2019
Kuinka olen oppinut suhtautumaan, kun joku myöntää, että hänellä on ongelmia pornografian kanssa
Lokakuu 2019


Kuinka olen oppinut suhtautumaan, kun joku myöntää, että hänellä on ongelmia pornografian kanssa

Kirjoittaja asuu Utahissa Yhdysvalloissa.

Olin kuukausien ajan tiennyt, että jokin oli vinossa, mutta vasta nyt ystäväni myönsi totuuden minulle ääneen: hän oli kamppaillut pornografian kanssa vuosia, käytännöllisesti katsoen koko sen ajan, kun olin tuntenut hänet.

Istuessani autossa ja kuunnellessani hänen tunnustustaan olin kiitollinen. Älä käsitä minua väärin – tunsin syvää tuskaa saadessani tietää, että hän oli kamppaillut niin kauan minun tietämättäni – mutta olin iloinen, että osasin suhtautua ystävääni osoittaen rakkautta enkä tuomitsemista.

Epäystävällisyys ei ole koskaan perusteltua

Joskus se, että tiedämme pornografian olevan pahaa, voi vaikuttaa käsityksiimme muista. Tiedän, että se vaikutti yhdessä vaiheessa minun käsityksiini. Kun nuorempana kuulin ihmisistä, jotka kamppailivat pornografian kanssa, sisäinen reaktioni oli kiukku ja jopa inho. Mutta kun ystäväni kertoi minulle omista kamppailuistaan, osasin jo paremmin lohduttaa häntä, koska olin vuosien varrella tullut tietoisemmaksi omista synneistäni ja heikkouksistani.

Nyt tiedän, että epäystävällisyys ei ole koskaan perusteltua. Jeesus Kristus, joka on täydellinen esikuvamme, etsi niitä ihmisiä, joita muut halveksivat. Hän puhui samarialaisten ja syntisten kanssa. Kristus, joka ei ”voi suvaita syntiä vähäisimmässäkään määrin” (OL 1:31), ”[katsoo] meitä – mehän olemme epätäydellisiä – kavahtamatta kauhusta ja inhosta”1. Kun minulla siis oli ollut tuo syvällinen keskustelu ystäväni kanssa, yritin ajatella, kuinka Jeesus suhtautuisi. Kertomus naisesta, joka tavattiin aviorikoksesta, auttoi minua tietämään, kuinka suhtautua.

Suhtaudu myötätuntoisesti

Jeesuksen palvelutehtävän aikaan Mooseksen lain mukaan elävillä lainopettajilla ja fariseuksilla ei ollut paljoakaan myötätuntoa. Synneille oli määrätty hyvin täsmälliset, usein julmat rangaistukset, ja aviorikos vaati kivittämistä. Mutta kun aviorikoksesta tavattu nainen tuotiin Jeesuksen luo, Jeesus ei tuntenut inhoa – Hän osoitti naista kohtaan myötätuntoa. Sen sijaan että olisi onnitellut syyttelijöitä siitä, että nämä olivat saaneet jonkun kiinni itse teosta, Hän muistutti syyttelijöitä näiden omista synneistä (ks. Joh. 8:3–7). Sillä loppujen lopuksi ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room. 3:23) – myös me. Kristus ei tuominnut syntistä, eikä meidänkään tosiaan pitäisi (ks. Joh. 13:34–35).

Kun syyttelijät olivat lähteneet oman syyllisen omantuntonsa painamina, Kristus puhui naiselle. Hän puhui vain vähän mutta syvällisesti. Ensin Hän kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” Ja kun nainen vastasi, että he olivat lähteneet, Hän sanoi yksinkertaisesti: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8:10–11.)

Tuomitseminen ei olisi auttanut tätä naista muuttumaan, mutta Vapahtaja tiesi, että rakkaus voisi auttaa.

Mene, äläkä enää tee syntiä

Rakkaus on ainoastaan ensimmäinen askel siinä, että autetaan jotakuta pääsemään eroon pornografiasta. Parantumisprosessi on aina yhtä yksilöllinen kuin on ihminenkin, mutta on olemassa joitakin perusaskelia, joita jokaisen kamppailevan on tarpeen ottaa. Kannusta ystävääsi tapaamaan piispansa. Piispalla on mahdollisuuksia ja apukeinoja auttamiseen. Tilanteen mukaan auta ystävääsi tunnistamaan, mitkä ovat laukaisevia tekijöitä hänen kohdallaan, ja laatimaan suunnitelma, jonka avulla välttää niitä. Kannusta häntä hakemaan ammattiapua tai liittymään vertaistukiryhmään. Ja rakasta ja tue häntä edelleen joka vaiheessa.

Kristus ilmaisi naista kohtaan rakkautta, ja Hän piti huolen siitä, että nainen tiesi, ettei Hän halunnut tämän jatkavan synneissään. Todellinen Kristuksen kaltainen rakkaus ei tarkoita sitä, että katsomme muiden virheitä läpi sormien. Sen sijaan se saa meidät näkemään heidän mahdollisuutensa ja kannustaa meitä auttamaan heitä eteenpäin.

Uskon matka

Rakastin jo ystävääni, mutta rakastin häntä vieläkin enemmän hänen kerrottuaan salaisuutensa. Riippumatta siitä, mitä sinä tai joku läheisistäsi on tehnyt, ”teidän ei ole mahdollista vajota niin alas, etteikö Kristuksen sovituksen ääretön valo loistaisi sinne”2.

Jos tunnet jonkun, joka kamppailee pornografian kanssa, älä luovu toivosta hänen suhteensa! Auta rakkautta ja myötätuntoa osoittaen, kuten Vapahtaja tekisi. Se ei aina tule olemaan helppoa. Näitä kamppailuja ei voiteta yhdessä yössä. Ole kärsivällinen läheisesi ja itsesi suhteen. Ei ole aina mukavaa tai helppoa oppia rakastamaan ja ymmärtämään jotakuta, jolla on hyvin vaikeaa. Mutta uskon, ettei mikään siitä rakkaudesta, jota osoitamme, mene hukkaan, olipa läheisemme matkan kesto tai lopputulos mikä tahansa.

Viitteet

  1. Dale G. Renlund, ”Meidän hyvä paimenemme”, Liahona, toukokuu 2017, s. 30.

  2. Jeffrey R. Holland, ”Viinitarhan työmiehet”, Liahona, toukokuu 2012, s. 33.

Tulosta