Luku 37
Joosef ja hänen unensa
1 Jaakob jäi asumaan Kanaaninmaahan, missä jo hänen isänsä oli asunut muukalaisena.
2 Tämä on kertomus Jaakobin suvun vaiheista.Kun Joosef oli seitsentoistavuotias, hän paimensi lampaita ja vuohia velipuoliensa, Bilhan ja Silpan poikien kanssa, ja hänellä oli tapana kannella heistä isälleen.
3 Israel rakasti Joosefia enemmän kuin muita poikiaan, sillä Joosef oli syntynyt hänelle hänen vanhoilla päivillään. Isä teetti Joosefille pitkän, värikkään puvun.
4 Veljet huomasivat, että isä piti hänestä enemmän kuin heistä muista, ja he alkoivat vihata Joosefia, niin etteivät enää voineet edes puhua hänelle ystävällisesti.
5 Kerran Joosef näki unen, ja kun hän oli kertonut sen veljilleen, he vihasivat häntä entistäkin enemmän.
6 Hän näet sanoi heille: ”Kuulkaapa, millaista unta minä näin!
7 Me olimme pellolla lyhteitä sitomassa, ja yhtäkkiä minun lyhteeni nousi pystyyn ja teidän lyhteenne kokoontuivat ympärille ja kumartuivat maahan minun lyhteeni eteen.”
8 Veljet sanoivat hänelle: ”Sinustako tulisi meidän kuninkaamme, sinäkö muka hallitsisit meitä?” Ja näiden unien ja puheiden takia he vihasivat häntä yhä enemmän.
9 Joosef näki vielä toisen unen ja kertoi senkin veljilleen: ”Taas minä näin unta, ja siinä aurinko, kuu ja yksitoista tähteä kumartuivat minun eteeni.”
10 Kun hän oli kertonut tämän isälleen ja veljilleen, isä nuhteli häntä: ”Mitä tuollaiset unet ovat olevinaan? Pitäisikö minun ja äitisi ja veljiesi muka tulla kumartamaan sinua?”
11 Veljet olivat kateellisia Joosefille, ja hänen isäänsä nämä tapaukset jäivät askarruttamaan.
Joosef myydään orjaksi Egyptiin
12 Kerran, kun Joosefin veljet olivat menneet paimentamaan isänsä lampaita ja vuohia Sikemin seuduille,
13 Israel sanoi Joosefille: ”Veljesi ovat karjan kanssa Sikemissä. Sinun pitäisi mennä sinne heidän luokseen.” Joosef vastasi: ”Hyvä on, isä.”
14 Ja Jaakob sanoi hänelle: ”Mene katsomaan, miten veljesi ja karja voivat, ja tule sitten kertomaan minulle.” Hän lähetti Joosefin matkaan Hebroninlaaksosta, ja Joosef meni Sikemiin.
15 Kun Joosef kierteli kaupungin lähistöllä etsimässä veljiään, muuan mies tuli häntä vastaan ja kysyi: ”Mitä etsit?”
16 Joosef vastasi: ”Etsin veljiäni. Oletko nähnyt heitä ja heidän laumojaan?”
17 Mies sanoi: ”He ovat lähteneet täältä pois. Minä kuulin heidän sanovan: ’Mennään Dotaniin.’” Niin Joosef lähti veljiensä perään ja löysi heidät Dotanista.
18 He näkivät hänet jo kaukaa, ja ennen kuin hän oli ehtinyt heidän luokseen, he alkoivat suunnitella hänen surmaamistaan.
19 He sanoivat toisilleen: ”Tuolla se unien näkijä nyt tulee.
20 Tapetaan hänet, heitetään hänet johonkin kaivoon ja sanotaan, että peto on hänet syönyt. Sittenhän nähdään, miten hänen unensa käyvät toteen.”
21 Mutta kun Ruuben kuuli tämän, hän tahtoi pelastaa Joosefin heidän käsistään ja sanoi: ”Ei sentään lyödä häntä hengiltä.
22 Älkää vuodattako verta. Heittäkää hänet tuonne syrjäiseen kaivoon, mutta älkää vahingoittako häntä.” Näin hän sanoi pelastaakseen Joosefin heidän käsistään ja viedäkseen hänet takaisin isänsä luo.
23 Kun Joosef tuli veljiensä luo, he kävivät häneen käsiksi, riisuivat häneltä hänen pitkän värikkään pukunsa
24 ja heittivät hänet kaivoon, joka silloin oli kuivillaan.
25 Veljekset istuutuivat syömään. Mutta kun he kohottivat katseensa, he näkivät ismaelilaiskaravaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin kamelit suitsukkeilla, balsamilla ja mirhalla kuormattuina.
26 Silloin Juuda sanoi veljilleen: ”Mitä hyötyä meille on siitä, että tapamme veljemme ja joudumme kätkemään verityömme jäljet?
27 Myydään poika noille ismaelilaisille, niin meidän ei itse tarvitse käydä häneen käsiksi, onhan hän sentään meidän veljemme.” Hänen veljensä olivat samaa mieltä.
28 Kun midianilaiset kauppiaat kulkivat paikan ohi, veljet vetivät Joosefin kaivosta ja myivät hänet heille kahdestakymmenestä hopeasekelistä. Ja kauppiaat veivät Joosefin Egyptiin.*
29 Kun Ruuben palasi kaivolle ja huomasi, ettei Joosef ollutkaan siellä, hän repäisi vaatteensa.
30 Hän meni veljiensä luo ja sanoi: ”Poika on poissa! Kuinka minun nyt käy?”
31 Mutta veljet ottivat Joosefin puvun, teurastivat vuohen ja kastoivat puvun vereen.
32 Sitten he veivät sen isälleen ja sanoivat: ”Tämän me löysimme. Tutki, onko se poikasi puku vai ei.”
33 Jaakob tunsi vaatteen ja sanoi: ”Poikani puku! Villipeto on hänet syönyt, Joosef on raadeltu hengiltä!”
34 Ja Jaakob repäisi viittansa, puki säkkivaatteen vyötäisilleen ja suri poikaansa pitkän aikaa.
35 Hänen poikansa ja tyttärensä koettivat lohduttaa häntä, mutta hän ei huolinut lohdutuksesta, vaan sanoi: ”Ei, minä suren, kunnes menen tuonelaan poikani luo.” Ja isä itki Joosefia.
36 Mutta midianilaiset myivät Joosefin Egyptiin Potifarille, joka oli faraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö.