Vahvista veljiäsi
Noudattakoon jokainen koorumi ja jokainen meistä yksityisesti – – Herramme ja Vapahtajamme esimerkkiä ja ”ottakoon – – mukaansa sen, joka on heikko, – – jotta hänestäkin tulisi väkevä”.
Veli José de Souza Marques oli sellainen johtaja, joka todella ymmärsi Vapahtajan opettaman periaatteen: ”Ja jos joku teidän keskuudessanne on Hengessä väkevä, hän ottakoon kaikessa sävyisyydessä mukaansa sen, joka on heikko, jotta tämä rakentuisi, jotta hänestäkin tulisi väkevä” (OL 84:106).
Fortalezassa Brasiliassa sijaitsevan seurakunnan johtokunnan jäsenenä veli Marques yhdessä muiden pappeusjohtajien kanssa laati suunnitelman seurakuntansa vähemmän aktiivisten jäsenten uudelleen aktivoimiseksi. Yksi vähemmän aktiivisista jäsenistä oli nuori mies nimeltä Fernando Araujo. Puhuin hiljattain Fernandon kanssa, ja hän kertoi, mitä hänelle tapahtui:
”Aloin osallistua surffauskilpailuihin sunnuntaiaamuisin ja lakkasin käymästä minulle tarkoitetuissa kirkon kokouksissa. Eräänä sunnuntaiaamuna veli Marques koputti oveeni ja kysyi kirkkoon kuulumattomalta äidiltäni lupaa puhua kanssani. Kun äiti sanoi hänelle minun olevan nukkumassa, veli Marques pyysi lupaa herättää minut. Hän sanoi minulle: ’Fernando, myöhästyt kirkosta!’ Kuuntelematta tekosyitäni hän vei minut kirkkoon.
Sama toistui seuraavana sunnuntaina, joten kolmantena sunnuntaina päätin lähteä ajoissa, jotta välttäisin hänet. Avatessani portin hän istui autossaan lukemassa pyhiä kirjoituksia. Minut nähdessään hän sanoi: ’Hyvä! Oletpa varhain jalkeilla. Tänään menemme etsimään toisen nuoren miehen!’ Vetosin tahdonvapauteeni, mutta hän sanoi: ’Voimme puhua siitä myöhemmin.’
En päässyt hänestä eroon vielä kahdeksankaan sunnuntain jälkeen, joten päätin nukkua erään ystävän talossa. Seuraavana aamuna olin rannalla, kun näin pukuun ja solmioon pukeutuneen miehen kävelevän minua kohti. Kun näin, että hän oli veli Marques, juoksin veteen. Yhtäkkiä tunsin jonkun käden olallani. Se oli veli Marques – vedessä rintaansa myöten! Hän tarttui minua kädestä ja sanoi: ’Olet myöhässä! Mennään.’ Kun väitin, ettei minulla ollut mitään vaatteita päälle puettavaksi, hän vastasi: ’Ne ovat autossa.’
Sinä päivänä merestä noustessani veli Marquesin vilpitön rakkaus ja huoli minusta koskettivat minua. Hän ymmärsi todella Vapahtajan sanat: ’Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta’ (Hes. 34:16). Veli Marques ei ainoastaan vienyt minua kirkkoon – koorumi varmisti, että minä pysyin aktiivisena. He suunnittelivat sellaista toimintaa, joka sai minut tuntemaan, että minua tarvittiin ja että minun haluttiin tulevan mukaan. Sain tehtävän, ja koorumin jäsenistä tuli ystäviäni.”
Tultuaan uudestaan aktiiviseksi veli Araujo meni kokoaikaiseen lähetystyöhön ja on palvellut piispana, vaarnanjohtajana, lähetysjohtajana ja alue-edustajana. Myös hänen leskiäitinsä, kolme sisartaan ja useita serkkujaan on astunut kasteen vesiin.
Puhuessaan seurakuntansa Aaronin pappeuden koorumien työstä jälleen kerran piispana palveleva veli Araujo sanoi:
”Kaikkien kolmen Aaronin pappeuden koorumin toiminta keskittyy pelastustyöhömme. Meillä on luettelo kaikista kadonneista lampaistamme. Koorumien johtokunnat, neuvojat ja piispakunta jakaantuvat ja käyvät heidän luonaan säännöllisesti. Emme käy ainoastaan vähemmän aktiivisten jäsenten luona vaan myös kirkkoon kuulumattomien luona vähemmän aktiivisissa ja osajäsenperheissä.
Toiminta järjestetään niin, että tavoitamme jokaisen nuoren miehen. Keskustelemme kustakin nuoresta miehestä koorumiemme johtokuntien kokouksissa ja kuukausittaisissa piispakunnan nuorisokomitean kokouksissa. Vuonna 2003 meidän onnistui pelastaa viisi pappia, yksi opettaja ja kaksi diakonia, jotka ovat nyt aktiivisia koorumeissaan. Olemme saaneet uudelleen aktiivisiksi myös muutamia perheitä ja olemme iloinneet siunauksesta saada nähdä muutamien kirkkoon kuulumattomien astuvan kasteen vesiin.”
Kun mietin näiden pappeusveljien halua täyttää pyhät tehtävänsä, käyttää suurimman osan ajastaan palvelemiseen eikä hallintoon, mieleeni tulivat nämä Vapahtajan sanat:
”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Matt. 25:35–36.)
Vapahtajan esimerkki toisenkin virstan kulkemisesta Hänen kadonneiden lampaidensa löytämiseksi näkyy kaikkialla pyhissä kirjoituksissa. ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän ja lähtee autiomaahan sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen.” (Joseph Smith Translation, Luke 15:4.) Hyvä paimen tiesi, milloin jokin hänen lampaistaan oli kadoksissa: ”ja hän laskee lampaansa, ja he tuntevat hänet” (1. Nefi 22:25), ja ”hän kutsuu lampaitaan nimeltä” (Joh. 10:3). Hän meni ”autiomaahan”, joka on toisinaan määritelty ”hämmentäväksi väkijoukoksi tai ihmismassaksi” (Merriam-Webster’s Collegiate Dictionary, 11. painos, 2003, hakusana ”Wilderness”, s. 1 432), ja etsi kadonnutta.
Emme tiedä, kuinka kauan hyvältä paimenelta meni kadonneiden lampaiden löytämiseen tai oliko apuna muita etsijöitä, mutta me tiedämme, että ne tunsivat ”hänen äänensä” (Joh. 10:4) ja että hän rakasti niitä. Tiedämme myös, ettei hän luovuttanut, että hän lähti ”sen kadonneen perään ja [etsi], kunnes [löysi] sen”, ja että kun hän palasi, kadonnut lammas oli turvallisesti hänen hartioillaan. Ja sitten hän huudahtaa: ”’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä.” (Luuk. 15:6–7.)
Hesekielin kirjan luvusta 34 luemme profeetan varoituksen:
”Minulle tuli tämä Herran sana:
’– – Voi teitä, Israelin paimenet! Te pidätte huolta vain itsestänne, vaikka paimenen tulisi huolehtia lampaistaan. – –
Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä. – –
Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. – –
Minä vaadin heidät tilille lampaistani.’” (Jakeet 1–2, 6, 8, 10, kursivointi lisätty.)
Herra on aina vaatinut niitä, joille Hän uskoo pyhän pappeutensa, mukaan luettuina isät, kooruminjohtajat ja koorumien jäsenet, tilille Hänen laumoistaan. Veljet, meidän täytyy etsiä ja hakea laumamme, emmekä saa antaa laumojemme joutua ”kaikenlaisten petojen suihin”.
Opin ja liittojen luvussa 20 Vapahtaja opettaa meille monia velvollisuuksia, joita meillä on pappeudenhaltijoina ja koorumien jäseninä. Seuraavat toimintasanat ja -ilmaukset korostavat Hänen kiireellisiksi kokemiaan asioita: ”valvoa”, ”johtaa”, ”selittää”, ”käydä jokaisen jäsenen kodissa”, ”rukoilla”, ”vahvistaa”, ”varoittaa”, ”lähettää”, ”opettaa”, ”kehottaa”, ”kastaa” ja ”kutsua kaikkia tulemaan Kristuksen luokse” (jakeet 42, 44, 46–47, 53, 59, 81–82; kursivointi lisätty).
Tunsin kiireellisyyden myös presidentti Hinckleyn äänessä, kun hän sanoi: ”Päättäkäämme, jokainen meistä, kukin kohdallamme nousta uuden mahdollisuuden tasalle, käsittämään ja täyttämään uudella tavalla velvollisuutemme auttaa taivaallista Isäämme Hänen kunniakkaassa työssään Hänen poikiensa ja tyttäriensä kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttamiseksi kautta maailman” (”Etsikää karitsoita, ruokkikaa lampaita”, Liahona, heinäkuu 1999, s. 124).
Olen kiitollinen sen hyvän paimenen esimerkistä, joka ei luovuttanut ennen kuin oli saanut kadonneet lampaansa turvallisesti kotiin. Sellaisen esimerkin antoi presidentti Thomas S. Monson, joka piispana palvellessaan jätti laumansa neuvojan huostaan ja meni West Temple -autokorjaamolle pelastamaan Richardin voitelumontusta (ks. ”Aaronin pappeuden polku”, Valkeus, 1985, konferenssiraportti 154. puolivuotiskonferenssista, s. 37), samoin veli Marques, joka pelasti Fernandon merestä, niin ikään eräs koorumin neuvoja ja hyvin tuntemani koorumin jäsenet, jotka koputtivat Scottin huoneen ikkunaan joka sunnuntaiaamu puolen vuoden ajan, olivat hänen ystäviään ja rakastivat häntä, kunnes hän palasi laumaan. Ja olen kiitollinen monien teidän esimerkistänne, jotka olette kulkeneet toisenkin virstan, kunnes olette löytäneet kadonneen. Toiminnallanne tulee olemaan iankaikkista vaikutusta kooruminne jäsenten elämään ja heidän jälkeläistensä elämään tulevien sukupolvien ajan. He tulevat olemaan eläviä todistuksia Vapahtajan antamista lupauksista, kun Hän sanoi: ”Kaitkaa sitä laumaa, jonka Jumala on teille uskonut – –. Silloin te ylimmän paimenen ilmestyessä saatte kirkkauden seppeleen, joka ei kuihdu” (1. Piet. 5:2, 4), jotta voitte ”tuoda sieluja minun luokseni, jotta [voitte] levätä heidän kanssansa minun Isäni valtakunnassa” (OL 15:6), ja ”kuinka suuri teidän ilonne onkaan” (OL 18:16).
Noudattakoon jokainen koorumi ja jokainen meistä yksityisesti, kirkon neuvostojen kanssa yhdessä toimien, Herramme ja Vapahtajamme esimerkkiä ja ”ottakoon – – mukaansa sen, joka on heikko, – – jotta hänestäkin tulisi väkevä” (OL 84:106). Todistan nöyrästi, että Joseph Smith oli Jumalan profeetta, että Mormonin kirja on pyhä kirjoitus, että presidentti Gordon B. Hinckley on todellakin Jumalan profeetta, että Jeesus Kristus on Lunastaja ja hyvä paimen ja että Hän elää. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.