Nuoret
Sanoma ensimmäiseltä presidenttikunnalta


”Sanoma ensimmäiseltä presidenttikunnalta”, Nuorten voimaksi – opas valintojen tekemiseen, 2022

”Sanoma ensimmäiseltä presidenttikunnalta”, Nuorten voimaksi

Kuva
Maalaus naisesta tutkimassa Jeesuksen kättä muiden katsellessa sivusta.

Sanoma ensimmäiseltä presidenttikunnalta

Rakkaat nuoret veljemme ja sisaremme

Me rakastamme teitä, ja me luotamme teihin. Te olette todellakin taivaallisen Isän valittuja henkiä, jotka on lähetetty maan päälle tänä aikana tekemään tärkeitä asioita.

Saattaa olla hetkiä, jolloin ette tunne olevanne vahvoja tai kykeneviä. Se on normaalia. Etenkin niinä hetkinä kääntykää Vapahtajan puoleen. Hän on ”nuorten voima”.

Tämä opas auttaa teitä rakentamaan lujan perustuksen sille, että teette valintoja pysyäksenne liittopolulla. Se auttaa teitä valmistautumaan pyhien liittojen solmimiseen temppelissä, valmistautumaan palvelemaan lähetystyössä ja löytämään iloa seuratessanne Jeesusta Kristusta koko elämänne ajan. Toivomme teidän tuntevan, että kuulutte Vapahtajan kirkkoon ja saatte Häneltä voimaa täyttää Hänen tarkoituksensa teitä varten.

Me tiedämme, että Jumala elää. Rukouksemme on, että pysytte lujasti liittopolulla, joka johtaa takaisin taivaallisen Isänne luo. Niin tehdessänne teillä voi olla hyvää aikaansaava vaikutus, voitte kertoa riemullisesti evankeliumista muille ja valmistaa maailmaa Vapahtajan toista tulemista varten.

Ensimmäinen presidenttikunta

Tulosta