”Lähtö luvattuun maahan”, Mormonin kirjan kertomuksia nuorille lukijoille, 2018
”Lähtö luvattuun maahan”
Mormonin kirjan kertomuksia nuorille lukijoille
Lähtö luvattuun maahan
Luvuista 1. Nefi 1–3
Nefi asui perheensä kanssa Jerusalemissa. Hänen isänsä Lehi oli profeetta. Hänen äitinsä oli Saria. Hänellä oli veljet Laman, Lemuel ja Sam.
Taivaallinen Isä kertoi Nefin isälle, että hänen perheensä täytyi lähteä kaupungista, jotta he olisivat turvassa. Heidän oli vaikeaa jättää kotinsa. Mutta Nefin perhe oli kuuliainen ja lähti erämaahan.
Taivaallinen Isä sanoi, että Nefin ja hänen veljiensä piti palata kaupunkiin hakemaan pyhät kirjoitukset. Nefi oli hyvänä esimerkkinä, kun hänen veljensä eivät tahtoneet totella. Hän sanoi, että hän tekisi sen, mitä taivaallinen Isä pyysi.
Taivaallinen Isä antoi Nefin perheelle erityisen suunnannäyttäjän nimeltä Liahona. Kun he olivat kuuliaisia taivaalliselle Isälle, Liahona osoitti heille, minne kulkea. Se myös näytti heille, minne mennä hakemaan ruokaa.
Me voimme olla niin kuin Nefi, kun me olemme kuuliaisia käskyille ja seuraamme taivaallista Isää!
Katso Book of Mormon stories [Mormonin kirjan kertomuksia] sivustolla lds.org/children/scripture-stories.
Värityssivu
Minä voin valita oikein
Lataa kuva napsauttamalla sitä.
Kuvitus Apryl Stott