Olenko kyllin hyvä? Onnistunko?
Jos te todella yritätte ettekä selittele tai kapinoi – tehden usein parannusta ja anoen armoa – niin teistä tulee ehdottomasti ”kyllin hyviä”.
Rakkaat sisaret ja veljet, millainen siunaus meille onkaan kokoontua saamaan opetusta Herran palvelijoilta. Eikö olekin ihmeellistä, miten monin tavoin rakastava taivaallinen Isämme johdattaa ja siunaa meitä? Hän todellakin haluaa meidän tulevan kotiin.
Valmistuttuani lääketieteellisestä sain nuorena lääkärinä osakseni useita lempeitä armotekoja, kun minut hyväksyttiin lastenlääkärikoulutuksen erikoistumisjaksolle vaativaan, kilpailuhenkiseen ohjelmaan. Kun tapasin muut harjoittelijat, tunsin olevani kaikista vähiten älykäs ja vähiten valmistautunut. Ajattelin, etten pystyisi millään yltämään muiden ryhmäläisteni tasolle.
Reilun parin kuukauden kuluttua jakson alkamisesta istuin myöhään eräänä iltana sairaalaosaston toimistossa vuoroin nyyhkien itsekseni, vuoroin torkahdellen yrittäessäni kirjoittaa sisäänottopapereita pienen pojan osalta, jolla oli keuhkokuume. En ollut eläissäni tuntenut itseäni niin lannistuneeksi. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka hoitaa keuhkokuumetta kymmenvuotiaalla. Aloin ihmetellä, mitä olin tekemässä siellä.
Juuri sillä hetkellä yksi vanhemmista lääkäreistä laittoi kätensä olalleni. Hän kysyi, miten pärjäsin, ja minä vuodatin hänelle turhautumiseni ja pelkoni. Hänen vastauksensa muutti elämäni. Hän kertoi minulle, kuinka ylpeitä hän ja kaikki muut vanhemmat lääkärit olivat minusta ja kuinka heistä tuntui, että minusta oli tulossa erinomainen lääkäri. Lyhyesti sanottuna hän uskoi minuun hetkenä, jolloin en edes itse uskonut itseeni.
Kuten oman kokemukseni kohdalla, jäsenemme kysyvät usein: ”Olenko ihmisenä kyllin hyvä?” tai ”Onnistunko todella pääsemään selestiseen valtakuntaan?” Tietenkään kukaan ei ole ”kyllin hyvä”. Kukaan meistä ei pysty koskaan ”ansaitsemaan” omaa pelastustaan, mutta on normaalia miettiä, olemmeko me otollisia Herran edessä, ja tällä tavoin minä ymmärrän nämä kysymykset.
Toisinaan kun käymme kirkossa, me lannistumme jopa vilpittömistä kehotuksista tulla paremmiksi. Ajattelemme mielessämme: ”En pysty tekemään tätä kaikkea” tai ”En tule koskaan olemaan niin hyvä kuin kaikki nämä ihmiset”. Kenties meistä tuntuu paljolti samalta kuin miltä minusta tuntui sinä iltana sairaalassa.
Rakkaat veljeni ja sisareni, meidän täytyy lakata vertaamasta itseämme muihin. Me kidutamme itseämme tarpeettomasti kilpailemalla ja vertailemalla. Me arvioimme oman arvomme väärin niiden asioiden pohjalta, joita meillä on tai ei ole, ja muiden mielipiteiden perusteella. Jos meidän täytyy verrata, niin verratkaamme sitä, millaisia olimme ennen, siihen, millaisia olemme nyt – ja jopa siihen, millaisia haluamme olla tulevaisuudessa. Ainoa meitä koskeva mielipide, jolla on väliä, on se, mitä taivaallinen Isämme ajattelee meistä. Kysykää Häneltä vilpittömästi, mitä Hän ajattelee teistä. Hän rakastaa ja oikaisee mutta ei koskaan lannista meitä – se on Saatanan keino.
Saanen puhua suoraan ja selkeästi. Vastaus kysymyksiin ”Olenko kyllin hyvä?” ja ”Onnistunko?” on ”Kyllä! Sinä tulet olemaan kyllin hyvä” ja ”Kyllä, sinä onnistut, kunhan jatkat parannuksentekoa etkä ala selitellä tai kapinoida.” Taivaan Jumala ei ole mikään sydämetön erotuomari, joka etsii mitä tahansa syytä sulkea meidät pois pelistä. Hän on meidän täydellinen rakastava Isämme, joka haluaa ennen kaikkea saada kaikki lapsensa takaisin kotiin asumaan Hänen kanssaan perheinä ikuisesti. Hän todellakin antoi ainoan Poikansa, jotta me emme joutuisi kadotukseen, vaan saisimme iankaikkisen elämän! Pyydän teitä uskomaan tähän iankaikkiseen totuuteen ja saamaan siitä toivoa ja lohtua. Taivaallinen Isämme on tarkoittanut meidät onnistumaan! Tämä on Hänen työnsä ja Hänen kirkkautensa.
Rakastan tapaa, jolla presidentti Gordon B. Hinckley aikoinaan opetti tätä periaatetta. Kuulin hänen sanovan useaan otteeseen: ”Veljet ja sisaret, Herra odottaa meiltä vain sitä, että yritämme, mutta meidän täytyy yrittää tosissamme!”
”Tosissaan yrittäminen” tarkoittaa sitä, että teemme parhaamme, myönnämme, missä meidän tulee tehdä parannusta, ja sitten yritämme uudelleen. Kun teemme tätä toistuvasti, me pääsemme yhä lähemmäksi Herraa, tunnemme Hänen Henkeään yhä enemmän ja saamme lisää Hänen armoaan eli apuaan.
Toisinaan luulen, ettemme käsitä, kuinka tavattoman paljon Herra haluaa auttaa meitä. Pidän näistä vanhin David A. Bednarin sanoista:
”Useimmat meistä ymmärtävät selkeästi, että sovitus on syntisiä varten. En ole kuitenkaan yhtä varma siitä, että me tiedämme ja ymmärrämme sovituksen olevan myös pyhiä varten. – –
Sovitus tarjoaa meille apua pahan voittamisessa ja välttämisessä sekä hyvän tekemisessä ja hyväksi tulemisessa. – –
’Herran armosta – – ihmiset saavat voimaa ja apua tehdä hyviä tekoja, joihin he eivät muutoin omin neuvoin kykenisi.Tämä armo on se kykeneväksi tekevä voima’ [ks. Bible Dictionary, ”Grace”, kursivointi lisätty] – – eli [taivaallinen apu], jota jokainen meistä kipeästi tarvitsee tullakseen kelvolliseksi selestiseen valtakuntaan.”
Saadaksemme tätä taivaallista apua meidän täytyy vain pyytää sitä ja sitten toimia saamiemme vanhurskaiden kehotusten pohjalta.
Suurenmoinen uutinen on se, että jos olemme tehneet vilpittömän parannuksen, niin meidän aiemmat syntimme eivät estä meitä saamasta korotusta. Moroni puhuu meille oman aikansa rikkomuksentekijöistä: ”Mutta niin usein kuin he tekivät parannuksen ja etsivät anteeksiantoa vakain aikein, heille annettiin anteeksi.”
Ja Herra itse on sanonut syntisestä:
”Jos hän tunnustaa syntinsä sinun ja minun edessäni ja tekee parannuksen vilpittömin sydämin, anna hänelle anteeksi, niin minäkin annan hänelle anteeksi.
Niin, ja niin usein kuin minun kansani tekee parannuksen, minä annan sille anteeksi sen rikkomukset minua vastaan.”
Jos teemme vilpittömän parannuksen, Jumala todellakin antaa meille anteeksi – silloinkin kun olemme syyllistyneet samaan syntiin yhä uudelleen. Kuten vanhin Jeffrey R. Holland on sanonut: ”Riippumatta siitä, – – kuinka monia tilaisuuksia luulette menettäneenne, kuinka monia virheitä tunnette tehneenne – –, minä todistan, että te ette ole matkanneet jumalallisen rakkauden ulottumattomiin. Teidän ei ole mahdollista vajota niin alas, etteikö Kristuksen sovituksen ääretön valo loistaisi sinne.”
Tämä ei millään muotoa tarkoita sitä, että synti olisi hyväksyttävää. Synnillä on aina seurauksia. Synti vahingoittaa ja loukkaa aina sekä synnintekijää että niitä, joihin hänen syntinsä vaikuttaa. Eikä todellinen parannus ole koskaan helppoa. Lisäksi ymmärrättehän, että vaikka Jumala poistaa syntiemme aiheuttaman syyllisyyden ja tahran, kun teemme vilpittömän parannuksen, niin Hän ei ehkä heti poista kaikkia syntiemme seurauksia. Toisinaan ne jäävät meille koko loppuelämämme ajaksi. Ja pahimmanlaatuista syntiä on ennalta suunniteltu synti, jolloin henkilö sanoo: ”Voin tehdä syntiä nyt ja tehdä parannuksen myöhemmin.” Uskon, että tämä on Jeesuksen Kristuksen uhrin ja kärsimysten vakavaa pilkkaa.
Herra itse on julistanut: ”Sillä minä, Herra, en voi suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin.”
Ja Alma on julistanut: ”Katso, minä sanon sinulle: Jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea.”
Yksi syy siihen, miksi Alman lausuma on erityisen totta, on se, että tehdessämme syntiä toistuvasti me etäännymme Hengestä, lannistumme ja sitten lakkaamme tekemästä parannusta. Mutta toistan: Vapahtajan sovituksen ansiosta me voimme tehdä parannuksen ja saada täyden anteeksiannon heti kun parannuksemme on vilpitön.
Me emme saa ryhtyä parannuksen tekemisen sijaan selittelemään. Me emme voi perustella syntejämme oikeutetuiksi sanomalla: ”Jumala tietää, että tämä on vain liian vaikeaa minulle, joten Hän hyväksyy minut sellaisena kuin olen.” ”Tosissaan yrittäminen” tarkoittaa, että jatkamme sitkeästi, kunnes yllämme täysin Herran mittapuuhun, joka määritellään selkeästi niissä kysymyksissä, jotka esitetään temppelisuositusta hakiessa.
Toinen asia, joka varmasti pitää meidät poissa taivaasta ja erossa siitä avusta, jota nyt tarvitsemme, on kapinointi. Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Saatana syöstiin taivaasta kapinoimisen vuoksi. Me kapinoimme joka kerta kun me sanomme sydämessämme: ”En tarvitse Jumalaa, eikä minun tarvitse tehdä parannusta.”
Teho-osaston lastenlääkärinä tiedän, että jos asiattomasti hylkää hengen pelastavan hoidon, se voi johtaa tarpeettomasti fyysiseen kuolemaan. Samalla tavoin kun me kapinoimme Jumalaa vastaan, me hylkäämme ainoan apumme ja toivomme, joka on Jeesus Kristus, mikä johtaa hengelliseen kuolemaan. Yksikään meistä ei voi tehdä tätä omin voimin. Kukaan meistä ei tule koskaan olemaan ”kyllin hyvä”, paitsi Jeesuksen Kristuksen ansioiden ja laupeuden avulla, mutta koska Jumala kunnioittaa tahdonvapauttamme, mekään emme voi pelastua ilman että yritämme. Sillä tavoin toimii tasapaino armon ja tekojen välillä. Meillä voi olla toivo Kristuksessa, koska Hän haluaa auttaa meitä ja muuttaa meidät. Itse asiassa Hän jo auttaakin meitä. Pysähtykääpä vain miettimään ja huomaamaan Hänen apunsa elämässänne.
Todistan teille, että jos te todella yritätte ettekä selittele tai kapinoi – tehden usein parannusta ja anoen Kristukselta armoa eli apua – niin teistä tulee ehdottomasti ”kyllin hyviä” eli otollisia Herran edessä. Te onnistutte pääsemään selestiseen valtakuntaan ollen täydellisiä Kristuksessa. Ja te saatte ne siunaukset ja sen kirkkauden ja ilon, jotka Jumala haluaa jokaiselle kallisarvoisista lapsistaan – myös nimenomaan teille ja minulle. Todistan, että Jumala elää ja haluaa meidän tulevan kotiin. Todistan, että Jeesus elää. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen.