”Kaikin vanhempien lempein tuntein” – toivon sanoma perheille
Tuleepa maailma miten pahaksi tahansa, perheemme voi olla rauhassa. Jos teemme sen, mikä on oikein, meitä ohjataan ja varjellaan.
Kuten Paavali profetoi, me elämme vaikeita aikoja.1 ”Saatana [kulkee] ympäri eksyttäen ihmisten sydämiä”,2 ja hänen vaikutuksensa lisääntyy. Mutta tuleepa maailma miten pahaksi tahansa, perheemme voi olla rauhassa. Jos teemme sen, mikä on oikein, meitä ohjataan ja varjellaan.
Pioneeriesivanhempiemme usein laulama laulu kertoo meille, mitä tehdä: ”Käy rohkein mielin astumaan, / Ei hylkää Herra milloinkaan.”3 Tuota rohkeutta ja uskoa me vanhempina ja perheinä tarvitsemme näinä myöhempinä aikoina.
Isä Lehillä oli sellaista rohkeutta. Hän rakasti perhettään ja riemuitsi siitä, että osa hänen lapsistaan piti Herran käskyt. Mutta hän on varmasti ollut hyvin murheissaan, kun hänen poikansa ”Laman ja Lemuel eivät nauttineet hedelmää”, joka kuvasi Jumalan rakkautta. Hän pelkäsi tavattomasti heidän puolestaan, ”hän nimittäin pelkäsi, että heidät karkotettaisiin Herran edestä”.4
Jokainen vanhempi kokee sellaisen pelon hetkiä. Mutta kun harjoitamme uskoa opettamalla lapsiamme ja tekemällä voitavamme auttaaksemme heitä, pelkomme vähenee. Lehi vyötti kupeensa ja uskossa kehotti lapsiaan ”kaikin vanhempien lempein tuntein kuulemaan hänen sanojaan, jotta Herra kenties olisi heille armollinen”. Ja ”hän pyysi heitä pitämään Herran käskyt”.5
Meilläkin täytyy olla uskoa opettaa lapsiamme ja pyytää heitä pitämään käskyt. Meidän ei pidä antaa heidän valintojensa heikentää uskoamme. Meidän kelvollisuuttamme ei mitata heidän vanhurskautensa mukaan. Lehi ei menettänyt siunausta nauttia elämän puusta, vaikka Laman ja Lemuel kieltäytyivät maistamasta sen hedelmää. Joskus meistä vanhemmista tuntuu, että olemme epäonnistuneet, kun lapsemme tekevät virheitä tai joutuvat harhateille. Vanhemmat eivät koskaan epäonnistu, kun he parhaan kykynsä mukaan rakastavat ja opettavat lapsiaan, rukoilevat heidän puolestaan ja huolehtivat heistä. Heidän uskonsa, rukouksensa ja ponnistelunsa pyhitetään heidän lastensa hyväksi.
Herra toivoo meiltä vanhemmilta, että me pidämme Hänen käskynsä. Hän on sanonut: ”[Opeta] lapsillesi valoa ja totuutta käskyjen mukaan – –. [Saata] järjestykseen oma kotisi – –. [Huolehdi] siitä, että [olet] uutterampi ja toimeliaampi kotona”.6
Haluan muistuttaa meille kaikille tänään, ettei yksikään perhe ole saavuttanut täydellisyyttä. Kaikki perheet ovat kuolevaisuuden ehtojen alaisia. Meille kaikille on annettu tahdonvapauden lahja – vapaus valita itse ja oppia valintojemme seurauksista.
Kuka tahansa meistä voi kokea sen, kuinka aviopuoliso, lapsi, isä, äiti tai sukulainen kärsii tavalla tai toisella – henkisesti, fyysisesti, emotionaalisesti tai hengellisesti – ja me saatamme toisinaan kokea noita koettelemuksia itse. Lyhyesti sanottuna kuolevaisuus ei ole helppoa.
Jokaisella perheellä on omat erityiset olosuhteensa. Mutta Jeesuksen Kristuksen evankeliumi antaa vastauksia jokaiseen haasteeseen – ja siksi meidän on opetettava sitä lapsillemme.
Perhejulistuksessa sanotaan:
”Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. Aviomiehiä ja vaimoja – äitejä ja isiä – pidetään Jumalan edessä tilivelvollisina näiden velvollisuuksien täyttämisestä.”7
Näiden velvollisuuksien täyttäminen on avain perheemme suojelemiseen näinä viimeisinä aikoina.
Mooses neuvoi: ”Teroita [näitä sanoja] alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.”8 Perheemme pitää olla mielessämme jatkuvasti.
Mooses ymmärsi jatkuvan opetuksen tarpeen, sillä hän varttui vaikeina aikoina. Mooseksen syntymän aikoihin farao oli julistanut, että jokainen heprealainen poikalapsi Egyptissä tuli heittää virtaan. Mutta Mooseksen vanhemmat suhtautuivat vakavasti velvollisuuksiinsa vanhempina.
Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että ”usko sai Mooseksen vanhemmat pitämään poikaansa piilossa kolme kuukautta – –, eivätkä he pelänneet kuninkaan määräystä”.9 Kun Mooses kasvoi niin suureksi, ettei häntä voinut enää piilotella, hänen äitinsä Jokebed rakensi näppärän kaislakorin, tiivisti sen vedenpitäväksi piellä ja tervalla ja pani poikansa siihen. Hän ohjasi pienen aluksen alavirtaan varmaan paikkaan, jossa faraon tytär kävi kylpemässä.
Jokebed ei jättänyt mitään sattuman varaan vaan lähetti innoittuneen apulaisen, tyttärensä Mirjamin, vahtia pitämään. Kun faraon tytär, prinsessa, löysi lapsen, Mirjam tarjoutui rohkeasti hakemaan sille heprealaisen hoitajan. Tuo hoitaja oli Jokebed, Mooseksen äiti.10
Äitinsä uskollisuuden takia Mooses jäi henkiin. Aikanaan hän sai tietää, kuka hän todellisuudessa oli, ja hän ”lähti Egyptistä kuninkaan vihaa pelkäämättä”.11
Julistan yhdessä uskollisten vanhempien kanssa kaikkialla, että me tiedämme, keitä me olemme, me ymmärrämme tehtävämme vanhempina emmekä pelkää pimeyden ruhtinaan vihaa. Me turvaamme Herran valkeuteen.
Jokebedin tavoin me kasvatamme perhettämme jumalattomassa ja vihamielisessä maailmassa – maailmassa, joka on yhtä vaarallinen kuin faraon hallitsemat Egyptin palatsit. Mutta Jokebedin tavoin me myös punomme lastemme ympärille suojaavan korin – aluksen, jota sanotaan perheeksi – ja opastamme heitä turvallisiin paikkoihin, joissa opetuksiamme voidaan vahvistaa kotona ja kirkossa.
Lopulta opastamme heidät suurimpaan kaikista opinhuoneista – pyhään temppeliin, jossa he voivat jonakin päivänä polvistua perheensä uskollisten jäsenten ympäröiminä sinetöitäviksi kelvolliseen kumppaniin ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. Sen mitä he meiltä oppivat, he opettavat lapsilleen, ja iankaikkisten perheiden työ jatkuu edelleen.
Matkan varrella, kun lapsemme ovat poissa luotamme, Herra järjestää toisinaan innoitettuja ”mirjameja” huolehtimaan heistä – tärkeän kolmannen osapuolen auttajia kuten pappeusjohtajia ja apujärjestöjen johtajia, opettajia, sukulaisia ja kelvollisia ystäviä. Joskus Henki kehottaa meitä vanhempina etsimään erityistä apua ulkopuoleltamme sellaisilta auttajilta kuten lääkäreiltä ja päteviltä terapeuteilta. Henki ohjaa, milloin ja kuinka sellaista apua pitäisi hankkia.
Mutta suurimman avun perheellemme me saamme evankeliumista – taivaalliselta Isältä, Pyhän Hengen opastuksesta, opeista ja periaatteista sekä pappeudelta. Saanen kertoa teille viidestä tärkeästä vanhemmuuteen kuuluvasta asiasta, jotka auttavat meitä vahvistamaan perhettämme.
Pitäkää perheneuvoston kokouksia. Joskus pelkäämme lapsiamme – pelkäämme neuvoa heitä, koska pelkäämme loukkaavamme heitä. Neuvotteleminen yhdessä perheenä osoittaen aitoa kiinnostusta perheemme jäsenten elämään tuo korvaamattomia siunauksia. Toisinaan perheneuvoston kokouksessa voivat olla mukana kaikki perheenjäsenet osana perheiltaa tai muussa erikoistilanteessa. Mutta meidän tulee neuvotella säännöllisesti kunkin lapsemme kanssa erikseen.
Ilman tätä henkilökohtaista neuvonpitoa yhdessä lastemme kanssa he ovat taipuvaisia uskomaan, että isä ja äiti tai isoisä ja isoäiti eivät ymmärrä haasteita, joita he kohtaavat, tai eivät välitä niistä. Kun me kuuntelemme rakastaen ja keskeyttämättä, Henki auttaa meitä ymmärtämään, kuinka me voimme olla avuksi lapsillemme ja opettaa heitä.
Voimme esimerkiksi opettaa heille, että he voivat valita tekonsa mutta eivät tekojensa seurauksia. Voimme myös lempeästi auttaa heitä ymmärtämään, mitä seurauksia heidän toiminnallaan voi olla heidän omaan elämäänsä.
Joskus kun opetuksiamme ei noudateta tai kun odotuksiimme ei vastata, meidän on tarpeen muistuttaa itsellemme jättää ovi sydämeemme auki.
Vertauksessa tuhlaajapojasta on vaikuttava opetus perheille ja etenkin vanhemmille. Kun nuorempi veli ”meni itseensä”,12 hän päätti palata kotiin.
Mistä hän tiesi, ettei hänen isänsä torjuisi häntä? Koska hän tunsi isänsä. Voin kuvitella, että pojan nuoruuden väistämättömissä väärinkäsityksissä, ristiriidoissa ja mielettömyyksissä hänen isänsä on ollut paikalla ymmärtävin ja myötätuntoisin sydämin, leppein vastauksin, kuulevin korvin ja anteeksiantavin halauksin. Voin myös kuvitella tämän pojan tienneen, että hän voi tulla kotiin, koska hän tiesi, millainen koti häntä odotti. Sillä pyhät kirjoitukset kertovat: ”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.”13
Todistan, että taivaallinen Isämme jättää oven auki. Todistan myös, ettei ole koskaan liian myöhäistä aukaista meidän ja lastemme välistä ovea sellaisin yksinkertaisin sanoin kuin ”Minä rakastan sinua”, ”Olen pahoillani” ja ”Anna anteeksi minulle”. Me voimme aloittaa nyt sellaisen kodin luomisen, jonne he haluavat palata – eivät ainoastaan nyt vaan iankaikkisuuksissa.
Voimme myös auttaa kuuliaisia lapsiamme jättämään anteeksiannon oven auki ilmaisemalla rakkautemme ja arvonantomme heitä kohtaan ja auttamalla heitä riemuitsemaan sisarustensa parannuksenteosta.
Kun ovi sydämeemme on auki, meidän tulee oppia soveltamaan pyhiä kirjoituksia elämäämme.
Puhumme usein lastemme opettamisesta pyhien kirjoitusten avulla, mutta kuinka me teemme sen?
Vuosia sitten kerroin nuorelle pojallemme Jeredin veljen elämästä ja kokemuksista. Vaikka kertomus oli hyvin kiinnostava, hän ei ollut mukana. Sitten kysyin, mitä kertomus merkitsi hänelle henkilökohtaisesti. Sillä, että kysymme lapsiltamme, mitä se heille merkitsee, on suuri merkitys. Hän sanoi: ”Niin kuin tiedät, se ei eroa kovinkaan paljon siitä, mitä Joseph Smith teki lehdossa, kun hän rukoili ja sai vastauksen.”
Sanoin: ”Sinä olet suurin piirtein Josephin ikäinen. Luuletko, että sellainen rukous kuin hänen auttaisi sinua?” Äkkiä emme enää puhuneetkaan muinaisesta kertomuksesta kaukaisessa maassa. Puhuimme pojastamme – hänen elämästään, tarpeistaan ja tavasta, jolla rukous voisi auttaa häntä.
Vanhempina meillä on vastuu auttaa lapsiamme soveltamaan kaikkia kirjoituksia – todella jokaista Jeesuksen Kristuksen evankeliumin osaa – meihin ja lapsiimme, jotta ne olisivat perheellemme hyödyksi ja opiksi.14
Sovellammeko me kaikkia lastemme kokemuksia evankeliumista heidän elämänsä todellisiin tarpeisiin? Opetammeko me heille Pyhän Hengen lahjaa, parannusta, sovitusta, sakramenttia ja sakramenttikokouksen siunausta koskevia asioita, kun he kohtaavat haasteita elämässään? Virallisten kokousten aika ei riitä opettamaan lapsillemme kaikkea, mitä heidän täytyy tietää. Siksi meidän täytyy käyttää hyödyksi arkiset opetushetket.
Nuo hetket ovat korvaamattomia. Niitä tulee, kun me teemme työtä, leikimme ja ponnistelemme yhdessä. Kun niitä tulee, Herran Henki voi auttaa meitä tietämään, mitä sanoa, ja auttaa lapsiamme ottamaan vastaan opetuksemme.
Mikä ilo ja siunaus onkaan saada Henki kotiimme! Ja mikä siunaus onkaan kutsua Hänet kotiimme rukoilemalla, tutkimalla pyhiä kirjoituksia, puhumalla ystävällisesti ja osoittamalla arvonantoa toisiamme kohtaan! Valmistautukaamme opetushetkiimme rukoilemalla kuten Alma rukoili poikansa puolesta ”suuresti uskoen”15 ja koko sielumme tarmolla: paastoten, pyhiä kirjoituksia tutkien, tekemällä parannuksen synneistämme ja antamalla Pyhän Hengen täyttää sydämemme rakkaudella, anteeksiannolla ja myötätunnolla. Ja silloin Hän täyttää kotimme. Sitten, luottakaamme Hyvään Paimeneen.
Mooseksen äiti Jokebed ohjasi poikansa alavirtaan uskossa sielujemme Paimeneen.16 Vanhempina mekin voimme luottaa siihen, että Hyvä Paimen opastaa ja ohjaa meitä. Jesaja lupasi, että Hän lempeästi ”ohjailee eteenpäin”17 kaikkia, jotka kantavat vastuuta nuorista.
Hän auttaa meitä turvaamaan tahdonvapauden, vastakohtaisuuden ja sovituksen periaatteisiin ja kunnioittamaan niitä silloinkin, kun lapsemme tekevät epäviisaita päätöksiä. Hengellään Hän auttaa meitä opettamaan lapsiamme kohtaamaan jokaisen haasteen, koetuksen ja kärsimyksen elämässä muistuttamalla, keitä he ovat – Jumalan lapsia. Meitä innoitetaan siinä, miten autamme heitä pukemaan ylleen Jumalan taisteluvarustuksen,18 jotta he voivat vastustaa vastustajan palavia nuolia19 uskon kilven20 ja Hengen miekan21 avulla. Kun lapsemme ovat hengellisesti aseistautuneita ja vahvistettuja, Hän siunaa heitä niin että he kestävät uskollisesti loppuun saakka ja palaavat kotiin kelvollisina astumaan taivaallisen Isänsä eteen ja elämään siellä ikuisesti.
Tuon kaiken tapahtuessa me suremme nähdessämme perheemme jäsenten kärsivän kuolevaisuuden lingoista ja nuolista. Mutta me hämmästelemme sitä suurta armoa, jonka Vapahtajamme heille tarjoaa. Hänen ansiostaan kurituksen ei tarvitse lannistaa eikä tuhota heitä vaan se voi pehmittää, vahvistaa ja pyhittää heidät.
Vanhemmille ja perheille kautta maailman minä todistan, että Herra Jeesus Kristus on voimallinen pelastamaan. Hän on Parantaja, Lunastaja, pelastava Paimen, joka jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän löytääkseen sen yhden. Jos me tavoittelemme pelastusta niille erityisille ”yksille” omassa perheessämme, todistan, että he ovat Hänen ulottuvillaan. Me autamme Häntä tavoittamaan heidät elämällä uskollisesti evankeliumin mukaan, menemällä sinetöitäviksi temppeliin ja elämällä uskollisina liitoille, joita teemme siellä.
Vanhemmat voivat saada suurta lohtua vanhin Orson F. Whitneyn Joseph Smithin opetuksia koskevista sanoista:
”Profeetta Joseph Smith julisti – eikä hän ole koskaan opettanut lohdullisempaa oppia – että uskollisten vanhempien iankaikkiset sinetöinnit ja ne jumalalliset lupaukset, jotka heille on annettu heidän uskollisesta palvelustaan totuuden asialle, eivät pelasta vain heitä vaan myös heidän jälkeläisensä. Vaikka jotkut lampaista harhailevat, Paimenen silmä näkee heidät, ja ennemmin tai myöhemmin he tuntevat jumalallisen Sallimuksen käsivarren ojentautuvan ja vetävän heidät takaisin laumaan. Joko tässä elämässä tai seuraavassa he palaavat kyllä takaisin. Heidän on maksettava oikeudenmukaisuudelle velka; heidän on kärsittävä syntiensä vuoksi; ja he saattavat joutua kulkemaan okaista polkua, mutta jos se lopulta johtaa heidät kuten katuvaisen tuhlaajapojankin rakastavan ja anteeksiantavan isän sydämeen ja kotiin, tuskallinen kokemus ei ole ollut turha. Rukoilkaa huolettomien ja tottelemattomien lastenne puolesta; pitäkää uskollanne heistä kiinni. Toivokaa ja luottakaa, kunnes näette Jumalan pelastuksen.”22
Esitän erityisen todistukseni, että Jeesus Kristus antoi henkensä tehdäkseen pelastuksen ja korotuksen mahdolliseksi kaikille perheille maan päällä. Kaikin vanhempien lempein tuntein ilmaisen oman rakkauteni ja taivaallisen Isämme rakkauden teitä ja perhettänne kohtaan.
Kootkaamme rakkaamme ympärillemme, käykäämme ”rohkein mielin astumaan, / Ei hylkää Herra milloinkaan”. Uskon, rohkeuden ja rakkauden avulla perheet todella ovat ikuisia. Todistan siitä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.