2010
Sairaiden parantaminen
Toukokuu 2010


Sairaiden parantaminen

Meillä on tämä pappeuden voima, ja meidän kaikkien tulee olla valmiita käyttämään sitä oikein.

Elder Dallin H. Oaks

Näinä maailmanlaajuisen kuohunnan aikoina yhä useammat uskovaiset kääntyvät Herran puoleen saadakseen lohdun ja paranemisen siunauksia. Haluan puhua tälle pappeudenhaltijoiden joukolle sairaiden parantamisesta – lääketieteen, uskon rukousten ja pappeuden siunausten avulla.

I

Myöhempien aikojen pyhät uskovat parhaan saatavilla olevan tieteellisen tietämyksen ja tekniikoiden hyödyntämiseen. Me käytämme ravitsemusta, liikuntaa ja muita keinoja terveyden säilyttämiseksi ja turvaudumme parantamisen ammattilaisten kuten lääkärien ja kirurgien apuun terveyden palauttamiseksi.

Lääketieteen käyttäminen ei ole ristiriidassa uskon rukoustemme ja pappeuden siunauksiin luottamisemme kanssa. Kun joku pyysi pappeuden siunausta, Brigham Youngilla oli tapana kysyä: ”Oletko käyttänyt mitään hoitokeinoja?” Sille, joka vastasi kieltävästi, koska ”toivon veljien panevan kätensä päälleni [ja] minulla on uskoa, että paranen”, presidentti Young vastasi: ”Minun uskoni mukaan se on hyvin ristiriitaista. Jos me olemme sairaana ja pyydämme Herraa parantamaan meidät ja tekemään puolestamme kaiken tarpeellisen, niin sen ymmärryksen mukaan, joka minulla on pelastuksen evankeliumista, voisin aivan yhtä hyvin pyytää Herraa saattamaan vehnäni ja maissini kasvamaan ilman, että kynnän pellot ja kylvän siemenet. Minusta tuntuu johdonmukaiselta käyttää kaikkia parannuskeinoja, joita tietooni tulee, ja sitten pyydän taivaallista Isääni – – pyhittämään nuo parannuskeinot ruumiini parantamiseksi.”1

Tietenkään emme odota, kunnes kaikki muut menetelmät on käytetty, ennen kuin rukoilemme uskossa tai annamme pappeuden parantavia siunauksia. Hätätilanteissa rukoukset ja siunaukset otetaan käyttöön ensin. Useimmiten käytämme kaikkia keinoja samanaikaisesti. Se on niiden pyhien kirjoitusten opetusten mukaista, joissa sanotaan, että meidän tulee rukoilla alati (ks. OL 90:24) ja että kaikki tulee tehdä ”viisaasti ja järjestyksessä”2.

II

Tiedämme, että uskon rukous lausuttuna yksin tai kodeissamme tai jumalanpalveluspaikoissamme voi olla tehokas sairaan parantamiseksi. Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa viitataan uskon voimaan jonkun ihmisen parantamiseksi. Apostoli Jaakob opetti, että meidän tulee rukoilla toistemme puolesta, jotta parantuisimme, ja lisäsi, että ”vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan” (Jaak. 5:16). Kun nainen, joka kosketti Jeesusta, oli parantunut, Herra sanoi hänelle: ”Uskosi on parantanut sinut” (Matt. 9:22).3 Samalla tavoin Mormonin kirjassa opetetaan, että Herra ”toimii voiman kautta ihmislasten uskon mukaan” (Moroni 10:7).

Eräässä äskettäisessä valtakunnalli-sessa tutkimuksessa todettiin, että kymmenestä amerikkalaisesta lähes kahdeksan ”uskoo, että ihmeitä tapahtuu yhä nykyään aivan kuten [niitä tapahtui] entisaikoina”. Kolmasosa tutkimukseen osallistuneista sanoi, että he olivat ”kokeneet tai nähneet parantamisen Jumalan voimalla”4. Monet myöhempien aikojen pyhät ovat kokeneet uskon voiman sairaiden parantamisessa. Kuulemme myös esimerkkejä siitä uskovien ihmisten keskuudessa muissa kirkoissa. Eräs teksasilainen lehtimies kuvaili sellaisen ihmeen. Kun eräällä viisivuotiaalla tytöllä ilmeni hengitysvaikeuksia ja kuumetta, lapsen vanhemmat kiidättivät tytön sairaalaan. Tytön saapuessa sinne hänen munuaisensa ja keuhkonsa olivat lakanneet toimimasta, hänellä oli kuumetta lähes 42 astetta, ja hänen kehonsa punoitti ja oli täynnä punaisia näppylöitä. Lääkäreiden mukaan hän oli kuolemaisillaan toksiseen sokkioireyhtymään, jonka aiheuttajaa ei tiedetty. Kun tieto levisi sukulaisille ja ystäville, Jumalaa pelkäävät ihmiset alkoivat rukoilla tytön puolesta, ja perheen protestanttisessa seurakunnassa Texasin Wacossa pidettiin erityinen rukouskokous. Ihmeenomaisesti tyttö toipui yllättäen kuoleman kielistä ja pääsi sairaalasta vähän yli viikon kuluttua. Tytön isoisä kirjoitti: ”Hän on elävä todiste siitä, että Jumala vastaa rukouksiin ja tekee ihmeitä.”5

Todellakin, kuten Mormonin kirjassa opetetaan, Jumala ”ilmoittaa itsensä kaikille niille, jotka uskovat häneen, Pyhän Hengen voimalla, niin, jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle, tehden voimallisia ihmeitä – – ihmislasten keskuudessa heidän uskonsa mukaisesti” (2. Nefi 26:13).

III

Tämän yleisön kohdalla – aikuisten, joilla on Melkisedekin pappeus, ja nuorten miesten, jotka pian saavat tämän voiman – minä keskityn puheessani parantamisen siunauksiin, joissa käytetään pappeuden voimaa. Meillä on tämä pappeuden voima, ja meidän kaikkien tulee olla valmiita käyttämään sitä oikein. Viime aikoina lisääntyneet luonnonkatastrofit ja taloudelliset haasteet osoittavat, että me tarvitsemme tätä voimaa vielä enemmän tulevaisuudessa kuin menneisyydessä.

Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa opetetaan, että Herran palvelijat ”panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat” (Mark. 16:18).6 Ihmeitä tapahtuu, kun pappeuden valtuutta käytetään sairaiden siunaamiseen. Minä olen kokenut näitä ihmeitä. Poikasena ja aikuisena olen nähnyt yhtä ihmeenomaisia parantumisia kuin ne, joita on merkitty muistiin pyhiin kirjoituksiin, ja niin ovat monet teistäkin.

Pappeuden valtuuden käyttämisessä sairaan siunaamiseen on viisi osaa: 1) voiteleminen, 2) voitelun sinetöiminen, 3) usko, 4) siunauksen sanat ja 5) Herran tahto.

Voiteleminen

Vanhassa testamentissa mainitaan usein öljyllä voiteleminen osana pappeuden valtuudella annettavaa siunausta.7 Voitelun ilmoitettiin olevan jonkin pyhittämiseksi8, ja se voidaan nähdä kenties myös vertauskuvana siunauksista, joita tämän pyhän toimituksen seurauksena vuodatetaan taivaasta.

Uudesta testamentista luemme, että Jeesuksen apostolit ”voitelivat öljyllä sairaita ja paransivat heidät” (Mark. 6:13). Jaakobin kirjeessä opetetaan voitelemisen osuutta yhteydessä muihin pappeuden valtuudella annettavan parantavan siunauksen osatekijöihin:

”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan,

ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille.” (Jaak. 5:14–15.)

Voitelun sinetöiminen

Kun joku on voideltu Melkisedekin pappeuden valtuudella, voitelu sinetöidään tuolla samalla valtuudella. Jonkin sinetöiminen tarkoittaa sen vahvistamista, sen tekemistä sitovaksi aiottuun tarkoitukseen. Kun vanhimmat voitelevat sairaan henkilön ja sinetöivät voitelun, he avaavat taivaan ikkunat, niin että Herra voi vuodattaa tahtonsa mukaisen siunauksen sairaalle.

Presidentti Brigham Young on opettanut: ”Pannessani käteni sairaiden päälle odotan Jumalan parantavan voiman ja vaikutuksen virtaavan lävitseni potilaaseen ja sairauden väistyvän. – – Kun me olemme valmiit, kun olemme valittuja astioita Herran edessä, voi Kaikkivaltiaasta lähtevä voimavirta kulkea voitelua ja siunausta toimittavan veljen ruumiin lävitse potilaan ruumiiseen, ja sairaat paranevat.”9

Vaikka tiedämmekin monia tapauksia, joissa pappeuden valtuudella siunatut henkilöt ovat parantuneet, puhumme näistä parantumisista harvoin julkisissa kokouksissa, koska nykyajan ilmoitus varoittaa meitä ylpeilemästä näistä asioista ja puhumasta ”niistä maailman edessä; sillä nämä asiat on annettu teille teidän hyödyksenne ja pelastukseksenne” (OL 84:73).

Usko

Usko on välttämätöntä taivaan voimilla parantamiseksi. Mormonin kirjassa jopa opetetaan, että ”ellei ihmislasten keskuudessa ole uskoa, Jumala ei voi tehdä mitään ihmettä heidän keskuudessaan” (Et. 12:12).10 Merkittävässä puheessaan sairaiden siunaamisesta presidentti Spencer W. Kimball sanoi: ”Uskon merkitystä ei aina oteta kylliksi huomioon. Sairas ja hänen perheensä tuntuvat usein luottavan kokonaan pappeuden voimaan ja terveeksitekemisen lahjaan, jonka he toivovat siunauksen antavilla veljillä olevan, kun suurempi vastuu on sen sijaan sillä, joka siunataan. – – Ihmisen oma usko on sittenkin tärkein asia, jos hän on tajuissaan ja pystyy vastaamaan itsestään. Mestari toisti niin usein lauseen ’uskosi on parantanut sinut’ [Matt. 9:22], että siitä tuli lähes kertosäe.”11

Presidentti Kimball totesi jopa, että ”voitelun ja siunauksen pyytäminen liian usein voi olla merkki uskon puutteesta tai siitä, että sairas haluaa siirtää vastuun oman uskonsa vahvistamisesta vanhimmille”. Hän kertoi eräästä uskollisesta sisaresta, joka sai pappeuden siunauksen. Kun sisarelta kysyttiin seuraavana päivänä, haluaako hän, että hänet siunataan uudelleen, hän vastasi: ”En, minut on jo voideltu ja siunattu. Toimitus on suoritettu. Minun asiani on nyt saada uskollani siunaukseni toteutumaan.”12

Siunauksen sanat

Yksi osa pappeuden siunausta on siunauksen sanat, jotka vanhin lausuu sen jälkeen kun hän on sinetöinyt voitelun. Nämä sanat voivat olla hyvin tärkeitä, mutta niiden sisältö ei ole oleellinen eikä niitä tallenneta kirkon aikakirjoihin. Joissakin pappeuden siunauksissa – kuten patriarkallisessa siunauksessa – lausutut sanat ovat siunauksen ydin. Parantamisen siunauksessa kuitenkin siunauksen muut osat – voiteleminen, sinetöiminen, usko ja Herran tahto – ovat olennaiset osatekijät.

Ihannetapauksessa vanhin, joka toimituksen suorittaa, on niin sopusoinnussa Herran Hengen kanssa, että hän tietää Herran tahdon ja ilmoittaa sen siunauksen sanoissa. Brigham Young on opettanut pappeudenhaltijoita: ”Teidän etuoikeutenanne ja velvollisuutenanne on elää niin, että tiedätte, milloin teille puhutaan Herran sanaa ja milloin teille ilmoitetaan Herran mieli.”13 Kun niin tapahtuu, lausuttu siunaus täyttyy kirjaimellisesti ja ihmeenomaisesti. Joissakin parhaissa tilanteissa olen kokenut tuota innoituksen varmuutta parantamisen siunauksessa ja olen tiennyt, että se, mitä sanoin, oli Herran tahto. Kuten useimmat parantamisen siunauksia antaneet, minä olen kuitenkin usein kokenut epävarmuutta siitä, mitä minun pitäisi sanoa. Monista eri syistä jokaisen vanhimman herkkyys Hengen kuiskauksille vaihtelee. Jokaiseen siunausta antavaan vanhimpaan vaikuttaa se, mitä hän haluaa sairaalle henkilölle. Kukin näistä ja muista kuolevaisuuden puutteellisuuksista voi vaikuttaa lausumiimme sanoihin.

Onneksi parantavaa siunausta annettaessa lausutut sanat eivät ole oleellisia siunauksen parantavalle vaikutukselle. Jos uskoa on riittävästi ja jos se on Herran tahto, sairas paranee tai häntä siunataan, lausuipa toimituksen suorittaja nuo sanat tai ei. Sitä vastoin jos toimituksen suorittaja antaa periksi henkilökohtaiselle toiveelle tai kokemattomuudelle ja antaa käskyjä tai lausuu siunauksen sanoja ylittäen sen, mitä Herra päättää antaa henkilön uskon mukaan, nuo sanat eivät toteudu. Siksi, veljet, yhdenkään vanhimman ei pidä koskaan epäröidä osallistumista parantavan siunauksen antamiseen pelosta, ettei hän tiedä, mitä sanoisi. Parantavassa siunauksessa lausutut sanat voivat vahvistaa ja elähdyttää niiden uskoa, jotka ne kuulevat, mutta siunauksen vaikutus riippuu uskosta ja Herran tahdosta, ei niistä sanoista, jotka siunauksen antava vanhin lausuu.

Herran tahto

Nuoret miehet ja vanhemmat miehet, kiinnitättehän erityistä huomiota siihen, mitä nyt sanon. Kun me käytämme Jumalan pappeuden kiistatonta voimaa ja kun me vaalimme Hänen lupaustaan, että Hän kuulee uskon rukouksen ja vastaa siihen, meidän täytyy aina muistaa, etteivät usko ja pappeuden parantava voima voi tuottaa tulosta, joka on vastoin Hänen tahtoaan, jonka pappeus on. Tätä periaatetta opetetaan ilmoituksessa, jossa annetaan ohje, että kirkon vanhimpien tulee panna kätensä sairaiden pään päälle. Herran lupaus, että ”se, jolla on uskoa minuun tullakseen terveeksi ja jota ei ole määrätty kuolemaan, tulee terveeksi” (OL 42:48, kursivointi lisätty). Samoin toisessa nykyajan ilmoituksessa Herra julistaa, että kun joku ”pyytää Jumalan tahdon mukaan, – – tapahtuu niin kuin hän pyytää” (OL 46:30).14

Kaikesta tästä opimme, etteivät edes Herran palvelijat, jotka käyttävät Hänen jumalallista voimaansa tilanteessa, jossa on riittävästi uskoa tulla terveeksi, voi antaa pappeuden siunausta, joka saa henkilön parantumaan, jos tuo parantuminen ei ole Herran tahto.

Jumalan lapsina, tietoisina Hänen suuresta rakkaudestaan ja siitä, että Hän tietää parhaiten, mikä on parasta iankaikkiselle hyvinvoinnillemme, me luotamme Häneen. Evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja usko tarkoittaa luottamusta. Tunsin tuota luottamusta puheessa, jonka serkkuni piti vakavaan sairauteen kuolleen teini-ikäisen tytön hautajaisissa. Hän lausui nämä sanat, jotka ensin hämmästyttivät minua ja sitten rakensivat minua: ”Minä tiedän, että oli Herran tahto, että hän kuolee. Hän sai hyvää sairaanhoitoa. Hänelle annettiin pappeuden siunauksia. Hänen nimensä oli rukousluettelossa temppelissä. Hänen tervehtymisensä puolesta lausuttiin satoja rukouksia. Ja minä tiedän, että tässä perheessä on niin paljon uskoa, että hän olisi parantunut, ellei Herran tahto olisi ollut ottaa häntä tässä vaiheessa kotiin.” Tunsin tuon saman luottamuksen erään toisen hienon teini-ikäisen tytön isän sanoissa tytön kuoltua syöpään. Hän julisti: ”Perheemme uskoo Jeesukseen Kristukseen, eikä se riipu lopputuloksesta.” Nuo opetukset kuulostavat minusta tosilta. Me teemme kaiken voitavamme rakkaan ihmisen parantumiseksi ja sitten luotamme lopputuloksen suhteen Herraan.

Todistan Jumalan pappeuden voimasta, uskon rukouksen voimasta ja näiden periaatteiden totuudellisuudesta. Ennen kaikkea todistan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, jonka palvelijoita me olemme, jonka ylösnousemus antaa meille varmuuden kuolemattomuudesta ja jonka sovitus antaa meille mahdollisuuden iankaikkiseen elämään, suurimpaan kaikista Jumalan lahjoista. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Viitteet

  1. Lainattuna julkaisussa Evankeliumi ja tuottoisa elämä, oppilaan kirja, uskonto 150, 2004, s. 63.

  2. Ks. Moosia 4:27.

  3. Ks. myös Mark. 10:46–52; Luuk. 18:35–43.

  4. U.S. Religious Landscape Survey: Religious Beliefs and Practices: Diverse and Politically Relevant (The Pew Forum on Religion and Public Life, kesäkuu 2008), s. 34, 54, http://religions.pewforum.org/reports#.

  5. Ks. Steve Blow, ”Sometimes, ’Miracles’ Are Just That”, Dallas Morning News, 30. tammikuuta 2000, s. 31A.

  6. Ks. myös Matt. 9:18; Mark. 5:23; 6:5; 7:32–35; 16:18; Luuk. 4:40; Ap. t. 9:12, 17; 28:8; OL 42:44, 48; 66:9.

  7. Ks. esim. 2. Moos. 28:41; 1. Sam. 10:1; 16:13; 2. Sam. 5:3.

  8. Ks. 3. Moos. 8:10–12.

  9. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 252; ks. myös Russell M. Nelson, ”Eikä turvaisi lihan käsivarteen”, Liahona, maaliskuu 2010, s. 40; Teachings of Gordon B. Hinckley, 1997, s. 474.

  10. Ks. myös 1. Nefi 7:12; OL 35:9.

  11. Ks. ”Presidentti Kimball puhuu sairaan voitelemisesta ja siunaamisesta”, Valkeus, elokuu 1982, s. 43.

  12. ”Presidentti Kimball puhuu sairaan voitelemisesta ja siunaamisesta”, s. 43.

  13. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, s. 68.

  14. Ks. myös 1. Joh. 5:14; Hel. 10:5.