Kadotettua ja löydettyä
Kadottaminen on helppoa, jos päivittäiset päätöksemme eivät ole yhteydessä iankaikkiseen määränpäähämme.
Vähän ennen 30-vuotispäiväänsä Roberta Tuilimu tajusi, ettei hän ollut onnellinen. Hänellä oli kolme kaunista lasta ja hän rakasti lasten isää Daniel Nepiaa, mutta Roberta ja Daniel eivät olleet naimisissa. Daniel ei ollut kirkon jäsen, ja oli kulunut kauan siitä, kun Roberta oli käynyt säännöllisesti kirkossa.
Hän oli kaukana temppeliavioliitosta, josta hän oli aina haaveillut ollessaan nuori tyttö, joka kävi joka viikko vanhempiensa kanssa kirkossa Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Mutta selän kääntäminen iankaikkisille tavoitteille ei ollut kertapäätös. Se oli ollut hidasta kääntymistä, jota hänen tekemänsä pienet päivittäiset päätökset vähitellen täydensivät.
Ristiriitaan vieviä päätöksiä
Robertan kohdalla yksi päätös nousee ylitse muiden hetkenä, jolloin hän astui ensi kertaa sivuun evankeliumin polulta, vaikka monet muut valinnat olivat todennäköisesti tuoneet hänet siihen pisteeseen. Teini-ikäisenä Roberta jätti muutaman viikon ajan kirkossa käymisen väliin tehdäkseen läksyjä. ”On kiinnostavaa, että se voi alkaa jostakin, joka vaikutti silloin niin vähäiseltä”, hän sanoo.
Kun hän oli jättänyt muutaman viikon väliin, hänen oli paljon helpompaa taas seuraavalla viikolla olla lähtemättä. Viikot, jolloin hän kävi vain satunnaisesti, vaihtuivat kuukausiksi. Kun hän oli täyttänyt 18, hänen ystävänsä taivuttelivat hänet lähtemään myöhään lauantai-iltaisin juhlimaan, minkä vuoksi oli entistä vaikeampaa lähteä kirkkoon sunnuntaisin. Juhliminen johti hänet myös aloittamaan alkoholin käytön.
”Tiesin, ettei se ollut oikein, mutta luulin, että voisin lopettaa heti, jos haluaisin”, hän sanoo. ”Yritin puolustella päätöksiäni.”
Hän eli elämää, joka oli ristiriidassa temppeliin pääsemisen kanssa, mutta silti tavattuaan Danielin hän vei tämän katsomaan Hamiltonin temppeliä ja kertoi haluavansa solmia avioliiton siellä.
”Tiesin, että sinne minä halusin mennä”, hän sanoo. Mutta jokainen huono päätös näytti tekevän seuraavasta huonosta päätöksestä helpomman – ja johti häntä yhä kauemmas hänen kaipaamastaan määränpäästä. Pian Roberta ja Daniel asuivat yhdessä.
”Se, mitä halusin – minkä tiesin oikeaksi – ja tekemäni päätökset olivat ristiriidassa keskenään”, hän sanoo. ”Olin nykyhetkessä. En yhdistänyt senhetkisiä päätöksiä siihen, mihin ne minut johtaisivat.”
Herra etsii kadonneita
Niin kaukana kuin Roberta olikin sieltä, minne oli aikonut mennä, Herralta hän ei ollut kadoksissa. Vaikka Daniel ja Roberta eivät sitä tuolloin tajunneetkaan, Hyvä Paimen, joka tuli etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut (ks. Luuk. 19:10), oli etsinyt heitä koko ajan.
Henki oli tehnyt työtään Danielissa, kuten silloin kun Roberta oli vienyt hänet katsomaan temppeliä ja kun Robertan isä oli siunannut heidän lapsensa. Vaikka he olivat muuttaneetkin muutaman kerran, niin joka kerta muuttaessaan he törmäsivät lähetyssaarnaajiin – ja toisinaan tutkivatkin evankeliumia näiden kanssa.
Sitten muutettuaan jälleen vuonna 2006 he tapasivat sattumalta vanhoja koulutovereita, Dan ja Lisa Nathanin, jotka olivat aktiivisia kirkon jäseniä. Daniel ja Roberta olivat juuri muuttaneet Nathanien seurakunnan alueelle.
Kolmen viikon ajan Roberta lykkäsi Lisan kehotuksia lähteä tämän kanssa kirkkoon. ”En halunnut joutua selittelemään tilannettani”, hän sanoo. ”Mutta tulin siihen tulokseen, että halusin lapseni Alkeisyhdistykseen.”
Pian Daniel ja Roberta tapasivat jälleen lähetyssaarnaajia. Daniel alkoi käydä kirkossa, jossa hyvällä Evankeliumin periaatteet -luokan opettajalla oli häneen suuri vaikutus. Kotikäyntiopettajat kävivät joka kuukausi. Eräässä erityisessä hartaustilaisuudessa pari tapasi jopa vanhin David A. Bednarin, joka kuuluu kahdentoista apostolin koorumiin.
Roberta näkee heidän kokemuksissaan todisteen, että taivaallinen Isä oli valmistanut ”koko joukon hyviä ihmisiä auttamaan meitä”.
Mieti teitäsi
Erilaisten kokemusten ja ihmisten avulla taivaallinen Isä oli tarjonnut Danielille ja Robertalle tilaisuuksia miettiä teitään – katsoa, miten heidän oli käynyt (ks. Hagg. 1:7). Mutta heidän oli annettava tiensä Herran haltuun (ks. Ps. 37:5), ennen kuin he voivat lainkaan edistyä.
”Tiesin, etteivät minun tieni olleet olleet Hänen teitään”, Roberta sanoo (ks. Jes. 55:8–9), ”mutta en ollut tiennyt, kuinka yhdistäisin ne kaksi.”
Käännekohta oli se, kun lähetyssaarnaajat pyysivät Danielia ja Robertaa päättämään, minne he halusivat hengellisessä mielessä kulkea ja mitä heidän piti tehdä päästäkseen sinne.
”Kun päätimme lopulta, että se, mitä halusimme, oli olla siellä, minne Hänen tiensä johtaa”, Roberta sanoo, ”aloimme katsoa, mitä vaatisi Hänen tiensä seuraaminen sinne.”
Seuraavina kuukausina Roberta teki parhaansa kääntääkseen selkänsä menneisyyden huonoille päätöksilleen ja palatakseen polulle, jolta hän oli lähtenyt yli vuosikymmen aiemmin. Aivan kuten hänen kääntymisensä evankeliumin polulta teini-ikäisenä oli alkanut pienistä päätöksistä, hänen paluunsa polulle alkoi näennäisen pienten asioiden tekemisellä joka päivä.
”Kun aloin tehdä perusasioita joka päivä – omat ja perherukoukset, pyhien kirjoitusten lukeminen, lasten vieminen kirkkoon, muiden auttaminen silloin kun voin – saatoin tuntea taivaallisen Isän pitävän meistä huolta ja kuulevan rukouksemme”, Roberta sanoo. ”Perheemme oli onnellisempi.”
Nuo pienet päätökset auttoivat vahvistamaan Danielia ja Robertaa, kun oli aika tehdä suuria päätöksiä. He päättivät mennä naimisiin. Sitten, lähes vuosi sen jälkeen kun Daniel ja Roberta olivat alkaneet tavata lähetyssaarnaajia, heidän halunsa olla yhdessä perheenä ikuisesti johti Danielin kasteelle.
Viimein, yritettyään kahden vuoden ajan yhdistää sen, mitä he tekivät joka päivä, siihen, mitä he halusivat tulevaisuudessa, Daniel ja Roberta sinetöitiin temppelissä – ja näin Robertan lapsuuden unelma toteutui.
Elä tänään iankaikkisuutta varten
Taivaallisen Isän suunnitelmaan kuuluu, että Danielilla ja Robertalla on tilaisuus päättää joka päivä, kumman tien he valitsevat – omansa vai Hänen. Aviopari on nyt entistä tietoisempi suunnasta, johon heidän päivittäiset päätöksensä heitä vievät.
Oman kokemuksensa johdosta he ymmärtävät, kuinka helppoa on kadottaa tiensä, kun päivittäiset päätökset tehdään harkitsematta niiden vaikutusta iankaikkisiin päämääriin. Mutta he ovat myös kiitollisia opittuaan kokemuksesta, että on olemassa tie takaisin.
”Tiedän, että Herra rakastaa minua ja haluaa minut takaisin, koska Hän siunasi elämäämme ihmisillä, joita tapasimme matkamme varrella ja jotka auttoivat meitä palaamaan”, Roberta sanoo. ”Hän ei koskaan unohtanut minua sinä aikana, kun olin poissa kirkosta.”
Hyvän Paimenen rakkauden – ja sovittavan uhrin – ansiosta ”jumalaton [voi hylätä] tiensä ja – – [kääntyä] takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, – – sillä hänen anteeksiantonsa on runsas” (Jes. 55:7).
Nyt Nepiat yrittävät pysyä keskittyneinä siihen, missä he haluavat olla. ”Kun ymmärtää, että elämässä on kyse enemmästä kuin siitä, mitä on nyt”, Daniel sanoo, ”se muuttaa valintoja.”
Valokuva Adam C. Olson
Valokuva Hamiltonin temppelistä Uudessa-Seelannissa Michael McConkie © IRI