Pyhät kirjoitukset
Toinen kuninkaiden kirja 14


Luku 14

Amasja Juudan kuninkaana

1 Israelin kuninkaan Joasin, Joahasin pojan, toisena hallitusvuotena Juudan kuninkaaksi tuli Amasja, Joasin poika.

2 Hän oli kuninkaaksi tullessaan kahdenkymmenenviiden vuoden ikäinen, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäyhdeksän vuotta. Hänen äitinsä oli jerusalemilainen Joaddan.


3 Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, olematta siinä kuitenkaan esi-isänsä Daavidin vertainen. Hän teki kaikessa isänsä Joasin tavoin.

4 Uhrikukkuloista ei luovuttu, yhä edelleen kansa uhrasi ja suitsutti kukkuloilla.


5 Heti kun Amasja sai valtansa lujitetuksi, hän surmasi ne miehet, jotka olivat murhanneet hänen isänsä, kuningas Joasin.

6 Murhaajien lapsia hän ei kuitenkaan surmannut. Tässä hän noudatti Mooseksen lain kirjaa, jossa on Herran käsky: ”Isää ei saa tuomita kuolemaan poikansa eikä poikaa isänsä rikoksesta, vaan kukin tuomittakoon vain omasta rikoksestaan.”


7 Amasja löi Suolalaaksossa Edomin sotajoukon, jossa oli kymmenentuhatta miestä, ja valtasi sitten Selan. Hän antoi kaupungille nimen Jokteel, joka sillä vieläkin on.

8 Sitten Amasja lähetti sanansaattajia viemään Israelin kuninkaalle Joasille, Joahasin pojalle, Jehun pojanpojalle, viestin: ”Tule, meidän on selvitettävä välimme.”

9 Mutta Joas, Israelin kuningas, lähetti Juudan kuninkaalle Amasjalle vastauksen: ”Libanonin ohdake lähetti Libanonin setrille sanan: ’Anna tyttäresi pojalleni vaimoksi.’ Mutta Libanonin villieläimet kulkivat siitä ja tallasivat ohdakkeen jalkoihinsa.

10 Sinä olet ylpistynyt, kun sait lyödyksi Edomin. Nauti nyt kunniastasi ja pysy aloillasi. Pitääkö sinun ehdoin tahdoin etsiä onnettomuutta, syöstä itsesi ja samalla koko Juuda turmioon?”


11 Amasja ei kuunnellut häntä. Silloin Joas, Israelin kuningas, hyökkäsi maahan. Hän ja Juudan kuningas Amasja kävivät taisteluun Bet-Semesissä, joka oli Juudan aluetta.

12 Juuda jäi Israelia vastaan taistellessaan tappiolle, ja sen sotilaat hajaantuivat ja pakenivat kukin kotiinsa.

13 Joas, Israelin kuningas, otti Bet-Semesissä vangiksi Juudan kuninkaan Amasjan, joka oli Ahasjan pojan Joasin poika. Sitten Joas marssi Jerusalemiin ja määräsi kaupunginmuurin revittäväksi neljänsadan kyynärän matkalta, Efraiminportilta Kulmaportille saakka.

14 Hän ryösti kaiken kullan ja hopean sekä muut esineet Herran temppelistä ja kuninkaan palatsin aarrekammioista. Panttivankejakin hän otti, ennen kuin palasi Samariaan.


15 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Joasista ja hänen saavutuksistaan sekä siitä, kuinka hän taisteli Juudan kuningasta Amasjaa vastaan, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

16 Joas meni lepoon isiensä luo, ja hänet haudattiin Samarian kaupunkiin Israelin kuninkaiden viereen. Hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Jerobeam.


17 Juudan kuningas Amasja, Joasin poika, eli vielä viisitoista vuotta sen jälkeen kun Israelin kuningas Joas, Joahasin poika, oli kuollut.

18 Kaikki muu, mitä Amasjasta on kerrottavaa, on kirjoitettu Juudan kuninkaiden historiaan.

19 Amasjaa vastaan tehtiin Jerusalemissa salaliitto. Hän pakeni Lakisiin, mutta sinne lähetettiin miehiä hänen peräänsä, ja he tappoivat hänet siellä.

20 Hänet tuotiin hevosen selässä Jerusalemiin ja haudattiin Daavidin kaupunkiin isiensä viereen.


21 Juudan kansa asetti Amasjan jälkeen kuninkaaksi hänen poikansa Asarjan, joka silloin oli kuusitoistavuotias.

22 Asarja palautti Eilatin Juudalle ja rakensi sen jälleen, kun Amasja oli mennyt lepoon isiensä luo.

Jerobeam II Israelin kuninkaana

23 Juudan kuninkaan Amasjan, Joasin pojan, viidentenätoista hallitusvuotena Israelin kuninkaaksi tuli Jerobeam, Joasin poika. Hän hallitsi Samarian kaupungissa neljäkymmentäyksi vuotta.


24 Jerobeam teki sitä, mikä on väärää Herran silmissä. Hän ei luopunut yhdestäkään niistä synneistä, joilla Jerobeam, Nebatin poika, oli johdattanut Israelin synnintekoon.

25 Hän kuitenkin palautti Israelille raja-alueen Lebo-Hamatista Kuolleeseenmereen saakka. Näin kävi toteen se, minkä Herra, Israelin Jumala, oli puhunut Gat-Heferistä kotoisin olevan palvelijansa Joonan, Amittain pojan, suulla.

26 Herra oli nähnyt Israelin kurjaakin kurjemman tilan, sen, ettei ollut jäljellä ketään, ei ylhäistä eikä alhaista, josta olisi ollut maan pelastajaksi.

27 Mutta Herra ei vielä ollut ilmoittanut, että hän pyyhkii Israelin nimen pois taivaan alta, ja niin hän antoi Jerobeamin, Joasin pojan, pelastaa kansan.


28 Kaikki muu, mitä on kerrottavaa Jerobeamista ja hänen saavutuksistaan sekä siitä, kuinka hän kävi sotia ja palautti Damaskoksen ja Hamatin Israelille, on kirjoitettu Israelin kuninkaiden historiaan.

29 Jerobeam meni lepoon isiensä luo Israelin kuninkaiden pariin, ja hänen jälkeensä tuli kuninkaaksi hänen poikansa Sakarja.