Julkaistaan vain sähköisenä
Miksen enää kysy ”Miksi?” veljeni kuoleman jälkeen
Kirjoittaja asuu Saltassa Argentiinassa.
Vaikka veljeni ei ole fyysisesti luonani, tunnen yhä hänen läsnäolonsa.
Kun sain tiedon siitä, että veljeni Sergio oli kuollut, olin omassa huoneessani opiskelemassa ja äiti oli lukemassa sähköpostiviestejä, joita veljeni oli kirjoittanut meille vain päivää aiemmin. Sergio kertoi meille, että hän oli onnellinen palvellessaan lähetystyössä Chiclayossa Perussa ja edustaessaan Jeesusta Kristusta. Hän kertoi meille rakkaudestaan niin kovin innokkaasti, että kasvomme kääntyivät pakostakin hymyyn.
Vain muutama hetki ennen kuin veljeni lähetysjohtaja soitti ja kertoi meille musertavan uutisen, äitini ja minä kuuntelimme laulua, josta veljeni piti kovasti. Yhtäkkiä voimakas rauhan tunne täytti koko huoneen. Henki oli hyvin voimakas. Vuodatimme jopa kyyneliä, koska lämpö ja tunne, jotka valtasivat meidät, olivat niin todellisia, etteivät mitkään sanat pysty sitä kuvailemaan. Ja vain kymmenen minuuttia myöhemmin puhelin soi.
Äiti ja minä kuuntelimme, kun isä vastasi kaikkiin kysymyksiin, joita hänelle esitettiin. Tiesimme, että jos lähetysjohtaja soitti, kyse oli jostakin vakavasta. Sitten kuulimme isän sanovan: ”Tässä on varmaan käynyt jokin virhe. Ei näin voi tapahtua.”
Kysyin, mitä oli tapahtunut. Silloin isä vastasi meille silmät täynnä kyyneliä, ääni käheänä: ”Pikku Sergio on kuollut.”
Itkin katkerasti kysyen itseltäni yhä uudelleen: ”Miksi, taivaallinen Isä? Miksi meidän täytyy kokea tämä? Eikö lähetystyön pitäisi olla turvallisin paikka maailmassa?!”
Siitä huolimatta, että meillä on evankeliumi elämässämme ja tunnemme onnensuunnitelman, ahdistukseemme ei tuntunut löytyvän lohdutusta. Tiesin, että vain taivaallinen Isämme voisi auttaa meitä meidän olosuhteissamme.
Sinä iltana eräänä selkeänä hetkenä kiiruhdin etsimään pyhiä kirjoituksiani, koska mieleeni tuli Alman kirjasta eräs kohta, jonka veljeni oli jakanut kanssamme muutama viikko ennen kuolemaansa. Kohdassa sanotaan: ”Oi jospa olisin enkeli ja voisin toteuttaa sydämeni toiveen, että voisin lähteä puhumaan – –! Minä julistaisin jokaiselle sielulle kuin ukkosen äänellä parannusta ja lunastussuunnitelmaa – –. Mutta katso, minä olen ihminen ja teen syntiä toiveessani – –. Minun ei pitäisi toiveissani harata oikeamielisen Jumalan ehdotonta säädöstä vastaan, sillä minä tiedän, että hän suo ihmisille heidän halunsa mukaisesti, olipa se kuolemaksi tai elämäksi.” (Alma 29:1–4.)
Silloin ymmärsin veljeni haluavan meidän tietävän, että hän oli elossa ja meidän kanssamme hengessä, mutta että hän oli lähtenyt tästä elämästä, koska hänet oli kutsuttu saarnaamaan henkimaailmassa. Hän halusi meidän tietävän, että hänen poissaolonsa olisi kuin jatkoa hänen lähetystyökutsulleen – taas vain yksi siirto, koska hän rakasti lähetystyön tekemistä ja hänen sydämensä syvimmät toiveet olivat täyttyneet: olla Herran ”enkeli”. Hän voisi omistaa itsensä täysin Herran työhön, julistaa jokaiselle sielulle ”parannusta ja lunastussuunnitelmaa”, onnensuunnitelmaa.
Vaikka veljeni ei ole fyysisesti luonani, tunnen yhä hänen läsnäolonsa. En enää kysy: ”Miksi, taivaallinen Isä?”, koska vastaus on selkeä ja syvällinen: ”Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle. Oletko sinä suurempi kuin hän?” (OL 122:8.)
Me olemme perheenä vuodattaneet sydämemme Jumalan puoleen ja saaneet lohdutusta evankeliumin avulla. Tiedämme, että tämä elämä on koetusta ja että meidän henkemme on iankaikkinen.
Koska meillä on Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ja taivaallisen Isämme äärettömän rakkauden toivo, me tiedämme, että kaikki on mahdollista. Siten vaikka ymmärryksemme on yhä epätäydellinen ja tässä elämässä emme vielä näe kaikkia niitä, joita syvästi rakastamme, niin Hänen elämänsä ansiosta me tiedämme, että nämä ovat vain hetkellisiä, väliaikaisia olosuhteita.
Sergion kuolemasta on kulunut vasta hieman yli neljä vuotta. Myönnän, että vielä nykyäänkin tulee aika ajoin murheellisia päiviä ja kyyneliä, koska kaipaan rakkaan veljeni läsnäoloa. Mutta sydämeni on tulvillaan kiitollisuutta, kun muistan, että tämä on vain väliaikainen tilanne. Toivoni on, että viimein jonakin päivänä kohtaamme jälleen ja olemme taas yhdessä iankaikkisena onnellisena perheenä, aina ja ikuisesti. Tämä on suurenmoisempaa kuin mikään tuska, jota joudun kestämään nyt.