Pyysikö Hän tosiaan minulta sitä?
Istuin katsoen epäuskoisena seurakuntamme johtokuntaan kuuluvaa veli Jarmania hänen odottaessaan vastaustani.
Ehkäpä hän oli tarkoittanut sanoa opettaja tai neuvonantaja. Mutta ei. Olin kuullut oikein: hän oli kutsunut minut Apuyhdistyksen johtajaksi pieneen seurakuntaamme.
Istuin hiljaa jonkin aikaa miettien tilannettani. Olin vasta 27-vuotias, enkä ollut koskaan ollut naimisissa. Olin muuttanut äskettäin paikkakunnalle ja olin aloittelemassa uutta työtä toimittajana. Johtajakokemukseni oli rajallinen. Olin palvellut useissa tehtävissä vuosien varrella mutta en koskaan tällaisessa.
Kysyin mielessäni itseltäni, olinko tarpeeksi vanha tai riittävän kokenut tai oliko minulla edes kykyä palvella. Mitä voisin mitenkään tarjota seurakunnan naisille?
Sinä iltana kotiin mentyäni polvistuin rukoukseen ja pyysin taivaalliselta Isältä ohjausta. Kun olin lopettanut rukouksen, tunsin heti innoitusta katsoa patriarkallista siunaustani. Luin tämän lauseen: ”Sinun tulee tehdä sitä työtä, jonka sait tehtäväksesi nyt tehdä, vaikka oletkin nuori.”
Kun luin nuo sanat, ymmärsin, ettei kyse ollut aviosäädystäni, iästäni tai siitä, mitä voisin tehdä. Kyse oli siitä, mitä Herra tarvitsi minun tekevän. Otin tehtävän vastaan.
Tehtäväni ansiosta kykenin auttamaan ihmisiä erilaisista taustoistamme huolimatta. Eritoten yksi nainen, jota Jumala johdatti minut palvelemaan, oli alle 30-vuotias yksinhuoltajaäiti, jolla oli kaksi lasta. Melko pian ymmärsin, että hänen elämäntapansa oli erilainen kuin minun. En oikein tiennyt, kuinka olla hänen ystävänsä, mutta ajan kuluessa välillemme kehittyi ystävyys.
Erään toisen kerran tapasin vähemmän aktiivisen naisen. Muistan, että kun menin hänen kotiinsa ensimmäisen kerran lähetyssaarnaajien kanssa, tiesin, että hänellä on todistus. Hän tarvitsi vain vähän ”sytykettä” avuksi, jotta se palaisi kirkkaammin. Kun istuimme hänen olohuoneessaan ja kuuntelimme häntä, Henki oli vahva ja kehotti meitä todistamaan Jeesuksen Kristuksen sovituksesta.
Seuraavina kuukausina hän kävi silloin tällöin kirkossa. Mutta Henki johdatti minua jatkuvasti todistamaan hänelle. Nyt hän on aktiivinen ja palvelee seurakunnassa.
Nuo olivat joitakin kohokohtia tehtävässä, mutta haasteet olivat lukuisia. Oli vaikeaa saada tunne, että tein riittävästi, löytää tasapaino kirkon ja työn välillä ja päästä eroon riittämättömyyden tunteista.
Lopulta oivalsin, että suuri osa siitä, mitä kykenin tekemään, tapahtui Hengen välityksellä. Minut on sittemmin vapautettu tuosta tehtävästä ja olen muuttanut pois tuosta kaupungista. Mutta olen usein miettinyt sitä, kuinka tuo tehtävä vaikutti sisariin – ja minuun. Sen myötä opin tietämään, että minulla, nuorella naimattomalla sisarella, oli jotakin annettavaa muille, kun kasvoimme yhdessä evankeliumissa. Vaikka tunsin olevani epäpätevä tehtävään, tein lujasti töitä hoitaakseni sen hyvin. Ja kun tein niin, tunsin Jumalan käden ohjaavan minua ja tekevän minut kelvolliseksi Hänen työhönsä.
Vaikka me voimme epäillä kykyjämme palvella jossakin kirkon tehtävässä, Herra tuntee meidät. Jos olemme halukkaita palvelemaan, Hän voi tehdä meidät kelvollisiksi työhönsä.
Kuvitus Bryan Beach
Kun otamme vastaan tilaisuuksia palvella, huomaamme presidentti Monsonin lupauksen mukaisesti, että ”jumalallista mielisuosiota saavat osakseen ne, jotka nöyrästi sitä etsivät”.