Älkäämme eksykö väärälle tielle

Vanhin Claudio D. Zivic

seitsemänkymmenen koorumista

Rukoilen, ettemme kadota tietä näkyvistämme, jotta voimme olla aina yhteydessä taivaisiin.

Pieni poika harjoitteli pianon soittamista. Nähtyään hänet ikkunasta myyntimies kysyi: ”Onko äitisi kotona?”

Tähän lapsi vastasi: ”No, mitä luulet?”

Viisi rakasta lastamme soittavat pianoa – kiitos kuuluu vaimoni motivoinnille! Aina kun soitonopettaja tuli kotiimme, pojallamme Adriánilla oli tapana juosta piiloon välttyäkseen pianotunnilta. Mutta eräänä päivänä tapahtui jotakin ihmeellistä! Hän alkoi rakastaa musiikkia niin paljon, että hän jatkoi harjoittelemista itsekseen.

Olisi suurenmoista, jos voisimme saavuttaa sen vaiheen omassa kääntymysprosessissamme. Olisi hienoa, jos meillä olisi syvällä sydämessämme halu pitää käskyt, ilman että kukaan jatkuvasti muistuttaa meitä, ja meillä olisi luja vakaumus siitä, että jos kuljemme oikeaa tietä, me saamme pyhissä kirjoituksissa luvatut siunaukset.

Joitakin vuosia sitten menin vaimoni, tyttäreni Evelinin ja erään perheystävän kanssa Archesin kansallispuistoon. Yksi tunnetuimmista kaarista siellä on nimeltään Delicate Arch. Päästäksemme kaaren luokse päätimme kulkea reilun parin kilometrin pituisen reitin, joka nousi vuoren rinnettä ylöspäin.

Lähdimme seuraamaan reittiä oikein innokkaina, mutta käveltyämme vähän aikaa muiden piti levähtää. Koska halusin niin innokkaasti päästä sinne, päätin jatkaa kulkua yksin. En kiinnittänyt huomiota ohjattuun reittiin, vaan seurasin erästä edellä kulkevaa miestä, joka näytti patikoivan eteenpäin hyvin varmoin askelin. Reitti kävi yhä vaikeammaksi, ja minun piti hyppiä kivenlohkareelta toiselle. Koska kulkeminen oli hyvin vaikeaa, olin varma, etteivät mukanani tulleet naiset koskaan pääsisi perille. Yhtäkkiä näin Delicate Arch -kaaren, mutta suureksi yllätyksekseni huomasin, etten pystyisi mitenkään pääsemään sille alueelle.

Hyvin turhautuneena päätin mennä takaisin. Odotin kärsimättömänä, kunnes jälleen tapasin muut. Kysyin heti: ”Pääsittekö te Delicate Archin luo?” He kertoivat iloisina, että olivat päässeet perille. He selittivät, että he olivat seuranneet merkkejä, jotka näyttivät tietä, ja varovasti ponnistellen he olivat päässeet määränpäähänsä.

Valitettavasti minä olin eksynyt väärälle tielle. Miten suurenmoisen opetuksen sinä päivänä sainkaan!

Kuinka usein me erehdymmekään oikeasta tiestä ja annamme johdattaa itseämme maailman suuntausten mukaan? Meidän tulee jatkuvasti kysyä itseltämme, olemmeko me Jeesuksen Kristuksen sanojen tekijöitä.

Johanneksen evankeliumissa on eräs erinomainen opetus:

”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.

Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh. 15:4–5.)

Tämän vertauksen valossa näemme sen hyvin läheisen, ylivertaisen suhteen, joka meillä on Jeesukseen Kristukseen, ja sen, miten tärkeänä Hän pitää meitä jokaista. Hän on juuri ja varsi, joka tuo meille elävää vettä – elinvoimaa, joka suo meidän saada ravintoa niin että voimme tuottaa paljon hedelmää. Jeesus Kristus on opettanut meitä siten, ettemme oksina – tai Hänestä riippuvaisina olentoina – koskaan väheksyisi Hänen opetustensa arvoa.

On erehdyksiä, jotka saattavat olla vakavia, ja ellemme oikaise niitä ajoissa, ne voivat pysyvästi johtaa meidät pois oikealta tieltä. Jos teemme parannuksen ja hyväksymme oikaisun, nämä kokemukset suovat meidän nöyrtyä, muuttaa tekojamme ja jälleen kerran päästä lähemmäksi taivaallista Isäämme.

Haluan antaa esimerkin tästä ajatuksesta viittaamalla yhteen dramaattisimmista hetkistä, mitä profeetta Joseph Smith koki. Tämän kokemuksen kautta Vapahtaja on antanut meille korvaamattomia opetuksia periaatteista, jotka meidän tulisi pitää mielessä koko elämämme ajan. Tämä tapahtui, kun Martin Harris kadotti Mormonin kirjan ensimmäisen osan 116 käännettyä sivua.

Kun profeetta oli tehnyt parannuksen siitä, ettei ollut noudattanut Jumalan neuvoa, hän sai ilmoituksen, joka on Opin ja liittojen luvussa 3 (ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 73–75). Jakeisiin 1–10 kirjoitetun pohjalta haluan tähdentää kolmea periaatetta, jotka meidän tulee aina muistaa:

1. Jumalan tekoja ja tarkoituksia ei voida tehdä tyhjäksi.

2. Me emme saa pelätä ihmistä enemmän kuin Jumalaa.

3. Tarvitaan jatkuvaa parannuksentekoa.

Jakeessa 13 Herra opettaa meille neljä asiaa, joita meidän ei pidä koskaan tehdä:

1. Pitää Jumalan neuvoja tyhjän arvoisina.

2. Rikkoa Jumalan edessä annettuja pyhimpiä lupauksia.

3. Turvata omaan harkintaamme.

4. Ylpeillä omasta viisaudestamme.

Rukoilen, ettemme kadota tietä näkyvistämme, jotta voimme olla aina yhteydessä taivaisiin, niin etteivät maailman virrat pyyhkäise meitä mennessään.

Jos joku teistä päätyy siihen, että hylkää Herran tien – missä tahansa vaiheessa tuota tietä – niin suurta katumusta kokien tunnette sen karvauden, joka liittyy Jumalan neuvojen tyhjän arvoisina pitämiseen, Jumalan edessä antamienne pyhimpien lupausten rikkomiseen, omaan harkintaanne turvaamiseen tai omasta viisaudestanne ylpeilemiseen.

Jos näin on, kehotan teitä tekemään parannuksen ja tulemaan takaisin oikealle tielle.

Kerran eräs pieni poika soitti isoisälleen toivottaakseen tälle hyvää syntymäpäivää. Hän kysyi isoisältä, kuinka vanha tämä oli. Isoisä sanoi täyttäneensä 70 vuotta. Pieni poika mietti hetken ja kysyi sitten: ”Ukki, olitko sinä varmasti silloin alussa 1-vuotias?”

Lapsena ja nuorena ihminen ajattelee, ettei hän koskaan tule vanhaksi. Ajatus kuolemasta ei saa koskaan jalansijaa – kuolema on hyvin, hyvin vanhoille ihmisille – ja sen vaiheen saavuttaminen on yhä ikuisuuden päässä. Ajan vieriessä kuukaudet ja vuodenajat vilahtelevat ohi, kunnes alkaa ilmestyä ryppyjä, voimat vähenevät, lääkärissä käynnin tarvetta on useammin ja niin edelleen.

Päivä koittaa, jolloin kohtaamme jälleen Lunastajamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen. Rukoilen, että siinä pyhässä ja ylevässä tilanteessa me voimme tuntea Hänet sen perusteella, mitä tiedämme Hänestä, ja sen vuoksi, että olemme noudattaneet Hänen opetuksiaan. Hän näyttää meille käsissään ja jaloissaan olevat merkit, ja me liitymme yhdessä lujaan syleilyyn itkien ilosta kuljettuamme Hänen tietään.

Todistan maan neljälle äärelle, että Jeesus Kristus elää. Hän kehottaa meitä: ”Kuunnelkaa, oi te maan kansakunnat, ja kuulkaa sen Jumalan sanat, joka on tehnyt teidät” (OL 43:23). Olkoon meillä kykyä ymmärtää, ottaa vaarin, käsittää ja tulkita oikein ”sen Jumalan [sanoma], joka on tehnyt [meidät]”, jotta emme kulkisi harhaan Hänen tieltään. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.