Laulu ja rukous
Kun Dillon ei tavoittanut korkeaa säveltä, hän kurkotti vielä korkeammalle saadakseen tarvitsemaansa apua.
Dillonilla on kauhea ongelma: hänen suurin lahjansa on myös hänen suurin pelonaiheensa. ”Rakastan laulamista”, 16-vuotias tongalainen sanoo, ”mutta en ihmisten edessä. Alan pelätä liikaa.”
Kuvittele hänen sekavia tunteitaan, kun kirkossa Tongassa ilmoitettiin koelaulutilaisuudesta, jolla haettiin laulajia nauhoittamaan tongankielistä versiota seminaarin Vanhan testamentin ääniraidasta. Hän oli sekä innoissaan että aivan hirveän peloissaan.
Kolme laulua ääniraidalla edellytti mieslaulajaa. Kun Dillon oli laulanut laulun, jota laulamaan hän yritti päästä, tuottaja yllätti hänet pyytämällä häntä laulamaan erään toisen ääniraidan lauluista. Niin hermostunut kuin hän olikin, hän teki sen, ja tuottaja sanoi: ”Löysimme poikamme.”
Dillonin suureksi iloksi – ja tyrmistykseksi – hänelle tarjottiin tilaisuus esittää levyllä kaikki kolme laulua.
Dillonin lahja, Dillonin pelonaihe
Dillon, joka on Ma‘ufangan seurakunnan jäsen Nuku‘alofan vaarnassa Tongassa, menestyy koulussa erinomaisesti. Hän on yksi noin kymmenestä prosentista tongalaisia oppilaita, jotka valittiin käymään valtion koulua. Hän nauttii myös seminaarista. ”Hän herättää meidät varhain, jotta hän pääsee seminaariin”, kertoo hänen äitinsä Malenita Mahe.
Mutta laulamista Dillon rakastaa – vaikka hänen perheensä ei edes tiennyt, että hän osaa laulaa, ennen kuin häntä yhtenä vuonna pyydettiin laulamaan yksin eräässä Alkeisyhdistyksen ohjelmassa.
”Dillon on aina ollut ujo”, hänen äitinsä sanoo.
Dillon lauloi niin hyvin Alkeisyhdistyksen ohjelmassa, että häntä pyydettiin laulamaan eräässä Nuku‘alofan vaarnakonferenssissa. Sen jälkeen hän oli koukussa.
Hän sanoi äidilleen: ”Jonakin päivänä aion käyttää lahjaani Jumalan hyväksi.” Kun hänet oli valittu laulamaan ääniraidalla, hän sanoi äidilleen: ”Äiti, minä käytin lahjaani.”
Dillonin isoveli Sione kertoo, että hän yrittää kannustaa Dillonia laulamaan. ”Olisi hienoa, jos minulla olisi sellainen lahja kuin hänellä”, Sione sanoo. ”Kaikki haluavat hänen käyttävän sitä.”
”Pidän siitä, kun hän laulaa”, sanoo Dillonin sisko Pea.
”Minä haluan jonakin päivänä laulaa niin kuin hän”, sanoo Dillonin 9-vuotias veli Paula.
Dillon on kiitollinen perheensä tuesta. ”Rakastan perhettäni”, hän sanoo. ”Olen varma, että heidän avullaan voin tehdä heikkoudestani vahvuuden.”
Kurotus korkeammalle
Kun Dillon teki töitä ääniryhmän kanssa laulujen äänittämiseksi, hänellä oli vaikeuksia yhden nuotin kohdalla. ”En päässyt niin korkealle”, hän sanoo. ”Harjoittelimme tuntikausia.”
Viimein sinä iltana hän lähti uupuneena ja lannistuneena kotiin tietäen, että seuraavana aamuna hänen olisi äänitettävä laulu.
”Menin suoraan huoneeseeni ja rukoilin taivaallista Isääni auttamaan minua”, hän sanoo.
Hän ei kyennyt ajattelemaan muuta kuin sitä, miten tärkeä ääniraita olisi 50 000 kirkon jäsenelle Tongassa sekä tuhansille muille, jotka eri puolilla maailmaa puhuvat tongaa.
”Se oli yksi elämäni pisimmistä öistä”, hän sanoo.
Rukouksen ja vähäisen unen täyttämän pitkän yön jälkeen Dillon käveli äänitysstudioon ja pystyi laulamaan tuon sävelen.
”Halleluja”, hän muistaa sanoneensa. ”Olin onnellinen.”
Älä pelkää
Yksi Dillonin lempikohdista pyhissä kirjoituksissa on Joos. 1:9: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”
Dillon pani tuon lupauksen koetteelle ja oppi, että se piti paikkansa. ”Yritin parhaani. Annoin lauluille parhaan itsestäni ja sydämeni, jotta kuulijat voivat tuntea Hengen.”
Oppiessaan hallitsemaan pelkonsa ja käyttämään kykyjään Dillon ymmärtää saaneensa paljon apua – ei vain perheeltään vaan myös taivaalliselta Isältään.
”Minä tiedän”, hän sanoo, ”että Jumala vastasi rukouksiini.”
Valokuva Adam C. Olson; tausta © PhotoSpin