Vanhurskas Tuomari
Vanhin Lynn G. Robbins
seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta
On vain yksi tapa tuomita vanhurskas tuomio, kuten Jeesus Kristus tuomitsee, ja se on olemalla Hänen kaltaisiaan.
Eläessään kuolevaisuudessa Jeesus Kristus oli rakastava tuomari, poikkeuksellisen viisas ja kärsivällinen. Pyhissä kirjoituksissa Hänet tunnetaan oikeudenmukaisena tuomarina (ks. 2. Tim. 4:8) ja vanhurskaana tuomarina (ks. Moos. 6:57), ja Hänen neuvonsa myös meille ovat: ”Tuomitkaa vanhurskas tuomio” (JSR Matt. 7:1–2) ja ”Turvaa siihen Henkeen, joka johdattaa tekemään hyvää – – [ja] tuomitsemaan vanhurskaasti” (OL 11:12).
Tämä kahdelletoista nefiläiselle annettu neuvo auttaa meitä tuomitsemaan siten kuin Herra tuomitsee: ”Te tulette olemaan tämän kansan tuomareina sen tuomion mukaisesti, jonka minä teille annan ja joka on oikeudenmukainen. Millaisia miehiä teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27, kursivointi lisätty.) Toisinaan me unohdamme, että antaessaan tämän neuvon olla Hänen kaltaisiaan Hän puhui vanhurskaasti tuomitsemisesta.
Epävanhurskas tuomitseminen
Yksi häpeällinen esimerkki epävanhurskaasta tuomitsemisesta tulee eksyneen lampaan vertauksen yhteydessä, kun fariseukset ja lainopettajat tuomitsivat virheellisesti sekä Vapahtajan että Hänen pöytäkumppaninsa sanoen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan” (Luuk. 15:2) – he eivät muistaneet sitä tosiseikkaa, että he olivat itsekin syntisiä. Koska lainopettajilla ja fariseuksilla oli tuomitseva sydän, he eivät koskaan tunteneet eksyneen lampaan pelastamisen tuomaa iloa.
Lainopettajat ja fariseukset myös toivat Vapahtajan luo ”naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta” (Joh. 8:3), jotta Vapahtaja voisi tuomita hänet Mooseksen lain mukaisesti (ks. jae 5). Tunnette kertomuksen loppuosan, kuinka Hän saattoi lainopettajat ja fariseukset nöyrtymään näiden epävanhurskaan tuomion vuoksi ja kuinka ”he omassatunnossaan tiesivät olevansa syyllisiä” ja lähtivät pois ”yksi toisensa jälkeen” (jae 9, alaviite, kursivointi lisätty). Sitten Hän sanoi naiselle: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä. Ja siitä hetkestä lähtien nainen ylisti Jumalaa ja uskoi hänen nimeensä.” (Joseph Smithin raamatunkäännös, ks. LDS Bible, John 8:11, alaviite c.)
Meissä jokaisessa piilevällä luonnollisella ihmisellä on taipumus tuomita muita ja tuomita epävanhurskaasti eli omahyväisesti. Näin kävi jopa Jaakobille ja Johannekselle, kahdelle Vapahtajan apostoleista. He raivostuivat, kun erään Samarian kylän asukkaat eivät kohdelleet Vapahtajaa kunnioittavasti (ks. Luuk. 9:51–54).
”Kun [he] kuulivat tästä, he sanoivat: ’Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät [niin kuin Eliakin teki]?’
Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia [ja sanoi: ’Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette.
Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan.’]” (Jakeet 54–56.)
Nykypäivän ”yleisten tuomarien” (ks. OL 107:74), piispojemme ja seurakunnanjohtajiemme, tulee välttää samankaltaisia mielijohteita tuomita kuin Jaakobilla ja Johanneksella oli siinä tilanteessa. Vanhurskas tuomari suhtautuu tunnustamisiin myötätuntoisesti ja ymmärtäen. Esimerkiksi hairahtuneen nuoren tulisi lähteä piispan toimistosta tuntien piispan välittämää Vapahtajan rakkautta ja tuntien olevansa sovituksen ilon ja parantavan voiman ympäröimä – ei koskaan häpäistynä tai halveksittuna. Muutoin piispa saattaa tahattomasti ajaa eksyneen lampaan entistä kauemmas autiomaahan (ks. Luuk. 15:4).
Kurinpito
Myötätunto ei kuitenkaan mitätöi kurinpidon tarvetta. [Englanninkielinen] sana discipline ’kurinpito’ tulee latinankielisestä sanasta discere ’oppia’ tai discipulus ’oppija’, eli opetuslapsi (disciple) on sekä oppilas että seuraaja.1 Kurinpito Herran tavalla on rakastavaa ja kärsivällistä opettamista. Pyhissä kirjoituksissa Herra käyttää usein sanaa kurittaa, kun Hän puhuu kurinpidosta (ks. esim. Moosia 23:21; OL 95:1). [Englanninkielinen] sana chasten ’kurittaa’ tulee latinankielisestä sanasta castus, joka tarkoittaa siveää tai puhdasta eli sana chasten ’kurittaa’ tarkoittaa puhdistaa2.
Maailmassa maallinen tuomari tuomitsee ihmisen ja sulkee hänet vankilaan. Sitä vastoin Mormonin kirjassa opetetaan, että kun teemme syntiä tietoisesti, meistä tulee tuomareita itsellemme (ks. Alma 41:7) ja me toimitamme itsemme hengelliseen vankilaan. Ironista kyllä, tässä tapauksessa yleisellä tuomarilla onkin avaimet vankilan ovien avaamiseen, ”sillä kurituksella minä valmistan keinon heidän päästä kiusauksesta kaikessa” (OL 95:1, kursivointi lisätty). Vanhurskaan tuomarin toimet ovat armollisia, rakastavia ja lunastavia, eivät tuomitsevia.
Nuorta Joseph Smithiä kuritettiin nelivuotisella koeajalla, ennen kuin hän sai kultalevyt, ”koska et ole pitänyt Herran käskyjä”3. Myöhemmin kun Joseph kadotti 116 käsikirjoitussivua, häntä kuritettiin jälleen. Vaikka Joseph oli vilpittömän katuva, Herra silti pidätti joksikin aikaa hänen etuoikeutensa, koska ”joita minä rakastan, minä myös kuritan, jotta heidän syntinsä annettaisiin anteeksi” (OL 95:1).
Joseph sanoi: ”Enkeli riemuitsi antaessaan minulle takaisin urimin ja tummimin ja sanoi, että Jumala oli mieltynyt uskollisuuteeni ja nöyryyteeni ja rakasti minua katumukseni ja uutteran rukoukseni vuoksi.”4 Koska Herra halusi antaa Josephille sydämen muuttavan opetuksen, Hän edellytti tältä sydäntäsärkevää uhraamista – uhraaminen on nimittäin välttämätön osa kurinpitoa.
Uhraaminen
”Muinaisina aikoina uhraaminen tarkoitti jonkun tai jonkin pyhittämistä”5, mikä liittää sen vastavuoroisesti sanan chasten ’kurittaa’ määritelmään ”puhdistaa”. Samalla tavoin muinaisessa Israelissa anteeksianto saatiin synti- tai hyvitysuhrin eli uhraamisen kautta.6 Uhraaminen paitsi ”[viittasi] tuohon suureen ja viimeiseen uhriin” (Alma 34:14) myös auttoi synnyttämään syvemmän kiitollisuuden tunteen Vapahtajan sovitusta kohtaan. Se, ettemme halua tehdä uhrauksia katuessamme ja tehdessämme parannusta, pilkkaa eli vähättelee Kristuksen suurempaa saman synnin vuoksi antamaa uhria ja väheksyy Hänen kärsimystään – tunteeton kiittämättömyyden osoitus.
Toisaalta, uhraamisen suloisen ironian kautta me itse asiassa saamme jotakin iankaikkisesti arvokasta – Hänen armonsa ja anteeksiantonsa ja lopulta kaiken, mitä Isällä on (ks. OL 84:38). Parannuksenteon aikana uhraaminen toimii lisäksi parantavana balsamina ja omalta osaltaan korvaa omantunnonvaivat (ks. Alma 42:18) omantunnonrauhalla (ks. Moosia 4:3). Ilman uhraamista ihmisen saattaa olla vaikea antaa anteeksi itselleen, koska hänellä säilyy tunne siitä, ettei hän ole antanut kaikkea.7
Isä tai äiti vanhurskaana tuomarina
Vaikka harva meistä nimitetään yleiseksi tuomariksi, niin vanhurskaan tuomitsemisen periaatteet koskevat meitä kaikkia, varsinkin vanhempia, joilla on päivittäin mahdollisuus käyttää näitä periaatteita lastensa kanssa. Hyvässä vanhemmuudessa olennaisen tärkeää on lapsen tehokas opettaminen, ja vanhurskaana tuomarina olemisessa olennaisen tärkeää on rakastava kurinpito.
Presidentti Joseph F. Smith on opettanut: ”Jos lapset ovat uhmailevia ja vaikeita hallita, niin olkaa kärsivällisiä heidän kanssaan, kunnes voitatte rakkauden avulla, – – ja [silloin] voitte muovata heidän luonnettaan mielenne mukaan.”8
On oivaltavaa huomata, että opettaessaan oikeaa kurinpitoa profeetat tuntuvat aina viittaavan Kristuksen kaltaisiin ominaisuuksiin. Opissa ja liitoissa meille annetaan tämä tunnettu kurinpitoa koskeva neuvo:
”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella,
ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä –
nuhdellen vakavasti ajallansa, kun Pyhä Henki kehottaa; ja osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta” (OL 121:41–43).
Tässä pyhien kirjoitusten kohdassa meitä opetetaan nuhtelemaan, ”kun Pyhä Henki kehottaa”, ei silloin kun suuttumus siihen kehottaa. Pyhä Henki ja suuttumus eivät sovi yhteen, koska ”se, jossa on kiistelyn henki, ei ole minusta vaan on Perkeleestä, joka on kiistelyn isä, ja hän yllyttää ihmisten sydämet kiistelemään vihaisina” (3. Nefi 11:29). Presidentti George Albert Smith on opettanut: ”Epäystävällisiä asioita ei yleensä sanota Herran innoituksen alaisina. Herran Henki on ystävällisyyden henki. Se on kärsivällisyyden henki. Se on rakkauden ja maltin ja pitkämielisyyden henki. – –
Mutta jos meillä on vikojen etsimisen [henki] – – repivällä tavalla – –, se ei ole koskaan seuraus taivaallisen Isämme Hengen kumppanuudesta ja on aina vahingollista.
– – Ystävällisyys on voima, jonka Jumala on antanut meille avaamaan kovan sydämen ja pehmittämään itsepäisen sielun.”9
Lastemme todellinen identiteetti
Kun Vapahtaja kävi nefiläisten luona, Hän teki lasten parissa jotakin poikkeuksellista:
”Ja tapahtui, että hän opetti ja palveli väkijoukon lapsia, – – ja hän kirvoitti heidän kielensä, ja he puhuivat isilleen suuria ja ihmeellisiä asioita. – –
Väkijoukko – – sekä näki että kuuli näitä lapsia; niin, jopa imeväisetkin aukaisivat suunsa ja puhuivat ihmeellisiä asioita.” (3. Nefi 26:14, 16.)
Kenties Herra ei pelkästään avannut lasten suuta vaan pikemminkin avasi heidän hämmästyneiden vanhempiensa silmät ja korvat. Näille vanhemmille oli suotu poikkeuksellisena lahjana pilkahdus iankaikkisuudesta, niin että he näkivät lastensa todellisen identiteetin ja kuolevaisuutta edeltävän arvon. Eikö se muuttaisikin ikiajoiksi sen, kuinka nämä vanhemmat näkisivät lapsensa ja kohtelisivat heitä? Pidän tästä muunnelmasta, jota pidetään Goethen lausumana: ”Se, millaisena näet [lapsen], vaikuttaa siihen, kuinka kohtelet häntä, ja se, kuinka kohtelet häntä, vaikuttaa siihen, [millainen] hänestä tulee.”10 Lapsen todellisen identiteetin muistaminen on kaukokatseisuuden lahja, joka innoittaa saamaan jumalallisesti vanhurskaan tuomarin näkemyksen.
Lopuksi
Presidentti Thomas S. Monson on opettanut meille: ”Älkää koskaan antako ratkaisua vaativan ongelman tulla tärkeämmäksi kuin rakkautta kaipaava henkilö.”11 Kuinka ehdottoman tärkeä tämä periaate onkaan, jotta meistä tulee vanhurskaita tuomareita, varsinkin omien lastemme kohdalla.
On vain yksi tapa tuomita vanhurskas tuomio, kuten Jeesus Kristus tuomitsee, ja se on olemalla Hänen kaltaisiaan. Sen tähden ”millaisia miehiä [ja naisia] teidän siis tulee olla? Totisesti minä sanon teille: Sellaisia kuin minä olen.” (3. Nefi 27:27.) Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.