Vanhin Robert D. Hales: kunniallinen elämä
”Oi, jospa minulla olisi enkelin ääni ja pasuuna voidakseni sanoa koko ihmiskunnalle, että [Jeesus Kristus] on noussut ylös ja että Hän elää: että Hän on Jumalan Poika, Isän Ainosyntyinen, luvattu Messias, Lunastajamme ja Vapahtajamme; että Hän tuli tänne maan päälle opettamaan esimerkillään evankeliumia. Hänen jumalallinen lähetystyönsä neuvoo sinua ja minua tulemaan Hänen luokseen, ja Hän johdattaa meidät iankaikkiseen elämään.”1
Kansi: valokuva Stuart Johnson, Deseret News
Kun vanhin Robert D. Hales palveli 1950-luvulla hävittäjälentäjänä Yhdysvaltain ilmavoimissa, hänen lentolaivueensa jäsenet valitsivat tunnuslauseen, joka innoittaisi heitä heidän tehtävissään.
”Meidän yksikkömme valitsi tunnuslauseekseen, joka oli kirjoitettu koneemme kylkeen, ’palaa kunniakkaasti’”, vanhin Hales kertoi pappeudenhaltijoille vuonna 1990 palvellessaan johtavana piispana. ”Tämä tunnuslause oli meille jatkuvana muistutuksena päättäväisyydestämme palata kotitukikohtaamme kunniakkaasti vasta sitten, kun olimme tehneet kaikkemme suorittaaksemme meille annetun tehtävän täydellisesti.”2
Vanhin Hales, joka puhui usein kunniakkaasta paluusta, uskoi, että tämän tunnuslauseen soveltaminen elämään olisi hyödyksi kaikille taivaallisen Isän lapsille heidän iankaikkisella polullaan. Koska jokainen päivä elämässä on meille annettu tehtävä, ”meidän tulee muistaa se, keitä me olemme, sekä iankaikkinen tavoitteemme palata kunniakkaasti taivaallisen Isämme luokse perheinemme”3.
Tehtävissään aviomiehenä ja isänä, yritysjohtajana sekä johtavana auktoriteettina Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa yli 40 vuoden ajan vanhin Hales muisti, kuka hän oli, ja toimi sen mukaisesti. Uskollisuudellaan, kuuliaisuudellaan, uutteruudellaan ja palvelemisellaan hän edusti lentolaivueensa tunnuslausetta koko kuolevaisen elämänsä ajan.
Kiinteä perhe
Robert Dean Hales syntyi New York Cityssä Yhdysvalloissa 24. elokuuta 1932 J. Rulon Halesin ja Vera Marie Holbrook Halesin kolmantena ja viimeisenä lapsena. Robert varttui läheisellä Long Islandilla evankeliumikeskeisessä kodissa. Hänen vanhempansa palvelivat lukuisissa kirkon tehtävissä, kuten vaarnalähetyssaarnaajina, ja joka sunnuntai perhe matkasi hieman yli 30 kilometrin päässä sijaitsevaan Queensin seurakuntaan.
”Olimme kiinteä perhe”, vanhin Hales muisteli. Hän kutsui poikavuosiensa kotia ”hienoksi paikaksi varttua” ja perhettään ”voiman lähteeksi”.4
Hänen vanhempiensa antama hyvä esimerkki loi muistoja, jotka ohjasivat hänen elämäänsä.5 ”He elivät evankeliumin mukaan, tutkivat pyhiä kirjoituksia ja todistivat Isästä Jumalasta ja Hänen Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta”, vanhin Hales sanoi. ”He todistivat myös profeetta Joseph Smithistä.”6
Hän oppi nuorena, että ”ratkaisevaa perheidemme vahvistamisessa on antaa Herran Hengen tulla kotiimme”7.
Hänen äitinsä, joka palveli yli 30 vuotta Apuyhdistyksessä, opetti Robertille rakkautta ja palvelemista ottaessaan hänet mukaansa palvelemaan köyhiä ja avun tarpeessa olevia.8 Hänen isänsä, New York Cityssä toimiva ammattitaiteilija, opetti Robertille pysyviä opetuksia pappeudesta ja palautuksesta. Kerran hän vei Robertin Susquehannajoelle, missä Joseph Smith ja Oliver Cowdery olivat saaneet Aaronin pappeuden Johannes Kastajalta. Toisella kerralla hän vei Robertin pyhään lehtoon.
”Me rukoilimme yhdessä siellä lehdossa ja kerroimme haluavamme olla luotettavia ja uskollisia sille pappeudelle, joka meillä oli”, hän muisteli. ”Myöhemmin isä maalasi kuvan siitä paikasta, jossa me olimme rukoilleet, ja antoi sen minulle muistutukseksi lupauksista, joita olimme yhdessä sinä päivänä tehneet. Se riippuu toimistossani tänäkin päivänä jokapäiväisenä muistuttajana pyhistä kokemuksistani ja lupauksistani, joita annoin yhdessä maallisen isäni kanssa ja taivaallisen Isäni kanssa.”9
Robert oli nuorena baseballin pelaaja ja pelasi lukiossa ja yliopistossa. Vuonna 2007 hän sai syöttää seremoniallisen ensimmäisen syötön ammattilaispelissä.
Valokuva Sonja Eddings Brown
Nuorena miehenä Robert rakasti baseballin pelaamista ja päätyi pelaamaan Utahin yliopiston joukkueessa. Kun hän oli ensimmäisenä lukiovuotenaan lukiojoukkueensa kanssa linja-automatkalla kotiin ensimmäisen vierasottelunsa jälkeen, hän järkyttyi joidenkin joukkuetovereidensa käytöksestä ja kielenkäytöstä. Vahvistaakseen Robertia isä piirsi tälle kuvan ritarista.
”Kun hän piirsi ja luki kohtia pyhistä kirjoituksista, opin, kuinka olla uskollinen pappeudenhaltija – kuinka suojella ja puolustaa Jumalan valtakuntaa. Apostoli Paavalin sanat olivat oppaani” (ks. Ef. 6:13–17).
Muistellessaan tuota opetusta vuosia myöhemmin vanhin Hales opetti: ”Jos olemme uskollisia pappeudessa, tämä taisteluvarustus annetaan meille lahjana Jumalalta. Me tarvitsemme tämän taisteluvarustuksen!”10
Vanhin Hales oppi isänsä esimerkin pohjalta toisenkin tärkeän asian.
”Opin kunnioittamaan naiseutta siitä tavasta, jolla isäni lempeästi kohteli äitiäni, sisartani ja omia sisariaan”, hän sanoi. Vanhin Hales ei koskaan unohtanut isänsä esimerkillistä ja rakastavaa huolenpitoa rakkaasta puolisostaan tämän halvaantumisen jälkeisinä kahtena viimeisenä elinvuotena. ”Hän kertoi minulle, että se oli pieni korvaus niistä yli viidestäkymmenestä vuodesta, joiden ajan äiti oli ollut hänen uskollinen kumppaninsa”.11
Hänen suurin voimavaransa
Käydessään kotona yliopistoaikanaan vuonna 1952 Robert tapasi nuoren naisen nimeltä Mary Crandall, jonka perhe oli vastikään muuttanut New Yorkiin Kaliforniasta. Nuo kaksi pitivät toisistaan heti.
”Tavattuani hänet en käynyt enää koskaan kenenkään muun kanssa ulkona”, vanhin Hales muisteli.12
Kesän lopussa kumpikin palasi Utahiin opiskelemaan. Robert opiskeli Utahin yliopistossa ja Mary puolestaan Brigham Youngin yliopistossa, mutta he eivät antaneet välimatkan pitää heitä erossa toisistaan. Pian lukuvuoden päätyttyä heidät vihittiin Suolajärven temppelissä 10. kesäkuuta 1953. Seuraavien viiden vuoden aikana he saivat kaksi poikaa, Stephenin ja Davidin.
Kun Robert valmistui vuonna 1954, hänellä oli korkeakoulututkinto viestinnässä ja liiketaloudessa ja hän siirtyi aktiivipalvelukseen ilmavoimien hävittäjälentäjänä. Kun hänen palvelusaikansa päättyi lähes neljä vuotta myöhemmin, hän muutti perheineen Floridasta Massachusettsiin suorittaakseen maisterin tutkinnon liiketaloustieteessä. Opiskellessaan äärimmäisen vaativassa Harvardin kauppakorkeakoulussa hänet kutsuttiin vanhinten koorumin johtajaksi. Se oli ainoa kerta hänen elämässään, jolloin hän epäröi ottaa vastaan kirkon tehtävän.
”Saattaa olla, että epäonnistun opinnoissani, jos minusta tulee vanhinten koorumin johtaja”, hän kertoi Marylle.
Mary vastasi sanoilla, jotka olisivat hänen apunaan koko hänen elämänsä ajan: ”Bob, haluaisin mieluummin aktiivisen pappeudenhaltijan kuin miehen, jolla on maisterin tutkinto Harvardista.” Sitten Mary kietoi kätensä miehensä ympärille ja lisäsi: ”Me teemme ne molemmat.” 13
Ja niin he tekivät.
Seuraavana päivänä Mary rajasi heidän asuntonsa viimeistelemättömästä kellarikerroksesta tilan, jossa Robert saattoi opiskella häiriöittä.
”Annoin itseni Herran käsiin tehdessäni tuon päätöksen” hyväksyä sen kutsun, vanhin Hales sanoi 30 vuotta myöhemmin. ”Tuo päätös oli paljon vaikeampi tehdä kuin vuosia myöhemmin päätös ottaa vastaan tehtävä palvella kahdentoista apulaisena ja jättää liikeurani.”14
Vuosia myöhemmin, kun heidän taloutensa oli turvatumpi, vanhin Hales suunnitteli ostavansa Marylle kalliin takin. Kun hän tiedusteli vaimonsa mielipidettä ostoaikeistaan, tämä kysyi: ”Oletko ostamassa tätä minulle vai itsellesi?”
Vanhin Hales piti hänen kysymystään unohtumattomana opetuksena. Hän huomautti: ”Toisin sanoen hän kysyi: ’Onko tämän lahjan tarkoituksena osoittaa rakkauttasi minua kohtaan vai osoittaa minulle, että olet hyvä elättäjä, vai osoittaa jotakin maailmalle?’ Mietin hänen kysymystään ja käsitin, että ajattelin vähemmän häntä ja perhettämme ja enemmän itseäni.”15
Vanhin Hales tunnusti vaimonsa olevan hänen suurin voimavaransa.16 ”Ilman vaimoani en olisi siellä, missä olen”, hän sanoi. ”Rakastan häntä syvästi. Hänellä on Hengen lahjoja. Tutkimme pyhiä kirjoituksia yhdessä, ja olen saanut monet niistä ajatuksista, joita opetan, kun olemme yhdessä tutkineet ja rukoilleet. Juuri siksi olen se, kuka olen.”17
Vanhin Hales pitää heidän yhteistyönsä ansiona sitä, mitä hän ja Mary olivat saavuttaneet elämässään. ”Me olemme aina olleet tiimi ja haluamme aina olla. Taitaa olla niin, että Pyhän Hengen kuuntelemista lukuun ottamatta elämääni on eniten vaikuttanut se, että olen kuunnellut vaimoani.”18
”Sinulla on vielä monta lähetystyötehtävää”
Kun Robert oli suorittanut MBA-tutkintonsa vuonna 1960, hän sai pian työtilaisuuksia. Seuraavan 15 vuoden ajan hän palveli johtavassa asemassa useassa huomattavassa yhtiössä Yhdysvalloissa. Hänen arvostettu liikeuransa vei hänet perheineen useisiin yhdysvaltalaisiin kaupunkeihin samoin kuin Englantiin, Saksaan ja Espanjaan. Nämä muutot toivat Robertille kirkossa johtotehtäviä, jotka hän otti auliisti vastaan.
Hän palveli seurakuntien johtokunnissa Espanjassa ja Saksassa sekä Georgiassa ja Massachusettsissa Yhdysvalloissa. Hän palveli piispana Frankfurtissa Saksassa sekä Massachusettsissa ja Illinoisissa Yhdysvalloissa. Hän palveli korkean neuvoston jäsenenä Lontoossa Englannissa sekä Bostonissa Massachusettsissa, jossa hän palveli myös vaarnan johtokunnassa. Hän palveli alue-edustajana Minnesotassa ja Louisianassa Yhdysvalloissa.
Vuonna 1975 osallistuessaan liikkeenjohdon kokoukseen Robert sai viestin, että puhelimessa oli presidentti Marion G. Romney (1897–1988), joka palveli tuolloin toisena neuvonantajana ensimmäisessä presidenttikunnassa. Kun Robert vastasi puheluun, presidentti Romney kutsui hänet palvelemaan lähetysjohtajana. Robert otti kutsun vastaan, mutta ennen kuin hän pääsi aloittamaan tehtävänsä Lontoon lähetyskentän johtajana Englannissa, hän sai toisen kutsun Salt Lake Citystä Utahista, tällä kertaa presidentti Spencer W. Kimballilta (1895–1985).
”Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, että palvelisit kauemmin kuin kolme vuotta?” presidentti Kimball kysyi. Kun Robert vastasi, ettei hänellä ollut mitään sitä vastaan, presidentti Kimball kutsui hänet kahdentoista apostolin koorumin apulaiseksi.
”Presidentti Kimball sanoi minulle, että hän tiesi minun olevan pettynyt, koska halusin lähteä lähetysjohtajaksi”, vanhin Hales sanoi. Mutta presidentti Kimball vakuutti hänelle: ”Älä ole huolissasi, sinulla on vielä monta lähetystyötehtävää.”19
Vuotta myöhemmin vanhin Hales kutsuttiin seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäseneksi. Hänen palvellessaan tässä tehtävässä hänet kutsuttiin kolme vuotta myöhemmin jälleen palvelemaan Lontoon lähetyskentän johtajana Englannissa ja sen jälkeen vyöhykkeen valvojana Euroopassa. Siellä hän työskenteli vanhin Thomas S. Monsonin johdolla evankeliumin vakiinnuttamisessa kansakuntiin, jotka olivat olleet suljettuja kirkolle, ja pyrkimyksissä rakentaa temppeli Itä-Saksaan.20
”Yksi suurista iloista palvellessani kirkossa on ollut ensimmäisenä kolmena vuotena johtavana auktoriteettina, jolloin sain auttaa kahdenkymmenenseitsemän aluekonferenssin valmisteluissa”, vanhin Hales sanoi. ”Minusta oli hienoa matkustaa ensimmäisen presidenttikunnan jäsenten, apostolien, johtavien auktoriteettien ja muiden johtohenkilöiden kanssa ja oppia tuntemaan heidät puolisoineen. Oli ihmeellistä nähdä profeettojen, näkijöiden ja ilmoituksensaajien todistavan evankeliumin totuudesta pyhille monissa eri maissa.”21
Vuonna 1985 vanhin Hales kutsuttiin kirkon johtavaksi piispaksi. Hänen ammatillinen kokemuksensa, kunnioittava johtamis- ja neuvottelutapansa sekä hänen rakkautensa ihmisiä kohtaan tekivät hänestä erittäin sopivan tähän tehtävään.
Johtava piispa Hales auttoi valmisteluissa temppelin rakentamiseksi Itä-Saksaan. Hän ja Mary Hales (keskellä) sekä (vasemmalta oikealle) arkkitehti Emil Fetzer, Elisa Wirthlin, vanhin Joseph B. Wirthlin, Frances Monson ja vanhin Thomas S. Monson temppelin vihkimistilaisuudessa vuonna 1985.
Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, palveli johtavassa piispakunnassa yhdessä vanhin Halesin kanssa. Hän kutsui vanhin Halesia viisaaksi, vaatimattomaksi, uskolliseksi liikemieheksi, joka välitti ihmisistä ja osasi asiansa. ”Hän toi nuo samat ominaisuudet johtajuuteen johtavana piispana”, presidentti Eyring on sanonut.22
”Hänessä ei ole lainkaan vilppiä”, hänen vaimonsa Mary on sanonut. ”Hänellä on puhdas sydän, ja hän haluaa aina tehdä oikein.”23
Vanhin Halesin johtavana piispana korostamiin oppeihin kuuluivat omavaraisuuden periaatteet. ”Sinä nostat minua ja minä nostan sinua, ja yhdessä me ylennymme”, hän sanoi usein lainaten yhtä suosikkisananlaskuistaan.24
Hän rukoili, että pyhät ymmärtäisivät, ”että meillä on voima ja vastuu auttaa puutteenalaisia Herran Jeesuksen Kristuksen palvelevina enkeleinä. Rukoilen, että meitä rakastettaisiin, koska me rakastamme, että me saisimme lohdutusta, koska me olemme laupiaita, ja että me saisimme anteeksi, koska me olemme osoittaneet kykyä antaa anteeksi.”25
Opetuksia ja todistus
Kun vanhin Hales hyväksyttiin kahdentoista apostolin koorumiin yhdeksän vuotta myöhemmin 2. huhtikuuta 1994, hän koki uuden tehtävänsä painavan harteillaan.
”Nyt olen kuusikymmentäyksivuotias ja jälleen poikanen”, hän sanoi ensimmäisessä yleiskonferenssipuheessaan apostolina. ”Täällä edessä istuu miehiä, jotka ovat olleet apostoleja ja ensimmäisessä presidenttikunnassa puolet minun eliniästäni.”
Hän sanoi, että Jeesuksen Kristuksen apostolina oleminen on prosessi – ”parannuksen ja nöyryyden prosessi. Se on katsomista sisimpäänsä, kuten meitä on neuvottu, ja sitä, että pyytää anteeksi ja pyytää voimaa olla sitä, mitä minun pitäisi olla.” Hän pyysi pyhiä rukoilemaan hänen puolestaan, jotta hän voisi saada ”hengellistä voimaa, jota vaaditaan, jotta minun ääneni ja todistukseni Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta tunkeutuisi niitten sydämeen, jotka haluavat kuunnella”.26
Yli 20 vuoden ajan vanhin Halesin apostolinen todistus Vapahtajasta ja hänen todistuksensa palautetusta evankeliumista ovat koskettaneet myöhempien aikojen pyhien sydäntä kaikkialla maailmassa. Hän saarnasi aiheista kuten perhe ja usko, koettelemukset ja todistus, rakkaus ja kärsivällisyys, palveleminen ja kuuliaisuus, nuhteettomuus ja tahdonvapaus.
Opettaessaan sitä, kuinka käyttää tahdonvapautta viisaasti, vanhin Hales kertoi ystävästään, joka palveli hänen kanssaan ilmavoimissa.
”Kun olin hävittäjälentäjäkoulutuksessa, harjoittelin – – sitä, milloin hypätä lentokoneesta, jos tulipalosta varoittava valo syttyisi ja alkaisin kieppua hallitsemattomasti”, hän muisteli. ”Muistan erään hyvän ystävän, joka ei valmistautunut tällä tavoin. Hän järjesti itsensä pois simulaattorikoulutuksesta ja meni sitten pelaamaan golfia tai uimaan. Hän ei koskaan opetellut hätätoimenpiteitä! Muutama kuukausi myöhemmin hänen koneensa syttyi tuleen ja se kieppui liekeissä kohti maata. Hänen nuorempi toverinsa, joka huomasi tulipalosta varoittavan valon ja joka oli etukäteen harjoitellut, kuinka toimia, tiesi, milloin hypätä koneesta, ja hän pääsi laskuvarjon avulla turvaan. Sen sijaan ystäväni, joka ei ollut valmistautunut tekemään sitä päätöstä, jäi koneeseen ja kuoli maahansyöksyssä.”
Sillä, että tärkeiden päätösten kohdalla tietää, mitä tehdä ja milloin tehdä se, voi olla iankaikkisia seurauksia, vanhin Hales lisäsi.27
”Varttuessani New Yorkissa kävin muutaman tuhannen oppilaan lukiota, jossa oli minun lisäkseni vain pari kirkon jäsentä. Hiljattain pidetyssä 50-vuotisluokkakokouksessamme entiset luokkatoverini muistivat, kuinka elin arvojeni ja uskonkäsitysteni mukaan. Käsitin silloin, että yksikin rikkomus viisauden sanan tai moraaliarvojen suhteen olisi tarkoittanut, etten voisi koskaan sanoa: ’Tähän minä uskon’ ja saada ystävieni luottamuksen.
Me voimme kertoa evankeliumista muille vain siinä määrin kuin elämme sen mukaan.”28
Viimeisinä palveluvuosinaan vanhin Hales kannusti pyhiä elämään kelvollisina, jotta he saisivat osansa ”Pyhän Hengen merkittävästä lahjasta”29. Hän kannusti kirkon jäseniä myös kehittämään opetuslapseuttaan tulemalla paremmiksi kristityiksi, hankkimalla kristillistä rohkeutta ja seisomalla lujina pyhissä paikoissa.
”Tämä on Kristuksen kutsu jokaiselle kristitylle tänä päivänä: ’Ruoki minun karitsoitani. – – Ruoki minun lampaitani’ – vie evankeliumiani eteenpäin nuorille ja vanhoille kohottaen, siunaten, lohduttaen, kannustaen ja rakentaen heitä, etenkin niitä, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavoin kuin me teemme”, hän opetti.30
Valokuva Jeffrey D. Allred, Deseret News
Viitaten niihin, jotka ”haluavat meidän tulevan alas ylävältä maaperältä ja osallistuvan heidän kanssaan teologiseen mutapainiin”, vanhin Hales neuvoi myöhempien aikojen pyhiä vastaamaan lausumalla todistuksensa ja pysymällä Vapahtajan rinnalla.
”Heijastamme Hänen rakkauttaan, ainoaa voimaa, joka kykenee vaimentamaan vastustajan ja vastaamaan arvostelijoillemme syyttämättä puolestamme heitä. Se ei ole heikkoutta. Se on kristillistä rohkeutta.”31
Aivan kuten Vapahtaja oli ”halveksittu ja ihmisten torjuma” (ks. Jes. 53:3; Moosia 14:3), myöhempien aikojen pyhätkin saattavat kokea väärinymmärtämistä, arvostelua ja vääriä syytöksiä. ”On pyhä etuoikeutemme pysyä lujina Hänen rinnallaan!” vanhin Hales sanoi.32
Herraan turvaaminen
Kun vanhin Hales puhui Herraan turvaamisesta, hän tunsi aiheensa hyvin. Sydänvaivat, suuret leikkaukset ja uusiutuvat terveysongelmat, jotka estivät häntä puhumasta huhtikuun 2011 yleiskonferenssissa, vaativat fyysisen veronsa mutta toivat hänelle hengellisiä oivalluksia.
Toivuttuaan kolmesta suuresta leikkauksesta vuonna 2000 hän kertoi myöhempien aikojen pyhille: ”Kahden kuluneen vuoden aikana olen odottanut Herran opettavan minulle kuolevaisuuteen liittyviä opetuksia näiden fyysisen kivun, henkisen tuskan ja mietiskelyn vaiheiden kautta. Opin, että jatkuva, voimakas kipu on suuri pyhittävä puhdistaja, joka saa meidät nöyriksi ja vetää meitä lähemmäksi Herran Henkeä.”33
Meidän ei tarvitse kohdata haasteita yksin, koska voimme vedota Herraan, joka on ”suurin hoitaja”, vanhin Hales opetti.34 ”Ja tarpeen tullen, kun Herra niin halusi, minun oli määrä saada lohdutusta taivaallisilta sotajoukoilta, jotka hätäni hetkellä toivat lohtua ja iankaikkista varmuutta.”35
Me emme ehkä tiedä, milloin tai kuinka Herra vastaa, vanhin Hales todisti, vastaukset tulevat Herran tavalla ja Hänen aikanaan. ”Joitakin vastauksia meidän pitää kenties odottaa tuonpuoleiseen asti. – – Älkäämme luovuttako Herran suhteen. Hänen siunauksensa ovat iankaikkisia, eivät hetkellisiä.”36
”Minulla on ollut etuoikeus työskennellä – – erinomaisimpien veljien keskuudessa, mitä maa päällään kantaa.” Sanat, jotka lausuttiin, kun hänet vapautettiin tehtävästään johtavana piispana, osoittautuivat todeksi myös hänen ollessaan apostoli.
Valokuva Deseret News -lehden arkiston luvalla
Valokuva Stuart Johnson, Deseret News
Uskollinen opetuslapsi
Johtavana piispana vanhin Hales herätti mieliin Alma nuoremman todistuksen. Hän julisti: ”Oi, jospa minulla olisi enkelin ääni ja pasuuna voidakseni sanoa koko ihmiskunnalle, että [Jeesus Kristus] on noussut ylös ja että Hän elää: että Hän on Jumalan Poika, Isän Ainosyntyinen, luvattu Messias, Lunastajamme ja Vapahtajamme; että Hän tuli tänne maan päälle opettamaan esimerkillään evankeliumia. Hänen jumalallinen lähetystyönsä neuvoo sinua ja minua tulemaan Hänen luokseen, ja Hän johdattaa meidät iankaikkiseen elämään.”37
Kun hänet oli kutsuttu kahdentoista apostolin koorumiin, hän lainasi ensimmäisessä yleiskonferenssipuheessaan Mormonia tehden tuon muinaisen profeetan todistuksesta omansa: ”Katso, minä olen Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan opetuslapsi. Hän on kutsunut minut julistamaan sanaansa kansansa keskuudessa, jotta se saisi ikuisen elämän.” (3. Nefi 5:13.)38
Neljän vuosikymmenen ajan johtavana auktoriteettina vanhin Robert D. Hales julisti rohkeasti ja voimallisesti Vapahtajan sanoja puheissaan ja esimerkillisellä elämällään. Ja hän muisti omat neuvonsa henkilökohtaisessa, ammatillisessa ja kirkollisessa elämässään: ”Jos olemme uskollisia ja kuuliaisia ja kestämme loppuun asti, me voimme jonakin päivänä palata kunnialla takaisin taivaallisen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kasvojen eteen.”39
Niille myöhempien aikojen pyhille, joilla on vanhin Halesin kaltainen usko Vapahtajaan, hän ei ole kadonnut. Hän on pikemminkin palannut kotiin – ja hän on tehnyt sen kunnialla.