Presidentti Russell M. Nelson: Johdatusta, valmistautumista, sitoutumista
Korjaten sydämiä vuosikymmenten ajan maineikkaana sydänkirurgina ja sitten koskettaen sydämiä Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina presidentti Russell M. Nelson tuo vakaan käden ja vankkumattoman rakkauden palvelutyöhönsä kirkon presidenttinä.
Kun kirkon presidentti kuolee, monet kohdistavat huomion siihen prosessiin, jolla hänen seuraajansa valitaan. Tämä Herran ohjaama prosessi on tosiasiassa alkanut vuosia aiemmin. Russell M. Nelsonia on valmistettu koko elämän ajan tähän pyhään kutsumukseen. Olen seurannut omin silmin suurta osaa siitä valmistamisesta.
Presidentti Russell M. Nelsonin valmistautuminen käy selvästi ilmi hänen elämänsä kokemusten ja saavutusten yhteissummasta. Hänet tunnetaan uraauurtavana sydänkirurgina. Hän on loistava kirjoittaja ja puhuja sekä pystyy kommunikoimaan monilla kielillä. Hän tuntee ja rakastaa ihmisiä, ja hän ymmärtää, kuinka päätökset vaikuttavat heidän elämäänsä. Hän tuntee pyhät kirjoitukset ja pyhän temppelin sekä rakastaa niitä. Hän on kokenut johtaja, joka tekee päätöksiä ripeästi ja päättäväisesti.
Kuudestatoista aiemmasta kirkon presidentistä presidentti Nelson on tuntenut henkilökohtaisesti kymmenen – ja monet heistä ovat kouluttaneet häntä. Nyt kirkon 17. presidenttinä hän aloittaa johtajan tehtävänsä vakuuttamalla myöhempien aikojen pyhille, että Jeesus Kristus ohjaa edelleen kirkkoaan.
”Herra on aina opettanut ja innoittanut profeettojaan ja tulee aina niin tekemäänkin”, presidentti Nelson sanoi tiedotustilaisuudessa, joka lähetettiin 16. tammikuuta 2018. ”Herra johtaa kirkkoa. Me, jotka on asetettu todistamaan Hänen pyhästä nimestään kaikkialla maailmassa, pyrimme edelleen tuntemaan Hänen tahtonsa ja noudattamaan sitä.”1
Presidentti Nelsonin huoli Jumalan lasten iankaikkisesta hyvinvoinnista kumpuaa elinikäisestä sydämellisestä palvelutyöstä. Aivan kuten hän on kirurgina kirjaimellisesti koskettanut monia sydämiä, hän on vertauskuvallisesti koskettanut pyhien sydämiä maailmanlaajuisesti voimallisilla opetuksillaan, epäitsekkäällä palvelemisellaan ja vankkumattomalla rakkaudellaan. Kuten hän sanoi tammikuun historiallisessa lähetyksessä, se rakkaus ”on kasvanut vuosikymmenten varrella, kun olen tavannut teitä, palvellut Jumalaa teidän kanssanne ja palvellut teitä”2.
Keskeistä valmistautumista
Tohtori Nelsonin erinomaisesta työurasta uraauurtavana tiedemiehenä, tutkijana ja sydänkirurgina tiedetään paljon. Kaikki tämä sekä hänen esimerkillinen perhe-elämänsä ovat olleet tärkeänä osana hänen valmistautumistaan.
Russell Marion Nelson syntyi 9. syyskuuta 1924 Marion C. ja Edna Anderson Nelsonin perheeseen. Vanhemmat olivat kumpikin vähemmän aktiivisia kirkossa läpi Russellin lapsuuden, mutta he antoivat lapsilleen runsaasti rakkautta ja toisinaan he lähettivät heidät pyhäkouluun. Alkuun nuori Russell ei ollut kiinnostunut kirkosta vaan pelasi mieluummin jalkapalloa ystäviensä kanssa. Kun hän täytti 16 vuotta, evankeliumin totuudet alkoivat koskettaa hänen sydäntään, ja hänet kastettiin sisarustensa kanssa. Vuosia myöhemmin lastensa esimerkin ja taivuttelun ansiosta perheen vanhemmatkin palasivat aktiivisuuteen.
Nuori Russell otti varteen myös koulutusmahdollisuudet. Hän alkoi ymmärtää – kuten hän myöhemmin opetti – että koulutuksen tavoittelu on uskonnollinen vastuu. Hän valmistui high schoolista 16-vuotiaana, ja kun toisen maailmansodan aiheuttama maailmanlaajuinen konflikti esti häntä palvelemasta kokoaikaisessa lähetystyössä, hän ilmoittautui Utahin yliopistoon.
Kun Russell oli suorittamassa kandidaatintutkintoaan, hänen musiikilliset lahjansa saivat hänet liittymään yliopiston erään musikaalin näyttelijäkaartiin. Siellä hän kiinnostui pääsopraanosta, Dantzel Whitesta. He solmivat avioliiton pian sen jälkeen kun Russell oli suorittanut kandidaatintutkintonsa vuonna 1945. Hän valmistui 22-vuotiaana Utahin yliopistosta kunniamaininnoin lääketieteen tohtoriksi. Hän siirtyi Minnesotan yliopistoon jatkamaan tutkimustyötä. Siellä hän oli yhtenä tärkeänä jäsenenä ryhmässä, joka teki uraauurtavaa työtä avosydänleikkauksen kehittämisessä. Myöhemmin hän suoritti kirurgian erikoistumisopintoja Minnesotassa sekä Massachusettsin yleisessä sairaalassa Bostonissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa.
Samalla kun tohtori Nelson kouluttautui ja hänen perheensä kasvoi, hänet kutsuttiin Korean sodan aikana palvelukseen, koska armeija tarvitsi kipeästi lääkäreitä. Kirurgin koulutuksensa vuoksi hänet lähetettiin Washington D.C:hen, missä hän perusti kirurgian tutkimusyksikön Walter Reed National Military Medical Centerissä [Walter Reedin valtakunnallinen sotilaslääkärikeskus]. Vuonna 1953 täytettyään sotilaallisen velvollisuutensa hän vietti yhden vuoden Harvardin opetussairaalassa Massachusettsin yleisessä sairaalassa Bostonissa. Sitten vuonna 1954 hän suoritti filosofian tohtorintutkinnon Minnesotan yliopistossa.
Kirurginkoulutuksen ja -uran aiheuttamista kiireistä huolimatta tohtori Nelson laittoi aina perheensä elämässään etusijalle. Dantzel White Nelson seisoi aviomiehensä rinnalla ja tukena kaikissa tämän perheen, kirkon, työn ja armeijan tehtävissä. Heidän uskollinen, toisiaan tukeva ja rakastava suhteensa oli innoituksena ja vakaana vaikutuksena jokaiselle heidän kymmenestä lapsestaan – yhdeksälle tyttärelle ja yhdelle pojalle. Heidän suhteensa ”oli todella suloinen ja hyvin toinen toiselleen omistautuva”, kertoo tytär Sylvia Webster. Perheen nuorin lapsi Russell Nelson jr. muistelee: ”Oli aina ilmiselvää, että vanhempani rakastivat toisiaan hyvin paljon.”3
Juuri ennen heidän 60-vuotishääpäiväänsä Dantzel Nelson kuoli yllättäen. Oltuaan jonkin aikaa hyvin yksinäinen vanhin Nelson solmi avioliiton Wendy Watsonin kanssa, joka ei ole ollut aiemmin naimisissa. Wendyn tohtorintutkinto, opetustyö Brigham Youngin yliopistossa ja rakastava apu suurelle Nelsonin suvulle ovat tehneet hänestä ihanteellisen kumppanin vanhin ja presidentti Nelsonille.
”Olen varma, että on vaikea tulla osaksi yli 200 ihmisen sukua ja tuntea läheistä ystävyyttä”, sanoo tytär Sylvia. ”Wendy on tehnyt työtä sen eteen, ja hän on ihmeellinen.”4 Russell jr. lisää: ”Wendy on ollut isälle todella suurenmoinen kumppani. – – Voin nähdä, kuinka isää on valmistettu vuosien varrella tähän asemaan ja tehtävään, ja tärkeänä osana sitä on se, että Wendy on hänen elämässään.”5
Tätä artikkelia kirjoitettaessa Nelsonin perheeseen kuuluu 10 lasta, 57 lastenlasta ja 116 lastenlastenlasta, ja lisäksi kahden muun syntymää odotetaan. Kaikki, jotka vain pystyvät, kokoontuvat joka kuukausi vuorotellen eri kotiin juhlimaan syntymäpäiviä ja vuosipäiviä.
”Kaikille valtakunnille on annettu laki”
Kun Russell M. Nelson opiskeli yliopistossa lääketiedettä, hänelle opetettiin, ettei yksikään lääkäri saa koskaan koskettaa ihmissydäntä, koska kun sydäntä koskettaa, se lakkaa sykkimästä. Vain muutama vuosi myöhemmin tohtori Nelson ja hänen tutkijatoverinsa kertoivat kuitenkin ensimmäisestä onnistuneesta koiralle tehdystä leikkauksesta, jossa käytettiin sydän-keuhkokonetta. Sydän-keuhkokone huolehti potilaan verenkierrosta, jolloin sykkimätöntä sydäntä voitiin leikata. Tämä tohtori Nelsonin ja hänen työtoveriensa tekemä läpimurto laajeni pian koskemaan ihmisiä ja on nyt johtanut siihen, että vuosittain eri puolilla maailmaa tehdään yli 1,5 miljoonaa avosydänleikkausta.
Innoitus, joka johti tähän keksintöön, tuli tohtori Nelsonille hänen pohtiessaan Opin ja liittojen seuraavia jakeita:
”Kaikille valtakunnille on annettu laki – –.
Ja jokaiselle valtakunnalle on annettu laki; ja jokaisella lailla on myös tietyt rajat ja ehdot.” (OL 88:36, 38.)6
Tohtori Nelson järkeili, että jos hän työskentelisi, opiskelisi ja esittäisi oikeat kysymykset, hän ja hänen työryhmänsä voisivat oppia, mitkä lait hallitsevat sykkivää sydäntä. ”Juuri sen kautta, että ymmärsin pyhien kirjoitusten kohtia ja sovelsin niitä tähän alaan”, hän kertoo, ”minun kävi helpommaksi edetä sydänkirurgian merkittävällä alalla, sellaisena kuin tunnemme sen nykyään.”7
Tämä kyky soveltaa evankeliumin periaatteita käytäntöön on siunannut presidentti Nelsonia, hänen perhettään, kirkkoa ja maailmaa koko hänen elämänsä ajan. Se on ollut keskeistä hänen valmistautumisessaan hänen kutsuunsa apostolina ja nyt kirkon presidenttinä.
Työurallaan tohtori Nelson sai nopeasti tunnustusta kirurgina ja lääketieteen tutkijana. Vuonna 1955 hän otti vastaan kirurgian tutkimusprofessorin paikan Utahin yliopistossa. Siellä hän rakensi sydän-keuhkokoneen, jota hän käytti ensimmäisessä Utahissa suoritetussa avosydänleikkauksessa – ensimmäisessä Mississippijoen länsipuolella tehdyssä avosydänleikkauksessa. Hän luennoi sekä kirjoitti lukuisia lukuja lääketieteen oppikirjoihin ja yli 70 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia muihin julkaisuihin. Ennen kuin hänet kutsuttiin apostolinvirkaan, hän oli suorittanut lähes 7 000 leikkausta.8
Sen lisäksi että tohtori Nelson on ollut kyvykäs lääketieteen alalla, hän on ollut innoittava opettaja ja vaikuttava johtaja – ominaisuuksia, jotka tekivät hänestä korvaamattoman lääketieteen alalla ja myöhemmin ovat saaneet hänet menestymään kirkon tehtävissään.
”Lääkärin velvollisuus on ensisijaisesti opettaa”, tohtori Nelson sanoo. Hän lisää: ”Lääkäri toimii itse asiassa korkeimmalla tasollaan, kun hän opettaa potilaalleen, mikä on vialla ja mitä tilanteelle voidaan tehdä.”9
Tohtori Nelson ilmaisi tämän halukkuutensa ja mieltymyksensä opettamiseen ja kouluttamiseen matkustamalla ulkomaille esittelemään ja opettamaan kirurgisia menetelmiä. Opettamisen avuksi hän opiskeli lukuisia kieliä, kuten ranskaa, portugalia, saksaa, venäjää ja espanjaa, jotta hän voisi paremmin olla tekemisissä muissa maissa toimivien lääkärien ja tutkijoiden kanssa sekä opettaa heitä. Osallistuttuaan kokoukseen, jossa presidentti Spencer W. Kimball (1895–1985) neuvoi kuulijakuntaa opiskelemaan kiinaa, tohtori Nelson ja hänen vaimonsa Dantzel alkoivat heti opiskella mandariinikiinaa. Hänen kiinan kielen taitonsa antoi hänelle tilaisuuden työskennellä tiiviisti lääkäriyhteisön kanssa Kiinassa, missä hän piti luentoja ja suoritti leikkauksia pelastaen Kiinan yhden kansallissankarin hengen.10
Etsi ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa
Niin vaikuttavia kuin presidentti Nelsonin lääketieteelliset saavutukset ovat olleetkin, hän on jatkuvasti kohdistanut huomionsa Herraan ja Hänen työhönsä. Useimmat kirkon jäsenet eivät tiedä, että hän palveli lähetyssaarnaajana temppeliaukiolla vuosina 1955–1965 opastaen vierailijoita joka torstai klo 16–17. Tämä oli hänelle mitä kiireisintä aikaa kirurgina. Myöhemmin hän kirjoitti: ”Vuonna 1964 olimme lääketieteessä vasta aloittamassa haasteellista aorttaläpän korvaamista. Kuolleisuusluvut olivat korkeita, ja jokaiseen potilaaseen käytettiin äärimmäisen paljon aikaa – miltei yksilöllistä hoitoa monien tuntien, toisinaan jopa päiväkausien ajan.”11
Monille kirkon jäsenille tällainen tilanne olisi ollut esteenä paljon aikaa vievälle kirkon tehtävälle. Ei tohtori Nelsonin kohdalla. Vuonna 1964, kun häntä ja muita oli puhuteltu mahdolliseen vaarnanjohtajan tehtävään, silloinen vanhin Spencer W. Kimball mukanaan vanhin LeGrand Richards (1886–1983) kahdentoista apostolin koorumista sanoi hänelle: ”’Meistä tuntuu, että Herra haluaa sinun johtavan tätä vaarnaa. Monien pitämiemme puhuttelujen aikana aina kun sinun nimesi on tullut esiin, vastaus on ollut varsin rutiiniluonteinen: ”Voi, ei hän olisi kovinkaan hyvä” tai ”Ei hänellä ole aikaa” tai kumpikin. Kaikesta huolimatta meistä tuntuu, että Herra haluaa sinut. Jos sinusta tuntuu, että olet liian kiireinen ja ettei sinun pitäisi ottaa kutsua vastaan, niin se on sinun oikeutesi.’ – –
Vastasin yksinkertaisesti, että se päätös tehtiin 31. elokuuta 1945, kun sisar Nelson ja minä solmimme avioliiton temppelissä. Me sitouduimme silloin ’[etsimään] ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan’ tuntien luottamusta siihen, että kaikki muukin annettaisiin meille, kuten Herra on luvannut (ks. Matt. 6:33).”12
Se, että tohtori Nelson otti vastaan tämän tehtävän, havainnollistaa sitä, mistä vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista koorumista käytti hiljattain nimitystä ”Russell Nelsonin uskon lapsen kaltainen nöyryys ja yksinkertaisuus. – – Hän on niin nöyrä, hän on niin lapsen kaltainen joka tasolla ja käytännöllisesti katsoen jokaisessa muussakin ihmissuhteessa, jossa olen nähnyt häntä.”13
Vanhin Kimball antoi tohtori Nelsonille siunauksen luvaten, että aorttaläppäkirurgiaan liittyvät kuolleisuusluvut laskisivat ja että kyseinen toimintatapa ei enää vaatisi niin paljon hänen aikaansa ja voimavarojaan.
”Seuraavana vuonna tämän kyseisen leikkauksen vaatima aika tosiaankin väheni, ja minulla on ollut tarvittavaa aikaa palvella siinä ja muissa tehtävissä”, tohtori Nelson sanoi. ”Itse asiassa leikkaustemme kuolleisuusluvut laskivat – – hyvin alhaiselle ja hyväksyttävälle, siedettävälle tasolle. Mikä mielenkiintoista, juuri sellaisen leikkauksen tein presidentti Kimballille kahdeksan vuotta myöhemmin.”14
Uran ja kirkon tehtävien asettamat vaatimukset tarkoittivat sitä, että tohtori Nelsonille jäi hyvin vähän vapaa-aikaa kotona. Hän teki kuitenkin kaikkensa asettaakseen vaimonsa ja heidän kymmenen lastaan etusijalle. Aina kun hän oli kotona, hän omisti aikansa täysin perheelleen. Monille matkoilleen eri puolille maailmaa hän otti usein mukaansa joko vaimonsa tai yhden heidän lapsistaan. Samalla kun Dantzel huolehti erinomaisesti heidän lapsistaan hänen poissa ollessaan, Dantzel oli kiitollinen hänen omistautumisestaan heille, kun hänellä oli taukoa kiireisestä työstään tai kirkon tehtävistään. ”Kun hän on kotona, hän on kotona!” Dantzel kerran kertoi presidentti Harold B. Leelle (1899–1973), joka siihen aikaan oli kahdentoista apostolin koorumin presidentti.15 Presidentti Leellä oli usein tapana toistaa tätä lausahdusta neuvoessaan kiireisiä pappeusjohtajia keskittymään perheeseensä.
Seurasi profeettaa
Näin omin silmin erään tärkeän tapauksen, joka koski tohtori Russell M. Nelsonin ammattiuraa ja hänen vaimoaan Dantzelia, ja olin vähäisellä tavalla siinä osallisena. Tämä oli osa ensikohtaamistani Nelsonien kanssa vuonna 1965, yli 52 vuotta sitten. Omaelämäkerrassaan tohtori Nelson kertoo, kuinka hänelle tarjottiin kirurgian professorinvirkaa sekä sydän-, verisuoni- ja rintaontelokirurgisen jaoston puheenjohtajuutta Chicagon yliopistossa. Hän kirjoittaa, että tämä tarjous ”olisi tuonut ulottuvilleni resursseja kuten taloudellisen tuen, tutkimuslaboratorion ja henkilöstötuen, mikä olisi täyttänyt kenen tahansa etevän tutkijan unelman. Lisäkannustimena tarjoukseen sisältyi neljä vuotta yliopisto-opintoja kaikille yhdeksälle lapsellemme heidän valitsemassaan laitoksessa, ja Chicagon yliopisto maksaisi kaikki kulut.” Dekaani sanoi tohtori Nelsonille: ”Yksi niistä syistä, joiden vuoksi haluamme sinut, on se, että tiedämme sinun olevan hyvä mormoni. Haluamme sinut opettajakuntaamme. Me tarvitsemme sinua tänne tuomaan tähän yliopistoon sitä vaikutusta, jota mormoni voi tuoda.”16
Värvätessään määrätietoisesti tätä merkittävää lääkäriä dekaani soitti minulle ja pyysi apuani, jotta taivuttelisimme Nelsonit muuttamaan Chicagoon. Olin siihen aikaan lakitieteen professori Chicagon yliopistossa ja tunsin lääketieteen dekaanin, koska olimme palvelleet yhdessä yliopiston opettajakunnan hallituksessa. Dekaani pyysi minua kutsumaan Nelsonit kotiimme päivälliselle. Hän kehotti minua kertomaan kaiken kirkosta Chicagossa, koska hän tiesi, että tämä oli Nelsoneille ratkaisevan tärkeä huomioonotettava seikka.
Niinpä edesmennyt vaimoni June ja minä tapasimme Dantzel ja Russell Nelsonin sekä kutsuimme heidät päivälliselle ja suurenmoiselle vierailulle kotiimme Chicagossa sunnuntaina 21. marraskuuta 1965. Teimme parhaamme taivutellaksemme heidät muuttamaan Chicagoon. Myöhemmin sain tietää hänen omaelämäkerrastaan, että he tunsivat ”hyvin suurta kiinnostusta tätä tarjousta kohtaan ja [olivat] jopa valinneet omakotitalon eräältä Chicagon esikaupunkialueelta, missä [he voisivat] kasvattaa perhettään”17.
Se, mitä tapahtui seuraavaksi, on vain yksi havaintoesimerkki siitä, kuinka Herran innoitus on ohjannut Russell M. Nelsonin päätöksiä ja valmistautumista. Palattuaan Salt Lake Cityyn hän kysyi presidentti David O. McKaylta (1873–1970) neuvoa opastamaan Nelsoneita heidän tärkeässä päätöksessään. Profeetta rukoili, ja vastaus oli: ”Ei.”
Presidentti McKay sanoi: ”Sinä asut jo koko maailman parhaassa kaupungissa. Elämäntapasi on sellainen, ettei sille löydy vertaista muualla maailmassa. Täällä tyttäresi saavat kaikkein parhaan ympäristön, minkä heille voi suoda. He ovat sinulle tärkeämpiä kuin mikään maine tai tulevaisuus, jonka voisit saada missään yliopistossa. Ei, veli Nelson, sinun paikkasi on täällä Salt Lake Cityssä. Ihmisiä kaikkialta maailmasta tulee luoksesi, koska olet täällä. En usko, että sinun pitäisi mennä Chicagoon.”18
Täynnä uskoa tohtori Nelson kieltäytyi Chicagon tarjouksesta ja jäi Salt Lake Cityyn. Siellä hän tulevina vuosina suoritti avosydänleikkauksia ja pidensi monien kiitollisten potilaiden elämää, kuten presidentti Kimballin, vanhin Richard L. Evansin (1906–1971), presidentti Boyd K. Packerin (1924–2015) ja monien muiden kirkon johtohenkilöiden ja jäsenten sekä heidän perheidensä.
Junelle ja minulle se tapaaminen Chicagossa oli alkuna pitkälle ja vaalitulle ystävyydelle Russell ja Dantzel Nelsonin kanssa. Kuusi vuotta myöhemmin hänet vapautettiin vaarnanjohtajan tehtävästä ja kutsuttiin pyhäkoulun ylijohtajaksi. Samana vuonna minut nimitettiin Brigham Youngin yliopiston rehtoriksi. Monet vuodet olemme palvelleet yhdessä kahdentoista apostolin koorumissa, ja nyt palvelemme yhdessä ensimmäisessä presidenttikunnassa ystävinä, joiden ystävyys alkoi Chicagossa kahden akateemikon ja heidän vaimojensa välillä 52 vuotta sitten.
Muutti sydämiä
Huhtikuun 7. päivänä 1984 tohtori Nelson asetettiin apostoliksi ja erotettiin jäseneksi kahdentoista apostolin koorumiin. Hän kertoi: ”Yhtenä lyhyenä hetkenä viimeisten 40 vuoden keskittyminen lääketieteeseen ja kirurgiaan muuttui niin, että omistaisin koko loppuelämäni Herrani ja Vapahtajani Jeesuksen Kristuksen kokoaikaiseen palvelemiseen.”19
Kun vanhin Nelson kutsuttiin apostolinvirkaan, hän julisti: ”Työ, jossa nyt olen mukana, on maailman tärkeintä työtä. Se on kaiken käsittävää, antoisaa ja vaativaa. Ja minun pitää tehdä parhaani, sillä olen tilivelvollinen tästä taloudenhoitotehtävästä.”20
Sen jälkeen kun presidentti Nelsonista tuli apostoli ja vuonna 2015 kahdentoista apostolin koorumin presidentti, hän on jatkanut matkustamista maailmalla – puhuen iankaikkisen elämän sanoja ja muuttaen sydämiä. Yksi hänen ensimmäisiä tehtäviään oli avata ovet evankeliumille Itä-Euroopan maihin. ”Viidessä vuodessa tein 27 matkaa 31 maahan Euroopassa”, presidentti Nelson kertoo. ”Ennen kuin presidentti [Ezra Taft] Benson kuoli, – – [pystyin] raportoimaan hänelle, että olemme täyttäneet tehtävämme: meillä on nyt kirkko perustettuna Itä-Euroopan jokaiseen maahan.”21
Presidentti Nelson on myös pyhittänyt 27 maata evankeliumin saarnaamiselle, mukaan lukien Bulgaria, El Salvador, Etiopia, Kazakstan, Kroatia, Ranskan Polynesia ja Venäjä. Kerran hän pyhitti neljän päivänä aikana kuusi eri maata.22 Apostolisen palvelutyönsä aikana hän on nyt vieraillut 133 maassa.23
Kahdentoista koorumin jäsenenä vanhin Russell M. Nelson palveli monia vuosia puheenjohtajana kussakin kirkon kolmesta tärkeimmästä neuvostosta: lähetystyön johtavassa neuvostossa, temppeli- ja sukututkimustyön johtavassa neuvostossa sekä pappeuden johtavassa neuvostossa (nykyään pappeuden ja perheasiain johtava neuvosto).
Kirkossa on tapahtunut monia merkittäviä muutoksia niinä vuosina, jolloin vanhin Nelson palveli kahdentoista koorumissa kirkon viiden presidentin johdolla. Vuodesta 1984 kirkon jäsenmäärä on enemmän kuin kaksinkertaistunut – noin 6 miljoonasta jäsenestä yli 16 miljoonaan. Kahdentoista apostolin koorumi ja ensimmäinen presidenttikunta ovat julkaisseet kaksi virallista lausuntoa: ”Perhe – julistus maailmalle” vuonna 1995 ja ”Elävä Kristus” vuonna 2000. Toiminnassa olevien temppelien lukumäärä on noussut 30:stä vuonna 1984 159:ään vuonna 2017. Vuonna 2010, jolloin vanhin Nelson kutsuttiin lähetystyön johtavan neuvoston puheenjohtajaksi, kirkolla oli 58 000 lähetyssaarnaajaa. Palveluiän alentamisen yhteydessä tapahtuneen valtavan kasvun jälkeen lukumäärä on nyt vakiintunut noin 67 000:een.
Henkilökohtaisia ominaisuuksia
Suurin osa niistä tiedoista, joita juuri on tarkasteltu koskien tohtori, vanhin ja nyt presidentti Nelsonia, on julkista. Nyt esitän muutamia huomioita joistakin hänen suurenmoisista henkilökohtaisista ominaisuuksistaan, joita olen havainnut vuosien varrella.
Ensiksikin, Russell M. Nelson on äärimmäisen mukava ihminen sekä hyvä ystävä ja työtoveri. Hän on väsymättömän ystävällinen ja myötätuntoinen kaikissa henkilökohtaisissa ihmissuhteissaan. Hän on loistava roolimalli, uuttera ja tunnollinen velvollisuuksissaan – perheessä, kirkossa ja työssä. Ja on yksinkertaisesti hauskaa olla hänen seurassaan.
Toimiessaan johtajana hän on aina miellyttävä ja häntä on helppo lähestyä. Se on mitä toivottavin ominaisuus ylimmissä johtohenkilöissä. Hänen kohdallaan emme koskaan epäröi tuoda esiin jotakin tiettyä asiaa eikä meistä koskaan tunnu, että niin tehdessämme olisimme hänelle vaivaksi. Meitä ei koskaan pelota puhua hänen kanssaan jostakin tietystä asiasta. Presidentti Nelson on hyvin avoin, häntä on hyvin helppo lähestyä ja hänen kanssaan on hyvin helppo puhua.
Tehdessään päätöksiä presidentti Nelson kantaa huolta niiden kokonaisvaikutuksesta. Hänellä on taito puntaroida, mikä on jonkin päätöksen tai menettelytavan tai opin soveltamisen todennäköinen vaikutus eri jäsenryhmiin – iäkkäisiin, nuoriin, vähemmän aktiivisiin, kirkon johtajiin ja muihin. Olen nähnyt sitä taitoa muissakin johtajissa, mutta presidentti Nelsonin näkemys tässä suhteessa on poikkeuksellinen. Kenties se juontaa juurensa hänen kokemukseensa lääkärinä, joka ei voi määrätä lääkettä johonkin kehon osaan harkitsematta sen vaikutuksia kehon muihin osiin.
Presidentti Nelson on äärimmäisen hyvä delegoimaan, parempi siinä kuin useimmat johtajat, joita olen tarkkaillut työmaailmassa ja kirkon piirissä. Sekin on luultavasti yhteydessä kirurgin työhön, sillä kirurgi suorittaa ainutlaatuisen tehtävän sen jälkeen (ja ennen sitä) kun muut ovat tehneet oman osuutensa.
Yksi merkittävä ominaisuus presidentti Nelsonilla on hänen kärsivällisyytensä. Hän välttää riitaa, kun ongelmia ratkaistaan tai asioita hoidetaan. Viisaasti hän kaihtaa taktiikkaa ”hoidetaan tämä saman tien pois alta” ja sen sijaan antaa ajan hieman kulua, jotta nähtäisiin, järjestyykö asia itsestään. Tämä ominaisuus tulee olemaan hyvin tärkeä hänen johtokaudellaan, aivan kuten se oli niinä kahtena ja puolena vuotena, jolloin hän palveli kahdentoista apostolin koorumin presidenttinä.
Ylistettyäni presidentti Nelsonin kärsivällisyyttä minun täytyy ylistää myös toisenlaista ominaisuutta. Hän ei epäröi tehdä päätöksiä. Kun on oikea hetki ja asia on valmiina päätettäväksi, hän tekee päätöksiä ripeästi ja päättäväisesti. Hänellä on hyvä käsityskyky siitä, milloin jokin asia vaatii kärsivällisyyttä ja lisää keskustelua ja milloin taas meidän tulee vain valita vaihtoehdoista ja edetä Herran työssä. Hänen työtoverinsa johtamisessa pitävät siitä kovasti.
Presidentti Nelson on myös yhdistäjä. Hän tuo vastakkaisia näkemyksiä sopusointuun ja erilaisia henkilöitä ykseyteen. Miten suurenmoinen ominaisuus se onkaan, kun johtaa jäseniä, jotka ovat sitoutuneet samaan jumalalliseen oppiin mutta tulevat erilaisten kulttuurien ja perinteiden piiristä.
Russell M. Nelsonilla on luontainen diplomatian lahja, jota olen havainnoinut omin silmin. Hän käytti sitä työskennellessään ammatissaan, jopa Kiinassa. Sen jälkeen kun hänet kutsuttiin kahdentoista koorumiin, hän on avannut ovia kirkolle Itä-Euroopassa ihmeellisten olosuhteiden sarjassa. Lisäksi hän on vieraillut 133 eri maassa Herran palvelijana. Miten merkittävää valmistautumista siihen suureen tehtävään, johon hänet on nyt kutsuttu!
Vielä yksi presidentti Nelsonin suurenmoisista ominaisuuksista – joillekin yllättävä – on hänen taitonsa kirjoittajana. Hänen kirjallinen ilmaisutapansa on esimerkillisen selkeä, ja kun hän hioo muiden kirjoituksia, siitä on aina hyötyä. Kun kyse on tärkeistä puheista, kahdentoista koorumin jäsenet vaihtavat luonnoksia saadakseen parannusehdotuksia oman puheensa tekstiin. Olen oppinut, että siinä prosessissa kukaan ei esitä parempia parannusehdotuksia puheisiini kuin presidentti Nelson. Minua on hämmästyttänyt, että vaikka olen ammatikseni työskennellyt sanojen parissa, niin silti henkilö, joka on ammatikseen työskennellyt ihmiskehon parissa, osaa niin nerokkaasti hioa tekstiäni. Huojennuin, kun opin, että hänen esimerkillinen kirjoittamisensa on tulosta kovasta työstä. Kerran kun hän pyysi minua tarkastelemaan yhtä käsikirjoituksistaan, huomasin sen olevan hänen kahdeksas luonnoksensa. Jos olisin tiennyt tohtori Nelsonin uskomattomasta saavutuksesta ammatillisissa julkaisuissa, en olisi ollut yllättynyt siitä, ettei kahdentoista koorumissa ole parempaa kirjoittajaa.
Useimpia ihmisiä kiinnostaa uuden presidenttimme ikä – 93! Ne meistä, jotka työskentelevät läheisesti hänen kanssaan, kantavat huolta ainoastaan omista pyrkimyksistään pysyä mukana hänen vauhdissaan. Hän on vaikuttavan toimelias, fyysisesti ja henkisesti. Hänen muistinsa on vaikuttava. Hän harrastaa laskettelua ilman sen suurempia levähdystaukoja. Hän käyttää yhä lumilinkoaan ja auraa sekä oman pihatien että naapurien pihatiet.24 Olen kokenut hänen ehtymättömän tarmonsa joka torstai. Kun päätämme kokouksemme Suolajärven temppelissä, jotkut menevät ylähuoneestamme hissillä alempaan kerrokseen ja jotkut menevät alas käyttäen useita portaita. Presidentti Nelson menee aina kiireesti alas portaita pitkin. Yritän aina pysyä mukana hänen tahdissaan mutta en onnistu.
Sitoutunut Vapahtajaan
Presidentti Nelson on sanonut: ”Apostolin palvelutyön jokainen päivä on täynnä oppimista ja valmistautumista tulevaisuuden suurempaan vastuuseen.”25 Hänen kohdallaan valmistautumisen aika kirkon johtamiseen on nyt ohi, ja hän on vastaanottanut Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentin pyhän viitan. Mitä hänen valmistautumisensa saa meidät odottamaan hänen johtamiskaudellaan?
Tärkeintä on hänen sitoutumisensa Herraan Jeesukseen Kristukseen, joka johtaa kirkkoaan. Kuten presidentti Nelson sanoi tammikuun sanomassaan, jota lainasin aiemmin: ”Me – – pyrimme edelleen tuntemaan Hänen tahtonsa ja noudattamaan sitä.”26 Sen lisäksi presidentti Nelsonin innoitetuissa opetuksissa mainitaan todennäköisiä painotuksen aiheita.
Lokakuun 2017 yleiskonferenssin aikana presidentti Nelson muistutti kirkon jäseniä Mormonin kirjan suuresta merkityksestä. Hän kertoi, mitä hän oli saanut selville tutkiessaan itsekseen Mormonin kirjaa – kuten luettelot siitä, mitä Mormonin kirja on, mitä se vahvistaa, mitä se kumoaa, mitä se täyttää, mitä se selventää ja mitä se ilmoittaa. Hän kehotti jäseniä tutkimaan ja pohtimaan tätä kirjaa päivittäin.27
Tammikuun 16. päivänä 2018, kaksi päivää sen jälkeen kun presidentti Nelson oli erotettu kirkon presidentin tehtävään, hän ilmoitti, että uusi ensimmäinen presidenttikunta aloittaisi palvelutyönsä ”pitäen mielessä päämäärän”. ”Päämäärä” on yksilöiden pelastus ja perheiden sinetöiminen Herran huoneessa. ”Tästä syystä puhumme teille tänään temppelistä käsin”, presidentti Nelson sanoi Suolajärven temppelin lisäsiivessä.
”Päämäärä, johon jokainen meistä pyrkii, on saada avuksemme voima Herran huoneessa, tulla sinetöidyksi perheinä, olla uskollisia temppelissä tehdyille liitoille, jotka tekevät meistä kelvollisia Jumalan suurimpaan lahjaan – iankaikkiseen elämään. Temppelitoimitukset ja siellä tekemänne liitot vahvistavat ratkaisevalla tavalla elämäänne, avioliittoanne ja perhettänne sekä kykyänne vastustaa vastustajan hyökkäyksiä. Teidän palvelunne temppelissä ja teidän palvelutyönne siellä esivanhempienne puolesta siunaavat teitä entistä suuremmalla määrällä henkilökohtaista ilmoitusta ja rauhaa ja lujittavat sitoumustanne pysyä liittopolulla.”28
Presidentti Nelson esitti pyhille myös kutsun pysyä liittopolulla: ”Teidän sitoumuksenne seurata Vapahtajaa tekemällä Hänen kanssaan liittoja ja sitten pitämällä ne liitot avaa mahdollisuuden jokaiseen hengelliseen siunaukseen ja etuoikeuteen, joka on miesten, naisten ja lasten saatavilla kaikkialla.” Niille, jotka ovat harhautuneet pois polulta, hän sanoi: ”[Kutsun] teitä koko sydämeni toivolla tulemaan takaisin. Olivatpa huolenaiheenne millaisia tahansa, olivatpa haasteenne millaisia tahansa, teille on paikka tässä Herran kirkossa. Kun nyt palaatte liittopolulle, teidän tekonne siunaavat teitä ja vielä syntymättömiä sukupolvia.”29
Tässä on vielä yksi tärkeä vihje: ”Pyhien kirjoitusten kohta, josta on tullut minulle todellinen klassikko, on Opin ja liittojen luku 88, jossa Herra sanoo: ’Minä joudutan työtäni aikanaan’”, presidentti Nelson on sanonut. ”Ja olen elänyt – – niin että olen nähnyt tätä jouduttamista.”30 Nyt hän ohjaa sitä.
Presidentti Russell M. Nelson on aina todistanut Jeesuksen Kristuksen jumalallisuudesta ja pelastussuunnitelman totuudesta – suunnitelman, jonka taivaallinen Isämme ja Hänen rakas Poikansa ovat antaneet meidän tiedoksemme ja opastukseksemme. Kun presidentti Nelson johtaa kirkkoa kohti tulevaa, myöhempien aikojen pyhät voivat saada suurta lohtua tietäessään, että hän johtaa heitä taivaan tahdon mukaisesti. ”Vakuutan olevani omistautunut Jumalalle, iankaikkiselle Isällemme, ja Hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle”, hän sanoi. ”Tunnen Heidät, rakastan Heitä ja lupaan palvella Heitä – ja teitä – elämäni jokaisena jäljellä olevana hetkenä.”31
Rakastan tätä Herran palvelijaa, pitkäaikaista työtoveriani ja ystävääni, presidentti Russell M. Nelsonia. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon muiden jäsenten tavoin minäkin vaalin hänen opetuksiaan ja odotan innolla hänen innoitettua johtajuuttaan meidän profeettanamme. Todistan, että Jumala on kutsunut hänet johtamaan kirkkoa meidän aikanamme.