Ruutin kirja
Luku 1
Elimelekin perhe Moabissa
1 Siihen aikaan, kun tuomarit hallitsivat Israelia, tuli kerran nälänhätä maahan. Muuan mies Juudan Betlehemistä muutti silloin vaimonsa ja kahden poikansa kanssa siirtolaiseksi Moabin maahan.
2 Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa oli Noomi, heidän poikansa olivat nimeltään Mahlon ja Kiljon, ja he olivat efratalaisia Juudan Betlehemistä. He tulivat Moabin maahan ja jäivät sinne asumaan.
3 Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja Noomi jäi yksin molempien poikiensa kanssa.
4 Pojat ottivat itselleen moabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen Ruut. Kun he olivat asuneet siellä kymmenisen vuotta,
5 kuolivat myös molemmat pojat, Mahlon ja Kiljon, ja niin Noomi oli yksin menetettyään sekä miehensä että poikansa.
Noomi lähtee miniöittensä kanssa Betlehemiin
6 Noomi päätti lähteä miniöittensä kanssa kotimatkalle Moabin maasta, sillä hän oli siellä kuullut, että Herra oli huolehtinut kansastaan ja antanut sille hyvän sadon.
7 Kun hän lähti sieltä missä oli asunut, hänen molemmat miniänsä tulivat mukaan, mutta heidän ollessaan matkalla Juudan maahan
8 Noomi sanoi miniöilleen: ”Palatkaa kumpikin äitinne luo. Olkoon Herra teille hyvä, niin kuin te olette olleet hyviä vainajiamme ja minua kohtaan.
9 Kunpa te Jumalan avulla saisitte molemmat uuden miehen ja löytäisitte turvan ja onnen hänen kattonsa alla.” Hän suuteli heitä, mutta he puhkesivat itkuun
10 ja sanoivat: ”Ei, me tahdomme, että sinä viet meidät kansasi luo.”
11 Silloin Noomi sanoi: ”Menkää takaisin, tyttäreni! Mitä syytä teillä on tulla minun mukaani? Enhän minä enää voi synnyttää poikia teille miehiksi.
12 Menkää takaisin, tyttäreni. Minä olen jo liian vanha mennäkseni vaimoksi kenellekään. Ja vaikka ajattelisinkin, että minulla vielä on toivoa lapsista, ja vaikka jo tänä yönä olisin jonkun miehen oma ja synnyttäisin poikia,
13 niin jaksaisitteko kuitenkaan odottaa, että he kasvavat suuriksi? Voisitteko niin kauan elää naimattomina? Ei, tyttäreni! Minä olen kovin murheissani siitä, että tekin olette joutuneet kärsimään, kun Herra on minua näin raskaasti koetellut.”
14 Miniät itkivät nyt vielä katkerammin. Viimein Orpa suuteli anoppiaan hyvästiksi, mutta Ruut ei suostunut eroamaan Noomista.
15 Silloin Noomi sanoi: ”Katso nyt, kälysi lähti takaisin kansansa ja jumalansa luo. Lähde sinäkin kälysi mukana.”
16 Mutta Ruut sanoi: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.
17 Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!”
18 Kun Noomi käsitti, että Ruut oli lujasti päättänyt seurata häntä, hän ei puhunut siitä sen enempää.
19 He kulkivat yhdessä, kunnes tulivat Betlehemiin. Heidän sinne saapuessaan nousi kaupungissa suuri hälinä, ja kaupungin naiset kyselivät: ”Eikö tuo olekin Noomi?”
20 Mutta Noomi sanoi heille: ”Älkää kutsuko minua enää Noomiksi, vaan Maraksi, sillä Kaikkivaltias on koetellut minua ankarasti.*
21 Minulla oli kaikkea, kun täältä lähdin, mutta nyt, kun Herra tuo minut takaisin, olen kaikkea vailla. Miksi te kutsuisitte minua Noomiksi, kun Herra itse on kääntynyt minua vastaan ja Kaikkivaltias on antanut osakseni onnettomuuden.”
22 Näin palasivat Noomi ja hänen moabilainen miniänsä Ruut Moabin maasta Betlehemiin. Ohranleikkuu oli juuri alkamassa.