Vanha testamentti 2022
Mielessä pidettäviä ajatuksia: Israelin huone


”Mielessä pidettäviä ajatuksia: Israelin huone”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: Vanha testamentti 2022, 2021

”Mielessä pidettäviä ajatuksia: Israelin huone”, Tule ja seuraa minua – sinä ja perheesi: 2022

Kuva
ajatuksia-kuvake

Mielessä pidettäviä ajatuksia

Israelin huone

Jossakin Kanaanin itäpuolella olevassa autiomaassa Jaakob odotti hermostuneena kaksoisveljensä Esaun kohtaamista. Viimeksi, kun Jaakob oli nähnyt Esaun suunnilleen 20 vuotta aiemmin, Esau oli uhannut surmata hänet. Jaakob oli viettänyt koko yön painien erämaassa ja tavoitellen siunausta Jumalalta. Jaakobin uskon, sinnikkyyden ja päättäväisyyden tuloksena Jumala oli vastannut hänen rukouksiinsa. Sinä yönä Jaakobin nimi muutettiin Israeliksi. Nimi merkitsee ’hän pysyy lujana Jumalan kanssa’ (Genesis 32:29, alaviite b; ks. myös 1. Moos. 32:24–32).1

Kuva
Jabbokjoki

Jabbokin lähellä Jaakob sai nimen Israel.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun nimi Israel esiintyy Raamatussa, ja se on nimi, joka on säilynyt kautta kirjan ja kautta historian. Nimi alkoi pian tarkoittaa enemmän kuin vain yhtä miestä. Israel sai 12 poikaa, ja heidän jälkeläisensä tunnettiin yhteisnimityksellä ”Israelin huone”, ”Israelin heimot”, ”Israelin lapset” tai ”israelilaiset”.

Kautta historian israelilaiset ovat pitäneet hyvin merkityksellisenä polveutumistaan yhdestä Israelin kahdestatoista heimosta. Heidän syntyperänsä on ollut tärkeä osa heidän liiton antamaa identiteettiään. Apostoli Paavali julisti olevansa ”Benjaminin heimoa” (Room. 11:1). Kun Lehi lähetti poikansa Jerusalemiin hakemaan pronssilevyjä, yhtenä syynä oli se, että levyt sisälsivät hänen ”isiensä sukuluettelon” (1. Nefi 5:14; ks. myös 1. Nefi 3:3). Lehi sai tietää olevansa Joosefin jälkeläinen, ja hänen jälkeläistensä ymmärrys heidän yhteydestään Israelin huoneeseen osoittautui heille tärkeäksi tulevina vuosina (ks. Alma 26:36; 3. Nefi 20:25).

Kirkossa nykyään saatat kuulla Israelista ilmauksissa kuten ”Israelin kokoaminen”. Laulamme lauluja kuten ”On Vapahtaja Israelin”, ”Nuoret Israelin” ja ”Teit, Israelin vanhimmat”.2 Näissä tapauksissa emme puhu tai laula ainoastaan Israelin muinaisesta valtakunnasta tai nykyisestä valtiosta nimeltä Israel. Sen sijaan tarkoitamme niitä, jotka on koottu maailman kansakuntien keskuudesta Jeesuksen Kristuksen kirkkoon. Tarkoitamme ihmisiä, jotka pysyvät lujina Jumalan kanssa, jotka vilpittömästi tavoittelevat Hänen siunauksiaan ja jotka kasteen kautta ovat tulleet Hänen liittokansaansa.

Patriarkallinen siunauksesi julistaa yhteytesi yhteen Israelin huoneen heimoista. Se on muutakin kuin mielenkiintoinen osa sukututkimustietoa. Kuuluminen Israelin huoneeseen tarkoittaa sitä, että sinulla on liittosuhde taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen. Se tarkoittaa, että Abrahamin tavoin sinun on määrä olla siunauksena Jumalan lapsille (ks. 1. Moos. 12:2; Abr. 2:9–11). Se tarkoittaa, että Pietarin sanoin ”te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa” (1. Piet. 2:9). Se tarkoittaa, että sinä olet ”lujana Jumalan kanssa”, kun pidät kunniassa Hänen kanssaan solmimasi liitot.

Viitteet

  1. Nimellä Israel on muitakin mahdollisia merkityksiä, kuten ’Jumala hallitsee’ tai ’Jumala kamppailee’.

  2. MAP-lauluja, 5, 170 ja 196.

Kuva
Jaakobin sukupuu

Kuva Jaakobin sukupuusta, Keith L. Beavers

Tulosta