Me puhumme Kristuksesta
Otan Hänen nimensä päälleni
”Muuta nimeä ei ole annettu, jonka kautta pelastus tulee; sen tähden minä tahdon, että te otatte päällenne Kristuksen nimen” (Moosia 5:8).
Kun olin ollut muutaman viikon lähetystyössä, aloin tuntea yksinäisyyttä ja hieman koti-ikävää. Minusta oli hienoa olla lähetyssaarnaaja, mutta työ oli paljon rankempaa kuin olin odottanut. Kaipasin ystäviäni, perhettäni ja kaikkia tuttuja asioita, jotka olin jättänyt taakseni. Erään aamun henkilökohtaisessa opiskelutuokiossa istuin hiljaa käännellen lähetyssaarnaajan nimikylttiäni käsissäni ja ajatellen, kuinka kaipasinkaan tuttuja asioita. Toivoin, että saisin edes kuulla jonkun kutsuvan minua etunimelläni.
Kun katselin nimikylttiäni, huomasin, että vaikka etunimeni puuttuikin kyltistä, näin siinä sukunimeni, kirkon nimen ja Vapahtajan nimen. Äkkiä oivalsin jotakin, mikä muutti sekä ajattelutapani että asenteeni. Oivalsin, että lähetyssaarnaajana en ollut edustamassa itseäni. Sen sijaan palvelin edustaakseni perhettäni kotona, ja mikä tärkeintä, edustin Vapahtajaani ja Hänen kirkkoaan. Panin nimikyltin paidantaskuuni aivan sydämeni päälle. Kun tein niin, lupasin Vapahtajalleni, että antaisin Hänelle kokonaisvaltaisemmin paikan sydämessäni ja mielessäni.
Sen aamun jälkeen en kaivannut etunimeni kuulemista. Siitä lähtien työskentelin ja palvelin parhaani mukaan kantaen joka päivä ylpeänä nimikylttiäni. Niinä hetkinä, kun aloin tuntea lannistuvani, katsoin nimikylttiäni, ja se muistutti minua vastuustani noudattaa Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä.
Pyrin ottamaan Hänen nimensä päälleni täydellisemmin ja tulemaan enemmän Hänen kaltaisekseen. Kun tein niin, tunsin suurempaa rakkautta tovereitani kohtaan ja niitä kohtaan, joita palvelin, todistukseni vahvistui ja koin iloa lähetystyössä. Aloin unohtaa itseni ja keskittyä palvelemaan Herraa.
Olen ollut nyt kotona lähetystyöni jälkeen useita vuosia, mutta minulla on edelleen tilaisuus ottaa Vapahtajan nimi päälleni. Itse asiassa me kaikki kirkon jäsenet lupaamme ottaa päällemme Kristuksen nimen joka lepopäivä, kun nautimme sakramentin. Niin tehdessämme me lupaamme edustaa Vapahtajaamme parhaalla mahdollisella tavalla ja pyrkiä tulemaan enemmän Hänen kaltaisikseen. Kuningas Benjamin opettikin: ”Minä tahdon, että te otatte päällenne Kristuksen nimen – –. Jokaisen, joka tekee tämän, havaitaan olevan Jumalan oikealla puolella, sillä hän on tunteva sen nimen, jolla häntä kutsutaan; sillä häntä kutsutaan Kristuksen nimellä” (Moosia 5:8–9.) Ottamalla päällemme Hänen nimensä me kukin voimme löytää enemmän tarkoitusta ja iloa maanpäällisissä palvelutehtävissämme.
Vapahtaja aloitti sakramentin toimittamisen apostoliensa kanssa. Hän mursi leivän ja antoi sen heille sanoen: ”’Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.’ Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ’Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’” (Luuk. 22:19–20.)
Walter Ranen teos Minun muistokseni, kirkon historian museon luvalla