Minulla oli runsaasti jaettavaa

Brent Fisher, Kalifornia, USA

Olin aina ajatellut, että hätävalmius on sitä, että pidän huolen perheestäni ja itsestäni. Mutta opin suhtautumaan valmistautumiseen eri tavoin yhtenä sunnuntaiaamuna vuonna 1992 Etelä-Floridassa. Pyörremyrsky Andrew, yksi tuhoisimmista ja kalleimmiksi osoittautuneista Yhdysvaltoihin iskeneistä hurrikaaneista, keskeytti kauniin kesän Miamissa Floridassa.

Asuin väliaikaisesti yksin eräässä rannalla olevassa asunnossa, koska osallistuin työni vuoksi kolmen kuukauden koulutusohjelmaan. Kun pyörremyrskyvaroitus tuli ja sain tietää, että meidän pitäisi evakuoida asuintalomme keskipäivään mennessä, eräs työtoveri varasi työtovereillemme ja minulle hotellihuoneet sisämaasta. Peitin ikkunat laudoilla ja varastoin henkilökohtaiset tavarani.

Odottaessani vaimoni ja lasteni tuloa luokseni viikoksi olin ostanut aiemmin riittävästi ruokaa ja vettä kuusihenkiselle perheellemme. Minua lohdutti tieto, että minulla oli turvallinen paikka, minne mennä, ja riittävästi ruokaa otettavaksi mukaan ja että se riittäisi muutamaksi viikoksi.

Kun valmistauduin lähtemään puoli yhdentoista maissa, minusta tuntui hyvältä – kaikki oli järjestyksessä. Polvistuin rukoukseen kiittämään taivaallista Isää siunauksistani ja pyytämään Hänen apuaan tulevan myrskyn aikana. Rukousta päättäessäni Henki kehotti minua sanomaan: ”Jos joku tarvitsee apua, autathan minua löytämään hänet.”

Muutaman minuutin kuluttua noin 80-vuotias leskirouva koputti oveeni. ”Anteeksi”, hän sanoi. ”Erehdyin ovesta. Etsin ystävääni.”

Hän näytti lopen uupuneelta. Kun kysyin, voisinko auttaa, hän hätääntyi ja sanoi, ettei tiennyt, mitä tehdä tai minne mennä. Kysyin, missä hän asui, ja kävelimme yhdessä hänen asunnolleen arvioiden hänen tilannettaan ja käyden läpi hänen vaihtoehtojaan.

Kerroin hänelle, että yhtiölläni saattaisi olla tilaa yhdessä hotellihuoneistamme, ja kehotin häntä pysymään ryhmämme mukana. Hän huokaisi helpotuksesta. Pakkasimme ja suojasimme nopeasti hänen asuntonsa ja omaisuutensa, ja minä järjestin erään työtoverin ajamaan hänen autonsa hotellille.

Kun valmistauduin lähtemään, kaksi muuta leskirouvaa pyysi apua. Autoin heidän rauhoittamisessaan, niin että he pystyivät ajattelemaan selkeästi ja keksimään, mistä etsiä suojaa. Kun kävin hakemassa yhden työtoverini matkatavarat, jälleen eräs iäkäs leskirouva pyysi apua. Sijoitimme hänen särkyvät tavaransa turvallisiin paikkoihin ja autoimme häntä valmistautumaan lähtöön.

Sillä välin muut työtoverit pyysivät kahta korkeakouluopiskelijaa, jotka olivat asuneet saarella, pysymään ryhmämme mukana sisämaan hotellissa. Heillä ei ollut muuta ruokaa kuin kourallinen pikkupurtavaa ja vajaa litra kivennäisvettä. Onneksi minulla oli runsaasti jaettavaa, ei vain heidän kanssaan vaan kaikkien muidenkin.

Mikä siunaus olikaan olla valmistautunut ja Herran ohjaama. Näin saatoin vaikuttaa rauhoittavasti hädän hetkellä ja käyttää melkein kaiken aikani muiden auttamiseen tarvitsematta olla huolissani itsestäni. Opin arvostamaan uudella tavalla pappeusjohtajiemme neuvoa olla valmis.