”Hänen uhrinsa on otollinen”, Liahona, joulukuu 2024.
Myöhempien aikojen pyhien kertomaa
Hänen uhrinsa on otollinen
Laulaessamme tunsin Hengen hiljaisen lämmön puhuvan mielelleni ja sydämelleni.
Kun olin lapsi, vanhempani lauloivat seurakuntamme kuorossa. Äiti rakasti laulamista erityisesti joulunaikaan. Joka jouluaatto perheemme näytteli joulukertomuksen ja lauloi joululauluja. Lopetimme aina äidin suosikkiin ”Jouluyö, juhlayö”.
Kun äitini oli 60-vuotias, hänelle kehittyi astma. Vuosien yskiminen ja kamppailu sairauden kanssa tuhosivat lopulta hänen äänensä. Hän menetti myös kuulon toisesta korvasta ja kärsi kuulon heikkenemisestä toisessa korvassa. Hän yritti yhä laulaa, mutta usein hän vain luki ja ajatteli laulun sanoja.
Eräänä sunnuntaina ollessani joulunaikaan vanhempieni luona osallistuimme sakramenttikokoukseen. Ohjelma keskittyi Jeesuksen Kristuksen syntymään ja palvelutyöhön.
”Eihän minulla ole astmaa tuonpuoleisessa?” äitini kysyi minulta ennen kokouksen alkua.
”Ei tietenkään”, vastasin.
Sitten puhuimme muista fyysisistä vaivoista, joita hänellä ei enää olisi ylösnousemuksen jälkeen.
”Pystyn taas laulamaan”, hän sanoi.
”Taivaan kuorojen kanssa”, lisäsin.
Kun lauloimme alkulaulua ”Tuo pienoinen Jeesus”, äiti ei kuullut pianon säestystä. Hän alkoi laulaa laulusta Alkeisyhdistyksen versiota sen sijaan, että olisi laulanut MAP-lauluja-kirjan versiota, jossa on erilainen melodia. Yritin oikaista häntä, mutta hänen oli vaikea kuulla minua. Sakramenttilaulun aikana hänellä oli edelleen vaikeuksia. Hän halusi todella laulaa, mutta hän ei pysynyt nuotissa.
Sakramenttikokouksen edetessä tunsin Hengen lämmön ja lasten suloisen viattomuuden, kun he lausuivat todistuksensa Vapahtajasta laulamalla. Sitten kun seurakunta alkoi laulaa loppulaulua ”Jouluyö, juhlayö”, niin lauloi äitinikin.
Kuunnellessani, kuinka hän yritti kovasti, toivoin koko sydämestäni, että hän voisi jälleen laulaa joululauluja entiseen tapaan. Hänen laulaessaan tunsin kuitenkin Hengen hiljaisen lämmön sanovan mielelleni ja sydämelleni: ”Hänen uhrinsa on minulle otollinen.”
Sillä hetkellä äitini ääni sai uutta kauneutta, jonka siunasi ja pyhitti rakastava Vapahtaja, joka katsoi hänen sydämeensä. Ja kuten oli tehnyt silloin, kun leski pani arkkuun kaksi lanttia (ks. Luuk. 21:1–4), Hän riemuitsi nyt äitini vilpittömyydestä ja uhrista.