Rakastaa myöskin Hän niitä, pois jotka pakenivat
Presidentti James E. Faust hyväksyttiin toiseksi neuvonantajaksi ensimmäiseen presidenttikuntaan 12. maaliskuuta 1995, ja hän palveli siinä tehtävässä kuolemaansa asti 10. elokuuta 2007. Tämä huhtikuun 2003 yleiskonferenssissa pidetty puhe on sisällytetty tähän numeroon yhtenä niistä useista artikkeleista, jotka käsittelevät perheen vahvistamista.
Teille murheen murtamille vanhemmille, jotka olette olleet vanhurskaita, ahkeria ja rukoilevia opettaessanne tottelemattomia lapsianne, me sanomme, että Hyvä Paimen huolehtii heistä.
Rakkaat veljeni, sisareni ja ystäväni, sanomani tänä aamuna on toivon ja lohdun sanoma murheellisille vanhemmille, jotka ovat tehneet parhaansa kasvattaakseen lapsensa vanhurskaudessa rakastavasti ja tehtävälleen omistautuen mutta ovat tunteneet epätoivoa, koska heidän lapsensa on kapinoinut tai hänet on johdettu harhaan seuraamaan pahuuden ja turmion polkua. Mietiskellessäni syvää tuskaanne mieleeni muistuvat Jeremian sanat: ”Ramasta kuuluu huuto – –. Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli.” Tähän Herra antoi tämän tervetulleen vakuutuksen: ”Lakkaa itkemästä – –! Saat palkan vaivannäöstäsi: lapsesi palaavat kotiin vihollismaasta.”1
Minun täytyy aloittaa todistamalla siitä, että Herran sana vanhemmille tässä kirkossa sisältyy tähän Opin ja liittojen luvun 68 merkittävään ohjeeseen: ”Ja vielä, sikäli kuin Siionissa tai missään sen järjestetyistä vaarnoista on lasten vanhempia, jotka eivät opeta heitä ymmärtämään oppia parannuksesta, uskosta Kristukseen, elävän Jumalan Poikaan, ja kasteesta ja Pyhän Hengen lahjasta kätten päällepanemisen kautta kahdeksan vuoden iässä, synti on vanhempien päällä.”2 Vanhempia neuvotaan opettamaan ”lapsiaan rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä”3. Isänä, isoisänä ja isoisoisänä hyväksyn tämän Herran sanaksi ja Jeesuksen Kristuksen palvelijana kehotan vanhempia noudattamaan näitä neuvoja niin tunnollisesti kuin he pystyvät.
Ketkä ovat hyviä vanhempia? He ovat niitä, jotka ovat rakastavasti, rukoillen ja vilpittömästi pyrkineet opettamaan lapsiaan esimerkin ja ohjauksen avulla ”rukoilemaan ja vaeltamaan oikeamielisesti Herran edessä”4. Tämä pitää paikkansa, vaikka jotkut heidän lapsistaan ovat tottelemattomia tai maailmallisia. Lapset tulevat tähän maailmaan omina, muista eroavina henkinään, joilla on yksilölliset persoonallisuudenpiirteet. Jotkut lapset ”olisivat keille tahansa vanhemmille haasteena missä tahansa olosuhteissa. On ehkä muita, jotka olisivat keiden tahansa isien ja äitien elämän siunauksena ja ilona.”5 Onnistuneita vanhempia ovat ne, jotka ovat tehneet uhrauksia ja yrittäneet todella tehdä parhaansa omassa perhetilanteessaan.
Vanhempien rakkauden syvyyttä lapsiaan kohtaan ei voi mitata. Se poikkeaa kaikista muista suhteista. Se ylittää itse elämästäkin huolehtimisen. Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on jatkuvaa ja voittaa surun ja pettymyksen. Kaikki vanhemmat toivovat ja rukoilevat lastensa tekevän viisaita päätöksiä. Lapset, jotka ovat kuuliaisia ja vastuuntuntoisia, tuottavat vanhemmilleen loputonta ylpeyttä ja tyydytystä.
Mutta entä jos lapset, joita uskolliset, rakastavat vanhemmat ovat opettaneet, ovat kapinoineet tai heidät on johdettu harhaan? Onko vielä toivoa? Vanhemman murhe kapinoivasta lapsestaan on miltei lohduton. Kuningas Daavidin kolmas poika, Absalom, otti hengiltä yhden veljistään ja johti myös kapinaa isäänsä vastaan. Absalomin surmasi Joab. Kuultuaan Absalomin kuolemasta kuningas Daavid itki ja suri: ”Poikani Absalom, oma poikani Absalom! Kunpa olisin saanut kuolla sinun sijastasi, Absalom, poikani, poikani!”6
Tämä isällinen rakkaus ilmenee myös vertauksessa tuhlaajapojasta. Kun kapinallinen poika palasi kotiin tuhlattuaan perintönsä holtittomaan elämään, isä teurasti syöttövasikan ja juhli tuhlaajapojan paluuta sanoen kuuliaiselle vaikkakin närkästyneelle pojalleen: ”Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.”7
Uskon vanhin Orson F. Whitneyn [1855–1931] lohdullisiin sanoihin ja hyväksyn ne:
”Profeetta Joseph Smith julisti – eikä hän ole koskaan opettanut lohdullisempaa oppia – että uskollisten vanhempien iankaikkiset sinetöinnit ja ne jumalalliset lupaukset, jotka heille on annettu heidän uskollisesta palvelustaan totuuden asialle, eivät pelasta vain heitä vaan myös heidän jälkeläisensä. Vaikka jotkut lampaista harhailevat, Paimenen silmä näkee heidät, ja ennemmin tai myöhemmin he tuntevat jumalallisen Sallimuksen käsivarren ohjaavan heitä ja vetävän heidät takaisin laumaan. Joko tässä elämässä tai seuraavassa he palaavat kyllä takaisin. Heidän on maksettava oikeudenmukaisuudelle velka, heidän on kärsittävä syntiensä vuoksi, ja he saattavat joutua kulkemaan okaista polkua, mutta jos se lopulta johtaa heidät kuten katuvaisen tuhlaajapojankin rakastavan ja anteeksiantavan isän sydämeen ja kotiin, tuskallinen kokemus ei ole ollut turha. Rukoilkaa huolettomien ja tottelemattomien lastenne puolesta. Pitäkää heistä kiinni uskollanne. Toivokaa ja luottakaa, kunnes näette Jumalan pelastuksen.”8
Tässä lausunnossa oleva periaate, joka jää usein huomaamatta, on se, että heidän on tehtävä täydellinen parannus ja ”kärsittävä syntiensä vuoksi” ja ”maksettava oikeudenmukaisuudelle velka”. Käsitän, että nyt on aika valmistautua kohtaamaan Jumala.9 Jos tottelemattomien lasten parannuksenteko ei tapahdu tässä elämässä, onko vielä mahdollista, että sinetöinnin siteet ovat kyllin vahvat, jotta he voivat yhä tehdä parannuksen? Opissa ja liitoissa meille kerrotaan:
”Kuolleet, jotka tekevät parannuksen, lunastetaan kuuliaisuuden kautta Jumalan huoneen toimituksille,
ja sen jälkeen kun he ovat kärsineet rangaistuksen rikkomuksistaan ja heidät on pesty puhtaiksi, he saavat palkan tekojensa mukaan, sillä he ovat pelastuksen perillisiä.”10
Me muistamme, että tuhlaajapoika haaskasi perintönsä, ja kun kaikki oli mennyt, hän palasi takaisin isänsä kotiin. Siellä hänet toivotettiin tervetulleeksi takaisin perheeseen, mutta hänen perintönsä oli huvennut tyhjiin.11 Armo ei ryöstä oikeudenmukaisuudelta, ja uskollisten vanhempien sinetöinnin voima vaatii takaisin harhateille joutuneet lapset ainoastaan heidän parannuksensa ja Kristuksen sovituksen ehdoilla. Parannuksen tehneet hairahtuneet lapset tulevat saamaan osakseen pelastuksen ja kaikki siihen liittyvät siunaukset, mutta korotus on paljon enemmän. Se täytyy ansaita täysin. Kysymys siitä, ketkä saavat korotuksen, täytyy jättää Herralle Hänen armossaan.
On hyvin harvoja, joiden kapinointi ja pahat teot ovat niin suuret, että he ovat tehneet ”sellaista syntiä, että [ovat menettäneet] voiman tehdä parannusta”12. Tämäkin tuomio on jätettävä Herralle. Hän sanoo meille: ”Minä, Herra, annan anteeksi kenelle tahdon, mutta teiltä vaaditaan, että annatte anteeksi kaikille ihmisille.”13
Tämän elämän aikana me emme pysty kenties täysin ymmärtämään, kuinka kestävät vanhurskaiden vanhempien sinetöintisiteet heidän lapsiinsa ovat. Saattaa hyvinkin olla, että on enemmänkin hyödyllisiä avunlähteitä kuin mitä me tiedostamme.14 Uskon vahvaan perheen ja suvun voimaan, kun rakkaiden esivanhempien vaikutus verhon toiselta puolelta on edelleen kanssamme.
Presidentti Howard W. Hunter [1907–1995] on sanonut, että ”parannuksenteko on vain sielun koti-ikävää, ja vanhemman jatkuva ja tunnollinen huolenpito on Jumalan loputtoman anteeksiannon selvin maallinen ilmentymä”. Eikö perhe olekin paras esimerkki siitä, mitä Vapahtaja halusi saada aikaan työllään?15
Opimme paljon vanhemmuudesta omilta vanhemmiltamme. Rakkauteni isääni kohtaan vahvistui syvästi, kun hän oli hyväntahtoinen, kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Kun vaurioitin perheen autoa, hän oli lempeä ja anteeksiantava. Mutta hänen poikansa tiesivät odottaa kovaa kuria, jos totuutta piiloteltiin tai sääntöjä rikottiin toistuvasti, varsinkin, jos äidillemme ei osoitettu kunnioitusta. Isäni on ollut poissa miltei puoli vuosisataa, mutta kaipaan yhä kovasti sitä, että voisin mennä hänen luokseen saamaan viisaita ja rakastavia neuvoja. Myönnän, että toisinaan asetin hänen neuvonsa kyseenalaisiksi, mutta en voinut koskaan kyseenalaistaa hänen rakkauttaan minua kohtaan. En halunnut koskaan tuottaa hänelle pettymystä.
Tärkeä osa parhaamme tekemistä vanhempina on pitää yllä rakastavaa mutta tiukkaa kuria. Jos me emme pidä lapsiamme kurissa, yhteiskunta saattaa tehdä sen tavalla, joka ei ole mieleen meille tai lapsillemme. Yksi osa lasten kurinpitoa on opettaa heidät tekemään työtä. Presidentti Gordon B. Hinckley [1910–2008] on sanonut: ”Yksi suurimmista arvoistamme – – on rehellisen työn hyve. Tietämys ilman työntekoa on hyödytöntä. Tietämys ja työ yhdessä on etevyyttä.”16
Saatanan kaikkialle leviävät ansat lisääntyvät, ja tämän vuoksi lasten kasvattaminen käy vaikeammaksi. Sen vuoksi vanhempien on tarpeen tehdä parhaansa ja tukeutua apuun, jonka palvelu ja aktiivisuus kirkossa voivat antaa. Jos vanhemmat käyttäytyvät huonosti ja harhautuvat edes tilapäisesti, jotkut heidän lapsistaan saattavat olla alttiita ottamaan itselleen vapauden seurata heidän esimerkkiään.
Kolikolla on toinenkin puoli, joka täytyy mainita. Esitän vetoomuksen lapsille, jotka ovat vieraantuneet vanhemmistaan, että lähestytte heitä, vaikka he eivät olisi yltäneet siihen, mitä heidän olisi pitänyt olla. Lasten, jotka ovat kriittisiä vanhempiaan kohtaan, olisi hyvä muistaa Moronin viisas neuvo, kun hän sanoi: ”Älkää tuomitko minua minun vajavaisuuteni tähden älkääkä minun isääni hänen vajavaisuutensa tähden, älkääkä niitä, jotka ovat kirjoittaneet ennen häntä, vaan antakaa sen sijaan kiitos Jumalalle siitä, että hän on ilmaissut teille meidän vajavaisuutemme, jotta te oppisitte olemaan viisaampia kuin me olemme olleet.”17
Kun Moroni kävi nuoren profeetta Joseph Smithin luona vuonna 1823, hän lainasi seuraavaa jaetta, joka käsittelee Elian tehtävää: ”Ja hän istuttaa lasten sydämiin isille annetut lupaukset, ja lasten sydämet kääntyvät heidän isiensä puoleen.”18 Toivon, että lopulta kaikki lapset kääntävät sydämensä isiensä ja myös äitiensä puoleen.
Eräällä suurenmoisella avioparilla, jonka tunsin nuoruudessani, oli poika, joka oli kapinallinen ja vieraantui heidän perheestään. Mutta myöhempinä vuosina hän teki sovinnon heidän kanssaan ja oli huolehtivaisin ja avuliain kaikista heidän lapsistaan. Kun me vanhenemme, verhon toisella puolella olevien vanhempiemme ja isovanhempiemme vaikutus vahvistuu. On suloinen kokemus, kun he käyvät luonamme unissamme.
On kovin epäoikeudenmukaista ja epäystävällistä tuomita tunnollisia ja uskollisia vanhempia siksi, että jotkut heidän lapsistaan kapinoivat tai eksyvät vanhempiensa opetuksista ja rakkaudesta. Onnekkaita ovat ne avioparit, joilla on lapsia ja lastenlapsia, jotka tuovat heille iloa ja tyydytystä. Meidän pitäisi olla hienotunteisia niitä kelvollisia, vanhurskaita vanhempia kohtaan, jotka näkevät vaivaa ja kärsivät tottelemattomien lasten vuoksi. Eräällä ystävälläni oli tapana sanoa: ”Jos sinulla ei ole koskaan ollut hankaluuksia lastesi kanssa, niin odotahan vain.” Kukaan ei pysty sanomaan varmasti, mitä heidän lapsensa tekevät tietyissä olosuhteissa. Kun viisas anoppini näki muiden lasten käyttäytyvän huonosti, hän sanoi tavallisesti: ”En koskaan sano, etteivät omat lapseni tekisi niin, sillä he saattavat olla jossakin tekemässä sitä samaan aikaan kun minä tässä puhun!” Kun vanhemmat surevat tottelemattomien ja harhaan kulkeneiden lastensa tähden, meidän täytyy myötätuntoa osoittaen kieltäytyä ”heittämästä ensimmäistä kiveä”19.
Nimeään ilmaisematon kirkon jäsen kirjoitti alituisesta surusta, jota hänen veljensä aiheutti vanhemmilleen. Veli ajautui huumeiden käyttäjäksi. Hän vastusti kaikkia kontrollin ja kurinpidon yrityksiä. Hän oli vilpillinen ja uhmakas. Toisin kuin tuhlaajapoika tämä harhaan joutunut poika ei palannut kotiin omasta tahdostaan. Sen sijaan poliisi pidätti hänet, ja hänet pakotettiin kohtaamaan tekojensa seuraukset. Kahden vuoden ajan Billin vanhemmat kustansivat hänen kuntoutusohjelmansa, jonka aikana hän lopulta pääsi irti huumeista. Yhteenvetona Billin sisar pani merkille: ”Minun mielestäni vanhempani ovat suurenmoisia. Heidän rakkautensa Billiä kohtaan ei horjunut koskaan, vaikka he olivat eri mieltä hänen kanssaan ja jopa inhosivat sitä, mitä hän teki itselleen ja heidän koko perhe-elämälleen. Mutta he olivat kyllin sitoutuneita perheeseensä tukeakseen Billiä kaikin tarpeellisin tavoin hänen saamisekseen vaikeiden aikojen yli ja tukevammalle maaperälle. He harjoittivat syvällisempää, ymmärtäväisempää ja avarampaa Kristuksen evankeliumia rakastamalla yhtä, joka oli kulkenut harhaan.”20
Älkäämme olko ylimielisiä vaan pikemminkin nöyrän kiitollisia, jos lapsemme noudattavat ja kunnioittavat opetuksiamme Herran teistä. Teille murheen murtamille vanhemmille, jotka olette olleet vanhurskaita, ahkeria ja rukoilevia opettaessanne tottelemattomia lapsianne, me sanomme, että Hyvä Paimen huolehtii heistä. Jumala tuntee ja ymmärtää syvän surunne. Teillä on toivoa. Lohduttakoot teitä Jeremian sanat: ”Saat palkan vaivannäöstäsi” ja ”lapsesi [voivat palata] kotiin vihollismaasta”.21 Todistan tästä ja rukoilen sitä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Yksityiskohta Wilson Ongin teoksesta Tuhlaajapoika, kirkon historian museon luvalla
Wilson Ongin teos Tuhlaajapoika, kirkon historian museon luvalla; valokuvakuvitus Cody Bell
Clark Kelley Pricen teos Tuhlaajapoika © 1989 IRI; valokuvakuvitus Cody Bell
Kuvitus Paul Mann; valokuvakuvitus Matthew Reier