Julkaistaan vain sähköisenä: nuorille aikuisille
En pitänyt sukututkimustyöstä. Mutta sitten koin ihmeitä
Perheelläni Taiwanissa ei ollut paljonkaan tietoa sukumme historiasta, mutta osoittamalla uskoa pystyin todistamaan ihmeitä.
Kun olin 10-vuotias ja asuin Taiwanissa, isoäitini esitteli lähetyssaarnaajat perheelleni. Isäni sai kastaa minut, äitini ja veljeni. Kuitenkin pian sen jälkeen, kun meidät oli sinetöity temppelissä, muut perheestäni lakkasivat käymästä kirkossa.
Niinpä vastuu sukututkimustyöstä lankesi luonnollisesti minun harteilleni. Se oli minulle kuitenkin aina vaikeaa.
Yritin noudattaa kirkkomme johtajien kehotuksia tehdä tätä pyhää työtä, mutta erilaisten takaiskujen vuoksi lakkasin ponnistelemasta sen suhteen.
Ensinnäkin vanhempani eivät koskaan pitäneet ajatuksesta tehdä temppelityötä kuolleiden puolesta. Heistä tuntui, että olimme päättämässä esivanhempiemme toimituksista, ja että se oli epäkunnioittavaa heidän tahdonvapauttaan kohtaan.
Minun oli myös vaikea löytää tietoja esivanhemmistani. Useimmat kiinalaiset perheet pitävät sukuluetteloa nimeltä zupu, joka sisältää tietoja, jotka voivat ulottua jopa vuoteen 2000 eKr. asti. Mutta minun perheeni zupu-luettelossa ei ollut miespuolisten esivanhempieni syntymä- ja kuolinvuosia eikä mitään tietoja naispuolisista esivanhemmistani, joten en voinut lähettää nimiä temppeliin enkä suorittaa toimituksia esivanhempieni puolesta.
Näiden takaiskujen vuoksi luovutin sukututkimuspyrkimysteni suhteen.
Uudelleen aloittaminen
Korkeakouluun päästessäni en ollut ajatellut sukututkimusta vuosiin. Sitten erään lukukauden aikana vaarnani kannusti meitä asettamaan tavoitteeksi viedä sukulaisnimi temppeliin. Vaarnamme johtohenkilöt lupasivat meille, että jos rukoilisimme ennen kuin alamme tehdä sukututkimustyötä, meidät johdatettaisiin niiden esivanhempien luo, jotka halusivat, että heidän toimituksensa tehtäisiin.
En ensin ollut kovin innoissani tästä kehotuksesta. Olinhan jo yrittänyt ja epäonnistunut siinä.
Kun kuitenkin rukoilin joka päivä, että menestyisin sukututkimustyössäni ja saisin halun jatkaa eteenpäin ponnisteluissani, sydämeni pehmeni. Pian aloinkin tuntea halua aloittaa uudelleen.
Eräänä iltana tunsin voimakasta innoitusta avata sukupuuni FamilySearchissa ja tutkia yhtä tiettyä esivanhempien sukulinjaa. Etsittyäni hakukoneesta tuloksetta muutamia eri nimiä löysin verkkosivun yhdestä esivanhemmastani.
Ilmeisesti tämä esivanhempi oli huomattava henkilö Taiwanin vallankumouksen aikoina, ja kaikki hänen tietonsa oli tallennettu tälle sivulle, ja siihen oli liitetty lähteitä. Sieltä sain lisää tietoa hänen lapsistaan ja vanhemmistaan.
Tuon satunnaisen internethaun avulla pystyin sinä päivänä löytämään ja lähettämään temppeliin kuusi nimeä, ja kuukauden kuluessa olin lähettänyt yli 50 nimeä.
Se oli uskomatonta.
Oliko tekemälläni merkitystä?
Pian olin vienyt monia nimiä temppeliin, mutta epäilin silti, olivatko esivanhempani verhon toisella puolella ottamassa vastaan näitä toimituksia. Mietin, oliko tekemälläni merkitystä.
Niinpä rukoilin vahvistusta. Ja kun seuraavan kerran menin temppeliin, kun olin lopettelemassa sinetöimistä yhden esivanhempani puolesta, temppelisinetöijä kääntyi puoleeni kyyneleet silmissään. Hän kertoi minulle voivansa tuntea, että esivanhempani oli innoissaan saadessaan sen toimituksen.
Tajusin, että Jumala oli vastannut rukoukseeni ja että sijaistyölläni oli todellakin merkitystä.
Vaikka aikaa on kulunut, vanhempani eivät vieläkään oikein pidä sukututkimustyön ajatuksesta. Mutta minä olen tuntenut esivanhempieni lohduttavan ja tukevan minua, etenkin kun tunnen olevani yksinäinen, koska olen ainoa aktiivinen jäsen perheessäni. Tunnen, että he myös auttavat pehmentämään vanhempieni sydäntä.
Vanhin John A. Widtsoe (1872–1952) kahdentoista apostolin koorumista opetti, että ”jokainen, joka pyrkii auttamaan toisella puolella olevia, saa vastineeksi apua kaikissa elämän asioissa”.1
Ja olen tuntenut tuon avun tulevan toiselta puolelta.
Sukututkimus on yksi kaikkein jännittävimmistä ja palkitsevimmista tehtävistä, joita saamme tehdä Jeesuksen Kristuksen kirkon jäseninä. Kun kokoamme Israelia verhon toisella puolella, me kokoamme ”enkelien sotajoukon” tukemaan meitä matkallamme kuolevaisuudessa, me olemme yhteydessä taivaaseen ja pääsemme lähemmäksi Kristusta. Ja kuten sisar Wendy Watson Nelson on todistanut: ”Sukututkimustyö tuo ihmeitä omaan elämääsi ja rakkaittesi elämään.”2
Tiedän, että se on totta.