Hän luottaa meihin!
Jokainen meistä seisoo jonakin päivänä Herran edessä tekemässä tiliä pappeuden palvelutehtävistämme.
Joitakin vuosia sitten sisar Ellis ja minut kutsuttiin johtamaan São Paulon pohjoista lähetyskenttää Brasiliassa. Kutsu merkitsi sitä, että olisimme poissa kolme vuotta. Perhe- ja työtilanteen huomioon ottaen meistä tuntui, että pitäisimme kotimme ja yrityksemme Houstonissa emmekä myisi niitä.
Kun aloimme tehdä välttämättömiä järjestelyjä, kävi selväksi, että lakimiehemme pitäisi laatia avoin asianajovaltakirja. Se on laillinen asiakirja, joka antaa jollekulle muulle valtuuden tehdä nimissämme mitä tahansa. Henkilö, jolla tämä asiakirja olisi, voisi myydä kotimme ja muun omaisuutemme, lainata rahaa nimissämme, tuhlata rahamme tai jopa myydä liikeyrityksemme. Ajatus siitä, että antaisimme jollekulle niin paljon voimaa ja valtuutta asioihimme, oli pelottava.
Päätimme antaa asianajovaltakirjamme henkilölle, johon luotimme, hyvälle ystävälle ja liikekumppanille, joka käyttikin tuota voimaa ja valtuutta erittäin hyvin. Hän teki niin kuin me olisimme tehneet, jos olisimme olleet paikalla.
Veljet, ajatelkaa, mitä Herra on antanut meille – Hänen voimansa ja valtuutensa! Voiman ja valtuuden toimia Hänen nimessään kaikessa, mikä liittyy Hänen työhönsä!
Tällä pappeuden voimalla ja tarvittaessa niiden valtuutuksella, joilla on asianomaiset avaimet, me voimme tehdä pelastuksen toimituksia Hänen nimessään: kastaa syntien anteeksisaamiseksi, konfirmoida ja antaa Pyhän Hengen, antaa pappeuden ja asettaa muita pappeuden virkoihin sekä suorittaa temppelitoimituksia. Hänen nimessään me voimme palvella Hänen kirkossaan. Hänen nimessään me voimme siunata, toimia kotiopettajina ja jopa parantaa sairaita.
Millaista luottamusta Herra osoittaakaan meihin! Miettikää sitä, veljet. Hän luottaa meihin!
Ennen kuin saimme pappeuden, meitä oli jo valmistettu ja koeteltu. Olimme osoittaneet uskoa Jeesukseen Kristukseen, tehneet parannuksen, ottaneet kasteen ja saaneet Pyhän Hengen lahjan. Pappeusvirkaamme tuomamme kokemuksen määrä vaihteli. Mutta jumalallinen toimintatapa oli sama. Pappeuden avainten haltijat olivat rukoilleet meistä ja puhutelleet meitä. Yksikkömme kirkon jäsenet olivat äänestyksessä hyväksyneet meidät. Meidät asetti henkilö, jolla oli valtuus ja joka oli valtuutettu tekemään sen.
Herra on tarkka pappeudestaan. Hänen voimansa ja valtuutensa käyttäminen on pyhä luottamustehtävä.
Miten hienoa onkaan, että olemme ansainneet Herran luottamuksen! Hän luottaa teihin! Hän luottaa minuun!
Kun me otamme vastaan pappeuden, me teemme sen solmimalla liiton. Liitto on kahdenkeskinen lupaus. Hän lupaa siunata meitä tietyin ehdoin. Me lupaamme täyttää nuo ehdot. Kun teemme niin, Herra pitää aina sanansa ja antaa meille siunauksen. Yleensä Hän antaa meille enemmän kuin mistä sovimme. Hän on hyvin antelias.
Kun me otamme vastaan Melkisedekin pappeuden, me otamme vastaan niin sanotun pappeuden ”valan ja liiton”. Me lupaamme Herralle kaksi asiaa, ja Hän lupaa meille kaksi asiaa. Me lupaamme olla uskollisia, niin että saamme nämä kaksi pappeutta, ja olla uskollisia kutsumuksemme kunniassa pitämisessä. Hän lupaa, että Henki pyhittää meidät. Kun sitten olemme olleet uskollisia kaikessa loppuun asti, Hän lupaa, että ”kaikki, mitä minun Isälläni on, annetaan [meille]” (ks. OL 84:33–41).
Herra siunaa lapsiaan pappeuden palvelutehtäviemme kautta. Auttaakseen meitä onnistumaan niin, että olemme uskollisia pappeuden palvelutehtävissämme, Hän antaa meille ohjeita ja varoituksia. Hän on antanut niitä pyhissä kirjoituksissa, ja Hän opastaa meitä jatkuvasti johtajiemme ja Pyhän Hengen kehotusten kautta.
Pyhissä kirjoituksissa on monia kohtia, joissa on ohjeita ja varoituksia pappeudenhaltijoille. Yksi parhaista on Opin ja liittojen luku 121. Noissa muutamissa jakeissa Herra opettaa meille, että pappeutta voidaan käyttää vain vanhurskaudessa. Meidän tulee kohdella muita taivutellen, kärsivällisesti ja ystävällisesti. Hän muistuttaa meitä siitä, miten tärkeitä rakkaus ja hyve ovat Pyhän Hengen jatkuvan kumppanuuden saamiseksi.
Tuossa luvussa meitä varoitetaan myös asenteista ja toimista, jotka saavat meidät menettämään pappeuden voiman. Jos me pyrimme saamaan ihmisten kunnianosoituksia, yritämme peitellä syntejämme, tyydyttää ylpeyttämme tai turhamaista kunnianhimoamme tai pyrimme hallitsemaan muita, me menetämme pappeuden voiman (ks. jakeet 35–37). Siitä lähtien me harjoittaisimme pappisvaltaa. Olisimme lähteneet Jumalan palveluksesta ja asettuisimme Saatanan palvelukseen.
Pappeudenhaltijoiden on hyvä tutkia Opin ja liittojen lukua 121 säännöllisesti yhä uudestaan. On helppo ymmärtää, miksi nykyajan profeettamme ovat tähdentäneet sitä, että meidän tulee säilyttää kelvollisuutemme, ja ovat antaneet meille Nuorten voimaksi -vihkosen avuksemme oppaaksi.
Yksi syy siihen, miksi meidän on säilytettävä kelvollisuutemme, on se, ettemme koskaan tiedä, milloin meidät kutsutaan käyttämään pappeutta.
Kun poikamme Matthew oli viisivuotias, hän putosi lähellämme sijaitsevan uima-altaan korkealta ponnahduslaudalta. Hän löi päänsä sementtitasanteeseen ja sai kallonmurtuman ja aivotärähdyksen. Hänet kiidätettiin pelastushelikopterilla Houstoniin sairaalaan saamaan ensiapua. Minä tarvitsin pappeuden apua heti. Kotiopettajamme ja pappeusjohtajamme olivat sillä hetkellä sekä kelvollisia että valmistautuneita. He auttoivat antamaan Matthew’lle siunauksen, ja hän toipui täysin.
Meidän täytyy olla valmiina koska tahansa. Kuten partiossa sanomme: ”Ole valmis.”
Varmastikin haluamme välttää pappisvaltaa. Mutta apostoli Paavali varoitti meitä toisesta vaarasta. Hän varoitti, että meidän päivinämme on niitä, jotka ”ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman” (2. Tim. 3:5).
Kuinka me pappeudenhaltijoina voimme olla ulkonaisesti hurskaita mutta kieltää uskon voiman? Voisiko se olla sitä, että meillä on pappeus mutta me emme käytä sitä? Käymme kotiopetusperheidemme luona mutta emme opeta heitä? Rukoilemme jonkun puolesta toimitusta tai asettamista suorittaessamme mutta emme siunaa häntä? Pyrimme tekemään Herran työtä parhaamme mukaan ottamatta ensin selville, mikä on Hänen tahtonsa ja tapansa, ja toimimatta sen mukaan?
Muistakaa neuvo, jonka Herra antoi meille Nefin kautta, ettei meidän ”pidä tehdä Herralle mitään, [ellemme] ensiksi rukoile” (2. Nefi 32:9).
Vuosia sitten minut kutsuttiin palvelemaan neuvonantajana Houstonin pohjoisen vaarnan johtokunnassa Texasissa. Tutkin vertausta talenteista. Muistatte kertomuksen. Miehen täytyi lähteä matkoille, joten hän uskoi omaisuutensa palvelijoilleen. Yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle kaksi, ja viimeinen sai yhden. Palattuaan hän pyysi selontekoa.
Sitä palvelijaa, joka oli saanut viisi ja palautti kymmenen, sekä sitä, joka oli saanut kaksi ja palautti neljä, sanottiin hyviksi ja uskollisiksi palvelijoiksi. Mutta huomioni kiinnittyi palvelijaan, joka sai yhden, joka piti siitä huolen ja palautti sen turvallisesti isännälleen. Yllätyin isännän vastauksesta: ”Sinä kelvoton ja laiska palvelija! – – Ottakaa pois hänen talenttinsa ja – – heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen.” (Ks. Matt. 25:14–30.)
Se vaikutti tylyltä reaktiolta ihmisen kohdalla, joka näytti vain yrittävän pitää huolta siitä, mitä hänelle oli annettu. Mutta Henki opetti minulle tämän totuuden – Herra odottaa muutosta! Tiesin sillä hetkellä, että jokainen meistä seisoo jonakin päivänä Herran edessä tekemässä tiliä pappeuden palvelutehtävistämme ja taloudenhoidostamme. Saimmeko me aikaan muutosta? Minun tapauksessani oliko Houstonin pohjoinen vaarna Texasissa parempi, kun minut vapautettiin, kuin silloin kun minut kutsuttiin?
Onneksi Herra opettaa meille, kuinka saada aikaan tuloksia, kuinka saada aikaan muutosta. ”Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää” (Joh. 15:5). Jos me käytämme pappeuttamme Hänen tavallaan, seuraamalla ohjeita, joita saamme Hänen palvelijoiltaan ja Hänen Hengeltään, me olemme hyviä ja uskollisia palvelijoita!
Rakkaat pappeusveljeni, Herra Jeesus Kristus, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme, elää! Hän tuntee meidät. Hän rakastaa meitä. Hän osoitti luottamuksensa meihin antamalla meille pappeutensa voiman ja valtuuden. Tästä totuudesta todistan. Rukoukseni on, että käyttäisimme Hänen voimaansa ja valtuuttaan tehdäksemme Hänen tahtonsa Hänen tavallaan.
Kuullessamme presidentti Hinckleyn, presidentti Monsonin ja presidentti Faustin puhuvan lausun henkilökohtaisen todistukseni, että jokainen heistä on profeetta, näkijä ja ilmoituksensaaja. Olen innokas kuulemaan heidän neuvojaan. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.