Mikään ei loukkaa heitä
Jeesuksen Kristuksen sovituksen vahvistavan voiman avulla teitä ja minua voidaan siunata niin, että vältämme ja voitamme loukkaantumisen.
Tänä iltapäivänä rukoilen, että Pyhä Henki auttaa minua ja teitä, kun käymme yhdessä läpi tärkeitä evankeliumin periaatteita.
Yksi mieluisimmista toimistani pappeusjohtajana on käydä vieraisilla kirkon jäsenten kodeissa. Nautin erityisesti käydessäni juttelemassa jäsenten kanssa, joita yleensä kuvataan ”vähemmän aktiivisiksi”.
Niinä vuosina, kun palvelin vaarnanjohtajana, minulla oli usein tapana ottaa yhteyttä johonkuhun piispoista ja kehottaa häntä rukoillen valitsemaan ne henkilöt tai perheet, joiden luona voisimme käydä yhdessä. Ennen kuin lähdimme matkaan, piispa ja minä polvistuimme ja pyysimme taivaalliselta Isältämme opastusta ja innoitusta meille ja jäsenille, joita tapaisimme.
Vierailumme olivat melko suorasukaisia. Ilmaisimme rakkautemme ja sen, että arvostimme mahdollisuutta olla heidän kodissaan. Tähdensimme, että olimme Herran palvelijoita, jotka Hän oli lähettänyt heidän kotiinsa. Osoitimme, että kaipasimme ja tarvitsimme heitä – ja että he tarvitsivat palautetun evankeliumin siunauksia. Ja jossakin vaiheessa keskustelumme alussa esitin usein seuraavanlaisen kysymyksen: ”Auttaisitteko meitä ymmärtämään, miksi ette ole aktiivisesti osallisina kirkon siunauksiin ettekä ohjelmiin?”
Olen tehnyt useita satoja sellaisia käyntejä. Jokainen yksilö, jokainen perhe, jokainen koti ja jokainen vastaus oli erilainen. Vuosien kuluessa havaitsin kuitenkin yhteisen teeman monissa vastauksissa, joita sain kysymyksiini. Usein annettiin seuraavanlaisia vastauksia:
”Eräs mies sanoi monta vuotta sitten pyhäkoulussa jotakin, mikä loukkasi minua, enkä ole sen jälkeen palannut.”
”Kukaan tässä seurakunnassa ei tervehtinyt eikä yrittänyt tutustua minuun. Tunsin itseni ulkopuoliseksi. Tämän seurakunnan epäystävällisyys loukkasi minua.”
”En ollut samaa mieltä neuvoista, jotka piispa antoi minulle. En astu enää jalallani siihen rakennukseen niin kauan kuin hän palvelee siinä asemassa.”
Mainittiin monia muitakin loukkauksen aiheita – opillisista eroista aikuisten keskuudessa aina nuorten taholta koettuun pilkkaan, kiusaamiseen ja torjumiseen. Mutta toistuva teema oli: ”Minua loukkasi se ja se…”
Piispa ja minä kuuntelimme tarkasti ja vilpittömästi. Toinen meistä saattoi sitten kysyä heidän kääntymyksestään ja todistuksestaan palautetusta evankeliumista. Jutellessamme silmät kostuivat usein kyynelistä, kun nämä hyvät ihmiset muistivat Pyhän Hengen vahvistavan todistuksen ja kuvailivat aiempia hengellisiä kokemuksiaan. Useimmilla ”vähemmän aktiivisilla” ihmisillä, joiden luona olen joskus käynyt, oli ilmeinen ja herkkä todistus siitä, että palautettu evankeliumi on totta. He eivät kuitenkaan osallistuneet sillä hetkellä kirkon toimintaan ja kokouksiin.
Ja sitten sanoin jotakin tämän tapaista: ”Saanen varmistaa, että ymmärrän, mitä sinulle on tapahtunut. Koska joku kirkossa loukkasi sinua, et ole saanut sakramenttitoimituksen siunausta. Olet vetäytynyt pois Pyhän Hengen jatkuvasta kumppanuudesta. Koska joku kirkossa loukkasi sinua, olet katkaissut siteesi pappeuden toimituksiin ja pyhään temppeliin. Olet lakannut käyttämästä tilaisuutta palvella muita, oppia ja kasvaa. Ja jätät esteitä, jotka haittaavat lastesi, lastenlastesi ja seuraavien sukupolvien hengellistä edistymistä.” Monta kertaa ihmiset sitten hetken ajateltuaan vastasivat: ”En ole koskaan ajatellut sitä tuolla tavoin.”
Sitten piispa ja minä esitimme kutsun: ”Rakas ystävä, olemme täällä tänään antamassa sinulle neuvon, että nyt on aika lakata olemasta loukkaantunut. Sen lisäksi että me tarvitsemme sinua, niin sinä tarvitset Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin siunauksia. Tule takaisin – nyt.”
Päättäkää olla loukkaantumatta
Kun me uskomme tai sanomme, että meitä on loukattu, me yleensä tarkoitamme, että meitä on kohdeltu väärin, töykeästi, yliolkaisesti tai halveksivasti. Ja varmaa on, että kanssakäymisissämme muiden ihmisten kanssa tosiaan ilmenee kömpelyyttä, kiusallisia tilanteita, häikäilemättömyyttä ja pikkumaisuutta, joiden vuoksi voisimme loukkaantua. Viime kädessä toisen ihmisen on kuitenkin mahdotonta loukata teitä tai minua. Itse asiassa se, että uskoo toisen henkilön loukanneen, on pohjimmiltaan väärä luulo. Loukkaantuminen on valinta, jonka me teemme. Se ei ole tila, jonka joku tai jokin muu saa tai pakottaa meissä aikaan.
Kaikkien Jumalan luotujen suuressa piirissä on toimijoita ja toiminnan kohteita (ks. 2. Nefi 2:13–14). Taivaallisen Isämme poikina ja tyttärinä olemme saaneet siunaukseksemme tahdonvapauden lahjan, kyvyn riippumattomaan toimintaan ja valintoihin. Tahdonvapauden ansiosta te ja minä olemme toimijoita, ja etupäässä meidän on määrä toimia eikä vain olla toiminnan kohteina. Uskominen siihen, että joku tai jokin voi pakottaa meidät loukkaantumaan, suuttumaan, haavoittumaan tai katkeroitumaan, vähentää tahdonvapauttamme ja muuttaa meidät toiminnan kohteiksi. Toimijoina teillä ja minulla on kuitenkin voima toimia ja valita, kuinka me suhtaudumme loukkaavaan tai kipeää tekevään tilanteeseen.
Thomas B. Marsh, ensimmäinen kahdentoista apostolin koorumin presidentti tällä taloudenhoitokaudella, päätti loukkaantua asiasta, joka oli niinkin vähäpätöinen kuin maidosta kuorittu kerma (ks. Deseret News, 16. huhtikuuta 1856, s. 44). Toisaalta taas Brigham Young, jota profeetta Joseph Smith nuhteli ankarasti muiden edessä, päätti olla loukkaantumatta (ks. Truman G. Madsen, ”Hugh B. Brown – Youthful Veteran”, New Era, huhtikuu 1976, s. 16).
Monissa tilanteissa päätös loukkaantua on oire paljon syvemmästä ja vakavammasta hengellisestä sairaudesta. Thomas B. Marsh salli itsensä olla toiminnan kohteena, ja se johti lopulta luopumukseen ja kurjuuteen. Brigham Young oli toimija, joka harjoitti tahdonvapauttaan ja toimi oikeiden periaatteiden mukaan, ja hänestä tuli voimallinen väline Herran käsissä.
Vapahtaja on suurenmoisin esimerkki siitä, kuinka meidän pitäisi suhtautua mahdollisesti loukkaaviin tapauksiin tai tilanteisiin.
”Ja pahuutensa tähden maailma ei pidä häntä minkään arvoisena; sen vuoksi he ruoskivat häntä, ja hän sallii sen; ja he lyövät häntä, ja hän sallii sen. Niin, he sylkevät hänen päällensä, ja hän sallii sen ihmislapsia kohtaan tuntemansa rakastavan hyväntahtoisuuden ja pitkämielisyyden tähden.” (1. Nefi 19:9.)
Jeesuksen Kristuksen sovituksen vahvistavan voiman avulla teitä ja minua voidaan siunata niin, että vältämme ja voitamme loukkaantumisen. ”Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät rauhassa, mikään ei loukkaa heitä” (Psalms 119:165, King James Version).
Myöhempien aikojen oppimislaboratorio
Kyky olla loukkaantumatta voi näyttää meistä saavuttamattomalta. Tätä kykyä ei ole kuitenkaan varattu tai rajoitettu Brigham Youngin kaltaisille huomattaville kirkon johtajille. Lunastajan sovitus ja palautetun kirkon tarkoitus ovat luonteeltaan sellaisia, että ne voivat auttaa meitä saamaan juuri senkaltaista hengellistä voimaa.
Paavali opetti efesolaiskirjeessä, että Vapahtaja perusti kirkkonsa ”tehdäkseen pyhät täydellisiksi, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
kunnes me kaikki sitten pääsemme yhteen ja samaan uskoon ja Jumalan Pojan tuntemiseen ja niin saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden” (Ephesians 4:12–13, King James Version).
Huomatkaa, miten Paavali käyttää aktiivisia sanoja tehdä täydelliseksi. Kuten vanhin Neal A. Maxwell on kuvannut, kirkko ei ole ”hyvin varustettu lepokoti niitä varten, jotka jo ovat täydellisiä” (”Petetty veli”, Valkeus, lokakuu 1982, s. 75). Pikemminkin kirkko on oppimislaboratorio ja työpaja, jossa me saamme kokemusta harjoitellessamme toisillamme jatkuvassa prosessissa pyhien täydelliseksi tekemiseksi.
Vanhin Maxwell selitti myös oivaltavasti, että tässä myöhempien aikojen oppimislaboratoriossa, joka tunnetaan palautettuna kirkkona, jäsenet muodostavat sen ”kliinisen aineiston” (ks. ”Jesus the Perfect Mentor”, Ensign, helmikuu 2001, s. 13), joka on kasvun ja kehityksen edellytys. Kotikäyntiopettaja oppii velvollisuutensa palvellessaan ja rakastaessaan Apuyhdistyksen sisariaan. Kokematon opettaja oppii arvokkaita asioita opettaessaan niin tukea antavia kuin välinpitämättömiäkin oppijoita ja tulee näin tehokkaammaksi opettajaksi. Ja uusi piispa oppii olemaan piispa innoituksen kautta ja työskentelemällä seurakunnan jäsenten kanssa, jotka tukevat häntä koko sydämestään, vaikka tunnistavatkin hänen inhimilliset heikkoutensa.
Ymmärrys siitä, että kirkko on oppimislaboratorio, auttaa meitä valmistautumaan väistämättömään todellisuuteen. Jollakin tavalla ja jonakin hetkenä joku tässä kirkossa tekee tai sanoo jotakin, mitä voitaisiin pitää loukkaavana. Sellaista tapahtuu varmasti ihan meidän jokaisen kohdalla – ja niin käy varmasti useammin kuin kerran. Vaikka ihmiset eivät ehkä tahallaan haavoita tai loukkaa meitä, he saattavat kuitenkin olla ajattelemattomia ja tahdittomia.
Te ja minä emme voi kontrolloida muiden ihmisten aikomuksia tai käytöstä. Me päätämme kuitenkin siitä, kuinka me toimimme. Muistakaa, että te ja minä olemme toimijoita, joille on annettu tahdonvapaus, ja me voimme päättää olla loukkaantumatta.
Vaarallisena sota-aikana nefiläisarmeijoiden johtajan Moronin ja maan ylituomarin ja hallitsijan Pahoranin välillä käytiin kirjeenvaihtoa. Moroni, jonka armeija ei saanut hallitukselta riittävästi tukea, kirjoitti Pahoranille tuomitsevasti (ks. Alma 60:2) ja syytti häntä tylysti ajattelemattomuudesta, velttoudesta ja piittaamattomuudesta. Pahoran olisi voinut helposti suuttua Moronille tämän sanomasta, mutta hän päätti olla loukkaantumatta. Pahoran vastasi myötätuntoisesti ja kuvaili hallituksen vastaista kapinaa, josta Moroni ei ollut tietoinen. Ja sitten hän vastasi: ”Katso, minä sanon sinulle, Moroni, että minä en iloitse sinun suurista ahdingoistasi, niin, ne surettavat sieluani. – – Ja nyt, sinä olet kirjeessäsi tuominnut minut, mutta sillä ei ole väliä; minä en ole vihoissani, vaan riemuitsen sydämesi suuruudesta.” (Alma 61:2, 9.)
Yksi suurimpia osoituksia omasta hengellisestä kypsyydestämme ilmenee siinä, kuinka me suhtaudumme muiden heikkouksiin, kokemattomuuteen ja mahdollisiin loukkaaviin tekoihin. Jokin asia, tapaus tai ilmaisu voi olla loukkaava, mutta te ja minä voimme päättää olla loukkaantumatta – ja sanoa Pahoranin tavoin: ”Sillä ei ole väliä.”
Kaksi kutsua
Päätän sanomani kahteen kutsuun.
Ensimmäinen kutsu
Kutsun teidät ottamaan selvää niistä Vapahtajan opetuksista, jotka koskevat ihmisten välistä vuorovaikutusta ja tapahtumia, jotka voidaan tulkita loukkaaviksi, sekä soveltamaan niitä käytäntöön.
”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne [siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä]. – –
Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin?
Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin?
Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5:43–44, 46–48, ks. myös 3. Nefi 12:44.)
On kiinnostavaa, että kehotus ”olkaa siis täydellisiä” on heti sen jälkeen kun on annettu neuvo, kuinka meidän pitäisi suhtautua vääryyksiin ja loukkauksiin. Selvästikin tiukkoihin vaatimuksiin, jotka tekevät pyhistä täydellisempiä, sisältyy tehtäviä, jotka koettelevat meitä ja ovat meille haasteena. Jos henkilö sanoo tai tekee jotakin, mitä pidämme loukkaavana, ensimmäinen velvollisuutemme on olla loukkaantumatta ja sitten puhua tuon henkilön kanssa kahden kesken, rehellisesti ja suoraan. Sellainen lähestymistapa kutsuu Pyhän Hengen innoituksen, mahdollistaa väärinkäsitysten selvittämisen ja todellisen tarkoituksen ymmärtämisen.
Toinen kutsu
Monet niistä ihmisistä ja perheistä, jotka eniten tarvitsevat tätä sanomaa päätöksestä olla loukkaantumatta, eivät luultavasti ole mukanamme täällä konferenssissa tänään. Arvelen, että me kaikki tunnemme jäseniä, jotka pysyvät poissa kirkosta, koska he ovat päättäneet loukkaantua – ja joille takaisin tuleminen olisi siunaus.
Voisitteko rukoilla, että löytäisitte ihmisen, jonka luona voitte käydä ja esittää kutsun tulla jälleen palvelemaan Jumalaa kanssamme? Voisitte kenties antaa hänelle kopion tästä puheesta, tai haluatte ehkä mieluummin keskustella periaatteista, joita olemme käsitelleet tänään. Ja muistakaa, että sellainen pyyntö tulee esittää rakastaen ja sävyisästi – eikä omahyväisen ylemmyyden ja ylpeyden hengessä.
Kun me vastaamme tähän kutsuun uskoen Vapahtajaan, todistan ja lupaan, että ovet avautuvat, meille annetaan sanat, Pyhä Henki todistaa iankaikkisesta totuudesta ja todistuksen liekki syttyy uudelleen.
Mestarin palvelijana toistan Hänen sanansa Hänen julistaessaan: ”Olen puhunut teille tämän, ettette uskonne koetuksissa loukkaantuisi” (John 16:1, King James Version). Todistan elävän Vapahtajan todellisuudesta ja jumalallisuudesta ja Hänen voimastaan auttaa meitä välttämään loukkaantumisen tunteita ja voittamaan ne. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.