”Sanoja, jotka koskettavat sydäntä”, Liahona, lokakuu 2024.
Henkilökuvia uskosta
Sanoja, jotka koskettavat sydäntä
Kirkkoon tutustumisestani aina työhön, jota teen auttaakseni pyhiä kuulemaan ja laulamaan kirkon lauluja omalla kielellään, musiikki on tehnyt täyden ympyrän elämässäni ja ollut suurena siunauksena perheessäni.
Valokuva Christina Smith
Musiikki on aina ollut olennainen osa todistustani. Tutustuin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon perheiden kokoontuessa laulamaan laulua ”Oon lapsi Jumalan” (MAP-lauluja, 187). Ajattelin: ”Tämä on kuin taivas, koska he ovat niin onnellisia. Tältä onnelliset perheet näyttävät.”
Minulle kaunein osa evankeliumia ovat perheet. Kun ajattelen kaikkea, mitä täytyi tapahtua, jotta oma perheeni löytäisi evankeliumin, minua muistutetaan siitä, että Jumalalla on suunnitelma jokaista perhettä varten.
Burmasta Intiaan
Äitini on kotoisin Burmasta, mutta poliittisten levottomuuksien vuoksi hän pakeni Intiaan vanhempiensa ja kolmen siskonsa kanssa. He jättivät kaiken taakseen. Valitettavasti heidän saavuttuaan Intiaan äidin vanhemmat menehtyivät. Koska äiti oli lapsista vanhin, hänen oli huolehdittava kolmesta sisaruksestaan.
Lapset päätyivät orpokotiin. Kun äitini täytti 18 vuotta, hän päätti mennä New Delhiin etsimään parempia mahdollisuuksia itselleen ja siskoilleen. Siellä hän tutustui Ashima Chaudhuriin, joka oli nuoria naisia auttavan korkeakoulun rehtori. Ashima otti äitini siipiensä suojaan, ja hänestä tuli äitini opastaja. Kun äiti oli valmistunut yliopistosta, hänestä tuli Ashiman avustaja. Heistä tuli hyvin läheisiä.
Ashimalla oli kymmenen sisarusta. Nuorin oli Reza, eikä kukaan puhunut hänestä. Häntä pidettiin mustana lampaana. Reza oli liittynyt palautettuun kirkkoon, kun hän oli tavannut kokoaikaiset lähetyssaarnaajat opiskellessaan korkeakoulussa Englannissa. Siihen aikaan hän oli muslimioppinut, joten kun hän jätti islamin liittyäkseen kirkkoon, se oli iso asia.
Asuessaan Torontossa Kanadassa Reza näki unta, että hänen piti palata Intiaan ja ottaa yhteyttä siskoonsa Ashimaan. Ennen matkaansa hän näki myös unta naisesta, jota hän ei ollut tavannut koskaan. Koska hän näki yhä uudelleen unissaan naisen kasvot, hän tunsi, että oli entistä tärkeämpää palata Intiaan.
Reza oli kuitenkin huolissaan, koska hänen perheensä oli torjunut hänet. Mutta kun hän otti yhteyttä Ashimaan New Delhissä, tämä sanoi: ”Kaipaan sinua. Sinun pitäisi tulla.”
Äitini ei ollut siihen aikaan New Delhissä, joten Ashima soitti yhdelle tädeistäni, Assiyalle. ”Voitko tulla tänne?” Ashima kysyi. ”On parempi, jos täällä on muita ihmisiä, jotta emme tappele.”
Niinpä Assiya-tätini lähti. Kun hän saapui, Reza tunnisti tämän heti unissaan näkemäkseen naiseksi. He rakastuivat nopeasti ja menivät naimisiin. Kun he muuttivat Torontoon, Assiya-tätini alkoi kysellä Rezalta kirkosta, miksi tämä oli lähtenyt Intiasta ja miksi tämä oli valmis olemaan perheensä hyljeksimä.
Reza vastasi tätini kysymyksiin ja lausui todistuksensa palautetusta evankeliumista. Tätini liittyi pian kirkkoon.
Vasemmalta oikealle: Tahiran äiti San San Nu, hänen setänsä Reza Shah, hänen tätinsä Assiya Shah, nuori Tahira ja Ashima Chaudhuri.
”Haluan tietää lisää”
Tuohon aikaan äiti ja minä asuimme New Delhissä. Olin läheinen tätini kanssa, joten kun olin 11-vuotias, lähdin viettämään kesää hänen ja Reza-sedän luo Torontoon. Siellä ollessani tätini kutsui minut kirkkoon. Ensimmäisessä kokouksessani minusta oli ihanaa nähdä perheiden laulavan kirkon lauluja yhdessä. En ollut koskaan kokenut mitään sellaista.
”Mikä paikka tämä on?” kysyin tädiltäni kokouksen jälkeen. ”Jokainen on hyvin onnellinen ja ystävällinen. Haluan tietää lisää.”
Kaksi lähetyssaarnaajasisarta tuli opettamaan minulle oppiaiheet. Tiesin, että halusin olla osa sitä, mitä opin. Evankeliumi teki minut onnelliseksi, ja halusin liittyä kirkkoon, joten tein niin.
Tahira kastetilaisuudessa Assiya-tätinsä, Reza-sedän ja sisar Jane Rogersin kanssa, joka opetti Tahiralle evankeliumia.
Opiskelin kasvuvuosinani sisäoppilaitoksessa, joten minulla oli pitkät kesälomat. Äiti teki töitä ja vanhempani olivat eronneet, joten aloin viettää kesät Kanadassa. Tädistäni ja sedästäni tuli minulle kuin toiset vanhemmat.
Alun perin Pakistanista kotoisin oleva Reza-setä nautti kirkon laulujen kääntämisestä hindiksi ja urduksi. Sakramenttikokouksessa meillä oli usein tapana laulaa hänen käännösversioitaan kirkon lauluista.
Reza-setä, joka on kuvattu yllä kirjoittajan kanssa, nautti kirkon laulujen kääntämisestä hindiksi ja urduksi. ”Sakramenttikokouksessa”, Tahira sanoo, ”meillä oli usein tapana laulaa hänen käännösversioitaan kirkon lauluista.”
Viimein äiti halusi tietää lisää kirkosta, johon hänen tyttärensä ja siskonsa olivat liittyneet. Hän tapasi lähetyssaarnaajat, ja pian hänet kastettiin. Äitini ja tätini varmistivat, että kävin Torontossa joka kesä, jotta voisin käydä kirkossa ja osallistua kirkon toimintoihin.
Kun minun oli aika valita korkeakoulu, tätini ja setäni auttoivat minua pääsemään Brigham Youngin yliopistoon, missä tapasin aviomieheni, joka on argentiinalainen. Ajattelen usein sitä, mikä tuo perheemme yhteen. Kirkon ansiosta eräs nuori mies Argentiinasta tapasi nuoren naisen Intiasta ja solmi tämän kanssa avioliiton.
Kirkon laulujen käännöstyöryhmän musiikkipäällikkönä toimiva Tahira sanoo: ”Kerron evankeliumista kirkon laulujen välityksellä.”
Valokuva Christina Smith
Voiman ja todistuksen perintö
Nykyään olen kirkon laulujen käännöstyöryhmän musiikkipäällikkö. Työskentelen kuuden eri kielen projekteissa. Teen työtä kirkon laulujen kääntämiseksi nepaliksi ja burmaksi, joka on äitini äidinkieli. Se on hauskaa ja antoisaa. Työskentelen myös Etiopiassa puhutun amharan, Ghanassa puhuttujen twin ja fantin sekä Sri Lankassa puhutun singalin parissa.
Rakastan työtäni, koska musiikki on tehnyt täyden ympyrän elämässäni. Musiikki johdatti minut kirkkoon. Nyt ajattelen sitä, kuinka moni ihminen kuulee kirkon laulut omalla kielellään ja kuinka se koskettaa heitä. Kerron evankeliumista kirkon laulujen välityksellä ja näen, kuinka työni täyttää patriarkallisessa siunauksessani annetut lupaukset.
Setäni ja tätini ovat kuolleet, mutta kirkon laulujen ansiosta tunnen heidän voimansa ja todistuksensa perinnön. Setäni lausui mielellään todistuksensa lauluna.
”Jonakin päivänä kirkon jäsenet kuulevat ja laulavat näitä lauluja omalla kielellään”, hän sanoi. ”Ihmiset ymmärtävät, mitä lauluissa sanotaan, ja sanat koskettavat heidän sydäntään.”
Saan olla mukana tuossa hankkeessa. Se on ollut suuri siunaus perheessäni.
Kirjoittaja perheineen heidän kotonaan Paysonissa Utahissa Yhdysvalloissa.
Valokuva Christina Smith