Merkkiviirinä kansakunnille, valona maailmalle
Jos aiomme [olla] merkkiviirinä kansakunnille ja valona maailmalle, meidän täytyy – – omaksua enemmän Kristuksen elämän hohtoa.
Rakkaat veljeni ja sisareni. Haluan ilmaista kiitollisuuteni tukea antavasta uskostanne ja rukouksistanne. Herra on asettanut tämän kirkon johtajien harteille suuren ja vakavan luottamustehtävän, ja te olette tukeneet meitä tässä vastuullisessa tehtävässä. Me tiedämme, että te rukoilette meidän puolestamme, ja haluamme teidän tietävän, että me rukoilemme teidän puolestanne.
Ei kulu päivääkään, etten kiittäisi Herraa uskollisista myöhempien aikojen pyhistä. Ei kulu päivääkään, etten rukoilisi Häntä siunaamaan teitä, missä tahansa olettekin ja mitä tahansa tarpeita teillä onkin.
Haluan muistuttaa teille, että me teemme kaikki yhdessä tätä työtä. Kysymys ei ole siitä, että johtavat auktoriteetit pyrkisivät yhtäälle ja kirkon jäsenet toisaalle. Me työskentelemme kaikki yhtenä joukkona suuren asian vuoksi. Me olemme kaikki Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseniä.
Teillä on omalla vastuualueellanne yhtä vakava velvoitus kuin minulla on omalla vastuualueellani. Meidän jokaisen tulee päättäväisesti rakentaa Jumalan valtakuntaa maan päälle ja edistää vanhurskauden asiaa.
Luulen voivani vilpittömästi sanoa, ettei meillä ole tämän työn suhteen mitään itsekkäitä toiveita, paitsi että se menestyisi.
Me ensimmäisessä presidenttikunnassa käsittelemme jatkuvasti hyvin monenlaisia ongelmia. Niitä tulee eteemme päivittäin.
Erään erityisen vaikean päivän päättyessä katsoin seinälläni olevaa Brigham Youngin muotokuvaa. Kysyin: ”Veli Brigham, mitä meidän pitäisi tehdä?” Luulin nähneeni hänen hieman hymyilevän, ja sitten hän tuntui sanovan: ”Omana aikanani minulla oli omasta takaa ongelmia ihan tarpeeksi. Älä minulta kysy, mitä pitäisi tehdä. Tämä on sinun vahtivuorosi. Kysy Herralta – Hänen työtäänhän tämä itse asiassa on.” Ja voin vakuuttaa teille, että juuri niin me teemmekin ja niin meidän täytyy aina tehdä.
Kun pohdiskelin tuota vaikeata päivää, avasin Raamattuni Joosuan ensimmäisen luvun kohdalta ja luin nämä sanat:
”Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi.’” (Joos. 1:9.)
Sanoin itselleni: ”Koskaan ei ole syytä epätoivoon. Tämä on Jumalan työtä. Kaikkien sitä vastustavien ponnisteluista huolimatta se menee eteenpäin siten kuin taivaan Jumala on suunnitellut.”
Käänsin Vanhan testamentin sivuja Jesajan toiseen lukuun, ja luin nämä sanat:
”Tulee vielä aika, jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana. Ylimpänä vuorista se kohoaa, korkeimpana kukkuloista, ja kansat virtaavat sinne.
Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: – Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.” (Jes. 2:2–3.)
Aina siitä saakka kun Suolajärven temppeli vihittiin, olemme tulkinneet tuon Jesajan kirjoitusten kohdan, joka toistetaan myös Miikan kirjassa (ks. Miika 4:1–2), koskevan tätä pyhää Herran huonetta. Ja tästä paikasta, sen vihkimispäivästä lähtien, yhä suuremmat joukot eri puolilta maailmaa ovat sanoneet suunnilleen näin: ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan.”
Uskon ja todistan, että tämän kirkon tehtävänä on olla merkkiviirinä kansakunnille ja valona maailmalle. Meidän harteillemme on asetettu suuri, kaikenkäsittävä tehtävä, jota emme voi kaihtaa emmekä siirtää syrjään. Me olemme ottaneet tämän tehtävän vastaan ja olemme päättäneet täyttää sen, ja Jumalan avulla me teemme sen.
Kaikkialla ympärillämme on voimia, jotka haluaisivat saada meidät luopumaan tästä pyrkimyksestä. Maailma painostaa meitä jatkuvasti. Tunnemme joka puolelta painostusta höllentää asennettamme, antaa periksi – vähäsen sieltä ja vähäsen täältä.
Emme saa koskaan kadottaa näkyvistä päämääräämme. Meidän täytyy aina pitää edessämme tavoite, jonka Herra on asettanut meille.
Paavalin sanoja lainatakseni:
”Lopuksi: vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä.
Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan.
Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.” (Ef. 6:10–12.)
Meidän täytyy seistä horjumattomina. Meidän täytyy vastustaa maailmaa. Jos teemme niin, Kaikkivaltias on oleva voimanamme ja suojelijanamme, oppaanamme ja ilmoituksenantajanamme. Saamme lohtua siitä tiedosta, että teemme, mitä Hän haluaa meidän tekevän. Toiset eivät ehkä ole kanssamme samaa mieltä, mutta olen varma siitä, että he kunnioittavat meitä. Meitä ei ole jätetty yksin. On monia, jotka eivät ole uskoamme mutta jotka tuntevat meidän laillamme. He kannattavat meitä. He tukevat meitä pyrkimyksissämme.
Emme saa olla ylimielisiä. Emme saa olla omahyväisiä. Se asema, johon Herra on meidät asettanut, edellyttää, että olemme nöyriä saadessamme Hänen ohjaustaan.
Vaikkemme tietyissä asioissa voikaan olla samaa mieltä muiden kanssa, emme saa koskaan olla riidanhaluisia. Meidän tulee olla ystävällisiä, lempeitä, avuliaita ja ymmärtäviä.
Tähdennän nyt aihetta, jota on jo käsitelty tässä konferenssissa. Kirkkomme nuorille, tämän sukupolven suurenmoisille nuorille, sanon: Olkaa uskollisia. Pitäkää kiinni uskosta. Puolustakaa horjumatta sitä, minkä tiedätte oikeaksi.
Kohtaatte suunnattomia kiusauksia. Niitä tulee vastaanne viihteen näyttämöillä, Internetissä, elokuvissa, televisiossa, kioskikirjallisuudessa ja muilla tavoin – hienovaraisin, kutkuttavin tavoin, joita on vaikea vastustaa. Muiden samanikäisten painostus saattaa olla miltei ylivoimaista. Mutta, rakkaat nuoret ystäväni, te ette saa antaa periksi. Teidän täytyy olla vahvoja. Teidän täytyy mieluummin katsoa pitkälle eteenpäin kuin antaa myöten käsillä olevalle viettelevälle kiusaukselle.
Ruokottomat esiintyjät houkuttelevat suuria joukkoja nuoriamme. He rikastuvat korkeilla pääsylippujen hinnoilla. Heidän laulunsa, hyvin monet niistä, ovat luonteeltaan vihjailevia.
Kaikkialla on pornografiaa viettelevine kutsuineen. Teidän täytyy kääntyä pois siitä. Se voi orjuuttaa teidät. Se voi tuhota teidät. Tunnistakaa se siksi, mitä se on – alhaista ja inhottavaa roskaa, jota valmistavat ja levittävät sellaiset, jotka rikastuvat sitä katselevien kustannuksella.
Sukupuoliasioiden pyhyys tuhotaan täysin, kun niitä esitetään riettaasti tiedotusvälineissä. Se, mikä luonnostaan on kaunista, turmellaan, kun sitä esitellään julkisesti. Olin mielissäni huomatessani, että kirkkomme omistama televisioasema täällä Salt Lake Cityssä kieltäytyi lähettämästä erästä luonteeltaan rietasta ohjelmaa. Oli myös mielenkiintoista panna merkille, että sen lisäksi ainoa tähän verkkoon kuuluva asema, joka peruutti kyseisen lähetyksen, oli South Bendin televisioasema Indianassa, missä sijaitsee Notre Damen yliopisto. On lohdullista tietää, että on muitakin, jotka tuntevat yhtä voimakkaasti kuin me tunnemme ja ovat halukkaita tekemään asialle jotakin.
Elämä on parempaa kuin millaisena se hyvin usein esitetään. Luonto on parempaa. Rakkaus on parempaa. Sellainen viihde on vain vastenmielistä irvikuvaa hyvästä ja kauniista.
Te nuoret miehet ja naiset, jotka kuulette minua tänään, te monien yliopistojen opiskelijat olette selvillä siitä, että yksi suurimmista ongelmista yliopistoalueilla on ryyppääminen. Se heikentää kykyjä. Se tuhoaa ihmisten elämän. Siinä heitetään hukkaan rahaa ja aikaa ja rakentavia pyrkimyksiä. Kuinka surullista onkaan nähdä älykkäiden nuorten tuottavan vahinkoa itselleen ja tuhoavan mahdollisuutensa ylettömällä ryyppäämisellä.
Brigham Youngin yliopiston opiskelijoille oli suurenmoinen kunnianosoitus, kun The Princeton Review (Princetonin yliopiston julkaisema lehti) totesi heidän olevan ”kaikkein raivoraittein” opiskelijajoukko Amerikassa. Useimmat teistä eivät tietenkään voi opiskella BYU:ssa, mutta asuittepa missä tahansa, te voitte elää samojen mittapuiden mukaan, joita BYU:ssa edellytetään.
Luin hiljattain New Era -julkaisustamme artikkelin nuorista myöhempien aikojen pyhistä Memphisissä Tennesseessä. Joissakin tapauksissa he olivat ainoita myöhempien aikojen pyhiä omassa oppilaitoksessaan. Yhden heistä kerrottiin sanoneen: ”Saatan olla ainoa kirkon jäsen oppilaitoksessani, mutta – – silloinkin kun olen fyysisesti yksin, en ole koskaan hengellisesti yksin” (artikkelissa Arianne B. Cope, ”Smiling in Memphis”, New Era, lokakuu 2003, s. 23–24).
Toisen kerrottiin sanoneen: ”Tiedän monien teini-ikäisten miettivän sitä, tietävätkö he todella evankeliumin olevan totta. Mutta – – täällä on tavalla tai toisella pakko tietää, koska siitä kysellään joka päivä. Joka kerta kun vastaa johonkin kysymykseen, lausuu samalla oman todistuksensa.” (”Smiling in Memphis”, s. 25.)
Nämä nuoret, joita on siellä täällä siinä suuressa kaupungissa, ovat oppineet pitämään yhtä ja tukemaan toisiaan.
Jumala siunatkoon teitä, rakkaat nuoret ystäväni. Te olette paras sukupolvi, mikä meillä on koskaan ollut. Te tunnette evankeliumin paremmin. Te olette tehtävissänne uskollisempia. Te olette vahvempia kohtaamaan eteenne tulevat kiusaukset. Eläkää mittapuidenne mukaan. Rukoilkaa Herralta opastusta ja varjelusta. Hän ei jätä teitä koskaan yksin. Hän lohduttaa teitä. Hän tukee teitä. Hän siunaa teitä ja kasvattaa kykyjänne ja palkitsee teidät ihanilla ja erinomaisilla siunauksilla. Ja huomaatte, että teidän esimerkkinne vetää puoleensa muita, jotka saavat rohkeutta teidän voimastanne.
Niin kuin on nuortemme laita, niin on laita teidän aikuistenkin. Jos aiomme pitää tämän kirkon ylhäällä merkkiviirinä kansakunnille ja valona maailmalle, meidän täytyy yksilöinä ja omissa henkilökohtaisissa elinoloissamme omaksua enemmän Kristuksen elämän hohtoa. Kun puolustamme oikeaa, emme saa antaa seurausten pelotella meitä. Emme saa koskaan pelätä. Paavali sanoi Timoteukselle:
”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.
Älä siis häpeä todistaa Herrastamme.” (2. Tim. 1:7–8.)
Saanen sanoa, että tämä kirkko on paljon muutakin kuin sosiaalinen organisaatio, jonne kokoonnumme yhteen nauttimaan toistemme seurasta. Se on muutakin kuin pyhäkoulu ja Apuyhdistys ja pappeuskokous. Se on muutakin kuin sakramenttikokous, jopa muutakin kuin temppelipalvelu. Se on Jumalan valtakunta maan päällä. Meidän velvollisuutenamme on toimia siten kuin tämän valtakunnan jäsenen sopii.
Teillä miehillä, joilla on pappeus, on suunnaton vastuu. Teidän täytyy karttaa maailman kiihkeää seireeninlaulua. Teidän täytyy nousta sen yläpuolelle. Teidän täytyy seistä Jumalan pappeuden mittaisina. Teidän täytyy karttaa pahuutta kaikissa muodoissaan ja teidän on tultava luonteeltanne hyviksi ja säädyllisiksi, niin että valo, jumalallinen valo, voi loistaa tekojenne läpi.
Ei ole mitenkään mahdollista, että koti voisi olla turvapaikka ja rauhan paikka, jos siellä asuva mies ei ole ymmärtävä ja auttavainen aviomies ja isä. Se voima, jota meidän on määrä saada kodistamme, auttaa meitä paremmin kohtaamaan maailman, paremmin sopeutumaan yhteiskuntaan, jossa toimimme, tekee meistä arvokkaampia niille, jotka ottavat meidät työhön, tekee meistä parempia miehiä.
Tunnen monia sellaisia miehiä. On ilmiselvää, että he rakastavat vaimoaan ja lapsiaan, ja ovat heistä ylpeitä. Ja mikä ihmeellisintä, he menestyvät loistavasti valitsemassaan ammatissa. Heitä ylistetään ja arvostetaan ja kunnioitetaan.
Ja nyt te naiset. Puhuin Apuyhdistyksen naisille pitkään viikko sitten. Se puhe ilmensi teitä koskevia sydämen pohjasta kumpuavia näkemyksiäni. Tekin voitte saada itseenne Kristuksen hohtoa. Tekin voitte olla voimakkaita ja kannustavia ja erinomaisia ja avuliaita.
Muistutan meitä kaikkia siitä, että me olemme myöhempien aikojen pyhiä. Olemme tehneet taivaallisen Isämme kanssa liittoja, pyhiä ja sitovia. Jos pidämme nuo liitot, ne tekevät meistä parempia isiä ja äitejä, parempia poikia ja tyttäriä.
Uskon, että muut ovat meidän tukenamme, jos teemme niin. Me voimme puolustaa totuutta ja hyvyyttä emmekä ole yksin. Sen lisäksi meillä on apunamme taivaan näkymättömät voimat.
Vien teidät takaisin Vanhan testamentin aikaan:
”Kun Jumalan miehen palvelija aamulla nousi ja meni ulos, kaupungin ympärillä oli kaikkialla sotilaita, hevosia ja vaunuja. Palvelija sanoi Elisalle: ’Voi, herrani! Mitä me nyt teemme?’
’Älä pelkää’, Elisa vastasi, ’meillä on puolellamme enemmän väkeä kuin heillä.’
Hän rukoili Herraa ja sanoi: ’Herra, avaa hänen silmänsä, jotta hän näkisi.’ Herra avasi palvelijan silmät, ja hän näki, että vuori Elisan ympärillä oli tulisia hevosia ja vaunuja täynnään.” (2. Kun. 6:15–17.)
Herra on sanonut meille:
”Älä siis pelkää, pieni lauma; tehkää hyvää; yhdistykööt vaikka maa ja helvetti teitä vastaan, sillä ne eivät voi voittaa, jos teidät on rakennettu minun kalliolleni. – –
Katsokaa minuun jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö.” (OL 6:34, 36.) Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.