Seminaari, instituutti ja muita asioita, jotka toimivat
Seminaarien ja instituuttien (S&I) vuosittainen lähetys 2023
Perjantai 27. tammikuuta 2023
Ylijohtaja Steven J. Lund: Voi, miten iloinen olenkaan, kun minua on pyydetty lausumaan todistukseni tänään teille, joita ihailen hyvin paljon, ja kun saan puhua näiden kahden kenties suurimman tuntemani kirkon opettajan välissä.
Osallistuin hiljattain Harvardin professori Arthur Brookesin luennolle. Hän sanoi: ”Asetamme liikaa paineita opettajillemme. Pyydämme heitä muuttamaan ihmiskunnan historian kulkua.” Hän ei tiennyt, miten totta se onkaan. Paitsi että teidän tapauksessanne emme kanna huolta ihmiskunnan historiasta vaan iankaikkisuudesta. Me siis tosiaan odotamme paljon teiltä ja arvostamme sitä, keitä te olette ja mitä te teette, ja odotamme tätä lopputulosta.
Kun viimeksi puhuin yleiskonferenssissa, puhuin siitä, että halusin panna käteni vilpittömän kotiin palaavan lähetyssaarnaajan hartioille ja painaa hänen sieluunsa sydämeni vaikutelmia. Kun sain tämän tehtävän puhua teille, mieleeni tuli tehdä samoin täällä – että tavallaan panisin käteni harteillenne, katsoisin teitä silmiin ja kertoisin ajatuksiani mahdollisuuksistanne ja haasteistanne. No, emme tapaa niin läheisesti, mutta kun ottaa huomioon, mitä ajattelen teistä, niin jos tapaisimme, haluaisin kuulla nimenomaan, mitä sellaista on teidän sydämessänne, mitä minun pitäisi tietää.
Olen varttunut aamuseminaarissa, jota opetettiin enimmäkseen pienessä parakkiluokassa erään kalifornialaisen yläkoulun vieressä. Meitä opettivat vuorollaan piispakuntamme erään jäsenen ruotsalainen käännynnäisvaimo ja sitten myöhempinä vuosina peräkkäin pari seitsemänkymppistä isoäitiä – kaikki kolme olivat päteviä lähinnä sen pyhittäytymisen ansiosta, joka sai heidät heräämään ennen aamuviittä, ja sen vuoksi, että heillä oli ehdoton vakaumus palautuksen todenperäisyydestä. Suurimman osan siitä, mitä tiedän evankeliumista – ja tarkoitan sitä kirjaimellisesti – suurimman osan siitä, mitä tiedän evankeliumista, olen oppinut seminaarissa. Ja suurin osa uusista asioista, joita nykyään opin evankeliumista, on yksinkertaisesti sen uudelleen huomaamista, mitä he yrittivät opettaa minulle silloin.
Aloittakaamme siis tärkeimmistä sanoista, mitä voin lausua: Kiitos siitä, mitä teette ja mitä olette. Kiitos halukkuudestanne tehdä kallisarvoista työtä, jota vaaditaan muuttaaksenne opetusohjelmaanne, oppiaihesuunnitelmianne ja kalenterianne vastaamaan Tule ja seuraa minua -opetusohjelmaa. Monetkaan kirkossa eivät nähneet täysin, mitä teiltä pyydettiin. Kiitos, että olette antaneet tarvittavan työpanoksen tämän muutoksen toteuttamiseen tietäen, että jatkatte opetussuunnitelmien hiomista. Työnne on alkanut tuottaa hedelmää.
Toimistoomme saapui viesti, joka kertoo tavanomaisen tarinan. Siinä sanotaan: ”Jos olen rehellinen, perheessämme ei yleensä pidetä perheiltoja. Emme lue pyhiä kirjoituksiamme sen paremmin yksin kuin perheenä emmekä tutki evankeliumia yhdessä. Olemme aktiivisia kirkossa. Kuitenkin viime aikoina, kun olen ollut seminaarissa, olen voinut kertoa heille asioista, joita olen oppinut seminaarissa. Uskon, että seminaari auttaa minua lukemaan pyhiä kirjoituksia, mutta auttaa minua myös vaikuttamaan perheeseeni.”
No, sehän on ollut toiveena, vai mitä? Kirkon antama tuki vahvistaa puolestaan kirkon kotiin keskittyvää asemaa. Tuo prosessi on osa jatkuvaa palautusta, ja se on käytäntö, joka toimii. Kirkko tekee paljon työtä pyrkiessään ymmärtämään, mikä toimii ja mikä ei. Te olette itse asiassa monen sellaisen asian pyörteessä, joiden tiedämme luovan kestäviä yhteyksiä Herraan.
Kun siis käteni ovat teidän harteillanne – tai halaamassa teitä, kuten saattaa olla – saanen korostaa muutamia asioita, joiden tiedämme toimivan, jotta voitte tukeutua siihen, millä on eniten merkitystä opetuksessanne. Sanotaan, että menestyksen ensimmäisenä osatekijänä on saapuminen paikalle. Seminaariin osallistuvat nuoret saavuttavat keskimäärin parempia tuloksia koko elämänsä ajan. On todennäköisempää, että he saavat endaumentin, palvelevat lähetystyössä, solmivat avioliiton temppelissä. Ne, jotka osallistuvat neljä vuotta seminaariin, saavat evankeliumiin yhteyden, joka harvoin murtuu. Toiseksi, kun nuoret maksavat täydet kymmenykset, he muodostavat kestävän yhteyden taivaalliseen Isään. Joka kerta kun he noudattavat tuota käskyä ja suorittavat maksun, syntyy uusi uhrauksen ja yhteyden side.
Toivon, että jokainen seminaarin- ja instituutinopettaja kehittää jatkuvasti tapaa, jolla hän opettaa kymmenysten yhteyden luovaa voimaa. Oma isäni kysyi minulta kerran, kun olin kymmenvuotias, maksoinko aina kymmenykseni. Minä tein niin. Se oli tuskin mitään, koska asuinalueemme hiekkatiellä ei tapahtunut paljoakaan kaupankäyntiä. Mutta hän jatkoi sanomalla: ”Tiedätkö, että jos päätät, voit elää elämäsi niin, että olet siinä täydellinen.” Hän sanoi: ”Yksi asia, jota kadun” – tämä on siis isäni – ”on se, että kun olin laivastossa laivalla muutaman kuukauden, siellä ei voinut maksaa kymmenyksiä, ja se tottumus jäi minulta pois. Olen ollut täydellinen siitä asti. Mutta minua hävettää se ajanjakso, jolloin en tehnyt niin. Jos teet päätöksen, voit olla siinä asiassa täydellinen.” Teidänkin oppilaanne voivat olla.
Kolmas asia, johon haluan kiinnittää huomiotanne ja joka todella toimii, on FSY-konferenssi. Nämä FSY-konferenssit ovat mahtavia. Nyt menneenä kesänä monet tai useimmat niistä 200 000:sta 14–18-vuotiaasta eri puolilla maailmaa saivat runsaamman ja kannustavamman ymmärryksen siitä, keitä he ovat ja miksi Herra pyytää heiltä sitä, mitä Hän pyytää. FSY on menestynyt niin hyvin, että meidän on pitänyt kysyä itseltämme: Mikä on sen salaisuus? Mikä on FSY-vaikutus?
Osa on sitä, että osallistujat irrotetaan viikoksi päivittäisistä häiriötekijöistä, mikä saa heidät hyvin opetukselle alttiiseen, keskittyneeseen mielentilaan. Koko sen ajan, kun he ovat turvallisesti satamassa kuin lapsi kotona, he ovat tekemisissä teidän kanssanne, opettajien ja tapahtumanjohtajien kanssa, jotka ovat useimmiten seminaarien ja instituuttien opettajia, kun innoitatte heidän aivojaan puhtaalla ja hyödyllisellä opilla niin että se saa aikaan sydämenmuutoksen.
Annatte heille välineet, joita he tarvitsevat lähtiessään lauantaina kohti kulttuurimullistusta elämässään. Teidän oppiaiheenne ja esimerkkinne sekä jokainen sananne menevät heidän elämäntaitojensa työkalupakkiin. Joillekuille heistä FSY saattaa olla heidän viimeinen paras mahdollisuutensa saavuttaa rauha itsensä ja Jumalan kanssa. Kiitos siitä, että olette sitoutuneet antamaan heille hengellistä, älyllistä ja pedagogista parastanne. Kirkkomme tutkimus vahvistaa, että yhtenä voimallisimmista elinikäisen opetuslapseuden käynnistäjistä ovat olleet suhteet kaltaisiinne uskollisiin aikuisiin, jotka ovat käsittäneet, kuinka suunnistaa elämän haasteissa ja kokea iloa Kristuksessa.
Noin kuukausi sitten ylijohtaja Bonnie H. Cordonia ja minua pyydettiin raportoimaan ensimmäiselle presidenttikunnalle FSY-ohjelmasta ja siitä, kuinka se on otettu käyttöön nyt menneenä kesänä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Päätimme esityksemme ja vastasimme muutamiin syvällisiin kysymyksiin suunnitelmistamme tehdä lisää parannuksia, ja kokous tuntui päättyvän. Mutta kun aloimme siirtyä tuoleiltamme, presidentti Nelson nojautui eteenpäin ja sanoi: ”Meidän täytyy opettaa heitä rukoilemaan.” Kävimme heti takaisin istumaan. Hän sanoi: ”Meidän täytyy opettaa heitä rukoilemaan, opettaa, ketä he rukoilevat ja kuinka rukoillaan.” Ja sitten hän jatkoi sanomalla, että hän oli huolissaan siitä, että meistä saattaa tulla liian välinpitämättömiä siinä, millä tavoin puhumme taivaalliselle Isälle. Ja sitten hän toisti virkkeen: ”Meidän täytyy opettaa heitä rukoilemaan, opettaa, ketä he rukoilevat ja kuinka rukoillaan.” Opetetaan heitä siis rukoilemaan. Joka kerta kun lausumme rukouksen, me kutsumme taivaallista Isää puuttumaan elämäämme. Jokainen rukous on rukous ihmeen saamiseksi. Jopa kiitollisuuden rukousten toiveena on syventää suhdettamme Jumalaan.
Siirrytäänpä sitten seuraavaan keinoon vahvistaa todistusta. Nuorten voimaksi -opas. Anteeksi – Nuorten voimaksi – opas valintojen tekemiseen, jossa meitä opetetaan vaihtamaan keskittymisemme sääntöihin siihen, että keskitymme suhteeseemme Vapahtajaan ja tulemme Hänen kaltaisikseen. Vanha sanonta ”Mitä Jeesus tekisi?” on yhä suurenmoinen elämänohje. Tekemiemme päätösten taustalla ei ole enää kirjanen vaan Jumalan meille antama tehtävä.
Presidentti Nelson sanoo meille yhä uudelleen, että tärkein asia, mitä tässä maailmassa tapahtuu, ja syy siihen, miksi meidät on säästetty tulemaan tähän maailmaan tänä aikana, on Israelin kokoaminen. Kun siis teemme päätöksiä siitä, kuinka aiomme elää elämäämme, meidän kannustimenamme tulisi olla tämä kysymys: ”Auttaako vai estääkö tämä päätös kykyäni täyttää kuolevaisuuden tarkoitukseni?” Kun pyrimme elämään niin, että olemme kelvollisia kuulumaan Herran pataljoonaan, me yritämme saattaa elämämme valinnat sopusointuun elämäntehtävämme kanssa.
Kysymys meille jokaiselle on: ”Uskommeko me Kristusta, kun Hän ilmoittaa meidän jumalalliset tarkoituksemme profeettojensa välityksellä?” Koska jos uskomme Häntä, me haluamme tehdä suurenmoisia päätöksiä. Te seminaarien ja instituuttien (S&I) opettajat olette mestareita auttamaan heitä vastaamaan tuohon kysymykseen. Muuttuvassa maailmassa rajoitteiden luettelo ei suojele meitä, vaan meitä suojelevat evankeliumin periaatteet.
Uusi Nuorten voimaksi – opas valintojen tekemiseen pyytää nuoriamme omaksumaan käytännön suhtautua elämään hengellisen herkkyytensä linssin läpi eikä erittäin epäilevän kulttuurisen herkkyytensä linssin läpi. Tämä uusi Nuorten voimaksi -opas on aivan muuta kuin sitä, että jälleen kerran aikuiset puhuvat nuorille arvoista. Sen sijaan se on nuorille uusi tapa suhtautua omaan elämään, kun he oppivat todellisen identiteettinsä Jumalan poikina ja tyttärinä – Jumalan, jolla on heille työ tehtäväksi ja joka on lähettänyt heidät tänne tiettyä tarkoitusta varten, mikä antaa heidän elämälleen sykähdyttävän merkityksen. Heidän jalkansa juurtuvat evankeliumin maaperään.
Tämä uusi opas valintojen tekemiseen on osa vuosikymmenen jatkunutta ilmoitettua mallia, joka ohjaa meitä kohti syvempää hengellisyyttä. Se on uusin osa pitkää palautuksen kaarta, johon sisältyy se, että seurakuntaopetuksesta siirryttiin onnistuneesti kotiopetukseen ja sitten palvelutyöhön, perheillasta koti-iltaan, jokainen jäsen on lähetyssaarnaaja -ajatuksesta, riman kohottamisesta ja ulkoa opetelluista lähetystyökeskusteluista Saarnatkaa minun evankeliumiani -oppaan ohjeisiin, että partiotoiminta ja Edistyminen-ohjelma korvattiin Lasten ja nuorten edistyminen -ohjelmalla, jossa nuoria pyydetään ottamaan oma hengellinen elämä hallintaansa.
Seminaarin uudet lukuvaatimukset ovat sopusoinnussa tämän periaatteeseen perustuvan Hengen ohjaaman lähestymistavan kanssa. Olemme kulkeneet yhä enemmän kohti korkeampaa ja pyhempää tapaa tehdä hengellisesti motivoituneita päätöksiä. On käymässä yhä tärkeämmäksi, että nuoremme ja me itse opimme päättämään, kuinka meidän tulee toimia noudattamalla pyhiä periaatteita sen sijaan että huomioisimme tiettyjä kieltoja. Nuoremme joutuvat jo nyt kohtaamaan moraalikysymyksiä, jotka eivät edes olleet kysymyksiä vuosikymmen tai pari sitten. Jos he menettävät tasapainonsa tänään päättäessään tatuoinneista, niin odottakaa vain, mitä muuta maailma tulee kaikin voimin paiskaamaan heitä vasten.
Presidentti Russell M. Nelson on selittänyt, kuinka niitä valintoja tehdään. Ei voi vain tarkistaa luettelosta. Hän opetti: ”Lupaan sinulle, että jos vilpittömästi ja sinnikkäästi teet sen hengellisen työn, jota tarvitaan, jotta omaksuisit ratkaisevan tärkeän hengellisen taidon oppia kuulemaan Pyhän Hengen kuiskauksia, niin sinä saat kaiken sen ohjauksen, jota ikinä tarvitset elämässäsi.”1
Liikkeellä on tarina 14-vuotiaasta, joka kertoi äidilleen yleiskonferenssin jälkeisenä päivänä, että uudessa kirjasessa ei kielletä useita lävistyksiä, joten hän aikoi torstaina lisätä rautaa korviinsa. Äiti veti syvään henkeä, ja hänen kerrotaan sanoneen tyttärelle: ”Tiedät, mitä mieltä olemme siitä, mutta tässä ei ole kyse siitä, mitä me haluamme sinun tekevän. Tämä on sinun tilaisuutesi kysyä, mitä taivaallinen Isä haluaa sinun tekevän. Sinun on tehtävä työtä, tutkittava asiaa, rukoiltava siitä ja odotettava vastausta.” No, tämä 14-vuotias sai vastauksensa, ja äiti muutti hänen elämänsä.
Kun palasin kotiin lähetystyöstäni, liityin Yhdysvaltain armeijaan. Ilmoittauduin eräänä päivänä Oaklandin kutsuntakeskukseen, jossa minut muokattiin uuteen sotilasperheeseeni. Juuri saamani ystävät olivat kaikki keskenään niin erilaisia kuin pystytte mitenkään kuvittelemaan. Mutta 24 tuntia myöhemmin olimme kaikki saaneet samanlaisen hiusmallin ja pukeutuneet samanlaisiin univormuihin. Ja kun sinä iltana kävelimme parakkiimme, me kaikki näytimme siivousfirman omistajilta. Seuraavien yhdessä vietettyjen koulutuskuukausien aikana en pystynyt enää sanomaan, kuka oli ollut kuka siinä kutsuntakeskuksen epätavallisessa kokoelmassa. Harjoittelimme yhdessä, valitimme yhdessä ja uskouduimme toisillemme, eikä keskuudessamme ollut mitään -laisia. Sain elinikäisen opetuksen univormun merkityksestä: asumme voi erottaa tai yhdistää. Vaatteet kertovat siitä, kenen puolella olemme ja mitä niiden käyttäjältä voidaan odottaa.
Luin juuri eräästä merijalkaväen lääkintämiehestä, joka oli ollut tulitaistelussa Lähi-idässä ja joka kantoi useita haavoittuneita merijalkaväen sotilaita helikopteriin, jolla tehtiin ilmaevakuointia, ja palasi sitten takaisin kentälle hakemaan seuraavaa haavoittunutta sotilasta. Jotkut paikalliset liittoutuneiden sotilaat pilkkasivat häntä: ”Hei, merisotilas” – tarkoituksena oli loukata – ”Hei, merisotilas, etkö huomannut, että kannat nyt vihollista?” Hän sanoi vain: ”Hei, olen merijalkaväen sotilas; ettekö huomanneet, että hänkin on haavoittunut?” Hänen univormunsa edusti jotakin poikkeuksellista.
Profeetta on kutsunut nämä nuoret Herran pataljoonaan. Kun liityt armeijaan, pukeudut univormuun. Kun uhkaa vaara tai katastrofi, pataljoonan univormu kertoo ihmisille, että apu on saapunut, oikeamieliset armeijat vapauttavat sorretut, heidän eteensä heitetään kukkia, itketään, apu on saapunut. Lähetyssaarnaajat käyttävät tiettyä asua. Jumalan sotajoukko menestyy parhaiten tehtävässään, kun se erottuu hieman niistä, joita heidät on lähetetty kohottamaan ja vapauttamaan.
Käsikirjassa sanotaan: ”Hän tietää” – tarkoittaen taivaallista Isää – ”Hän tietää, että sinä voit vaikuttaa maailmaan, ja se edellyttää monissa tapauksissa sitä, että olet erilainen kuin maailma.”2
Ollessamme yhä armeijassa ystäväni Rich ja minä lähdimme lomalle ja päädyimme Jerusalemiin. Ja kun kävelimme Jerusalemin kaduilla yllämme Levis-farkut ja golfpaita, eräs arabikauppias huomautti, että olimme BYU:n Jerusalem-keskuksesta. Me sanoimme hänelle, ettemme olleet. Olimme vain pari amerikkalaista sotilasta.
”Kyllä, mutta te olette myös Jerusalem-keskuksesta.”
”Miksi arvelet niin?”
”Senhän näkee teistä korttelin päästäkin.”
Katsoimme toisiamme. Näytimme aivan samalta kuin Israelin puolustusvoimien sotilaat, jotka kävelivät ohitsemme ja joilla oli samat vaatteet kuin meillä – sama hiusmalli ja kaikki. Mutta ilmeisesti oli muutakin.
Kautta aikojen Herran seuraajat ovat eläneet enimmäkseen muiden kansojen keskuudessa, joilla on erilainen kulttuuri, erilaiset arvot ja tärkeysjärjestys. Kuinka siis kunnioitamme lähimmäisiämme samalla kun elämme määrätietoisesti evankeliumin ainutlaatuisen kulttuurin mukaan? Meitä pyydetään olemaan valona maailmalle, kun Herra kokoaa Israelia tämän viimeisen kerran valmistautuessamme Hänen paluuseensa. Me kirkon jäsenet kannamme usein valoa, jota emme itse näe mutta jonka muut havaitsevat. Luulenpa, että he näkevät Kristuksen valon – joskus hämäränä langenneen itsemme läpi mutta ehdottomasti loistavana. Loppujen lopuksi Kristus on nuorten voima. Kaikki, mitä teemme häiritäksemme tai vähätelläksemme tuota valoa tai naamioidaksemme tai kätkeäksemme sen, tekee tyhjäksi sen tarkoituksen, että olemme syntyneet tänä aikana.
Nuorten voimaksi -opas voi auttaa meitä kantamaan tuota valoa, kun tavoittelemme innoitusta siihen, kuinka voimme parhaiten toteuttaa ainutlaatuisia jumalallisesti asetettuja tarkoituksiamme tekemällä elämäämme ja elämäntapaamme koskevia valintoja. Se, että meidät on lähetetty olemaan Jumalan omaa kansaa, on kohteliaisuus. Se voi tarkoittaa sitä, että erotumme joukosta, kun me valinnoillamme kerromme, ketä me seuraamme. Tehtävämme kirkon koululaitoksessa, Lasten ja nuorten ohjelmassa ja Jumalan valtakunnassa maan päällä ei ole ainoastaan estää tätä sukupolvea menettämästä uskoaan ja luisumasta elämäntapoihin, jotka eivät ole heidän arvoisiaan. Profeetta kutsuu kykeneviä nuoria miehiä ja nuoria naisia osallistumaan maailman uudistamiseen.
Herran profeetta kutsuu naisia, jotka voivat nousta ja johtaa maailmassa, jossa on paljon naisia, jotka haluavat asianmukaisesti ottaa oman oikeutetun paikkansa maailmassa sekä haluavat olla merkityksellisiä ja vaikuttavia, mutta monille heistä uskonnollisuus näyttää olevan ristiriidassa heidän merkityksellisten pyrkimystensä kanssa. Ja silti Siionin naiset pukeutuvat jumalisuuden voimaan ja siirtävät painopistettä.
Hän tarvitsee meitä valmistamaan miehiä, joilla on suuri voima ja kaikki ne Jumalan poikien ominaisuudet, joita kuvataan pyhissä kirjoituksissa. Saako maanpäällinen elämä vain yhden kapteeni Moronin? En kuule presidentti Russell M. Nelsonin sanovan niin, kun hän puhuu tästä kuninkaallisesta sukupolvesta. Hän huudahtaa heille: ”Taivaallinen Isämme on varannut monia jaloimmista henkilapsistaan – – kenties – – parhaimman joukkueensa – tähän viimeiseen vaiheeseen. Niitä jaloja henkiä – niitä parhaita pelaajia, niitä sankareita – olette te!”3
Kiitän teitä siis vielä kerran siitä, että olette korvaamattomana voimana kohti pysyvää kääntymystä tämän Herran kirkon ja valtakunnan nuorille. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.