Hauta ei saa voittoa

Otteita

Sisar Reyna I. Aburto

toinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa

Jossakin vaiheessa elämäämme me tunnemme syvää murhetta menetettyämme meille rakkaan ihmisen. Nykyisen maailmanlaajuisen pandemian vuoksi monet meistä ovat menettäneet rakkaitaan – joko perheenjäseniä, sukulaisia tai ystäviä. Me rukoilemme niiden puolesta, jotka surevat näitä menetyksiä. – –

Voimme kuvitella, miltä Jeesuksen ystävistä, jotka olivat seuranneet Häntä ja palvelleet Häntä, tuntui, kun he näkivät Hänen kuolevan. Tiedämme, että he ”itkivät murheissaan” [Mark. 16:10]. – –

Kun olin yhdeksänvuotias, menetin isoveljeni tuhoisan maanjäristyksen aikana. Koska se tapahtui odottamatta, minulta kesti jonkin aikaa tajuta, että se, mitä oli tapahtunut, oli totta. Olin surun murtama ja kyselin itsekseni: ”Mitä veljelleni on tapahtunut? Missä hän on? Minne hän on mennyt? Näenkö häntä enää koskaan?” – –

Suunnilleen 40 vuotta myöhemmin pääsiäisenä pohdin Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta ja aloin ajatella veljeäni. – –

Sinä päivänä ymmärsin, että Henki oli antanut minulle lohtua vaikeana aikana. Olin saanut todistuksen siitä, ettei veljeni henki ole kuollut. Hän elää. Hän edistyy yhä iankaikkisessa olemassaolossaan. Nyt tiedän, että ”[veljeni] nousee kuolleista” [Joh. 11:23] sinä suurenmoisena hetkenä, jolloin Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen ansiosta me kaikki nousemme kuolleista.