Ravitkaa juuria, niin oksat kasvavat
Todistuksenne oksat ammentavat voimaa syvenevästä uskostanne taivaalliseen Isään ja Hänen rakkaaseen Poikaansa.
Vanha kappeli Zwickaussa
Vuosi 2024 on minulle eräänlainen virstanpylväsvuosi. Siitä, kun minut kastettiin ja konfirmoitiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseneksi Zwickaussa Saksassa tulee kuluneeksi 75 vuotta.
Jäsenyyteni Jeesuksen Kristuksen kirkossa on minulle kallisarvoinen. Se, että minut luetaan Jumalan liittokansan joukkoon teidän, veljieni ja sisarteni, kanssa, on yksi suurimmista kunnioista elämässäni.
Kun ajattelen henkilökohtaista opetuslapseuden matkaani, ajatukseni palaavat usein vanhaan huvilaan Zwickaussa. Minulla on rakkaita muistoja siitä, kun osallistuin siellä lapsena Jeesuksen Kristuksen kirkon sakramenttikokouksiin. Siellä todistukseni taimi sai varhaisimman ravintonsa.
Tässä kappelissa oli vanhat paljeurut. Joka sunnuntai joku nuorista miehistä sai tehtäväkseen pumpata lujatekoista vipua, joka liikutti palkeita, jotta urut toimivat. Minulla oli toisinaan suuri etuoikeus auttaa tässä tärkeässä tehtävässä.
Kun seurakunta lauloi rakkaita laulujamme, minä pumppasin kaikin voimin, jottei uruista loppuisi ilma. Palkeiden käyttäjän paikalta minulla oli upea näköala ihastuttaviin lasimaalausikkunoihin, joista yksi kuvasi Vapahtajaa Jeesusta Kristusta ja toinen Joseph Smithiä pyhässä lehdossa.
Muistan yhä ne pyhät tunteet, joita koin, kun katselin niitä auringon valaisemia ikkunoita kuunnellessani pyhien todistuksia ja laulaessani Siionin lauluja.
Siinä pyhässä paikassa Jumalan Henki todisti mieleeni ja sydämeeni, että se on totta: Jeesus Kristus on maailman Vapahtaja. Tämä on Hänen kirkkonsa. Profeetta Joseph Smith näki Isän Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen ja kuuli Heidän äänensä.
Aiemmin tänä vuonna ollessani tehtäväni vuoksi Euroopassa minulla oli tilaisuus palata Zwickauhun. Valitettavasti tuota rakasta vanhaa kappelia ei enää ole. Se purettiin monta vuotta sitten suuren kerrostalon tieltä.
Mikä on iankaikkista ja mikä ei ole?
Myönnän, että on surullista tietää, että tämä rakas rakennus lapsuudestani on enää vain muisto. Minulle se oli pyhä rakennus. Mutta se oli vain rakennus.
Sitä vastoin hengellinen todistus, jonka sain Pyhältä Hengeltä monia vuosia sitten, ei ole kadonnut. Itse asiassa se on kasvanut vahvemmaksi. Asiat, joita opin nuoruudessani Jeesuksen Kristuksen evankeliumin perusperiaatteista, ovat olleet lujana perustuksenani läpi elämäni. Liittoyhteys, jonka solmin taivaalliseen Isääni ja Hänen rakkaaseen Poikaansa, on säilynyt minussa – kauan sen jälkeen kun Zwickaun kappeli purettiin ja lasimaalaukset menetettiin.
”Taivas ja maa katoavat”, Jeesus sanoi, ”mutta minun sanani eivät katoa.”
”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”
Yksi tärkeimpiä asioita, mitä voimme oppia tässä elämässä, on ero sen välillä, mikä on iankaikkista ja mikä ei ole. Kun ymmärrämme sen, kaikki muuttuu – ihmissuhteemme, valinnat joita teemme, tapa jolla kohtelemme ihmisiä.
Tieto siitä, mikä on iankaikkista ja mikä ei ole, on avain todistuksen kasvattamiseen Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen kirkostaan.
Älkää erehtykö luulemaan oksia juuriksi
Jeesuksen Kristuksen palautettu evankeliumi, kuten profeetta Joseph Smith opetti, ”[ottaa] vastaan jokaisen totuuden”. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki totuus olisi yhtä arvokasta. Jotkin totuudet ovat perustavanlaatuisia, keskeisiä, uskomme juuressa. Toiset ovat lisäyksiä eli oksia – arvokkaita, mutta vain silloin, kun ne ovat yhteydessä perusasioihin.
Profeetta Joseph Smith sanoi myös: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä.”
Toisin sanoen Jeesus Kristus ja Hänen sovitusuhrinsa ovat todistuksemme juuri eli perusta. Kaikki muu on oksia.
Tämä ei tarkoita sitä, että oksat olisivat merkityksettömiä. Puu tarvitsee oksia. Mutta kuten Vapahtaja sanoi opetuslapsilleen: ”Oksa [ei] pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.” Ilman yhteyttä Vapahtajaan, juurista löytyvään ravintoon, oksa kuihtuu ja kuolee.
Kun on kyse todistuksemme ravitsemisesta Jeesukseen Kristukseen, mietin, erehdymmekö joskus luulemaan oksia juuriksi. Tämän virheen Jeesus havaitsi oman aikansa fariseusten keskuudessa. He kiinnittivät niin paljon huomiota lain suhteellisen vähäpätöisiin yksityiskohtiin, että he päätyivät laiminlyömään sen, mistä Vapahtaja käytti ilmausta ”sen, mikä laissa on tärkeintä” – perusperiaatteet kuten ”oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden”.
Jos haluatte ravita puuta, te ette roiskuta vettä oksille. Te kastelette juuria. Samalla tavoin jos haluatte todistuksenne oksien kasvavan ja tuottavan hedelmää, ravitkaa juuria. Jos olette epävarmoja jostakin tietystä opinkohdasta tai käytännöstä tai kirkon historiaan liittyvästä asiasta, tavoitelkaa selkeyttä osoittaen uskoa Jeesukseen Kristukseen. Pyrkikää ymmärtämään Hänen uhriaan teidän hyväksenne, Hänen rakkauttaan teitä kohtaan, Hänen tahtoaan teidän kohdallanne. Seuratkaa Häntä nöyrästi. Todistuksenne oksat ammentavat voimaa syvenevästä uskostanne taivaalliseen Isään ja Hänen rakkaaseen Poikaansa.
Esimerkiksi jos haluatte saada vahvemman todistuksen Mormonin kirjasta, keskittykää sen todistukseen Jeesuksesta Kristuksesta. Huomatkaa, kuinka Mormonin kirja todistaa Hänestä, mitä se opettaa Hänestä ja kuinka se kutsuu ja innoittaa teitä tulemaan Hänen luokseen.
Jos kaipaatte merkityksellisempää kokemusta kirkon kokouksissa tai temppelissä, pyrkikää huomaamaan Vapahtaja pyhissä toimituksissa, joita saamme siellä. Löytäkää Herra Hänen pyhästä huoneestaan.
Jos tunnette joskus olevanne aivan uupuneita tai lannistuneita kirkon tehtävässänne, pyrkikää keskittämään palvelemisenne uudelleen Jeesukseen Kristukseen. Antakaa sen ilmaista rakkauttanne Häntä kohtaan.
Ravitkaa juuria, niin oksat kasvavat. Ja aikanaan ne kantavat hedelmää.
Juurtunut Häneen ja rakentunut Hänen varaansa
Vahva usko Jeesukseen Kristukseen ei synny yhdessä yössä. Ei, tässä kuolevaisessa maailmassa epäilyksen orjantappurat ja ohdakkeet ovat niitä, jotka kasvavat itsestään. Terve, hedelmällinen uskon puu vaatii tietoista vaivannäköä. Ja keskeinen osa tuota vaivannäköä on varmistaa, että olemme lujasti juurtuneet Kristukseen.
Esimerkiksi: Alussa meitä saattaa vetää puoleensa Vapahtajan evankeliumi ja kirkko, koska ystävälliset jäsenet, hyväntahtoinen piispa tai kappelin siisti ulkonäkö tekevät meihin vaikutuksen. Nämä olosuhteet ovat epäilemättä tärkeitä kirkon kasvulle.
Jos todistuksemme juuret eivät kuitenkaan koskaan kasva tätä syvemmälle, mitä tapahtuu, kun muutamme seurakuntaan, joka kokoontuu vähemmän näyttävässä rakennuksessa, ja jäsenet eivät ole yhtä ystävällisiä ja piispa sanoo jotakin, mikä loukkaa meitä?
Toinen esimerkki: Eikö tunnu kohtuulliselta toivoa, että jos pidämme käskyt ja meidät sinetöidään temppelissä, niin meitä siunataan suurella, onnellisella perheellä, jossa on lahjakkaita, kuuliaisia lapsia, jotka kaikki pysyvät aktiivisina kirkossa, palvelevat lähetystyössä, laulavat seurakunnan kuorossa ja auttavat vapaaehtoisina seurakuntakeskuksen siivoamisessa joka lauantaiaamu?
Toivon todellakin, että me kaikki näemme tätä elämässämme. Mutta entä jos niin ei käy? Pysymmekö me sitoutuneina Vapahtajaan olosuhteista riippumatta – luottaen Häneen ja Hänen aikatauluunsa?
Meidän on kysyttävä itseltämme: Perustuuko todistukseni siihen, mitä toivon elämässäni tapahtuvan? Onko se riippuvainen muiden teoista tai asenteista? Vai perustuuko se lujasti Jeesukseen Kristukseen, onko se juurtunut Häneen ja rakentunut Hänen varaansa riippumatta elämän muuttuvista olosuhteista?
Perinteet, tottumukset ja usko
Mormonin kirjassa kerrotaan kansasta, joka ”[noudatti] tarkasti Jumalan toimituksia”. Mutta sitten kuvaan mukaan tuli epäilijä nimeltä Korihor, joka pilkkasi Vapahtajan evankeliumia nimittäen sitä heidän isiensä typeriksi ja mielettömiksi perimätiedoiksi. Korihor johdatti ”monien sydämen harhaan, saaden heidät nostamaan päänsä jumalattomuudessaan”. Mutta toisia hän ei voinut pettää, koska heille Jeesuksen Kristuksen evankeliumi oli paljon enemmän kuin vain perimätieto.
Usko on vahva, kun sillä on juuret syvällä henkilökohtaisessa kokemuksessa, henkilökohtaisessa sitoutumisessa Jeesukseen Kristukseen – riippumatta siitä, millaisia perinteemme ovat tai mitä muut saattavat sanoa tai tehdä.
Todistustamme testataan ja koetellaan. Usko ei ole uskoa, jos sitä ei koskaan koetella. Usko ei ole vahvaa, jos sitä ei koskaan vastusteta. Älkää siis vaipuko epätoivoon, jos teillä on uskon koettelemuksia tai vastausta vaille jääviä kysymyksiä.
Meidän ei pidä odottaa ymmärtävämme kaikkea ennen kuin toimimme. Se ei ole uskoa. Kuten Alma opetti: ”Usko ei ole täydellistä tietoa jostakin.” Jos odotamme, että kaikkiin kysymyksiimme vastataan, ennen kuin toimimme, me rajoitamme vakavasti sitä hyvää, mitä voimme saada aikaan, ja me rajoitamme uskomme voimaa.
Usko on kaunista, koska se ei hellitä silloinkaan kun siunauksia ei tule toivotulla tavalla. Emme pysty näkemään tulevaisuutta, emme tiedä kaikkia vastauksia, mutta me voimme luottaa Jeesukseen Kristukseen kulkiessamme eteenpäin ja ylöspäin, koska Hän on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme.
Usko kestää elämän koettelemukset ja epävarmuudet, koska se on lujasti juurtunut Kristukseen ja Hänen oppiinsa. Jeesus Kristus ja taivaallinen Isämme, joka lähetti Hänet, muodostavat yhdessä ainoan järkähtämättömän, täydellisen varman luottamuksemme kohteen.
Todistus ei ole sellainen, että se rakennetaan kerran ja se pysyy ikuisesti. Se on enemmänkin kuin puu, jota ravitaan jatkuvasti. Jumalan sanan kylväminen sydämeenne on vasta ensimmäinen askel. Kun todistuksenne alkaa kasvaa, silloin alkaa todellinen työ! Silloin te ”[ravitsette] sitä hyvin huolellisesti, jotta se juurtuisi, jotta se kasvaisi ja tuottaisi – – hedelmää”. Sanan ravitseminen vaatii suurta uutteruutta ja kärsivällisyyttä. Mutta Herran lupaukset ovat varmoja: ”Te saatte korjata palkan uskostanne ja uutteruudestanne ja kärsivällisyydestänne ja pitkämielisyydestänne odottaessanne, että puu tuottaisi teille hedelmää.”
Rakkaat veljeni ja sisareni, rakkaat ystäväni, osa minusta kaipaa Zwickaun vanhaa kappelia ja sen lasimaalausikkunoita. Mutta menneiden 75 vuoden aikana Jeesus Kristus on johtanut minut elämän halki matkalle, joka on sykähdyttävämpi kuin olisin koskaan osannut kuvitella. Hän on lohduttanut minua ahdingoissani, auttanut minua huomaamaan heikkouksiani, parantanut hengellisiä haavojani ja ravinnut minua kasvavassa uskossani.
Vilpitön rukoukseni ja siunaukseni on, että me ravitsemme jatkuvasti uskomme juuria Vapahtajaan, Hänen oppiinsa ja Hänen kirkkoonsa. Tästä todistan Vapahtajamme, Lunastajamme, Mestarimme pyhässä nimessä – Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.