Kiitä kaikessa
Kiittäessämme kaikessa me näemme vaikeudet ja koettelemukset elämän tarkoitukseen kuuluvina.
Eräänä Mormonin kirjaan muistiin merkittynä hengellisten ja ajallisten koettelemusten aikana, jolloin Jumalan kansa kärsi ”kaikenlaisia ahdinkoja”, Herra käski sitä ”kiittämään kaikessa” (Moosia 26:38–39). Haluan soveltaa tätä opetusta meidän aikaamme.
I
Jumalan lapsia on aina käsketty kiittämään. Kaikkialla Vanhassa ja Uudessa testamentissa on siitä esimerkkejä. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” (1. Tess. 5:18.) Profeetta Alma opetti: ”Kun nouset aamulla, olkoon sydämesi täynnä kiitosta Jumalalle” (Alma 37:37). Ja nykyajan ilmoituksessa Herra julisti, että ”se, joka ottaa kaiken vastaan kiitollisin mielin, kirkastetaan; ja sitä, mikä on tästä maasta, lisätään hänelle jopa satakertaisesti” (OL 78:19).
II
Meillä on hyvin paljon, mistä kiittää. Ensimmäiseksi ja ennen kaikkea me olemme kiitollisia Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Isän suunnitelman mukaisesti Hän loi tämän maailman. Profeettojensa kautta Hän ilmoitti pelastussuunnitelman siihen liittyvine käskyineen ja toimituksineen. Hän tuli kuolevaisuuteen opettamaan ja näyttämään meille tien. Hän kärsi ja maksoi syntiemme hinnan, jos teemme parannuksen. Hän antoi henkensä ja voitti kuoleman ja nousi haudasta, jotta me kaikki saisimme elää jälleen. Hän on maailman valo ja elämä. Kuten kuningas Benjamin opetti, vaikka me antaisimme kaiken kiitoksen ja ylistyksen, mihin koko sielumme kykenee, sille Jumalalle, joka on luonut meidät ja on suojellut ja varjellut meitä, ja vaikka me palvelisimme häntä koko täydestä sielustamme, me olisimme kuitenkin hyödyttömiä palvelijoita (ks. Moosia 2:20–21).
Me kiitämme ilmoitetuista totuuksista, jotka antavat meille mittapuun kaiken arvioimiseen. Kuten Raamatussa opetetaan, Herra antoi meille apostolit ja profeetat ”tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi” (ks. Ef. 4:11–12, vuoden 1938 raamatunsuomennos). Me käytämme heidän antamiaan ilmoitettuja totuuksia, jotta ”emme enää ole alaikäisiä, jotka ajelehtivat kaikenlaisten opin tuulten heiteltävinä ja ovat kavalien ja petollisten ihmisten pelinappuloita” (Ef. 4:14). Niiden, jotka arvioivat jokaisen onnettomuuden ja jokaisen uuden väitteen tai keksinnön ilmoitetun totuuden mittapuun avulla, ei tarvitse ajelehtia, vaan he voivat olla vakaita ja rauhassa. Jumala on taivaissaan ja Hänen lupauksensa ovat varmat. ”Älkää olko huolissanne”, Hän on sanonut meille tarkoittaen niitä tuhoja, jotka edeltävät maailman loppua, ”sillä kun kaikki tämä tapahtuu, te tiedätte, että teille annetut lupaukset täyttyvät” (OL 45:35). Mikä sielun ankkuri näinä myrskyisinä aikoina!
Me kiitämme käskyistä. Ne näyttävät tien pois ansoista ja kutsuvat meitä siunausten luo. Käskyt merkitsevät polun ja osoittavat meille tien onneen tässä elämässä ja iankaikkiseen elämään tulevassa maailmassa.
III
Viimeisen kahdeksan kuukauden aikana Filippiineillä olen kuullut monia todistuksia evankeliumin siunauksista. Kun eräs filippiiniläinen piispa puhui seurakuntansa kappelin vihkimistilaisuudessa, hän ilmaisi kiitollisuutensa evankeliumin sanomasta, joka tuli hänen elämäänsä kymmenisen vuotta sitten. Hän kuvaili, miten se pelasti hänet elämästä, johon kuului itsekkyyttä, kohtuuttomuutta ja toisten väärää kohtelua, ja teki hänestä hyvän aviomiehen ja isän. Hän todisti siunauksista, jotka hän oli saanut kymmenystensä maksamisesta.
Eräs vaarnan johtokunnassa palveleva neuvonantaja, joka on lakimies ja paikkakuntansa johtajia, puhui ohjekokouksessa näin: ”Voin julistaa koko maailmalle varauksetta, että merkittävin minulle koskaan tapahtunut asia elämässäni on se, kun minusta tuli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsen. Sillä – – on ollut suuri vaikutus elämääni ja perheeni elämään, vaikkakin minusta tuntuu, että elämässäni on vieläkin opittavaa ja sovellettavaa. Kirkko on todellakin ihmeellinen teko ja ihme.”
Ei tarvitse matkustaa Filippiineille kuullakseen tämän kaltaisia todistuksia. Niitä esiintyy kaikkialla, missä ihmiset ottavat vastaan evankeliumin sanoman ja elävät sen mukaan. Mutta sisar Oaks ja minä olemme syvästi kiitollisia tilaisuudestamme asua ja palvella Filippiineillä, jossa olemme uudessa ympäristössä tavanneet tuhansia ihania jäseniä ja nähneet evankeliumin uudessa valossa.
Kehittyvässä maailmassa me opimme, kuinka tärkeää on vakiinnuttaa kirkkoa – ei vain opettaa ja kastaa vaan pitää uudet jäsenet aktiivisina rakastamalla heitä, kutsumalla heitä tehtäviin, asettamalla heitä virkoihin ja ravitsemalla heitä Jumalan hyvällä sanalla. Olemme oppineet sen, miten tärkeää on kehottaa jäseniä hylkäämään sellaiset kulttuuriperinteet, jotka ovat evankeliumin käskyjen ja liittojen vastaisia, ja elämään niin, että he ja heidän jälkeläisensä eivät ”enää ole vieraita ja muukalaisia vaan [kuuluvat] Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät – – [ja ovat] kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:19–20).
Ihmiset, jotka toimivat näin, tulevat osaksi maailmanlaajuista käskyjen, liittojen, toimitusten ja siunausten evankeliumikulttuuria. Sellaiset ihmiset kokevat ”voimallisen muutoksen” sydämessään, ”niin ettei [heillä] ole enää halua tehdä pahaa vaan tehdä alati hyvää” (Moosia 5:2). Jumalan kuva on uurrettuna heidän kasvoihinsa (ks. Alma 5:19). Sellaisia Kristuksen seuraajia löytyy jokaisesta maasta, johon evankeliumi on viety ja kirkko on perustettu. Meillä on monia sellaisia Filippiineillä, ja me työskentelemme kannustaaksemme vielä useampia tulemaan mukaan. Me teemme niin hakemalla kasvua voimakeskuksista käsin, keskittäen opettamisemme paikkoihin, joissa on tarpeeksi suuria ryhmiä sitoutuneita jäseniä, jotka voivat tarjota ystävyyttä, opetusta, roolimalleja ja tarvittavaa apua vastakastetuille jäsenille, jotka ponnistelevat eteenpäin ja ovat vasta saamassa selville, mitä evankeliumi meiltä vaatii ja mitä se voi meille antaa.
IV
Ilmoitukset, joista olemme kiitollisia, osoittavat, että meidän tulisi kiittää jopa koettelemuksistamme, koska ne kääntävät sydämemme Jumalan puoleen ja suovat meille tilaisuuksia valmistautua tulemaan sellaisiksi kuin Jumala haluaa meidän tulevan. Herra opetti profeetta Moronia: ”Minä annan ihmisille heikkoutta, jotta he olisivat nöyriä”, ja sitten Hän lupasi, että ”jos he nöyrtyvät” ja ”uskovat minuun, niin minä teen sen, mikä on heikkoa, heissä vahvaksi” (Et. 12:27). Myöhempien aikojen pyhien kärsimän vainon keskellä Missourissa Herra antoi samanlaisen opetuksen ja lupauksen: ”Totisesti minä sanon teille, ystäväni: Älkää pelätkö, olkoon sydämenne lohdullinen; niin, riemuitkaa aina ja kiittäkää kaikesta. – – Kaikki, millä teitä on ahdistettu, koituu yhdessä teidän parhaaksenne.” (OL 98:1, 3.) Ja Libertyn vankilan ahdistuksissa olevalle Joseph Smithille Herra sanoi: ”Tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi” (OL 122:7). Brigham Young ymmärsi. Hän sanoi: ”Elämässä ei ole yhtään tilannetta [tai] hetken kokemusta, josta ei olisi hyötyä kaikille niille, jotka ottavat siitä oppia ja pyrkivät kehittymään saamiensa kokemusten kautta” (Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 179).
Kuten joku on sanonut, 20 vuoden kokemuksella ja 20 kertaa koetulla yhden vuoden kokemuksella on suuri ero. Jos me ymmärrämme Herran opetukset ja lupaukset, me opimme koettelemuksistamme ja kasvamme niistä.
Monia nykyajan profeettojemme innoitettuja opetuksia on koottuina teoksiin Kirkon presidenttien opetuksia, joita me opiskelemme Melkisedekin pappeuden ja Apuyhdistyksen oppiluokissa. Näihin teoksiin sisältyvät ajattomat opit ja periaatteet ovat jumalallisen viisauden ja opastuksen lähteitä. Viisaat opettajat seurakunnissa eivät korvaa niitä omilla aiheillaan ja viisauksillaan vaan keskittyvät näihin innoitettuihin opetuksiin ja niiden soveltamiseen nykytilanteissa ja haasteissa.
Esimerkiksi nyt opiskelemastamme kirjasta voimme lukea nämä presidentti John Taylorin sanat kiitollisuudesta ja kärsimisestä: ”Olemme oppineet monia asioita kärsimyksen kautta. Me sanomme sitä kärsimykseksi. Minä sanon sitä kokemuksen kouluksi. – – En ole koskaan nähnyt näitä asioita muussa valossa kuin siinä, että koettelemukset ovat Jumalan pyhien puhdistamiseksi, jotta he voisivat olla, kuten pyhissä kirjoituksissa sanotaan, kuin seitsemästi puhdistettu hopea.” (Kirkon presidenttien opetuksia: John Taylor, 2001, s. 203.) Presidentti John Taylorin kaltaiset pioneerit, jotka olivat todistamassa profeettansa murhan ja saivat kokea pitkäaikaista vainoa ja uskomattomia vaikeuksia uskonsa tähden, ylistivät Jumalaa ja kiittivät Häntä. Haasteidensa kautta sekä niiden edellyttämien rohkeiden ja innoitettujen tekojensa kautta he kasvoivat uskossa ja hengellisyydessä. Ahdistustensa kautta heistä tuli sellaisia kuin Jumala halusi heistä tulevan, ja he loivat perustuksen sille suurelle työlle, joka tuo siunauksia elämäämme tänä päivänä.
Pioneerien tavoin meidän tulisi kiittää Jumalaa vaikeuksistamme ja rukoilla johdatusta kohdata ne. Sen kaltaisen asenteen sekä uskomme ja kuuliaisuutemme kautta me teemme totta niistä lupauksista, jotka Jumala on meille antanut. Tämä kaikki on osa suunnitelmaa.
Rakastan musikaalia ja elokuvaa Viulunsoittaja katolla. Siinä suurenmoinen juutalaisisä laulaa ”Rikas mies jos oisin”. Hänen mieleenpainuva rukouksensa päättyy tähän anovaan kysymykseen:
Luoja kaiken suunnitellut on,
mutta oisko aivan mahdoton
tarkistaa se uudelleen kenties
ja musta tehdä rikas mies?
(Sanat Sheldon Harnick, suomentanut Esko Elstelä.)
Niin, Tevje, se saattaisi olla mahdotonta. Kiittäkäämme siitä, mitä me olemme, ja niistä olosuhteista, jotka Jumala on antanut meille omaa matkaamme varten kuolevaisuuden läpi.
Muinaisina aikoina profeetta Lehi opetti tätä totuutta pojalleen Jaakobille:
”Sinä olet lapsuudessasi kärsinyt ahdinkoja ja paljon murhetta veljiesi karkeuden tähden.
Kuitenkin sinä Jaakob, esikoiseni erämaassa, tunnet Jumalan suuruuden, ja hän on pyhittävä ahdinkosi sinun hyväksesi.” (2. Nefi 2:1–2.)
Äitini rakasti tätä pyhien kirjoitusten kohtaa ja eli sen periaatteen mukaisesti. Hänen elämänsä suurin koettelemus oli hänen puolisonsa, isämme, kuolema, vain 11 avioliittovuoden jälkeen. Tämä muutti hänen elämänsä ja toi mukanaan suuria vaikeuksia, kun hänen täytyi hankkia elanto ja kasvattaa kolme pientä lastaan yksin. Siitä huolimatta kuulin hänen sanovan usein, että Herra pyhitti sen koettelemuksen hänen parhaakseen, koska hänen miehensä kuolema pakotti hänet kehittämään kykyjään ja palvelemaan ja tulemaan sellaiseksi, jollaiseksi hän ei olisi tullut koskaan ilman sitä, mikä tuntui tragedialta. Äitimme oli hengellinen jättiläinen, vahva ja täysin niiden rakkautta osoittavien muistosanojen arvoinen, jotka hänen kolme lastaan kirjoituttivat hänen hautakiveensä: ”Hänen uskonsa vahvisti kaikkia.”
Koettelemusten siunaukset ulottuvat muihin. Tiedän, että oli siunaus saada kasvatuksensa leskiäidiltä, jonka lasten täytyi oppia tekemään työtä, varhain ja kovasti. Tiedän, että suhteellinen köyhyys ja kova työ eivät ole suurempia koettelemuksia kuin vauraus ja ylenpalttinen vapaa-aika. Tiedän myös, että voima kasvaa koettelemuksissa ja että usko vahvistuu tilanteissa, joissa emme voi nähdä eteenpäin.
V
Kiittäessämme kaikessa me näemme vaikeudet ja koettelemukset elämän tarkoitukseen kuuluvina. Meidät on lähetetty tänne koeteltaviksi. Vastakohtaisuutta täytyy olla kaikessa. Meidän on tarkoitus oppia ja kasvaa tämän vastakohtaisuuden kautta, sen kautta, että kohtaamme haasteemme ja opetamme muita toimimaan samoin. Rakas työtoverimme vanhin Neal A. Maxwell on antanut meille tästä suurenmoisen esimerkin. Hänen rohkeutensa, hänen nöyrä asenteensa syövän tuoman koettelemuksensa hyväksymisessä ja hänen uskollinen jatkuva palvelutyönsä ovat tuoneet lohtua tuhansille ja opettaneet iankaikkisia periaatteita miljoonille. Hänen esimerkkinsä osoittaa, että Herra ei pyhitä koettelemuksiamme vain meidän parhaaksemme vaan käyttää niitä siunatakseen lukemattomien muiden elämää.
Jeesus opetti tätä, kun Hän ja Hänen opetuslapsensa tapasivat miehen, joka oli syntynyt sokeana. Opetuslapset kysyivät: ”Kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa.” Mies syntyi sokeana, ”jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki”. (Joh. 9:2–3.)
Jos katselemme elämää hengellisten linssien läpi, näemme monia esimerkkejä siitä, miten Jumalan työ menee eteenpäin Hänen lastensa koettelemusten kautta. Käyn usein Manilassa amerikkalaisten sotilaiden hautausmaalla. Minulle se on pyhä paikka. Sinne on haudattu yli 17 000 maajoukkojen, merivoimien ja ilmavoimien sotilasta, jotka menettivät henkensä toisen maailmansodan taisteluissa Tyynellämerellä. Paikka kunnioittaa myös niiden 37 000 muun sotilaan muistoa, jotka menettivät henkensä mutta joiden ruumista ei ole koskaan löydetty. Kävellessäni niiden kauniiden seinien vierellä, joihin sotilaiden ja heidän kotiosavaltionsa nimet on kirjoitettu, näen monia, joiden oletan olleen uskollisia myöhempien aikojen pyhiä.
Kun olen pohdiskellut niin monen kelvollisen ja suurenmoisen jäsenen kuolemaa sodan aikana ja sitä, miten paljon kärsimystä se on aiheuttanut heidän rakkailleen, olen ajatellut presidentti Joseph F. Smithin merkittävää näkyä, joka on kirjoitettu muistiin Opin ja liittojen lukuun 138. Hän näki lukemattoman määrän ”vanhurskaiden henkiä, jotka olivat olleet uskollisia todistuksessa Jeesuksesta eläessään kuolevaisuudessa” (jae 12). Heidät järjestettiin ja nimitettiin sanansaattajiksi, jotka puettiin voimalla ja valtuudella, ja valtuutettiin lähtemään ja viemään evankeliumin valo pimeydessä oleville. ”Ja näin evankeliumia saarnattiin kuolleille” (jae 30). Miettiessäni tätä ilmoitusta ja muistaessani ne miljoonat, jotka ovat kaatuneet sodassa, riemuitsen Herran suunnitelmasta, jossa monien vanhurskaiden kuolemaan liittyvä vastoinkäyminen muuttuu siunaukseksi, kun vanhurskaat sanansaattajat saarnaavat evankeliumia lukemattomille asetovereilleen.
Kun ymmärrämme tämän periaatteen, jonka mukaan Jumala tarjoaa meille tilaisuuksia saada siunauksia ja siunaa meitä omien koettelemustemme ja muiden koettelemusten kautta, voimme ymmärtää, miksi Hän on kerta toisensa jälkeen käskenyt meitä kiittämään Herraa, Jumalaamme, kaikessa (ks. OL 59:7).
Rukoilen, että meitä siunattaisiin niin, että ymmärrämme kuvailemieni oppien ja käskyjen totuuden ja tarkoituksen ja että olisimme riittävän uskollisia ja riittävän vahvoja kiittämään kaikessa. Todistan Jeesuksesta Kristuksesta, Vapahtajastamme ja Lunastajastamme ja Luojastamme, jolle annamme kiitoksemme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.