Iankaikkisesti ympäröity Hänen rakkaudellaan
Tiedän, että [taivaallinen Isä] rakastaa meitä, sisaret, ja että Hänen Poikansa Jeesus Kristus rakastaa meitä. Tuo rakkaus ei koskaan muutu – se on pysyvää.
Kun sain tämän tehtävän, pyysin taivaallista Isää auttamaan minua tietämään, mitä sisaret kirkossa tarvitsivat. Sain voimakkaan todistuksen, että meidän, Hänen tyttäriensä, on tarpeen tietää, että Hän rakastaa meitä. Meidän on tarpeen tietää, että Hän näkee meissä olevan hyvän. Hänen rakkautensa tunteminen rohkaisee meitä ponnistelemaan eteenpäin, vakuuttaa meille, että me olemme Hänen, ja vahvistaa meille, että Hän rakastaa meitä silloinkin kun kompastumme ja koemme tilapäisiä takaiskuja.
Sain vahvistuksen tälle sanomalle lausuessani todistukseni sunnuntain iltapäiväkokouksessa huhtikuun 2002 yleiskonferenssissa. Sinä aamuna minulle kerrottiin, ettei vanhin David B. Haight kenties pystyisi osallistumaan konferenssiin. Jos niin kävisi, minä saisin viisi minuuttia aikaa lausua todistukseni. Rukoilin erityisen hartaasti vanhin Haightin puolesta tuona päivänä! Sunnuntaiaamuna näin hänen tulevan konferenssikeskukseen ja aloin rentoutua – aina siihen hetkeen, kun vanhin Haight poistui konferenssiyleisön laulun aikana. Kun seisoin sinä iltapäivänä korokkeella, lukulaitteen näyttöruutu oli tyhjä! Mutta sanoma, joka tuli mieleeni ja sydämeeni yhä uudelleen, oli se, että naisten on tarpeen tuntea Herran rakkaus elämässään päivittäin. Tiesin, että se oli sanoma, joka minun täytyi välittää sinä päivänä, ja se on edelleenkin sanomamme.
Teidän lempeät, henkilökohtaiset vastauksenne tähän sanomaan ovat tehneet minut nöyräksi. Kiitos siitä, että olette kertoneet, kuinka tämä sanoma on ollut siunaukseksi elämässänne. Sananne ovat vahvistaneet sen, että jokaisella meistä on oikeus – ja tarve – tuntea Herran rakkaus elämässämme päivittäin.
Taivaallinen Isämme rakasti meitä ennen kuin tulimme tänne maan päälle. Tiedän, että Hän rakastaa meitä, sisaret, ja että Hänen Poikansa Jeesus Kristus rakastaa meitä. Tuo rakkaus ei koskaan muutu – se on pysyvää. Voitte turvata siihen. Me voimme luottaa siihen.
Aivan kuten Apuyhdistyksen tunnuslause muistuttaa meitä siitä, ettei rakkaus koskaan katoa, meidän on uskottava, ettei Kristuksen rakkaus koskaan petä. Kaiken, mitä teemme Apuyhdistyksessä, pitäisi kuvastaa Vapahtajamme rakkautta ja taivaallisen Isämme rakkautta. Tuon suuren rakkauden pitäisi olla se lähde, josta meidän motiivimme palvella muita saa alkunsa. Sen täytyy olla sekä lähtökohtamme että päämäärämme!
Kuulin eräästä nuoresta viiden pienen lapsen äidistä, joka soitti eräälle vanhemmalle sisarelle, arvostamalleen opastajalle, ja kysyi: ”Voisimmeko lähteä kävelylle?” Hänen ystävänsä tiesi sen merkitsevän, että hänellä oli tarve puhua. Kahdeksan mailin [noin 13 km] lenkin puolimatkassa nuori äiti sanoi viimein: ”En voi kerta kaikkiaan uskoa, että taivaallinen Isä rakastaa minua. Olen tehnyt paljon virheitä elämässäni. En pysty tuntemaan, että olen Hänen rakkautensa arvoinen. Kuinka Hän voisi rakastaa minua?” Sisaret, hän oli nainen, joka oli solminut temppeliliitot ja oli aktiivinen kirkossa. Ja silti hän tunsi, ettei hän ansaitse taivaallisen Isän rakkautta. Vanhempi sisar kiiruhti vastaamaan: ”Tietenkin Hän rakastaa sinua. Olet Hänen tyttärensä.”
Torjummeko me tämän tästä Herran rakkauden, jota Hän vuodattaa yllemme niin paljon runsaammin kuin olemme halukkaita ottamaan vastaan? Luulemmeko, että meidän on oltava täydellisiä ansaitaksemme Hänen rakkautensa? Kun sallimme itsemme tuntea, että meidät on ”iankaikkisesti ympäröity hänen rakkautensa käsivarsilla”1, tunnemme olevamme turvassa ja oivallamme, ettei meidän tarvitse olla heti täydellisiä. Meidän on myönnettävä, että täydellisyys on prosessi. Tämä evankeliumi on ikuisen edistymisen evankeliumi, ja meidän on muistettava arvostaa matkaa. Iankaikkinen tarkoittaa ”alkua ja loppua vailla olevaa”, joten Hänen rakkautensa ympäröi meitä joka päivä. Muistakaa, että se on pysyvää – silloinkin, kun emme tunnista sitä. Rakastan Nefin kuvausta tästä suuresta lahjasta: ”Jumalan rakkaus – – leviää kaikkialle ihmislasten sydämiin; sen vuoksi se on kaikkein haluttavinta – – ja riemullisinta sielulle.”2 Todistan, että niin on.
Tiedän, että voi olla muutamia, joiden on vaikea kuvitella, miltä Hänen rakkautensa tuntuu. Ajatelkaa äitiä, jolla on vastasyntynyt vauva. Äidin syleilyn lämpö, turva, helliminen ja rauha voivat auttaa meitä ymmärtämään, miltä tuntuu olla Hänen rakkautensa käsivarsien ympäröimänä. Eräs nuori Apuyhdistyksen sisar kirjoitti: ”Vain äitini rakkauden ansiosta opin paremmin ymmärtämään Vapahtajan rakkauden suuruuden ja voiman.”
Äidit, voitteko ymmärtää, kuinka keskeisiä te olette tämän totuuden opettamisessa lapsillenne? Kun ympäröitte lapsenne teidän rakkaudellanne, he kokevat pilkahduksia Hänen rakkaudestaan. Presidentti Gordon B. Hinckley kehottaa meitä: ”Rakastakaa Herraanne ja Jumalaanne ja rakastakaa Hänen Poikaansa ja olkaa aina kiitollisia heidän rakkaudestaan meitä kohtaan. Ja kun jokin muu rakkaus kuihtuu, meillä on silti loistava, ihmeellinen, ikuinen rakkaus, jota Jumala ja Hänen Poikansa, joka antoi henkensä meidän kaikkien puolesta, tuntevat meitä kaikkia kohtaan.”3
Äiti, joka tuntee suhteensa Jumalaan, auttaa lapsiaan tuntemaan Hänet ja olemaan Hänen rakkautensa ympäröimä. Minua liikuttivat sanat, jotka eräs tytär lausui satavuotiaan äitinsä hautajaisissa: ”Kun yritin teini-ikäisenä suunnitella lukujärjestystäni, menin keittiöön, jossa äiti oli silittämässä. Esitin mahdolliset vaihtoehdot opinnoilleni – –. Hän kuunteli ne kaikki. Keskustelimme mahdollisuuksista – – ja sitten hän sanoi: ’No, Cathy, oletko rukoillut asiasta?’ Se sai minut jotenkin nolostumaan, joten epäröin ja kysyin sitten: ’Onko joka asiasta rukoiltava?’ Hän vastasi yksinkertaisesti: ’Minä rukoilen.’”4
Tämä äiti kuunteli. Hän toi esiin uskonsa Herraan, hän näytti esimerkkiä, hän ilmaisi odottavansa, että hänen tyttärensä kääntyisi jatkuvasti Herran puoleen. Kun me lähestymme Herraa, me tunnemme Hänen rakkautensa vetävän meidät lähemmäs. Äidit, opettakaa lapsianne ottamaan Herra aina elämäänsä ja auttakaa heitä tunnistamaan Hänen rakastava vaikutuksensa.
Äitini ja minä saimme patriarkalliset siunauksemme yhdessä. Minä olin 20- ja äiti oli 49-vuotias. En koskaan unohda sitä päivää – kuinka patriarkka asetti kätensä äitini pään päälle ja kertoi hänelle, kuinka usein hänen henkensä oli säästetty, vaikka hän oli kärsinyt reumaattisesta kuumeesta, sydäntaudista ja monista muista sairauksista. Patriarkka kävi läpi äidin elämää luetellen tapauksia, jolloin äiti oli ollut siunaukseksi muille. Patriarkka kertoi hänelle asioista, jotka Herralla oli hänen varalleen, ja antoi opastusta siihen, mitä hänen oli tehtävä. Tiesin paljon äitini elämästä ja kuuntelin, kun tämä patriarkka, joka ei tuntenut äitiäni, kuvaili hänen elämäänsä. Tämä kokemus oli minulle todistus siitä, että Jumala elää, että Hän rakastaa meitä ja että Hän tuntee meidät yksilöinä. Tunsin Herran rakkauden äitiäni – ja itseäni – kohtaan tuona muistorikkaana päivänä.
Suurin todiste Vapahtajamme rakkaudesta meitä kohtaan on Hänen sovituksensa. Hänen rakkautensa on tulvillaan armoa, kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä, laupeutta ja anteeksiantoa.
Meillä isoäideillä on pyhä velvollisuus ympäröidä lastenlapsemme rakkaudella. Kun eräs kolmivuotias tyttö käyttäytyi nenäkkäästi, hänen isoäitinsä neuvoi häntä: ”Älä puhu tuolla tavoin isoäidillesi, koska me tulemme olemaan ystäviä miljoonia ja taas miljoonia vuosia.” Eikö isoäitinä oleminen olekin parasta? Muistakaa, sisaret, rakkaus ja liitot sitovat meidät yhteen iankaikkisiksi perheiksi.
Saamme osaksemme Herran rakkautta usein muiden kautta heidän vastatessaan Hengen kuiskauksiin. Kuulemmeko me nuo kuiskaukset ja noudatammeko me niitä?
Erään sisaren oli taloudellisten vaikeuksien takia muutettava pois rakkaasta kodistaan ja seurakunnasta asuttuaan siellä 22 vuoden ajan. Se oli tuskallista. Ensimmäisestä sunnuntaistaan uudessa seurakunnassaan hän kertoi: ”Tunsin olevani hyvin yksin, vaikka tunsinkin muutamia ihmisiä. Olin sinä aamuna ensimmäisten joukossa paikalla Apuyhdistyksessä. Istuin siellä ja katselin, kuinka sisaret tulivat sisään ja asettuivat istumaan. He näyttivät kaikki tarvitsevan oman rivin, eivät vain omaa istuinta. He eivät istuutuneet toistensa viereen eivätkä he istuutuneet minun viereeni. Tunsin olevani kuin saari.” Sisaret, miksi me teemme niin toisillemme?! Sisar jatkoi: ”Sitten sisään tuli Lisa. Hänen ilmeensä kirkastui, kun hän näki minut, ja hän suuntasi suoraan luokseni, istahti viereeni, kietoi kätensä ympärilleni ja halasi minua lämpimästi. On hämmästyttävää, kuinka paljon sellainen pieni ele voi merkitä. Hänen lämpönsä” – ja minä lisäisin, hänen rakkautensa – ”pyyhkäisi pois yksinäisyyteni.”
Pelkään, että me näemme toisinaan Herran rakkauden vain elämämme suurissa tapahtumissa. Meidän täytyy nähdä Herran rakkaus myös pienimmissä asioissa. Älkää aliarvioiko kykyänne välittää Hänen rakkauttaan yksinkertaisin, aidoin elein kuten istuutumalla toisen sisaren viereen ja saamalla hänet tuntemaan itsensä tervetulleeksi.
Tunnetteko te Herran rakkauden omassa elämässänne? Se, kuinka minä tunnen Hänen rakkautensa, voi olla erilaista kuin se, kuinka te koette sen. Tärkeää on oppia ymmärtämään, kuinka te tunnette tuota rakkautta. Ja kun kerran olette tunteneet sitä, olkaa halukkaita osoittamaan sitä muille.
Vierailimme johtokuntana hävityksen kokeneella Meksikonlahdella hurrikaani Katrinan jälkeen. Eräänä iltana takkavalkeaillassa seisoin puhujakorokkeella ja sain tunteen, että jokainen läsnä oleva sisar tarvitsi jonkun, joka kirjaimellisesti lähestyisi ja vahvistaisi häntä. Kokouksen jälkeen sisar Hughes, sisar Pingree ja minä seisoimme kukin eri ovella ja halasimme jokaista sisarta heidän poistuessaan. Halusimme yksinkertaisesti ilmaista rakkautemme heitä kohtaan. Kaikille noille sisarille, jotka tänä iltana kuulevat meitä, haluan sanoa, että me lähdimme kappelistanne tuntien uudistuneemme sen Jumalan rakkauden tähden, jota te osoititte meille. Kiitos siitä, että huolehditte toisistanne – ja meistä kolmesta!
Aamurukouksissani pyydän taivaallista Isää täyttämään minut rakkaudellaan niin, että voin tehdä Hänen työtään suuremmalla sydämellä. Tiedän, että minua on siunattu tämän päivittäisen pyyntöni ansiosta. Meidän Apuyhdistyksen sisarten on pyrittävä tuomaan ilmi Kristuksen rakkautta, Hänen, joka pyrki aina miellyttämään Isäänsä tekemällä Hänen tahtonsa mukaisesti. Sisaret, meidän täytyy kaikin tavoin pyrkiä noudattamaan Hänen suurenmoista esimerkkiään – osoittamaan sellaista rakkautta ajatuksissamme, puheissamme, teoissamme – kaikessa, mitä teemme ja olemme. Emme saa antaa ylpeyden tai turhamaisuuden, itsekkyyden tai omien tavoitteidemme estää meitä kääntymästä muiden puoleen rakkaudessa. Aivan yksinkertaisesti ja syvällisesti: Meidän on ensin annettava Kristuksen rakkauden ympäröidä itsemme. Teemme sen parhaiten ottamalla vastaan Vapahtajan iankaikkisen sovituksen. Sitten voimme laajentaa tuota piiriä käsittämään perheemme ja kaikki muut. Sellainen piiri on varmastikin taivas.
Rakkaat sisareni, Herra siunatkoon teitä niin, että tunnette Hänen rakkautensa päivittäin pitäessänne liittonne, osoittaessanne rakkautta ja vahvistaessanne perheitä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.