Pelastakaa ykseydessä
Vanhin Chi Hong (Sam) Wong
seitsemänkymmenen koorumista
Auttaaksemme Vapahtajaa meidän täytyy työskennellä yhdessä ykseydessä ja sopusoinnussa. Jokainen henkilö, jokainen tehtävä ja jokainen kutsumus on tärkeä.
Kuulemme presidentti Thomas S. Monsonin usein sanovan: ”Ryhtykää pelastamaan.”1 Mieleeni tulee eräs Uuden testamentin kertomus. Se havainnollistaa täydellisesti sitä, kuinka jäsenet ja lähetyssaarnaajat voivat työskennellä yhdessä ykseydessä seurakuntaneuvoston avulla voidakseen ryhtyä pelastamaan. Tämä kertomus on kohdassa Mark. 2:1–5. Olen huomannut, että kokemukset, joita Jeesus käytti opettaakseen meille tiettyjä oppeja tai periaatteita, ovat aina mitä inoittavimpia ja helppoja ymmärtää.
Yksi tämän kertomuksen henkilöistä on halvaantunut mies, joka ei pystynyt liikkumaan ilman apua. Tämä mies saattoi vain pysyä kotona ja odottaa pelastamista.
Meidän aikanamme voisi tapahtua näin. Neljä henkilöä hoiti piispaltaan saamaansa tehtävää käydä miehen luona, joka oli halvaantunut. Voin kuvitella, että yksi heistä on Apuyhdistyksestä, yksi vanhinten koorumista, yksi Aaronin pappeuden haltijoiden joukosta ja viimeisenä – mutta ei vähäisimpänä – yksi kokoaikainen lähetyssaarnaaja. Viimeisimmässä seurakuntaneuvostossa, kun he olivat yhdessä neuvotelleet tarpeista seurakunnassa, piispa oli antanut ”pelastamiseen” liittyviä tehtäviä. Näiden neljän tehtäväksi annettiin auttaa tätä halvaantunutta miestä. He eivät voineet jäädä odottamaan, että hän tulisi kirkkoon omin avuin. Heidän piti mennä hänen luokseen hänen kotiinsa. Heidän piti etsiä hänet, ja niinpä he lähtivät. Mies tuotiin Jeesuksen luokse.
”Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä.” (Mark. 2:3.)
Huone oli kuitenkin tupaten täynnä. He eivät mahtuneet ovesta. Olen varma siitä, että he yrittivät tehdä kaiken, mitä saattoivat keksiä, mutta he eivät vain päässeet sisään. Asiat eivät sujuneet yhtä hyvin kuin oli suunniteltu. Heidän ”pelastamisensa” tiellä oli esteitä. Mutta he eivät antaneet periksi. He eivät jättäneet halvaantunutta miestä oven pieleen. He neuvottelivat yhdessä, mitä tehdä seuraavaksi – miten he voisivat viedä miehen Jeesuksen Kristuksen luokse parannettavaksi. Työ, jota he tekivät auttaakseen Jeesusta Kristusta sielujen pelastamisessa, ei ainakaan heidän kohdallaan ollut koskaan liian vaativaa. He laativat suunnitelman – ei kovinkaan helppoa, mutta he toimivat sen mukaisesti.
”[He] eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi.” (Mark. 2:4.)
He kantoivat hänet katolle. Jos oletetaan, ettei rakennuksen ulkopuolella ollut portaikkoa, joka olisi johtanut katolle, heiltä olisi kestänyt varsin kauan saada kaikki katolle. Luulen, että se olisi voinut mennä tällä tavalla: Seurakunnan nuori mies olisi kiivennyt katolle ensimmäisenä. Koska hän oli nuori ja täynnä tarmoa, se ei olisi ollut hänelle liian vaikeaa. Hänen kotiopetustoverinsa vanhinten koorumista ja kookas ja vahva kokoaikainen lähetyssaarnaaja olisivat työntäneet häntä alhaalta käsin oikein kovasti. Apuyhdistyksen sisar olisi kannustanut heitä ja muistuttanut heitä olemaan varovaisia. Sitten miehet olisivat purkaneet kattoa samalla kun sisar jatkoi miehen lohduttamista tämän odottaessa tulevansa parannetuksi – kyetäkseen itse liikkumaan ja ollakseen vapaa.
Tässä pelastamistehtävässä jokaisen täytyi työskennellä yhdessä. Ratkaisevana hetkenä vaadittaisiin huolellista yhteistyötä, jotta halvaantunut mies voitaisiin laskea katolta alas. Niiden neljän henkilön pitäisi työskennellä ykseydessä ja sopusoinnussa. Niiden neljän kesken ei voisi olla minkäänlaista epäsopua. Heidän täytyisi laskea halvaantunut mies samaa tahtia. Jos joku päästäisi köydestä nopeammin kuin kolme muuta, mies putoaisi vuodematoltaan. Hän ei voisi itse pidellä kiinni heikon terveydentilansa vuoksi.
Auttaaksemme Vapahtajaa meidän täytyy työskennellä yhdessä ykseydessä ja sopusoinnussa. Jokainen henkilö, jokainen tehtävä ja jokainen kutsumus on tärkeä. Meidän täytyy olla yhtä Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa.
Viimein halvaantunut asetettiin Jeesuksen eteen. ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ’Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.’” (Mark. 2:5.) Jeesus osoitti hänelle armoa ja paransi hänet – ei pelkästään fyysisesti vaan myös hengellisesti: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Eikö se olekin suurenmoista? Emmekö haluaisi, että niin tapahtuisi myös meille kaikille? Ainakin minä haluaisin.
Tunnemmeko omassa elämässämme ketään, joka on hengellisesti halvaantunut, ketään, joka ei pysty omin avuin tulemaan takaisin kirkkoon? Hän voisi olla yksi lapsistamme, jompikumpi vanhemmistamme, puoliso tai joku ystävä.
Kun nykyään jokaisessa kirkon yksikössä on niin paljon enemmän kokoaikaisia lähetyssaarnaajia, niin piispojen ja seurakunnanjohtajien olisi viisasta hyödyntää paremmin seurakuntaneuvostoaan. Piispa voi kehottaa jokaista seurakuntaneuvoston jäsentä tuomaan mukanaan luettelon niiden nimistä, jotka saattaisivat tarvita apua. Seurakuntaneuvoston jäsenet neuvottelevat yhdessä huolella siitä, kuinka he voisivat parhaiten auttaa. Piispa kuuntelee ideoita tarkkaavaisesti ja antaa tehtäviä.
Kokoaikaiset lähetyssaarnaajat ovat suurenmoisena voimavarana seurakunnille näissä pelastamispyrkimyksissä. He ovat nuoria ja täynnä tarmoa. He ottavat mielellään luettelon niiden ihmisten nimistä, joiden parissa he voivat työskennellä. He nauttivat yhteistyöstä seurakuntalaisten kanssa. He tietävät, että nämä ovat heille suurenmoisia löytämismahdollisuuksia. He ovat omistautuneet Herran valtakunnan vakiinnuttamiseen. Heillä on vahva todistus siitä, että heistä tulee enemmän Kristuksen kaltaisia, kun he osallistuvat näihin pelastamispyrkimyksiin.
Lopuksi saanen jakaa kanssanne vielä yhden kätkössä olleen aarteen, joka löytyy tästä pyhien kirjoitusten kertomuksesta. Se on jakeessa 5: ”Kun Jeesus näki heidän uskonsa” (kursivointi lisätty). En ollut huomannut tätä aiemmin – heidän uskonsa. Myös meidän yhdistetty uskomme vaikuttaa muiden hyvinvointiin.
Keitä olivat ne ihmiset, joihin Jeesus viittasi? Heidän joukossaan on hyvinkin saattanut olla ne neljä, jotka kantoivat halvaantunutta miestä, mies itse, ihmiset, jotka olivat rukoilleet hänen puolestaan, ja kaikki ne, jotka olivat kuuntelemassa Jeesuksen saarnaamista ja tunsivat sydämessään hillittyä iloa pian ilmitulevasta ihmeestä. Heidän joukossaan voi olla myös puoliso, isä tai äiti, poika tai tytär, lähetyssaarnaaja, kooruminjohtaja, Apuyhdistyksen johtaja, piispa ja kaukainen ystävä. Me kaikki voimme auttaa toinen toistamme. Meidän tulee aina tehdä innokkaasti työtä pyrkien pelastamaan avun tarpeessa olevia.
Minä todistan, että Jeesus Kristus on ihmeiden Jumala. Jeesus Kristus rakastaa meitä kaikkia, ja Hänellä on voima pelastaa ja parantaa – sekä fyysisesti että hengellisesti. Kun me autamme Häntä Hänen tehtävässään pelastaa sieluja, myös meidät pelastetaan siinä samalla. Tästä todistan Hänen, Jeesuksen Kristuksen, pyhässä nimessä. Aamen.