Päätössanat
Toivon, että todistuksemme tämän työn suurista perusperiaatteista – – säteilee elämästämme ja teoistamme.
Veljeni ja sisareni, konferenssi alkaa olla ohi. Kun lopetamme tämän historiallisen konferenssin, mieleeni tulevat Rudyard Kiplingin kuolemattoman päätösvirren sanat:
Osa on kuolla monien
Sotien suurten pauhinaan.
Yhäti uhri entinen
Vaikuttaa mieleen katuvaan.
Suojaasi sulje koko maa,
Ettemme vois Sua unhottaa.
(”Jumala, Herra isien”, MAP-lauluja, 1965, 50.)
Kun palaamme koteihimme, viekäämme tämän suurenmoisen kokouksen henki mukanamme. Säilyköön meissä se, mitä olemme kuulleet ja kokeneet, rakkauden ja rauhan varastona, parannuksen asenteena ja päättäväisyytenä pyrkiä hieman parempaan evankeliumin säteilevässä auringonvalossa.
Toivon, että todistuksemme tämän työn suurista perusperiaatteista, jotka on kiillotettu kirkkaammiksi, säteilee elämästämme ja teoistamme.
Toivon, että rakkauden, rauhan ja toinen toisemme arvostamisen henki lisääntyisi kodeissamme. Toivon, että menestyisimme työssämme ja olisimme avokätisempiä jakaessamme omastamme. Toivon, että osoittaisimme ympärillämme olevia kohtaan ystävyyttä ja kunnioitusta.
Toivon, että rukouksemme ilmaisisivat kiitosta kaiken hyvän Antajaa kohtaan sekä rakkautta Häntä kohtaan, joka on meidän Lunastajamme.
Veljeni ja sisareni, haluan nyt vastoin tapojani kertoa teille hetken verran omasta henkilökohtaisesta asiastani. Jotkut teistä ovat huomanneet, että sisar Hinckley on poissa. Ensimmäistä kertaa 46 vuoden aikana, siitä lähtien kun minusta tuli johtava auktoriteetti, hän ei ole ollut läsnä yleiskonferenssissa. Aiemmin tänä vuonna me olimme Afrikassa vihkimässä Accran temppelin Ghanassa. Kun lähdimme sieltä, lensimme Atlantin valtameressä sijaitsevalle karulle Salin saarelle, jossa tapasimme paikallisen seurakunnan jäseniä. Sitten lensimme Karibianmerelle St. Thomasin saarelle. Siellä tapasimme joitakin muita jäseniämme. Olimme matkalla kotiin, kun sisar Hinckleyn voimat pettivät uupumuksesta. Aina siitä lähtien hänellä on ollut vaikeata. Hän on nyt 92 vuoden ikäinen, hieman minua nuorempi. Luulen, että kellosta alkaa olla veto lopussa, emmekä tiedä, kuinka vetäisimme sen.
Tämä on murheellista aikaa minulle. Tässä kuussa tulee kuluneeksi 67 vuotta siitä, kun solmimme avioliiton. Hän on viiden lahjakkaan ja erinomaisen lapsemme äiti, 25 lapsenlapsen isoäiti sekä kasvavan lastenlastenlasten joukon isoisoäiti. Kaikkina näinä vuosina olemme kulkeneet läpi myrskyn ja päivänpaisteen rinnakkain tasavertaisina kumppaneina. Hän on lausunut kaikkialla todistuksensa tästä työstä ja jakanut rakkautta, rohkaisua ja uskoa minne tahansa on mennytkin. Naiset kaikkialta maailmasta ovat kirjoittaneet kiitoskirjeitä. Toivomme parasta ja rukoilemme edelleen hänen puolestaan sekä ilmaisemme sydämemme syvyyksistä kiitoksemme kaikille niille, jotka ovat hoitaneet häntä ja pitäneet hänestä huolta, sekä suuresta uskostanne ja rukouksistanne hänen hyväkseen. Nyt kun lähdemme koteihimme, haluan sanoa:
Herra olkoon tiellä kanssasi.
Luotaan löydät avun parhaan, – –
Kun sun tielläs taisto pauhaa,
Nautit sylissänsä rauhaa. – –
Suokoon rakkautensa suojan,
Karkoittakoon turman tuojan.
Herra olkoon tiellä kanssasi.
(”Herra olkoon tiellä kanssasi”, MAP-lauluja, 94.)
Jokaisen miehen, naisen ja lapsen, pojan ja tytön, pitäisi lähteä tästä konferenssista parempana ihmisenä kuin hän oli sen alkaessa kaksi päivää sitten. Jätän teille jokaiselle siunaukseni ja rakkauteni. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.