Hengellisiä ravintoaineita
Meidän täytyy lisätä hengellisiä ravintoaineitamme – niitä, jotka tieto evankeliumin täyteydestä ja pyhän pappeuden voimista tuo tullessaan.
Isoisälläni oli tapana laiduntaa kesäisin karjaansa vuorten kauniissa, rehevissä ja syvissä laaksoissa kaupunkimme itäpuolella Keski-Utahissa. Karja kuitenkin kaipasi ja tarvitsi lisäravintoaineita, joita se sai nuolemalla vuorisuolaa. Vuorisuola oli peräisin suolakaivoksesta jonkin matkan päästä. Isoisä kävi täydentämässä suolaa nuolupaikkoihin asettaen kuormasatulan tukevan hevosen selkään ja täyttäen kuormasatulan vuorisuolalla. Kutsuin kuormahevosta syystäkin Slowpokeksi eli Kuhnuriksi. Isoisä nosti minut ja vuorisuolaa täynnä olevan satulan Slowpoken selkään. Hän antoi minulle ohjakset, jotta voin ohjata hevosta vuorta ylös isoisän perässä, joka ratsasti omalla hevosellaan.
Hevoseni Slowpoke oli hidas, mutta en hoputtanut sitä, koska se kantoi niin raskasta kuormaa. Ratsastus ylös vuorelle nuolupaikkojen luo ja vuorisuolakuorman purkaminen kuormahevosen selästä vei kokonaisen päivän. Kun päivä lämpeni, hikisiä jalkojani alkoi kirveltää niiden hiertyessä vasten kuormasatulan vuorisuolakokkareita. Iloitsin, kun puroa ylittäessämme saatoin nousta hevosen selästä ja päästä kirvelystä eroon pesemällä ja kuivaamalla jalkani.
Isoisällä oli tapana laulaa suurimman osan päivää. Enimmäkseen hän lauloi Siionin lauluja. Mutta yksi hänen laulamansa laulu, joka teki minuun suuren vaikutuksen, oli ”Näytä minulle toverisi, niin kerron, millainen olet”. Näin jälkeenpäin ajatellen suolan vieminen vuoristolaaksoon oli miellyttävä kokemus, ja samalla vuorisuolan lisäravintoaineet vahvistivat karjaa.
Ravintoaineesta saa ravintoa, joka edistää kasvua ja paranemista sekä eläimissä että ihmisissä. Isoisän karja kaipasi vuorisuolan ravintoaineita, mutta ihmiset tarvitsevat jotakin enemmän. He tarvitsevat hengellistä täydennystä, koska ”onhan henki enemmän kuin ruoka”1 ja ”henki ihmiset tekee viisaiksi, ja Kaikkivaltiaan henkäys antaa heille ymmärrystä”2. Ihmisen henki tarvitsee rakkautta. Se tarvitsee myös ”vahvistusta – – uskonopista ja oikeasta opetuksesta”3.
Hengellinen ravinto valmistaa meitä kasteelle. Tähän valmistautumiseen kuuluu se, että nöyrrymme Jumalan edessä, että meillä on särkynyt sydän ja murtunut mieli, että teemme parannuksen kaikista synneistämme, että tahdomme ottaa päällemme Jeesuksen Kristuksen nimen ja osoitamme teoillamme, että olemme saaneet Kristuksen Hengen.4
Tärkein hengellinen ravintoaineemme on todistus siitä, että Jumala on meidän iankaikkinen Isämme, että Jeesus on meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme ja että Pyhä Henki on meidän Puolustajamme. Tämän todistuksen meille vahvistaa Pyhän Hengen lahja. Tästä todistuksesta me saamme hengellisiä ravintoaineita, jotka vahvistavat uskoa ja luottamusta Jumalaan ja tuovat taivaan siunaukset. Saamme hengellisiä ravintoaineita eri lähteistä, mutta rajallisen ajan vuoksi haluaisin mainita vain kolme.
Muutama vuosi sitten eräs nuorukainen, joka aloitti viimeisen vuotensa lukiossa, päätti ravita itseään tutkimalla pyhiä kirjoituksia puoli tuntia joka päivä. Kun hän alkoi lukea Uutta testamenttia, hän osui kompastuskiveen. Hän ei tuntenut kohoavansa odottamiinsa hengellisiin korkeuksiin, eikä hän saanut mitään oivalluksia. Niinpä hän kysyi itseltään: ”Mitä teen väärin?” Sitten hänen mieleensä tuli koulussa sattunut tapaus. Hän ja hänen ystävänsä olivat kertoneet vitsejä, joista osa ei ollut kovinkaan huvittavia vaan suorastaan hävyttömiä. Hän ei ollut vain nauranut mukana vaan oli jopa lisäillyt joitakin omia huonoa makua osoittavia kommenttejaan. Juuri kun hän ajatteli sitä, hänen katseensa osui näihin Matteuksen evankeliumin sanoihin: ”Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili.”5 Hän tiesi, että Henki oli johtanut hänet sinä hetkenä näiden sanojen ääreen. Hän jätti hetkeksi Raamattunsa ja rukoili katuvana.
Vastaus nuorukaisen kysymykseen ”Mitä teen väärin?” oli yksinkertainen. Hän luki pyhiä kirjoituksia, teki niihin merkintöjä ja jopa nautti niistä, mutta hän ei elänyt pyhissä kirjoituksissa annettujen neuvojen mukaan. Kun hän ryhtyi uudelleen lukemaan pyhiä kirjoituksia ja yritti elää Kristuksen esimerkin mukaan, hän huomasi pian, kuinka hänen elämänsä eri alueilla alkoi tapahtua edistystä.6 Sisällyttämällä pyhien kirjoitusten opetukset elämäänsä hän oli lisännyt siihen tärkeän hengellisen ravintoaineen.
Omassa epävarmassa fyysisessä ympäristössämme meidän täytyy lisätä hengellisiä ravintoaineitamme – niitä, jotka tieto evankeliumin täyteydestä ja pyhän pappeuden voimista tuo tullessaan. Kun tällainen tieto täyttää sielumme, me paitsi pääsemme lähemmäksi Jumalaa myös haluamme palvella Häntä ja lähimmäisiämme.
Joitakin vuosia sitten eräs pappien koorumi päätti palveluprojektina kerätä ruokaa hädänalaisille. Jim, yksi papeista, halusi innokkaasti osallistua ja päätti kerätä enemmän ruokaa kuin kukaan toinen. Tuli hetki, jolloin papit tapasivat kappelilla. He lähtivät kaikki matkaan samaan aikaan ja palasivat tiettyyn aikaan myöhemmin illalla. Kaikkien yllätykseksi Jimin ostoskärry oli tyhjä. Hän vaikutti melko vakavalta, ja jotkut pojista pilkkasivat häntä. Nähdessään sen ja tietäen, että Jim oli kiinnostunut autoista, neuvoja sanoi: ”Tule ulos, Jim. Haluan, että vilkaiset autoani. Se aiheuttaa minulle vähän hankaluuksia.”
Kun he menivät ulos, neuvoja kysyi Jimiltä, oliko tämä pahoillaan. Jim sanoi: ”Enpä oikeastaan. Mutta kun lähdin keräämään ruokaa, sain sitä todella paljon. Ostoskärryni oli täysi. Kun olin palaamassa kappelille, poikkesin vielä erään kirkkoon kuulumattoman naisen luona. Hän on eronnut ja asuu seurakuntamme alueella. Koputin oveen ja selitin, mitä olimme tekemässä, ja hän kutsui minut sisään. Hän alkoi etsiä minulle jotakin annettavaa. Hän aukaisi jääkaapin, ja näin, ettei siellä ollut juuri mitään. Komerot olivat tyhjillään. Viimein hän löysi pienen persikkapurkin.
Saatoin tuskin uskoa sitä. Ympärillä juoksenteli paljon pieniä lapsia, jotka tarvitsivat ruokaa, ja hän ojensi minulle sitä persikkapurkkia. Otin sen ja panin ostoskärryyni ja palasin kadulle. Olin kulkenut puoliväliin korttelia, kun tunsin lämmön täyttävän olemukseni ja tiesin vain, että minun oli mentävä takaisin siihen taloon. Annoin hänelle kaiken ruoan.”
Neuvoja sanoi: ”Jim, älä koskaan unohda, miltä sinusta tuntui tänä iltana, koska siitä tässä juuri on kyse.”7 Jim oli maistanut epäitsekkään palvelemisen ravintoainetta.
Monia hengellisiä ravintoaineita saadaan palvelemalla lähetystyössä – olemalla täysin mukana Mestarin työssä. Niitä saa siitä, että auttaa ihmisiä heräämään hengellisesti, jotta he voivat ottaa vastaan evankeliumin. Yli vuosisata sitten, johtaessaan eteläisten osavaltioiden lähetyskenttää, vanhin J. Golden Kimball kutsui vanhimmat koolle. Heidän oli määrä tavata yksinäisessä paikassa metsässä, jotta he voisivat olla rauhassa. Yhdellä vanhimmista oli ongelmia toisen jalkansa kanssa. Se oli kipeä ja turvonnut ainakin kaksi kertaa toisen jalan kokoiseksi. Mutta vanhin halusi ehdottomasti osallistua tähän erityiseen pappeuskokoukseen metsässä. Niinpä kaksi muuta vanhinta kantoi hänet kokouspaikalle.
Vanhin Kimball kysyi lähetyssaarnaajilta: ”Veljet, mitä te saarnaatte?”
He vastasivat: ”Me saarnaamme Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.”
”Kerrotteko te näille ihmisille, että teillä on uskon kautta voima ja valtuus parantaa sairaita?” hän kysyi.
He vastasivat: ”Kyllä.”
”No miksi sitten”, hän jatkoi, ”te ette usko sitä?”
Nuorukainen, jonka jalka oli turvoksissa, korotti äänensä ja sanoi: ”Minä uskon sen.” Kertomus päättyy vanhin Kimballin sanoin seuraavasti: ”[Vanhin] istahti kannolle ja vanhimmat kokoontuivat hänen ympärilleen. Hänet voideltiin, ja minä siunasin hänet, ja hän parani siinä heidän nähtensä. Se oli melkoinen hämmästyksen aihe; ja jokainen muu vanhin, joka oli sairas, siunattiin, ja he kaikki parantuivat. Lähdimme siitä pappeuskokouksesta vanhimpien saatua tehtävänsä, ja siellä vallinnutta iloa ja onnea on mahdoton kuvata.”8 Heidän uskon ravintoainettaan oli täydennetty, ja heidän intonsa lähetystyöhön oli elpynyt.
Hengelliset ravintoaineet, jotka pitävät meidät hengellisesti terveinä, voivat menettää vaikutuksensa ja voimansa, ellemme elä kelvollisina saamaan sitä jumalallista ohjausta, jota tarvitsemme. Vapahtaja on sanonut meille: ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.”9 Meidän täytyy pitää mielemme ja ruumiimme puhtaina kaikenkaltaisista riippuvuuksista ja saastutuksista. Emme koskaan haluaisi syödä pilaantunutta tai saastunutta ruokaa. Samalla valikoivalla tavalla meidän tulee huolehtia siitä, ettemme lue tai katso mitään, mikä ei ole hyvän maun mukaista. Suuri osa elämäämme tulevasta hengen saasteesta tulee Internetistä, tietokonepeleistä, televisio-ohjelmista ja elokuvista, jotka ovat hyvin vihjailevia tai esittelevät havainnollisesti ihmissuvun alhaisempia ominaisuuksia. Koska me elämme sellaisessa ympäristössä, meidän on vahvistettava hengellistä voimaamme.
Enos puhuu siitä, kuinka hänen sielullaan oli nälkä ja hän huusi kaiken päivää ja vielä yölläkin rukouksessa oman sielunsa puolesta.10 Hän kaipasi hengellisiä ravintoaineita, jotka sammuttaisivat hengellisen totuuden janon. Kuten maailman Vapahtaja sanoi samarialaiselle naiselle kaivolla: ”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”11
Olemme tänä iltana kokoontuneet suurena Jumalan pappeudenhaltijoiden joukkona, sekä näkyvillä että näkymättömissä, toivottavasti siksi, että haluamme saada hengellistä ravintoa. Toivon, että meillä olisi aina Herran sanan nälkä ja jano kuulla Hänen palvelijoitaan profeettoja ja että meidät täytettäisiin joka viikko osallistuessamme sakramenttikokouksiimme ja uudistaessamme liittomme.
Te Aaronin pappeuden nuoret miehet, jokaisella teistä on sisimmässänne kaikki iankaikkisen päämääränne välttämättömät osatekijät. Niitä osatekijöitä, joista osa on käyttämättöminä, tulee vahvistaa ja ravita ulkopuolelta. Osa niistä on fyysisiä, osa niistä on hengellisiä. Ihmisen henki kaipaa tietoa iankaikkisesta matkastaan – tietoa siitä, mistä se tuli, miksi se on täällä kuolevaisuudessa ja minne sen täytyy lopulta mennä saadakseen ilon ja onnen ja päästäkseen päämääräänsä. Henkemme ravitseminen hengellisillä ravintoaineilla voi olla ikuista ja seurata meitä iankaikkisuuksiin. Kuten Amulek opetti: ”Sillä samalla hengellä, jonka vallassa ruumiinne on sillä hetkellä, kun te lähdette tästä elämästä, sillä samalla hengellä on voima pitää teidän ruumistanne vallassaan tuossa iankaikkisessa maailmassa.”12
Veljet, me arvostamme teidän omistautumistanne ja vanhurskauttanne. Te hoidatte tehtäviänne koorumeissa, seurakunnissa ja vaarnoissa niin hyvin, että kirkko kasvaa ja koko Jumalan työ menee eteenpäin kautta maailman. Pappeutenne ansiosta te voitte Herran nimessä siunata omaa perhettänne ja muita, joita te mahdollisesti saatte kutsun tai tehtävän siunata. Tämä on sen jumalallisen tehtävän ansiota, jonka Herra on meille antanut, sillä Hän on luvannut: ”Kenet sinä siunaat, minä siunaan.”13
Veljet, toivon, että me olemme uskollisia ja tosia kaikille liitoillemme. Rukoilen, että me voimme olla täysin sitoutuneita kaikissa perhesuhteissamme, etenkin suhteessamme aviopuolisoomme mutta myös vanhempiimme, lapsiimme ja lastenlapsiimme. Kunpa meidän havaittaisiin lausuvan oma todistuksemme tämän työn totuudesta kaikkina elämämme päivinä. Rukoukseni on, että kulkisimme eteenpäin vanhurskaudessa Herran nöyrinä palvelijoina. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.