Lupaus antoi minulle toivoa
Juliana Fayehun, Lagos, Nigeria
Pian sen jälkeen kun mieheni ja minä olimme menneet naimisiin, meitä siunattiin pojalla. Kun näin hänen hymyilevän ja katsoin häntä silmiin, tunsin olevani kiitollisuudenvelassa taivaalliselle Isälle. Poikamme näytti minusta täydelliseltä. Mieheni ja minä kiitimme Herraa päivittäin näin kallisarvoisesta lahjasta.
Helmikuun 19. päivänä 2009 pakkasin valmistautuen palaamaan viimeiseksi opiskeluvuodekseni kouluun. Mieheni ja minä emme tienneet, että seuraavana päivänä rakas poikamme saisi kuumeen ja jättäisi tämän kuolevaisen elämän.
Se oli minulle vaikea kokemus kestettäväksi. Seurakuntamme jäsenet tulivat kotiimme lohduttamaan meitä pyhien kirjoitusten kohdilla ja kirkon lauluilla sekä rukoilemaan kanssamme. Arvostin heidän myötätuntoista osanottoaan, mutta poikani menettämisen suru ei hellittänyt. Aina kun ajattelin häntä, silmäni täyttyivät kyynelistä.
Neljä päivää hänen kuolemansa jälkeen sain innoitusta tutkia julkaisua Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith. Kun pitelin kirjaa, se avautui käsissäni luvun kohdalta, joka oli nimeltään ”Toivon ja lohdutuksen sanoja kuoleman kohdatessa”. Aloin lukea, ja minuun vaikuttivat syvästi ne murheelliset menetykset, joita Joseph ja Emma kokivat perustettuaan perheen. Kun pääsin poimintaan puheesta, jonka profeetta oli pitänyt kaksivuotiaan tytön hautajaisissa, minusta tuntui kuin päähäni olisi kaadettu kylmää vettä, joka viilensi murheen murtamat ajatukseni.
Kutsuin mieheni luokseni. Yhdessä luimme: ”Olen – – kysellyt, miksi pienokaisia, viattomia lapsia, otetaan meiltä pois – –. Herra ottaa pois monia jo lapsuudessa, jotta he välttyisivät ihmisten kateudelta ja tämän nykyisen maailman murheilta ja pahuudelta. He olivat liian puhtaita, liian suloisia elämään maan päällä. Sen tähden meillä ei, asiaa oikein tarkasteltuamme, ole syytä murehtia vaan riemuita siitä, että heidät on vapautettu pahasta ja että me saamme heidät pian jälleen.”
Profeetta lisäsi: ”Voidaan esittää kysymys: ’Saavatko äidit lapsensa iankaikkisuudessa?’ Kyllä! Kyllä! Äidit, te saatte lapsenne, sillä he saavat iankaikkisen elämän, sillä heidän velkansa on maksettu.”1
Luettuamme nuo kauniit sanat perheemme rukoukset ovat olleet täynnä kiitollisuutta siitä lupauksesta, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen kautta me tulemme jälleen olemaan poikamme kanssa.
Nyt meillä on kolme ihanaa lasta, kuolleen poikamme sisaruksia. Opetamme heille todenmukaista ja ikuista evankeliumia, joka johtaa heidät takaisin heidän taivaallisen Isänsä ja Vapahtajansa Jeesuksen Kristuksen luokse.
Minä tiedän, että profeetta Joseph Smithin sanoma elämästä kuoleman jälkeen on totta. Olen ikuisesti kiitollinen toivosta, rauhasta, ilosta ja onnesta, jota se tuo perheellemme – kummallakin puolella verhoa.