1 Ja tapahtui, että minä puhuin veljilleni sanoen: Menkäämme jälleen ylös Jerusalemiin ja olkaamme uskollisia Herran käskyjen pitämisessä; sillä katso, hän on mahtavampi kuin koko maa, miksi ei sitten mahtavampi kuin Laban viisinekymmeninensä, niin, tai kuin jopa kymmeninetuhansinensa?

2 Sen tähden menkäämme ylös; olkaamme vahvoja kuin Mooses, sillä totisesti hän puhui Punaisenmeren vesille, ja ne jakaantuivat kahtia, ja isämme pääsivät sen poikki, pois orjuudesta, kuivaa maata pitkin, ja faraon sotajoukot seurasivat ja hukkuivat Punaisenmeren vesiin.

3 Nyt, katso, te tiedätte, että tämä on totta; ja te tiedätte myös, että enkeli on puhunut teille; kuinka siis voitte epäillä? Menkäämme ylös; Herra kykenee pelastamaan meidät samoin kuin isämme ja hävittämään Labanin samoin kuin egyptiläiset.

4 Nyt, kun olin puhunut nämä sanat, he olivat vielä vihaisia ja jatkoivat yhä nurinaansa; silti he seurasivat minua ylös, kunnes tulimme Jerusalemin muurien ulkopuolelle.

5 Ja se tapahtui yöllä; ja minä käskin heidän piiloutua muurien ulkopuolelle. Ja kun he olivat piiloutuneet, minä, Nefi, hiivin kaupunkiin ja kuljin Labanin taloa kohti.

6 Ja Henki johdatti minua edeltä käsin tietämättäni, mitä minun pitäisi tehdä.

7 Kuitenkin minä kuljin eteenpäin, ja kun tulin lähelle Labanin taloa, näin miehen, ja hän oli kaatunut maahan eteeni, sillä hän oli juopunut viinistä.

8 Ja kun tulin hänen luoksensa, huomasin, että hän oli Laban.

9 Ja minä näin hänen miekkansa, ja minä vedin sen esiin tupestaan; ja sen kahva oli puhdasta kultaa, ja se oli tavattoman hienoa tekoa; ja minä näin, että sen terä oli kaikkein parasta terästä.

10 Ja tapahtui, että Henki vaati minua tappamaan Labanin; mutta minä sanoin sydämessäni: Milloinkaan en ole vuodattanut ihmisverta. Ja minä kavahdin enkä olisi tahtonut surmata häntä.

11 Ja Henki sanoi minulle jälleen: Katso, Herra on jättänyt hänet sinun käsiisi. Niin, ja minä tiesin myös, että hän oli tavoitellut minun omaa henkeäni; niin, eikä hän tahtonut kuulla Herran käskyjä; ja hän oli myös ottanut meidän omaisuutemme.

12 Ja tapahtui, että Henki sanoi minulle jälleen: Surmaa hänet, sillä Herra on antanut hänet sinun käsiisi;

13 katso, Herra surmaa jumalattomat toteuttaakseen vanhurskaat tarkoituksensa. On parempi, että yksi mies menehtyy kuin että kansakunta vaipuu ja menehtyy epäuskoon.

14 Ja nyt, kun minä, Nefi, olin kuullut nämä sanat, muistin Herran sanat, jotka hän puhui minulle erämaassa, sanoen: Sikäli kuin sinun jälkeläisesi pitävät minun käskyni, he menestyvät lupauksen maassa.

15 Niin, ja minä ajattelin myös, etteivät he voisi pitää Herran käskyjä Mooseksen lain mukaan, ellei heillä olisi lakia.

16 Ja minä tiesin myös, että laki oli kaiverrettuna pronssilevyissä.

17 Ja vielä minä tiesin, että Herra oli antanut Labanin minun käsiini tästä syystä – että minä hankkisin aikakirjat hänen käskyjensä mukaan.

18 Sen tähden minä tottelin Hengen ääntä ja tartuin Labania pään hiuksista ja iskin hänen päänsä poikki hänen omalla miekallaan.

19 Ja iskettyäni Labanin pään poikki hänen omalla miekallaan otin hänen vaatteensa ja puin ne oman vartaloni ylle, niin, joka ainoan, ja vyötin hänen varusteensa kupeilleni.

20 Ja tämän tehtyäni menin Labanin aarrekammiolle. Ja kulkiessani Labanin aarrekammiolle päin, katso, näin Labanin palvelijan, jolla oli aarrekammion avaimet. Ja minä käskin häntä Labanin äänellä menemään minun kanssani aarrekammioon.

21 Ja hän luuli minun olevan hänen isäntänsä Laban, sillä hän näki vaatteet sekä kupeilleni vyötetyn miekan.

22 Ja hän puhui minulle juutalaisten vanhimmista tietäen, että hänen isäntänsä Laban oli ollut yöllä ulkona heidän parissaan.

23 Ja minä puhuin hänelle ikään kuin olisin ollut Laban.

24 Ja minä sanoin hänelle myös, että minun oli vietävä kaiverrukset, jotka olivat pronssilevyissä, vanhemmille veljilleni, jotka olivat muurien ulkopuolella.

25 Ja minä käskin häntä myös seuraamaan minua.

26 Ja koska hän luuli, että minä puhuin kirkon veljistä ja että minä olin todella se Laban, jonka olin surmannut, hän sen vuoksi seurasi minua.

27 Ja hän puhui minulle monta kertaa juutalaisten vanhimmista, mennessäni veljieni luokse, jotka olivat muurien ulkopuolella.

28 Ja tapahtui, että minut nähdessään Laman pelästyi tavattomasti, ja myös Lemuel ja Sam. Ja he pakenivat luotani, sillä he luulivat, että minä olin Laban ja että hän oli surmannut minut ja tavoitteli heidänkin henkeään.

29 Ja tapahtui, että minä huusin heidän peräänsä, ja he kuulivat minua; sen vuoksi he lakkasivat pakenemasta luotani.

30 Ja tapahtui, että kun Labanin palvelija näki veljeni, hän alkoi vapista ja aikoi paeta luotani ja palata Jerusalemin kaupunkiin.

31 Ja nyt, koska minä, Nefi, olin isokokoinen mies ja koska olin myös saanut paljon voimaa Herralta, tartuin sen tähden Labanin palvelijaan ja pitelin häntä kiinni, niin ettei hän pakenisi.

32 Ja tapahtui, että minä puhuin hänen kanssaan, että jos hän kuulisi minun sanojani, niin totta kuin Herra elää ja minä elän, aivan niin, että jos hän kuulisi meidän sanojamme, me säästäisimme hänen henkensä.

33 Ja minä puhuin hänelle vieläpä valalla vannoen, ettei hänen tarvitse pelätä; että hän olisi vapaa mies meidän laillamme, jos hän lähtisi alas erämaahan meidän kanssamme.

34 Ja minä puhuin hänelle myös sanoen: Totisesti Herra on käskenyt meidän tehdä tämän; ja eikö meidän pidä olla tunnollisia Herran käskyjen pitämisessä? Jos siis lähdet alas erämaahan isäni luokse, sinä saat sijan joukossamme.

35 Ja tapahtui, että Soram sai rohkeutta sanoista, jotka puhuin. Nyt Soram oli palvelijan nimi, ja hän lupasi, että hän lähtisi alas erämaahan isämme luokse. Niin, ja hän myös vannoi meille valan, että hän jäisi meidän joukkoomme siitä hetkestä lähtien.

36 Nyt me halusimme hänen jäävän joukkoomme tästä syystä, jotta juutalaiset eivät saisi tietää paostamme erämaahan, jotta he eivät ajaisi meitä takaa ja tuhoaisi meitä.

37 Ja tapahtui, että kun Soram oli vannonut meille valan, pelkomme hänen vuokseen lakkasivat.

38 Ja tapahtui, että me otimme pronssilevyt ja Labanin palvelijan mukaamme ja lähdimme erämaahan ja matkasimme isämme teltalle.