Olkaa määrätietoisia Kristuksen työssä
Me olemme määrätietoisia Kristuksen työssä, kun palvelemme uskollisesti, hyväksymme nöyrästi, kestämme ylevästi, rukoilemme hartaasti ja osallistumme kelvollisesti.
Rakkaat veljeni ja sisareni, tänään haluaisin puhua kirkon nuorille, mukaan lukien suurenmoiset lähetyssaarnaajamme. Tietenkin veljiä ja sisaria, jotka ovat nuoria sydämeltään, kutsutaan lämpimästi kuuntelemaan.
Viime elokuun 21. päivänä presidentti Russell M. Nelson vihki kauniin Sapporon temppelin – kolmannen temppelin Japanissa. Sapporon temppeli on rakennettu Pohjois-Japaniin paikkaan nimeltä Hokkaido. Utahin tavoin Hokkaidon asuttivat työteliäät, uutterat pioneerit.
Vuonna 1876 tunnettu opettaja nimeltään tri William Clark kutsuttiin Hokkaidoon opettamaan. Hän asui Japanissa vain kahdeksan kuukautta, mutta hänen kristillinen henkensä jätti pysyvän vaikutuksen hänen nuoriin oppilaisiinsa, jotka eivät olleet kristittyjä. Ennen lähtöään hän lausui oppilailleen lähtiäissanat, jotka on ikuistettu tähän pronssipatsaaseen. Hän sanoi: ”Pojat, olkaa määrätietoisia!” – ”Olkaa määrätietoisia Kristuksen työssä.” Hänen kehotuksensa ”[olla] määrätietoisia Kristuksen työssä” voi osaltaan ohjata nykyajan myöhempien aikojen pyhien päivittäisiä valintoja.
Mitä tarkoittaa se, että on määrätietoinen Kristuksen työssä? Määrätietoisuus Kristuksen työssä tarkoittaa sitä, että on motivoitunut ja keskittynyt Hänen työhönsä ja omistautunut sille. Määrätietoisuus Kristuksen työssä tarkoittaa harvoin sitä, että meidät nostetaan esiin ja meille annetaan julkista kunniaa. Määrätietoisuus Kristuksen työssä tarkoittaa sitä, että me palvelemme uskollisesti ja uutterasti seurakunnissamme, valittamatta ja iloisin sydämin.
Lähetyssaarnaajamme, jotka palvelevat kautta maailman, ovat hieno esimerkki niistä, jotka ovat todella määrätietoisia Kristuksen työssä. Muutamia vuosia sitten sisar Yamashita ja minä palvelimme Nagoyan lähetyskentällä Japanissa. Lähetyssaarnaajamme olivat todella määrätietoisia Kristuksen työssä. Yksi noista lähetyssaarnaajista oli nuorukainen nimeltä vanhin Cowan.
Vanhin Cowanilla ei ollut oikeaa jalkaa nuoruudessa sattuneen polkupyöräonnettomuuden vuoksi. Hänen oltuaan muutaman viikon lähetystyössä sain puhelinsoiton hänen toveriltaan. Vanhin Cowanin sääriproteesi oli rikkoutunut hänen ajaessaan polkupyörällä. Veimme hänet hyvälle korjaajalle, ja siellä yksityishuoneessa näin ensimmäisen kerran hänen jalkansa. Tajusin, kuinka paljon kipuja hän oli kärsinyt. Hänen sääriproteesinsa korjattiin, ja hän palasi alueelleen.
Viikkojen kuluessa hänen proteesinsa kuitenkin rikkoutui yhä uudelleen. Vyöhykkeen lääketieteellinen neuvoja suositteli, että vanhin Cowan palaisi kotiin mahdollista lähetyskentän vaihtoa varten. Vastustin tätä neuvoa, koska vanhin Cowan oli suurenmoinen lähetyssaarnaaja ja hänellä oli vahva halu jäädä Japaniin. Vähitellen kuitenkin vanhin Cowanin fyysisen kestokyvyn raja alkoi lähestyä. Tästä huolimatta hän ei nurissut eikä valittanut.
Jälleen minulle annettiin neuvo, että vanhin Cowanin sallittaisiin palvella paikassa, jossa hänen ei tarvitsisi ajaa polkupyörällä. Pohdin tätä tilannetta. Ajattelin vanhin Cowania ja hänen tulevaisuuttaan, ja rukoilin asiasta. Tunsin saavani innoitusta, että vanhin Cowanin pitäisi palata kotiin ja odottaa siirtoa. Soitin hänelle ja ilmaisin rakkauteni ja huoleni ja kerroin hänelle päätöksestäni. Hän ei vastannut mitään. Kuulin hänen vain itkevän puhelimen toisessa päässä. Sanoin: ”Vanhin Cowan, sinun ei tarvitse vastata minulle juuri nyt. Soitan sinulle huomenna. Pyydän, että harkitset suositustani vilpittömästi rukoillen.”
Kun soitin hänelle seuraavana aamuna, hän sanoi nöyrästi, että hän noudattaisi neuvoani.
Puhutellessani häntä viimeisen kerran esitin hänelle tämän kysymyksen: ”Vanhin Cowan, pyysitkö lähetyssaarnaajahakemuksessasi, että sinut lähetettäisiin lähetyskentälle, jossa sinun ei tarvitsisi ajaa polkupyörällä?”
Hän sanoi: ’Kyllä, lähetysjohtaja, minä pyysin.”
Vastasin: ”Vanhin Cowan, sinut kutsuttiin Nagoyan lähetyskentälle Japaniin, missä sinä joutuisit ajamaan polkupyörällä. Kerroitko sen vaarnanjohtajallesi?”
Yllätyin hänen vastauksestaan. Hän sanoi: ”Ei, en kertonut. Päätin, että jos se oli paikka, jonne Herra kutsui minut, minä kävisin kuntosalilla ja harjaannuttaisin kehoani, jotta pystyisin ajamaan polkupyörällä.”
Puhuttelumme lopussa hän esitti minulle tämän kysymyksen kyyneleet silmissään: ”Lähetysjohtaja Yamashita, miksi minä tulin Japaniin? Miksi minä olen täällä?”
Vastasin hänelle epäröimättä: ”Vanhin Cowan, minä tiedän yhden syyn, miksi sinä tulit tänne. Sinä tulit tänne minun hyödykseni. Olen oppinut ymmärtämään, miten hienon nuorukaisen kanssa olen palvellut. Olen siunattu siksi, että tunnen sinut.”
Minulla on ilo kertoa, että vanhin Cowan palasi rakastavaan kotiinsa ja hänet siirrettiin palvelemaan lähetyskentälle, missä hän voisi käyttää kulkemiseensa autoa. Olen ylpeä paitsi vanhin Cowanista myös kaikista eri puolilla maailmaa olevista lähetyssaarnaajista, jotka palvelevat auliisti nurisematta ja valittamatta. Kiitos, veljet ja sisaret, uskostanne, keskittymisestänne ja lujasta määrätietoisuudestanne Kristuksen työssä.
Mormonin kirja sisältää monia kertomuksia niistä, jotka olivat määrätietoisia Kristuksen työssä. Alma nuorempi vainosi nuorukaisena kirkkoa ja sen jäseniä. Myöhemmin hän koki dramaattisen sydämenmuutoksen ja palveli voimallisena lähetyssaarnaajana. Hän etsi Herran johdatusta ja siunasi tovereitaan palvellessaan heidän kanssaan. Herra vahvisti häntä, ja hän voitti kohtaamansa koettelemukset.
Tämä Alma antoi pojalleen Helamanille seuraavat neuvot:
”Jokainen, joka panee turvansa Jumalaan, saa vahvistusta koettelemuksissaan ja vastoinkäymisissään ja ahdingoissaan. – –
[Pidä] Jumalan käskyt. – –
Kysy Herralta neuvoa kaikissa tekemisissäsi, niin hän ohjaa sinua hyväksesi.”
Toinen poikamme eli suuren osan nuoruuttaan poissa kirkon piiristä. Kun hän täytti 20, hänellä oli kokemus, joka herätti hänessä halun muuttaa elämänsä. Perheen ja kirkon jäsenten rakkauden, rukousten ja avun ansiosta ja viime kädessä Herran myötätunnon ja armon avulla hän palasi kirkon piiriin.
Hänet kutsuttiin myöhemmin palvelemaan Seattlen lähetyskentällä Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Hän oli alkuun hyvin lannistunut. Joka ilta ensimmäisten kolmen kuukauden aikana hän meni kylpyhuoneeseen itkemään. Vanhin Cowanin tavoin hän pyrki ymmärtämään: ”Miksi minä olen täällä?”
Kun hän oli palvellut vuoden, me saimme sähköpostiviestin, joka oli vastaus rukouksiimme. Hän kirjoitti: ”Juuri nyt voin todella tuntea Jumalan ja Jeesuksen rakkauden. Teen lujasti töitä, jotta minusta tulisi entisaikojen profeettojen kaltainen. Vaikka koen myös paljon vaikeuksia, olen todella onnellinen. Jeesuksen palveleminen on todellakin kaikkein parasta. Ei ole mitään yhtä suurenmoista kuin tämä. Olen hyvin onnellinen.”
Hän tunsi samoin kuin Alma: ”Ja oi, mikä ilo, ja minkä ihmeellisen valon minä näinkään; niin, minun sieluni täyttyi yhtä suuresta ilosta kuin tuskani oli ollut!”
Elämässämme me koemme koettelemuksia, mutta jos olemme määrätietoisia Kristuksen työssä, me voimme keskittyä Häneen ja tuntea iloa myös niiden keskellä. Lunastajamme on paras esimerkki. Hän ymmärsi pyhän tehtävänsä ja oli kuuliainen Isän Jumalan tahdolle. Mikä erinomainen siunaus onkaan tuoda Hänen suurenmoinen esimerkkinsä mieleemme joka viikko, kun nautimme sakramentin.
Rakkaat veljeni ja sisareni, me olemme määrätietoisia Kristuksen työssä, kun palvelemme uskollisesti, hyväksymme nöyrästi, kestämme ylevästi, rukoilemme hartaasti ja osallistumme kelvollisesti.
Olkaamme määrätietoisia Kristuksen työssä, kun hyväksymme vaikeutemme ja koettelemuksemme kärsivällisesti ja uskoen sekä kokien iloa liittopolullamme.
Todistan, että Jumala tuntee teidät. Hän tietää kamppailunne ja huolenaiheenne. Hän tietää halunne palvella Häntä omistautuneesti ja kyllä, myös määrätietoisesti. Ohjatkoon ja siunatkoon Hän teitä, kun teette niin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.