittymistä Häneen niinä hetkinä, jotka olemme jo varanneet Hänelle.
Mitä jos esimerkiksi rukoillessamme käyttäisimme vähemmän aikaa puhumiseen ja enemmän aikaa vain Jumalan luona olemiseen? Ja kun meidän on määrä puhua, ilmaisisimme sydämellisemmin ja täsmällisemmin kiitollisuutta ja rakkautta?
Presidentti Nelson on neuvonut, ettei meidän tule pelkästään lukea pyhiä kirjoituksia vaan myös nauttia niistä. Millainen vaikutus olisi sillä, että lukisimme vähemmän ja nauttisimme enemmän?
Mitä jos me tekisimme enemmän valmistaaksemme mieltämme siihen, kun nautimme sakramentin, ja pohtisimme iloiten Jeesuksen Kristuksen sovituksen siunauksia tämän pyhän toimituksen aikana?
Mitä jos sapattina – joka heprean kielellä tarkoittaa ’lepoa’ – me lepäisimme muista huolista ja varaisimme aikaa istua hiljaa Herran kanssa omistaen hartautemme Hänelle?
Mitä jos temppelipalvelumme aikana me pyrkisimme kiinnittämään huomiomme tarkkaavaisemmin tai viipyisimme hieman pidempään selestisessä huoneessa hiljaa mietiskellen?
Kun keskitymme vähemmän tekemiseen ja enemmän vahvistamaan liittoyhteyttämme taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen, todistan, että jokaista näistä pyhistä hetkistä rikastetaan ja me saamme johdatusta, jota tarvitsemme henkilökohtaisessa elämässämme. Me, kuten Martta Luukkaan kertomuksessa, usein ”[huolehdimme] ja [hätäilemme] niin monista asioista”. Kuitenkin kun olemme päivittäin yhteydessä Herraan, Hän auttaa meitä tietämään, mikä on kaikkein tarpeellisinta.
Vapahtajakin otti palvelutehtävästään aikaa olla hiljaa ja levollinen. Pyhät kirjoitukset ovat täynnä esimerkkejä siitä, kuinka Herra vetäytyi yksinäiseen paikkaan – vuorelle, autiomaahan, autiolle seudulle tai meni ”vähän matkan päähän” – rukoilemaan Isää. Jos Jeesus Kristus etsi hiljaista aikaa ollakseen yhteydessä Jumalaan ja saadakseen Häneltä vahvistusta, meidän olisi viisasta tehdä samoin.
Kun keskitämme sydämemme ja mielemme taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen ja kuuntelemme Pyhän Hengen hiljaista, vienoa ääntä, niin me saamme suuremman selkeyden siitä, mikä on kaikkein tarpeellisinta, opimme syvempää myötätuntoa ja löydämme levon ja voimaa Hänessä. Paradoksaalista kyllä, se, että autamme Jumalaa jouduttamaan pelastuksen ja korotuksen työtään, saattaa vaatia meitä hidastamaan. Se, että olemme aina liikkeessä, voi lisätä levottomuutta elämässämme ja viedä meiltä etsimämme rauhan.
Todistan, että kun käännymme usein Herran puoleen täysin vilpittömin sydämin, me opimme hiljaisuudessa ja luottamuksessa tuntemaan Hänet ja tunnemme Hänen äärettömän liittorakkautensa meitä kohtaan.
Herra on luvannut:
”Lähestykää minua, niin minä lähestyn teitä; etsikää minua uutterasti, niin te löydätte minut.”
”Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte.”
Todistan, että tämä lupaus on totta. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.