”Kaikki yhdessä koituu teidän parhaaksenne”
Kun me etsimme, rukoilemme ja uskomme, me näemme ihmeitä omassa elämässämme ja meistä tulee ihmeidentekijöitä muiden elämässä.
Luen mielelläni. Mutta minun on vaikea kestää sitä, jos kirja muuttuu liian jännittäväksi – jos päähenkilön elämä on liian vaarallista, surullista tai ongelmallista. Niinpä minun täytyy lukea ensiksi kirjan loppu varmistaakseni, että kaikki päättyy hyvin päähenkilön osalta.
Eräässä mielessä me kaikki olemme keskellä omaa kirjaamme, omaa elämäntarinaamme. Joskus tarinamme tuntuu hyvin jännittävältä ja me haluaisimme lukea eteenpäin tietääksemme oman loppumme, varmistaaksemme, että kaikki päättyy hyvin. Vaikka me emme tunne tarkkoja yksityiskohtia siitä, mitä elämässämme koemme, me tiedämme onneksi jotakin tulevaisuudestamme, jos elämme kelvollisina.
Oppi ja liitot 90:24 neuvoo meitä: ”Etsikää uutterasti, rukoilkaa alati ja uskokaa, niin kaikki yhdessä koituu teidän parhaaksenne, jos vaellatte oikeamielisesti.” Tämä Herran suurenmoinen lupaus, että kaikki koituu meidän parhaaksemme, toistetaan pyhissä kirjoituksissa useita kertoja, etenkin profeetoille tai muille ihmisille, jotka kärsivät omaan elämäntarinaansa kuuluvia koettelemuksia.
Tunnen, että tämän lupauksen on antanut rakastava, huolehtivainen Isä, joka haluaa siunata meitä ja antaa meille aihetta toivoon maanpäällisellä matkallamme. Se, että tiedämme kaiken lopulta koituvan meidän parhaaksemme, auttaa meitä kestämään koettelemuksia pyhien kirjoitusten uskollisten ihmisten tavoin, jotka olivat tietoisia Hänen lupauksistaan ja luottivat niihin; ”he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten” (Hepr. 11:13). Myös me voimme tervehtiä tätä lupausta ja luottaa siihen.
Joskus me näemme lupauksen toteutuvan välittömästi. Toisinaan me anomme vuosia ennen kuin näemme toivottujen lupausten täyttyvän. Välistä, kuten oli uskollisen Abrahamin laita, me voimme sisäistää lupaukset, mutta kuolla uskovana saamatta sitä, mikä on luvattu, ollessamme maan päällä (ks. Hepr. 11:13). Vaikka joissakin tapauksissa saattaa olla totta, että meille luvatut siunaukset täyttyvät vasta iankaikkisuuksissa, on myös totta, että kun me etsimme, rukoilemme ja uskomme, me huomaamme asioiden usein koituvan meidän parhaaksemme tässä elämässä.
Lukiessani kertomuksia Jeesuksen apostoleista Hänen kuolemansa jälkeen huomaan, että heitä vainottiin, kivitettiin ja vangittiin usein ja raa’asti. Mutta he elivät rohkeasti ja uskossa. He tiesivät, että lopulta kaikki yhdessä koituisi heidän parhaakseen. He tiesivät myös, että väliaikaisesti annettavien siunausten ja ihmeiden avulla asiat sujuivat. Heitä tuettiin, neuvottiin ja suojeltiin. He sisäistivät sekä etäiset että senhetkiset lupaukset.
Pietarin elämässä tapahtui suurenmoinen ihme, kun kuningas Herodes oli vanginnut hänet. Hänen apostolitoverinsa Jaakob oli juuri surmattu, ja nyt Pietari joutui vankilaan, jossa 16 miestä vartioi häntä huolellisesti. Tuntuikohan hänestä samalta kuin profeetta Joseph Smithistä, kun tämä kärsi Libertyn vankilassa? Josephin ollessa siellä Herra lupasi hänelle, ”että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi” (OL 122:7). Tällaisten koettelemusten keskellä saattoi olla vaikea uskoa tuohon lupaukseen, mutta Herra siunasi niin Pietaria kuin Josephiakin.
Kirkon jäsenet olivat kokoontuneet yhteen rukoilemaan ”lakkaamatta” Pietarin puolesta. Silloin tapahtui jotakin ihmeellistä. Kun Pietari nukkui yöllä kahden sotilaan välissä kaksin kahlein sidottuna, ”yhtäkkiä hänen edessään seisoi Herran enkeli”, joka herätti hänet, ja ”kahleet putosivat Pietarin käsistä”. Pietari ihmetteli, näkikö hän unta. Hän seurasi enkeliä vartijoiden ohi rautaportin läpi ulos kaupungin kujalle, ja ”yhtäkkiä enkeli oli poissa”. Silloin Pietari tajusi, ettei hän nähnyt unta. Hän oli vapautunut ihmeen avulla. Herra siunasi häntä juuri sillä hetkellä.
Hän meni taloon, jossa kirkon jäsenet olivat kerääntyneinä yhteen rukoilemaan hänen puolestaan. Kun Pietari kolkutti, Rode-niminen nuori nainen (aivan kuten te nuoret naiset) tuli portille. Hän kuuli ja tunsi Pietarin äänen. Pyhät kirjoitukset kertovat, että hän ilahtui. Mutta innostuksissaan hän unohti päästää Pietarin sisälle. Sen sijaan hän ryntäsi sisään kertomaan muille suurenmoisen uutisen, että Pietari seisoi portilla. He eivät uskoneet häntä ja väittelivät hänen kanssaan sanoen, ettei hän tiennyt, mistä puhui. Sillä välin Pietari kolkutti kolkuttamistaan ja odotti. Kun he vihdoin menivät avaamaan, he ”säikähtivät”. (Ks. Ap. t. 12:4–17.)
Nämä ihmiset olivat herkeämättä rukoilleet ihmettä, mutta kun Herra vastasi heidän rukouksiinsa, he hämmästyivät. Herran hyvyys Hänen ihmeellisessä vastauksessaan yllätti heidät. Näemmekö me lupausten täyttymisen omassa elämässämme? Kuten Vapahtaja kysyi: ”Onhan teillä silmät, ettekö te näe” (Mark. 8:18)? Onko meillä silmät nähdä?
Kaikkialla on nuoria naisia, jotka ovat keskellä omaa tarinaansa kohdaten vaaroja ja vastoinkäymisiä. Kuten Pietarilla, enkeleitä on ”teidän ympärillänne tukeakseen teitä” (OL 84:88). He tukevat meitä, kun kannamme maallisia taakkojamme. Usein elämässämme näitä enkeleitä ovat ympärillämme olevat ihmiset, jotka rakastavat meitä ja antautuvat toimimaan välikappaleina Herran käsissä. Presidentti Spencer W. Kimball on sanonut: ”Jumala huomaa meidät, ja Hän varjelee meitä. Mutta Hän tyydyttää meidän tarpeemme tavallisesti toisen kuolevaisen kautta. Siksi on erittäin tärkeätä, että me palvelemme toisiamme valtakunnassa.” (Robert J. Whettenin lainaamana artikkelissa ”Totiset seuraajat”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 35; ks. myös ”Elämällä on tarkoitus”, Valkeus, elokuu 1975, s. 3.)
Pidän arvossa suurenmoisia nuoria naisia ja Nuorten Naisten johtajia, äitejä ja isiä sekä hyviä ystäviä, jotka vahvistavat toisiaan. Te olette enkeleitä, jotka auttavat taivaallisen Isän lupausten täyttymisessä Hänen rakkaiden lastensa elämässä.
Eräs nuorten naisten ryhmä Oklahomasta Yhdysvalloista pyysi taivaalliselta Isältä apua rukouksessa saadakseen tietää, kuinka he voisivat parhaiten ottaa mukaan ryhmäänsä uuden mehiläisen, joka oli kuuro. He työskentelivät kovasti ollakseen Hänen välikappaleitaan ja Hänen kätensä (aivan sananmukaisesti) auttaessaan tätä nuorta naista. Ihme pyyhkäisi koko heidän seurakuntansa yli, kun heistä tuli enkeleitä, jotka tukivat Alexista, uutta mehiläistyttöä.
Alexis kertoi: ”Olin hermostunut ja jännittynyt siirtyessäni Nuoriin Naisiin. Äiti kulkee aina kanssani viittomassa minulle, koska olen kuuro. Alkurukouksen ja -laulun jälkeen sisar Hoskin, Nuorten Naisten johtajani, sanoi: ’Alexis, meillä on sinulle lahja.’ Sitten kaikki tytöt nousivat seisomaan ja alkoivat viittoa jotakin. Tiesin, että se oli jotakin erityistä. Myöhemmin sain tietää, että se oli Nuorten Naisten johtoaihe. Kaikki seurakuntamme tytöt olivat opetelleet sen yllättääkseen minut.
Tiedän, että taivaallinen Isä rakastaa minua näiden maan päällä olevien ihanien ihmisten ansiosta, jotka osoittavat minulle rakkautta, varsinkin Nuorten Naisten [luokassani] olevat tytöt ja Nuorten Naisten johtajat, jotka viittovat minulle ja auttavat minua oppimaan evankeliumia.” (Nuorten Naisten ylimmälle johtokunnalle osoitettu kirje.)
Sisar Hoskin, Nuorten Naisten johtaja, oli rukoillut uutterasti saadakseen tietää, kuinka auttaa Alexista. Hän kirjoitti:
”Olin ollut seurakuntani Nuorten Naisten johtajana vasta viikon, kun aloin olla huolissani yhdestä tulevasta mehiläisestä. Alexisilla on kuulovamma, ja kannoin huolta siitä, kuinka voisin auttaa häntä kuulumaan joukkoon ja osoittaa hänelle, että hän oli yksi meistä. Oltuani huolissani useiden päivien ajan ja lausuttuani monia rukouksia heräsin keskellä yötä unesta, jossa näin Nuorten Naisten ryhmäni seisovan yhdessä esittäen Nuorten Naisten johtoaiheen viittomakielellä. Tiesin vastauksen rukouksiini.
Tämä oli suuri haaste. Kului tuntikausia – kokonainen toimintailta ja viikoittaisia harjoituksia – ennen kuin olimme valmiit. Kun Alexisin syntymäpäivä koitti, kaikki olivat jännittyneitä ja hermostuneita yllätyksestämme. Johdatin Alexisin ja hänen äitinsä tyttöjen eteen ja sanoin (viittoen Alexisille): ’Meillä on sinulle lahja. Sinä olet nyt yksi meistä.’ Sitten me nousimme seisomaan, lausuimme johtoajatuksen ja viitoimme sen. Henki oli hyvin vahva, eikä kuulunut montakaan ääntä, sillä me kaikki itkimme, mutta tytöt suoriutuivat tehtävästään hyvin. Alexis säteili. Hän tiesi olevansa yksi meistä.
Me opimme, että taivaallinen Isä rakastaa meitä jokaista ja että on aikoja, jolloin me olemme Hänen äänensä ja Hänen kätensä auttaaksemme toisia tuntemaan tuon rakkauden. Me opimme, että palvelu tuo suurimman ilon. Minä opin Hengen kuiskauksen seuraamisen tärkeyden, silloinkin kun se vaatii paljon työtä ja tuntuu epätodennäköiseltä.” (Nuorten Naisten ylimmälle johtokunnalle osoitettu kirje.)
Kuvitelkaa, kuinka Alexisin äiti, jolla on kaikki samat toiveet ja unelmat tytärtään ajatellen kuin kellä tahansa äidillä tyttärensä suhteen, on vuosien saatossa rukoillut tyttärensä puolesta. Hän sanoi:
”Vammaisen tyttären äitinä olen tottunut tekemään hieman ylimääräistä, jotta hänen asiansa sujuisivat. Koska hän on kuuro, olen usein hänen vierellään tulkkaamassa hänelle. Voitte kuvitella ne tunteet, jotka tulvivat ylitseni, kun kaikki nuoret naiset alkoivat viittoa hänelle Nuorten Naisten johtoaihetta. Kun seisoin katselemassa kyyneleet silmissäni, mieleeni tuli pyhien kirjoitusten jae Matt. 25:40: ’Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Näiden nuorten naisten osoittama merkille pantava rakkaus ja palvelu vasta alkoivat tuona päivänä. Monet heistä ovat uhranneet aikaansa ja nähneet vaivaa oppiakseen viittomakieltä ja ovat nyt kirkossa avuksi tulkkaamalla Alexisille. Olen aina rukoillut, että Alexis olisi onnellinen, edistyisi ja tuntisi olevansa rakastettu.
Äitinä todistukseni Vapahtajasta on vahvistunut, kun olen nähnyt näiden tyttöjen ja heidän johtajiensa palvelun ja rakkauden. Toisinaan huolemme tyttärestämme on ollut raskas taakka, mutta näiden uskollisten nuorten naisten ja heidän viisaiden johtajiensa teot ovat keventäneet sitä.”
Tämä äiti oli rukoillut Herralta apua, ja nyt muiden ihmisten, maanpäällisten enkelien, välityksellä hän näki kaiken yhdessä koituvan tyttärensä parhaaksi.
Muut tämän seurakunnan nuoret naiset kertoivat, kuinka he kasvoivat palvellessaan. Lehvänsitojien luokan johtaja kertoi, että johtoaiheen opettelu viittomalla oli kovaa työtä, mutta he tunsivat Hengen auttavan heitä tässä pyrkimyksessä. Hän sanoi: ”Me emme pitäneet kiirettä johtoaiheen kanssa päästäksemme loppuun kuten tavallisesti. Me ajattelimme sanoja ja viitoimme sen jollekulle muulle, jotta [hänkin] voisi tunnistaa sanat, ja olin onnellinen tietäessäni, että hän voisi ymmärtää johtoaiheemme ja tietää myös olevansa Jumalan tytär.”
Jopa nuoret miehet tulivat mukaan. He opettelivat viittomaan ”Tanssisitko kanssani?” silmällä pitäen tulevia seurakunnan nuorten tanssiaisia. Niinpä Alexis tanssi jokaisen tanssin. Papit opettelivat viittomaan hänelle sakramenttirukoukset. Rakkauden henki valtasi koko seurakunnan.
Jokaisessa seurakunnassa, kodissa tai perheessä on Alexis, jolla on erityistarpeita, fyysisiä, tunneperäisiä tai hengellisiä, joka rukoilee ja luottaa siihen, että jollakin tavalla haasteiden kautta kaikki yhdessä koituu hänen parhaakseen. Jokainen meistä voi olla välikappale Herran käsissä, maanpäällinen enkeli, joka voi auttaa toteuttamaan ihmeitä.
Todistan, että taivaallinen Isä on lempeä, rakastava isä, joka haluaa siunata meitä kaikella, mitä Hänellä on. Kun me etsimme, rukoilemme ja uskomme, me näemme ihmeitä omassa elämässämme ja meistä tulee ihmeidentekijöitä muiden elämässä. Luotamme vakaasti Hänen lupaukseensa, että kaikki yhdessä koituu meidän parhaaksemme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.