”Daavid ja Goljat”, Vanhan testamentin kertomuksia nuorille lukijoille, 2018
”Daavid ja Goljat”
Vanhan testamentin kertomuksia nuorille lukijoille
Daavid ja Goljat
Luvusta 1. Samuelin kirja 17
Daavid oli poika, joka piti huolta lampaista. Hänen isoveljensä olivat sotilaita, jotka yrittivät puolustaa heidän kansaansa. Eräänä päivänä Daavidin isä lähetti hänet viemään ruokaa veljilleen.
Kun Daavid pääsi sinne, hän näki jättimäisen sotilaan, jonka nimi oli Goljat. Goljat sanoi, että jos joku voittaisi hänet, sota päättyisi siihen. Mutta kukaan ei ollut tarpeeksi urhea taistellakseen häntä vastaan.
Daavid sanoi, että hän taistelisi Goljatia vastaan. Kuningas kielsi Daavidia. Daavid oli vain poika, ja Goljat oli iso ja vahva! Mutta Daavid tiesi, että Jumala auttaisi häntä. Lopulta kuningas sanoi: ”Mene, Herra olkoon sinun kanssasi!”
Daavidilla ei ollut suojavarustusta kuten Goljatilla. Hän otti maasta kiven ja laittoi sen linkoonsa. Hän linkosi kiven Goljatin otsaan. Goljat kaatui, Daavid voitti! Hän oli pelastanut kansansa.
Joskus minullakin on edessäni pelottavia ongelmia. Kun pyydän Jumalalta apua, Hän auttaa minua olemaan vahva.
Värityssivu
Minä voin olla hyvänä esimerkkinä
Lataa kuva napsauttamalla sitä.
Kuvitus Apryl Stott