Kolme nykypäivän pioneerin matkaa
Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.
Kolme nuorta aikuista kertoo, kuinka he liittyivät kirkkoon ja loivat uskon perinnön itselleen ja perheelleen.
Palvellessani lähetystyössä Melbournessa Australiassa olin seurakunnassa, joka koostui kansainvälisistä opiskelijoista. Kun he oppivat pyhäkoulussa pioneereista, mietin, kuinka kiinnostuneita he olisivat – he olivat miltei kaikki uusia käännynnäisiä, eikä kenelläkään heistä ollut esivanhempia, jotka olisivat ylittäneet Pohjois-Amerikan tasangot.
Yllättävää kyllä, monia kansainvälisiä opiskelijoita nämä tarinat kiehtoivat. Jotkut heistä mainitsivat, kuinka he samaistuivat varhaisiin pyhiin henkilökohtaisella tasolla: pioneerien tavoin nämä opiskelijat olivat uusia käännynnäisiä ja he olivat tehneet uhrauksia vakiinnuttaakseen kirkkoa asuinalueellaan. Joidenkin näiden jäsenten kotimaassa kirkko joko oli pieni tai sitä ei ollut. He olivat nykypäivän pioneereja, jotka loivat uutta uskonnollista perintöä tuleville sukupolville.
Seuraavassa on kolme kokemusta käännynnäisiltä, jotka ovat liittyneet nykypäivän pioneerien joukkoon.
Kunnioitin sukuani uusin tavoin
Nami Chan, Taoyuan, Taiwan
Perheeni ja suuri osa suvustani Taiwanissa ovat buddhalaisia. Kun olin pieni, muistan, kuinka autoin valmistelemaan uhreja esivanhemmille ja useille jumalille kiinalaisena uutenavuotena ja muina juhlapyhinä. Se oli meille suvun perinne sekä tapa muistaa esivanhempiamme ja tuoda rauhaa ja vaurautta perheelleni.
Kun jotkut sukulaisistani liittyivät tunnustuksettomaan kristilliseen kirkkoon, sillä ei ollut alkuun mitään vaikutusta perheeseeni. Mutta kun koitti qingming-juhlan aika, jolloin palvotaan esivanhempia ja poltetaan suitsuketta heidän haudoillaan, kristityt sukulaisemme eivät halunneet osallistua. He sanoivat, että he olivat sitoutuneet noudattamaan kymmentä käskyä, varsinkin käskyä ”Sinulla ei saa olla muita jumalia” (2. Moos. 20:3). Perheeni ei ollut aiemmin keskustellut mistään muista uskonkäsityksistä, mutta siitä päivästä lähtien kristinusko edusti perheeni silmissä perinteiden tuhoutumista ja se nähtiin kielteisessä valossa.
Opiskellessani yliopistossa tapasin kadulla MAP-lähetyssaarnaajat. Tavallisesti en olisi ollut kiinnostunut siitä, mitä heillä oli sanottavana, mutta jotkin kokemukset olivat valmistaneet sydäntäni vastaanottamaan heidän sanomansa. Heitä tavatessani suostuin rukoilemaan ja lukemaan Mormonin kirjaa, ja minulle alkoi kasvaa henkilökohtainen todistus siitä, mitä minulle opetettiin. Mutta koska vanhemmillani oli kielteisiä ajatuksia kristinuskosta, en halunnut kertoa heille haluavani mennä kasteelle. Monta kuukautta sen jälkeen, kun olin ensi kertaa tavannut lähetyssaarnaajat, kerroin viimein vanhemmilleni, että halusin mennä kasteelle ja että halusin palvella lähetystyössä. He olivat poissa tolaltaan, mutta tiesin tekeväni oikean valinnan.
Minulla ei ole pioneeriesivanhempia, mutta tunnen kyllä ymmärtäväni heidän uhrauksensa. On vaikea luopua joistakin perinteistä ja kohdata vastustusta sukulaisten taholta. Vielä nytkään – viisi vuotta kirkkoon liittymiseni jälkeen, jona aikana olen palvellut lähetystyössä – perheeni ei täysin tue päätöstäni, mutta he ovat alkaneet hyväksyä sen. Kirkkoon liittyminen on auttanut minua kunnioittamaan sukuani uusin tavoin, kun teen sukututkimusta ja tutkin tietoja esivanhemmistani. Todistukseni Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen sovituksensa auttavat minua selvittämään kaikki ristiriidat, joita minulla saattaa olla perheeni kanssa.
Sain iloa evankeliumista
Harry Guan, Utah, USA
Vartuin Kiinassa ja pidin itseäni kristittynä, vaikka en itse asiassa koskaan käynyt kirkossa. Olin kiinnostunut Jumalasta ja Jeesuksesta Kristuksesta ja ajattelin, että kristinuskon oppi oli hyvin lohdullinen.
Kun muutin Yhdysvaltoihin opiskelemaan, aloin käydä eräässä tunnustuksettomassa kristillisessä kirkossa. Muutaman kuukauden kuluttua kuulin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkosta joiltakin ystäviltä, jotka miettivät opiskelua Brigham Youngin yliopistossa. Kysyin kristillisessä kirkossa muutamilta opiskelijoilta myöhempien aikojen pyhistä ja yllätyin, kun he varoittivat minua kiihkeästi pysymään erossa ”mormoneista”. Alkuun kuuntelin heidän neuvoaan, mutta kun suunnilleen viikko myöhemmin selasin sosiaalista mediaa, silmiini osui puhe, jonka oli pitänyt vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista. Puheessa hän mainitsi, että kirkon jäsenten tulee kunnioittaa muita uskontoja (ks. ”Faith, Family, and Religious Freedom” [Usko, perhe ja uskonnonvapaus], lds.org/prophets-and-apostles). Kun kuuntelin vanhin Hollandia, tunsin sitä, minkä nyt tiedän olevan Hengen vaikutus, ja päätin, että minun piti saada lisää tietoa kirkosta.
Päädyin menemään kirkkoon ja myöhemmin tapasin lähetyssaarnaajia. Minua koskettivat heidän opetuksensa, varsinkin pelastussuunnitelma. Vanhempani eivät olleet kovinkaan mielissään, kun päätin mennä kasteelle, mutta he hyväksyivät, että olin kyllin vanha tekemään omia päätöksiä. Kun isovanhempani kävivät muutaman kuukauden kuluttua Amerikassa tapaamassa minua, sain opettaa heille evankeliumia. He kumpikin päättivät mennä kasteelle.
Evankeliumi on tuonut minulle hyvin paljon iloa, ja se on johdattanut minut tulevan vaimoni luo. Se on kaikkien niiden uhrausten arvoinen, joita olen tehnyt tai joita tulen tekemään.
Viitoitan tietä tuleville sukupolville
Brooke Kinikini, Havaiji, USA
Liityin kirkkoon ollessani 15-vuotias, mutta olin käynyt kirkossa ja kasvattanut uskoani ja todistustani lapsesta asti. Vaikka olin ainoa kirkon jäsen perheessäni, uskolliset ystävät rakastivat minua ja ohjasivat minua esimerkillään.
Toisin kuin entisajan pioneerit, minun ei ole koskaan tarvinnut tarpoa käsikärryn kanssa jäätyneiden tasankojen yli. Itse asiassa en kohdannut moniakaan vaikeuksia liittyessäni kirkkoon. Tietenkin menetin joitakin ystäviä, ja minun piti käydä kirkossa yksin ja osallistua seminaariin itsekseni. Mutta kun ajattelen sitä, millainen vaikutus sillä on ollut ja on edelleen perheeseeni, tiedän, että se on ollut yksi parhaita koskaan tekemiäni päätöksiä. Päätökseni mennä kasteelle, tulla sinetöidyksi temppelissä ja pysyä uskollisena liitoilleni on luonut ketjureaktion, joka vaikuttaa myönteisellä tavalla kolmen suloisen lapseni elämään samoin kuin tulevien sukupolvien elämään ikuisesti.
Pioneerina oleminen on sitä, että viitoittaa tietä muille. Ajattelen mielelläni, että yksi niistä monista siunauksista, joita olen saanut ollessani uskollinen kirkon jäsen, on se, että voin tuoda muita Kristuksen luo. Näennäisen pieni tapahtuma – kuten 15-vuotiaan tytön kaste Mauissa Havaijissa tai 14-vuotiaan pojan nöyrä rukous lehdossa – voi muuttaa perheiden elämää menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.
Nykypäivänä pioneerinimitys ei ole varattu yksinomaan käännynnäisille. Meistä kaikista voi tulla pioneereja, kun pyrimme vahvistamaan uskollisuuden kestävää perintöä tuleville sukupolville.